perjantai 9. kesäkuuta 2017

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia



Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia, WSOY 1944 ja 1963, uusintapainos, kuvittanut Aleksander Lindeberg, sivumäärä 130.

Tämä Yrjö Kokon Pessi ja Illusia on vuoden 1963 "lasten versio" Aleksander Lindebergin kuvituksella, eikä Yrjö Kokon valokuvin.

Tarina alkaa Yrjö Kokon pohjustuksella satuun. Pessin ja Illusian tarina tapahtuu rintamalla, missä Yrjö Kokko sitä kirjoitti.

Sadun alussa metsän pikkuinen peikko Pessi kohtaa ihanan sateenkaarella asuvan Illusian. Illusia ei pääse lentämän takaisin sateenkaarellensa vaan jää maan päälle ensin yöksi ja sitten kokonaan, sillä on kuiva kesä, ja lopulta ilkeä Ristilukki puree Illusian siivet poikki. Pessi ja Illusia oppivat toisiltaan maailmasta. Pessi, jonka isä on Pessimisti, oppii myönteistä ajattelua, tosin hänen äitinsä oli Optimisti. Illusia oppii maan tavat ja luonnonlakeja. Illusia ei ole edes nukkunut eikä syönyt sateenkaarellansa.

Metsän eläimet on inhimillistetty. Kimalaiskuningatar suree kuhnuriaan, joka on kihokin vankina. Pessi päästää Kuhnurin pois, ja kihokki joutuu rintamamiesten mukana turvekuormassa talliin ja jää lantaveden alle. Pessin ja Illusian seikkailuiden rinnalla on myös rintamamiesten toimintaa. Illusian kyyneleestä muodostuu helmi, jonka sotamies Pienanen löytää ja antaa Everstille. Pienasen muut rintamamiehet laittavat uimaan, mutta lopulta Pienanen kaatuu juuri ennen kahden kuukauden lomakomennusta. Everstin hanhi valistaa Pessiä ja Illusiaa siitä, kuinka etuoikeutettua on päästä paistina Martinpäivän päivällisiin. Ravut punastuvat kun pääsevät rapukekkereiden antimiksi.

Eläin- ja kasvilajeja käsitellään paljon Pessin ja Illusian opetellessa selviytymistä, ja työntekoa. Illusia neuloo itselleen vaatteet, mutta pohtii lähtevänsä etelään. Kokko tuntuu asettavan lajeja "järjestykseen". Käki vie munansa Lepinkäisen pesään (luulin, että käki munii pesään). Herra Lepinkäisen vie kranaatti, ja rouva raataa itsensä burnoutiin.

Vieraslaji piisami tekee pesän Pessille ja Illusialle. Piisamikin katoaa, ja asia linkitetään erään ylikersantin ilmoituksiin, jossa ostaa eläinten nahkoja. Piisami lajina levisi ehkä jