perjantai 14. huhtikuuta 2017

Heikki Kännö: Mehiläistie



Heikki Kännö: Mehiläistie, Sammakko 2017, sivumäärä 344.

Heikki Kännön esikoisromaani Mehiläistie on hämmentävä lukukokemus, se jakaantuu tapahtumiin, ja päähenkilöihin, tarinan varhaisimmat tapahtumat ajoittuvat vuoteen 1944 natsi-Saksaan sekä taistelukentälle, ja myöhäisimmät 2000-luvun alun New Yorkiin.

Hämmentävä lukukokemus on siksi, että lopputulosta ei voi mitenkään ennustaa, enkä sitä myöskään aio paljastaa, vaikka saksalainen taiteilija Joseph Beuys (1921 - 1986) on henkilöhahmona, ja hänen taidekin on mukana, tarina kasvaa laajaksi rajatiedon riemukuluksi muiden henkilöiden kautta.

Mehiläistie alkaa Berliinistä 1944, missä natsi Alfred Riemann on saanut päänatsilta luvan tutkia rajatietoa ja etsiä vankileireiltä poikkeusyksilöitä, ihmisiä, joilla on  "salaisia" voimia, joista he itsekään eivät tiedä. Gestapo-kuulustelija Celina Müller pystyy tulkitsemaan ilmeistä ajatuksia, ja on saanut tehtäväkseen puolestaan paljastaa Riemannin salaisuudet. Celina liittoutuu Alfredin kanssa. Alfred tutustuttaa Celinan Joseph Beuysin kummalliseen kohtaloon, hän on pudonnut lentokoneineen Krimille, ja jotain aivan poikkeuksellista on tapahtunut, kun hänet on pelastettu.

Joseph Beuysistä on minusta tehty todella myyttinen hahmo, lisäksi kirjassa on kuvailtu hänen USA:ssa tekemäänsä kojootti-performanssia, sekä jänistaidetta. Beuysin taiteen laboratoriota kuvataan myös alkemistiseksi. Teoksessa viitataan paljon Rudolf Steineriin, vihreään väriin, kultaiseen mieheen, mehiläisiin sekä hunajaan.

Sota-ajoista hypätään 1960-luvun Länsi-Saksaan, Päähenkilöt ovat taiteilijoita, taideväärentäjiä, loikkareita ja narkkareita. Dora Schuster on kärsinyt vaikeasta isäsuhteesta DDR:ssä, ja ajautuu Länsi-Saksassa huumausaineiden orjaksi poikaystävänsä Klaus Weitin piikittäessä häntä, mutta Joseph Beuys eheyttää Doran. Myöhemmin Doran poika Walter on yksi päähenkilöistä. Juonen kuluessa Dora joutuu Länsi-Saksassa kohtaamaan yhden Riemannin löytämän hirviön ja on hänen ilkitöidensä kohde.

Kirjasta ja kirjailijasta oli koko sivun juttu Turun Sanomissa 4.4.2017, Tuomo Karhu luotaa kirjan syntyprosessia, ja Mari Viertola kirjaa. Syntyideaa verrataan Dan Brownin Da Vinci koodiin. Minusta kirjassa varsinkin taidekauppaosiossa on samankaltaisuutta Donna Tarttin Tikliin. Tuomo Karhun jutun mukaan teosta on työstetty kuusi vuotta, ja minusta se näkyy. En löytänyt satunnaisella googlettamisella yhtään asiavirhettä, henkilöt on pohjustettu hyvin ja uskottavasti. Teksti on erittäin sujuvaa. Pidän kannen kuvastakin.

Luulen, että kirjalla on hyvä tulevaisuus, tällaisista tarinoista pidetään. Henkilökohtaisesti en pidä näistä rajatiedon jutuista, enkä ollut lainkaan varma, mitä mieltä kirjailija itse näistä on, kiusotteleeko hän lukijaa, vai uskooko näihin itse, epäilen kiusottelua. Aikakoneeseenkin viitataan: "Aikakoneen rakenteesta merkittävä osa on vihreää ainetta sisältävää saksalaista rasvaa, joka hyväksyy matriisiinsa ainoastaan okkultisti." s. 286. Kirjassa on varsin kuvottavia rikoksia ja kaman vetoja, naiskentelua, mutta nykykirjat pursuavat kaikkea kuona-ainetta.

Mehiläistie on minusta kylläkin parempi kuin Tikli, missä oli taideväärentäjiä, ja kamanvetoa. En ole DaVinci- koodinkaan ystävä. Valkokankaalla Indiana Jones kohtasi natsien salatieteilijät filmeissä Kadonneen aarteen metsästäjät sekä Viimeinen ristiretki sekä okkultismia Tuomion temppelissä, ja ulkoavaruuden voimia Kristallikallon valtakunnassa.

Turkulaisen taidemaalarin Heikki Kännön esikoisromaani Mehiläistie on vauhdikas moniuloitteinen ja moderni rajaton seikkailu. Teoksen etuna oli myös se, että tutustuin Beuysin performansseihin ja taiteeseen, ars longa, vita brevis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti