sunnuntai 3. elokuuta 2014

Donna Tartt: Tikli


Donna Tartt: Tikli, Wsoy 2014, alkuteos The Goldfinch 2013, suomentanut Hilkka Pekkanen, sivumäärä 895. Kirja oli Turun kaupungin kirjaston pikalaina.

Donna Tartt (s.1963) kirjoittaa harvakseltaan, olen blogannut hänen esikoisteoksestaan Jumalat juhlivat öisin. Tarttin esikoinen oli erikoisuudessaan erinomainen ja Tikliä on paljon arvosteluissa kehuttu, Kirsi kirjanurkassan teki minusta poikkeuksen. Tornion kaupungin www-sivuilla täällä on Tartista ja hänen kirjoistaan tekstiä ja linkkejä.

Tarttin Jumalat juhlivat öisin kertoi mielenterveysongelmaisen Richard Papenin touhuista vielä erikoisemman joukkion kanssa, pari murhaa tehtiin täysin kylmästi. Papen muistelee turtana tapahtunutta.

Varo mahdollisia Tiklin juonipaljastuksia
Tässä Tiklissä on samantyyppinen juoni, sillä Tiklin alussa päähenkilö huumeita, lääkkeitä ja viinaa käyttävä luuseri Theo Decker sekoilee 27-vuotiaana Hollannissa hotellihuoneessaan. Hän muistelee tapahtumia hänen ollessaan 13-vuotias: räjähdys museossa, äitinsä kuolema, Tikli-taulun varkaus. Teoksen huonouteen liittyy, että mitkään asiat  eivät selviä, ei edes räjähdyksen syy. Theo asui äitinsä tykönä, sillä alkoholisti, pilleristi ja peliaddikti-isä on häipynyt Las Vegasiin, Theo on erotettu koulusta, ja hän on myös mökkeihin murtautuva pikkurikollinen. Alkuun puhutaan tauluista, joten luulin, että olisi ollut edes davincikoodimainen juoni, mutta kirja olikin täydellistä pilleripöppyröintiä. Aluksi Theo asuu kaverin Andy Barbourin luona, perhe on rikas, mutta Andyn äitiä lukuunottamatta kaikki ovat joko masentuneita, maanisia tai muuten omituisia. Esimerkiksi Andyn isoveli virtsailee huvikseen Andyn päälle tämän nukkuessa. Theon isä ja tämän naisystävä Xandra hakevat Theon Las Vegasiin, missä Theo tutustuu yhteen kirjan päähenkilöistä eli ukrainalaiseen Borikseen. Boris on aikaansaava tyyppi, mutta päihdehistoriansa vuoksi täysin epärealistinen hahmo. Kaikenlaisten sekoilun ja kamanvetämisen  jälkeen Theo karkaa New Yorkiin isän naisystävän kamat ja pillerit mukanaan ja asuu antiikkikauppias-entisöijä Hobbiesin tykönä, jonka hauraaseen Pippa-sukulaistyttöön on ihastunut. Kiitokseksi tästä Theo huijaa Hobbiesin asiakkaita rahoittakseen kaman käyttönsä. Aika-ajoin epärealistisessa ja pillereitä pursuavassa juonessa Theo törmää aiempiin  hahmoihin: Barboureihin, Pippaan ja kamadiileri Borikseen. Pilviä keräytyy Theon ylle, mutta hokkuspokkus-lopulla (parilla murhalla ja dollareilla) Theon huolet ovat ohi ja Theo voi sitten matkustella ja kelailla kaikkea kummaa.

Teoksessa on paljon kirjallisia viittauksia, mutta jotka eivät ole muuta kuin heittoja, esim. Narnian satumetsä tenho -viittaus oli täysin tekaistu ja Pippan vertaaminen Huck Finnin tavallisuuteen. Narnian satumetsä ei ollut aina hyvä, eikä Huckleberry Finn ollut tavallinen. Sama pätee luentoihin taidemaalareista. Wikipediasta löytää samat tiedot tiiviimmin. Suomentaja sen sijaan loisti muutamissa kohdissa, esim. Boris haukkuu Potteria (kutsuu Theoa Potteriksi) jästipääksi.

Tiklin ajankuva tökkii?
Ajankuva on Tarttilla minusta osin virheellinen, liian moderni eikä Tartt ymmärrä minusta Neuvostoliiton hajoamista. Kirja on julkaistu 2013, Theo muistelee kirjan alussa aikaa 14 vuotta sitten, kirja loppuu vuoden matkusteluun ja latteisiin itsestään selvyyksiin. Tapahtumat alkavat selkeästi 1990-luvulta ehkä sen puolivälissä tai viimeistään 1996 tai 1997. Tämä ei täsmää monenkaan pikku yksityiskohtaan
1. Rouva Barbour lukee varhaisimmassa takaumassa Blackberryltä tekstiviestejä, epäilenpä! BlackBerry murtautui älypuhelinmarkkinoille vasta 2000-luvulla, samoin sivulla 162 Andyn iPhone piippasi tekstiviestin merkiksi, iPhonea ei ollut 1990-luvulla vaan iPhone 1 lanseerattiin vasta 2007! Tässä en viitsi mainita jatkuvia puheita iPodista, sillä se lanseerattiin jo vuonna 2001, iPhone oli kirjan henkilöillä koko sen edeltävän vuosikymmenen käytössä. Internetin kotikäyttö alkoi vasta 1995 ja oli varsin pienimuotoista, eli puheet internetistä eivät minusta olleet sopusoinnussa ajankohtaan. Varsin paljon puhutaan "puhepalvelusta", vastaajasta lienee kysymys.

2. Samaten tv-ohjelmissa ja kirjoissa on ajoitusongelma. Boris kutsuu Theoa Potteriksi, Viisasten kivi julkaistiin jo 1997, joten tämä on juuri ja juuri mahdollista. Sen sijaan mainitut tv-ohjelmat kummastuttavat. Paavo Pesusienen ensimmäinen jakso oli vuonna 1999, Selviytyjien ensimmäinen kausi oli vasta 2000 sekä American Idolin 2002.

3. Pahiten tökkii minusta Boriksen tausta. Boris kertoo olevansa Ukrainasta, isä on Breznevin aikainen kaivosinsinööri Siperiasta, äiti oli puolalainen. Tämä vielä toimii. Boris on vuotta vanhempi kuin Theo. Boris on syntynyt vuonna viimeistään 1983 (tai aiemmin), Neuvostoliitto hajosi loppuvuonna 1991. Joten Boriksen mahdollisuudet asua ja kaivosinsinööri isän kanssa Indonesiassa, Alaskassa, Australiassa, Papua Uusi-Guinealla ja Kanadassa ja monissa muissa maissa ja paikoissa kuten Venäjällä ja Ukrainassa (kadulla) ja juurtua vielä Las Vegasiin olivat varmastikin ongelmallisia. Isompi ongelma on Tarttin väite, että Ukraina oli "Neuvostoliiton satelliittivaltio" (sivulla 276). Minusta Ukraina oli neuvostotasavalta eli kuului Neuvostoliittoon. Neuvostoliiton hajottua elokuussa 1991 Ukraina itsenäistyi, mutta Ukraina kuului käsitykseni mukaan IVY:yn. Isä tuskin oli Ukrainan kansalainen vaan Neuvostoliiton kansalainen. Tuskin Neuvostoliitosta pääsisi Australiaan kaivosinsinööriksikään. Boriksen kaljan juonti ja muu päihteiden käyttö on kertomuksen mukaan alkanut jo varsin varhain, tuttipullosta on siirrytty suoraan olueeseen ja siitä vodkaan ja samalla huumeisiin. Tuskinpa.

4. Sivulla 878 lukee seuraavaa: "kulttuuriimme sisältyvää kyseenalaistamatonta latteutta? William Blakesta Lady Gagaan ..." William Blake ei ole latteaa, eikä Lady Gaga. Tavallinen ihminen ei edes tiedä saati ymmärrä William Blaken (1757 - 1827) hienoutta, ja Lady Gagahan videoissaan juuri kyseenalaistaa kaiken ja haluaa varmastikin ärsyttää, kumpikaan ei ole latteaa eikä kyseenalaistamatonta. Muutenkin Tarttin teksti on kummallista, lähes kouluakäymättömät kaverit lukevat "hienoja" kirjoja, ja ratkovat differentiaaliyhtälöitä (Theo) jo 15-vuotiaana. Differentiaaliyhtälöt eivät ole edes Suomessa lukion pitkässä oppimäärässä pakollisten kurssien aiheena eikä luultavasti edes valinnaistenkaan.

*****

Lukiessani kirjaa näin pyörälenkillä kaksi tikliä, ne ovat pieniä ja värikkäitä lintuja. Tikliä olisi pitänyt hyödyntää enemmän. Kuvissa on tiklejä, ne ovat todella arkoja lintuja. Tätä on zoomattu liikaa, mutta kuva kuin kuva. Asenne on tärkeintä, se Theoltakin ja etenkin Tarttilta puuttui.

Parempi toteutus ja juonikuvio olisi ollut seuraava: Alun tragedian jälkeen Theo olisi kipuillut ja lääkinnyt itseään. Tikli pyrähtäisi taulusta ja napsisi pillerit ja munisi kultamunia, joilla Theo saisi asiansa kuntoon  ja katkaisisi omat päihdekahleensa. Theo osoittaisi kiitollisuutta Tiklille ja päästäisi sen vapauteen ja Tikli livertäisi Pippan paikalle. Kaikki tekotaiteelliset ja kvasifilosofiset viittaukset olisi poistettu, eikä tyhjänpäiväistä kliseekiisseliä saostettaisi. Enimmäismitta tälle olisi noin 200 sivua.

DONNA sun ei TARTTe kirjoittaa väkisin, fyrkkaa on varmaan muutenkin ihan kivasti.
*****

26 kommenttia:

  1. Mielenterveysongelmainen Papen..? :D Pitäisiköhän minun ottaa vielä yksi uusintaluku tuolle Jumalat-kirjalle. :) Luulen, että palaan tähän tekstiin kun olen itse saanut Tiklin luettua syksyn mittaan. Vielä en ole edes aloittanut. Tarkoitus olisi ostaa kirja aivan omaksi, kun tykkäsin Tarttin aiemmista kirjoista. Jopa siitä Pienestä ystävästä, joka menee ehkä lähinnä tunnelmoinnin puolelle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Papenilla oli ainakin vaikea masennus, se ilmenee kirjassa monin tavoin, Henryllä ja kaksosilla on myös lääkityksensä joko lääkärin määräämät tai omat, lisäksi Bunnyn vanhempien asunto on täynnä lääkkeitä (tulee ilmi hautajais-kohtauksessa). Minusta kirja oli hyvä omassa omituisuudessaan.

      Tästä on siis kaikki muut bloggaavat ja arvostelevat pitäneet paitsi Kirjanurkkien Kirsi ja Jokke.

      Poista
    2. Ei pitäisi sanoa mitään, kun Jumalat juhlivat öisin -romaanin lukemisesta on jo yli viisitoista vuotta (ja olisin silloin varsin nuori ja jotain meni varmasti ohikin), mutta olisivatko kirjassa mainitut lääkkeet olleet enemmän viihdekäyttöön? Mutta eivät kirjan nuoret mitään ihan terveimpiä tapauksia olleet, taatusti :)

      Mitä Tikliin tulee, se on minulla vielä kesken joten uskalsin lukea tämän postauksen vain silmäillen, mutta palailen aiheeseen myöhemmin :).

      Poista
    3. :)

      (Totta mitä sanot JJÖ:stä, hahmot eivät mitään terveimpiä tapauksia olleet)

      Poista
  2. Ostin Tiklin englanninkielisenä pokkarina viime viikolla, saa nähdä milloin ehdin sitä lukea, tämä olisi kuitenkin ensimmäinen lukemani Tart.
    Hienoa Jokke, että kiinnität huomiota noihin anakronismeihin! Olen samaa mieltä, että ne syövät tekstin anankuvauksen uskottavuutta. Toisinaan kirjoittajat syöttävät tahallaan anakronismeja tekstiinsä, mutta tässä ei liene kysymys siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, epäilen Blake-Gaga tarkoitukselliseksi (tai toivon, että se olisi), mutta iPhone jutut ovat minusta lipsauksia, kuten myös Selviytyjät, Idols ja Paavo Pesusieni sekä Ukrainan lähimenneisyys.
      Tässä joko suomentaja on ollut muutaman kerran liekeissä tai sitten Tartt on ollut niin ikään liekeissä, muutamassa kohdassa juoni etenee ja näyttää että kirjassa jokin kasvaisi.

      Poista
  3. Ohoh, olen aikonut pitkään lukea tämän, mutta toivottavasti pidän kirjasta vähän enemmän kuin sinä. Tartilla näyttää olevan tapana tehdä kaikista hahmoistaan vähän elämästä syrjäytyneitä ja omituisia... Jumalat juhlivat öisin Papenilla oli kyllä jonkinsorttisia häiriöitä ainakin kirjan loppupuolella (Normaali ihminen ei kyllä voi suhtautua noin kylmäverisesti murhaan...) mutta sitä ennen hän ei minusta vaikuttanut mielenterveysongelmaiselta, eikä se tainnut olla romaanin ideakaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti pidät. Kaikki ovat pitäneet paitsi minusta Kirsi ei erityisemmin, enkä minä. En pidä kirjoista, jotka sisältävät paljon hienoja viittauksia "ei mihinkään", jotkut rakastavat niitä.
      Juonessa on kolme kohtaa, jossa luulin, että päästään paketoimaan juttu, mutta Tartt ei tarttunut tähän mahdollisuuteen.

      Poista
  4. Kiitos ettei tarvitse lukea tätä, olin epäileväinen alun alkaen. En pitänyt tuosta Jumalat juhlivat öisinkään. Tämä vaikuttaa väkisin lihotetulta mammutilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on myös sellainen samankaltaisuus JJÖ:n kanssa, eli Papen ja Decker ovat kirjoitushetkellä suurinpiirtin samanikäisiä.
      (Donna Mobile ei lue enää Donna Tarttia :)

      Poista
  5. Hih, pistit kyllä hyvin pakettiin tämän! Minäkin ihmettelin joitakin juttuja lukiessani, mutta en ole niin aikaansaapa, että olisin selvittänyt esim. noita tv-ohjelmajuttuja. Kummastelin myös hieman tuota, että täysin syrjäytyneet ja hunningolle ajautuneet pojat lueskelivat Dostojevskia ajankulukseen :D

    Anakronismit voisi ehkä selittää sillä, että kirjan tapahtumat sijoittuvatkin johonkin lähitulevaisuuteen, eivät nykyhetkeen. Mutta silti kieltämättä arveluttavia kohtia.

    Luin kirjan alkupuolen ahmien, mutta jotenkin juttua pitkitettiin liikaa. Myös alkoi väsyttää nuo ongelmin kuormitetut, hieman kummalliset henkilöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En viitsinyt erikseen kommentoida Idiootti-jutua, sillä varsinkin Theo oli idiootti.

      Minusta kuva ei täsmää vaikka oltaisiin lähitulevaisuudessa, sillä useat asiat taas olivat varsin alkeellisia, eli joku ei vaan täsmännyt.

      Linkkasin sinun arviosi, se oli erinomainen.

      Kirjan lopussa oli muutama väläys: jästipää-juttu (sivulla 850) ja sivulla (845) toteamus Boriksesta: lunta tukassa, lunta harteilla, enkä tiedä ovatko ne kääntäjän väläyksiä, en usko Tarttin käyttävän tämäntyyppistä huumoria. Minusta vastuu (mihin sinäkin kiinnitit muistaakseni huomiota) on kustantajalla, pitää oikolukea, kyseenalaistaa ja karsia

      Poista
  6. Minua häiritsivät myös nuo ajankuvaukset ja niihin liittyvät digilaitteet, jotka eivät voineet olla mahdollisia esim. ihmiset ottivat kännyköillään kuvia museon ulkopuolella räjähdyksen jälkeisestä kaaoksesta hm. 90-luvun alussa.
    Tokenin tuosta ja nautin tekstistä ja tarinasta, mutta huomasin myös tuon Blackberry-jutun ja tarkistin vielä nörttimieheltäni, että olisiko mitenkään mahdollista 90-luvulla, ei ole. Ajankuvaukset siis tökki ja ajattelin, että ehkä tämä pitäisi lukea alkuperäiskielellä.
    Muuten annoin miinusta jättikoosta yhden tähden verran. Tarina on huikea ja kirja on kyllä Pulizerin ansainnut.
    (Kirjasähkökäyrän osoite on muuttunut kirjasahkokayra.blogspot.fi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin minne blogi katosi, piti kommentoida Gordimeriä.

      Blackberry ja varsinkin iPhone ovat varsin nuoria.

      Juonessa oli minusta tosiaan pari mielenkiintoista vaihetta mutta langat katosivat ja sekosivat.

      Poista
    2. Toisaalta ajattelin, että kirja voi olla kirjoitettu niin, että museossa tapahtui räjähdys tässä ajassa ja loput tapahtumat tapahtuivat tulevaisuudessa. Tosin en löytänyt yhtään jännittävää tulevaisuuteen liittyvää laitetta tai tapahtumaa, joka olisi tukenut ajatustani.

      Poista
    3. Näin, toisaalta räjähdyksestä oli kulunut tuo 14 v, ja toisaalta miksi nähsä hirveää vaivaa kirjoittaa Paavo Pesusieniä ja muita :)

      Poista
  7. Hih! Olen lukenut Tiklin melkein loppuun ja kiinnitin huomioita samoihin ajallisiin virheisiin kuin sinä (aion niistä kirjoittaakin omaan blogiini, kun ehdin). Myös muutamia henkilöiden välisiin suhteisiin liittyviä virheitä löysin. Ne tuskatuttavat aika lailla.

    Aluksi pidin Tiklistä ja mietin, että se on kesäni paras tiiliskivi. Nyt "loppumetreillä" alan olla eri mieltä. Viihdyttävä se kyllä on, mutta kaikenlaista pientä ärsyttävää kirjaan kieltämättä mahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Katja, odotellaan raporttia :)

      Henkilöitä myös putkahteli mukaan ja pois, lisäksi kerronnassa on pitkä aukko. Minusta sosiaalitoimi tuntui olevan varsin yliresurssoitu, mutta en ole sen alan asiantuntija, Suomessa ei luultavasti ole moisia resursseja.

      Loppuratkaisua edeltävä taulun vaihe on hyvin outo ja epäuskottava. Tarttin pitäisi kirjoittaa useammin, mutta lyhyemmin.

      Poista
  8. Hienoa, että listasit näin laajasti virheitä, sillä kiinnitin huomiotani virheiden määrään minäkin. Kaikkia näitä en huomannut, mutta sen sijaan lisäksi pari klaffivirhettä ja japanin kielen opinnoista typerän lapsuksen. Boriksen hahmokin oli niin kliseinen, että toivoin koko ajan, että hän häipyisi kirjasta.

    Vieläkään en ole ehtinyt omaa juttuani kirjoittaa, sillä olen niin paljon parjannut kirjaa, että haluaisin kirjoittaa itselleni (ja muutamille lukijoille) ylös myös niitä puolia, mistä pidin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna, minustakin ajoin kirjassa oli draivia. Isän huijauskuviot olivat varsin opettavaisia. Barbourien pöyhiminen olisi ollut mielenkiintoista. Rouva osasi häivyttää turhat tunkeilijat Theon kimpusta. Boris oli tosiaan varsin kliseinen, minua ärsytti mm. yksittäinen heitto oligargeista, joka monen muun heiton tavoin jäi liittämättä mihinkään. Lisäksi äidin asunnon unohdus minusta oli epäuskottavaa, sillä sosiaalitoimi oli sangen kiinteästi Theon iholla.

      Poista
  9. Tiklin alku oli erinomainen, pidin siitä todella. Sitten sen taso luisui. Theon elämänkaari oli epäuskottava.
    Internet oli aluksi töissä, toiset pääsi kotoa yliopiston verkkoon 1995, mutta noin Suomessa. Minulla oli kotisivut ekojen joukossa. Samanlaisia oli maailmalla, ei yhtään hienompia.

    Meidän tulisi lukea kriittisemmin tekstejä. Ainakin itse olen epävarma, enkä kehtaa sanoa. Keväällä luin tietokirjan, joka ärsytti minua, luokittelin sen pamfletiksi, jotta en olisi suuttunut enempää. Luin myös tietokirjan, jossa Carl von Linné oli suomalainen. Tokihan se hatuttaa meitä, kun ei ole. Toisessa suomalaisessa kirjassa Mannerheim oli haudattu Ranskaan. Miksi minut on laitettu pesemään Mannerheimin hautapaasia juuriharjalla Suomessa? Ihmettelin myös preerian kasvillisuutta, kun sitä oli Euroopassa ennen Amerikan löytymistä.
    Minulle virheet vaikuttaa siten, että menee luottamus muuhunkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin Ulla :)

      Itsekin saivartelin näistä, koska Tartt on luetellut niin intohimoisesti kaikkia viitteitä ja laitteita.

      Poista
  10. Hih, nyt vasta luin postauksesi, hienoja huomioita, vaikka itse luin kirjan täysin tyytyväisenä moisia pohtimatta. Näin se tarina vie mennessään eikä faktaa erota fiktiosta... ehkä tahallista sekoittamista? Mutta tarpeetonta, kun faktat voisivat olla oikeinkin. BlackBerryjä on kyllä ollut olemassa jo 1992 alkaen, ei älypuhelimena tosin, vaan ymmärtääkseni jonkinlaisena vastaajana, joihin pystyi lähettämään teksti- tai sähköpostiviestin. Niitä esiintyi paljon amerikkalaisissa kirjoissa jossain vaiheessa. Epäuskottavana en siis kirjaa pitänyt (sen enemmän kuin fiktiota yleensä) ja elin tunnelmassa mukana, mutta kieltämättä minutkin yllätti Theon ongelmien näpsäkän nopea ratkeaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blackberry oli tosiaan olemassa jo 1990-luvulla selasin koko yrityksen historian. Tämä on näitä kirjoja, jotka pitäisi vaan lukea ja tempautua tunnelmaan. Satun inhoamaan näitä kirjoja, jossa popsitaan pillereitä ja vedellään kaikkea. JJY:ssä sillä oli konteksti, tässä minusta ei, liikaa hienoja viittauksia minulle. Facebook mainittiin varsin aikaisin, mutta ei liian aikaisin, mutta sitä tai sen kehitystä ei minusta hyödynnetty. Romaanin lopetus on aina vaikea, hyvällä lopetuksella pystyisi pelastamaan paljon. Täytyy tunnustaa, että eräät kohdat imivät mukaan lasvegasilaista todellisuutta luki mielellään, isän toimet oli kuvattu hyvin, mutta minusta äidin jäämistön tila ja asuntoasia oli epäuskottava. Olen iloinen että luin kirjan. Tiklejä olen nähnyt varsin paljon, lentäessä siivenkärjet loistaa keltaisena, mukava lintu.

      Poista
  11. Reagoin poistaukseen nyt myöhässä, mutta kirjan päätökseen saamisen huuma sai googlailemaan muiden ajatuksia. Ja tämä blogiteksti pisti sitten kunnolla pään hurisemaan, sillä tuntuu, että tämä olisi tehty eri versiosta kuin oma lukemani – ehkä jostain ensimmäisestä muokkaamattomasta käsikirjoituksesta ;)?

    Tuntuu, että tässä faktajahdissasi unohdat kokonaan, miten kirjassa todella sukelletaan läpikotaisin rikkirevityn ihmisen kerrontaan. Se, mitä Theo muistelee ja sanoo ei ole tarkoitettukaan totuudeksi - hän on ennen kaikkea epäluotettava kertoja, muistaa tiettyjä asioita väärin ja tiettyjä asioita hän puolestaan tahtoo tahallisesti vääntää itselleen edulliseen suuntaan (miten usein Theo muisteleekaan valehdelleensa ihmisille vain hiukan vähätellen tai jättäneensä hyvin olennaisia asioita pois?). Ihan todellisessakin elämässä muistot muuttuvat (ihan rakenteellisesti ja kuvattavasti) joka kerta, kun ne puretaan ääneen tai tekstiin. Kun ihminen kertoo muistonsa uudelleen auki, voivat tarinan muutokset olla täysin tahattomia. Jokainen kertoja on siis aina epäluotettava kertoja silloinkin, kun ajattelee olevansa rehellinen. Theoa sen sijaan ei juuri voida pitää rehellisyyden perikuvana. Jos häneltä ei voida odottaa rehellisyyttä hänen kuvaamissaan ihmissuhteissa, miksi hän olisi tekstinsä hypoteettisille lukijoille täysin rehellinen?

    Theon luetellut "virheet" ovat minusta nimenomaan hänen virheitään, eivät kirjailijan. Boris on tässä myös oma lukunsa, minä koin itsestäänselvyydeksi, etteivät hänen tarinansa useimmiten täsmää, vaan hänen maailmansa hahmottuu aina yhtenä uskomattomana satuna. Tuntuu absurdilta, että hänen puheitaan kukaan edes tulkitsisi totuunena (esim. alkoholismin ja aineiden käytön alkaminen, perhehistoria yms, mitkä postauksessa mainitsit). Lapsi-Theo toki toisinaan tulkitsee, mutta pidän naiiviutta ja luottamusta luonnollisena olosuhteiden vuoksi. Suuri osa siitä, mitä Boris on kirjan sivuilla, on molempien poikien mielikuvitusta ja pakoa elämän epäreiluudesta. Ja ”onnistuneet” valheet taitavat useimmiten olla niitä, jotka kertoja oppii itsekin uskomaan.

    Pidän myös naiivina, että kirjan nykyhetken sijoittaa automaattisesti absoluuttiseen ilmestymisajankohtaan tai kirjoitusajankohtaan. Miksi kirjan todellisuus olisi sidonnaista tällaisissa asioissa kirjailin aikaan tai paikkaan? Luin Tiklin todella pitkällä aikavälillä, joten tässä kohtaa saa korjata mikäli olen väärässä: mielestäni kirjan tapahtumia ei missään kohdassa sijoitettu tarkkaan aikakontekstiin. Toki lukuisat viittaukset johdattavat meidät tiettyjen vuosikymmenien raameihin ja jostain syystä itse luin kirjan nykyaikaa itseeni suhteutettuna tulevaisuutena. Mihinkään kirjan toteamaan faktaan tämä tulkinta ei kuitenkaan tainnut perustua :)

    … Ja mitä viittauksiin tulee, koin nekin hyvin eri tavalla. Inhoan päälle liimattua namedroppailua, mutta en koe että tässäkään olisi kyse siitä, että kirjailija tekstin taustalla syyllistyisi siihen. Koen, että varsin epäluotettava kertojamme Theo jäsentää elämäänsä niin. Tarinan valmiiksi kokoava Theo on myös siinä kohtaa elämäänsä osa Barbourien seurapiirejä – mikä muukaan olisi hänen taustansa kautta mahdollisuus olla sosiaalisesti edes jollain tasolla hyväksyttävä, kuin tukeutua korkeakulttuuriin?

    Pahoittelut kärkkäästä unenkarvaisesta kommentista. Minulle Tikli oli järisyttävin lukukokemus vuosiin ja The Secret History on edelleen lempiromaanini (Pieni ystävä puolestaan niin puuduttava, etten koskaan saanut sitä edes loppuun) ja näen sen heikkoudet aivan eri tekijöissä kuin sinä. Toivottavasti tällainen vanhempaan postaukseen tuleva laittoman pitkä kommentti ei jää huomaamatta, sillä lukisin mielellään lisää keskustelua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä kommentista, vanhoissa jutuissa on kommentin valvonta päällä, joten jokainen tulee noteerattua. Tämä arvio on yksi monista, positiiviset löytyvät googlen pääsivulta, tämä ei.

      Totta Theo on epäluotettava, lukijaa siis huijataan eli analyysisi on siltä osin pitävä. Minusta faktat oli päälleliimattuja, ja niillä tehtiin "ajankuvan uskottavuutta", siksi aloin niistä kerätä, myös Boriksen tausta siten vuosi. Minusta nämä faktat oli kirjoittanut Tartt ei Theo, mutta voit olla oikeammassa kuin minä, jokainen tulkitsee tavallaan. Theo oli jo minusta varsin vastuuton ennen onnettomuutta.

      Teoksen lähtökohta ei ole minusta edes kovinkaan uniikki, sillä Vermeerin tauluista on aiemminkin kirrjoitettu esim. Tyttö ja helmikorvakoru ja tätä ennen Agatha Christien Hautajaisten jälkeen, missä Vermeerin taulu liittyi murhamotiiviin. Agatha Christiellä oli muuten faktat aina oikein, ja hän tarkasti/tarkastutti jokaisen erikseen. Lisäksi miljööt olivat sellaiset, missä hän oli ollut esim. arkeologiset kaivaukset, hän teki myös maailman ympärimatkan, Christie oli lapsena Ranskassa, missä oli koulussa, hän asui talvet Irakissa jne. Christiellä on erilaisia kertojaratkaisuja, myös murhaajat saavat olla muutaman kerran kertojina, mutta faktat ovat oikein.

      Pidin The Secret Historysta ja itse asiassa selasin sitä viikonloppuna. Siinäkin loppua kohden pakka hieman leviää, niin kuin tässäkin. Esim. Henryn autojuttu minua uudelleen lukemisessa hieman pisti silmään...

      Poista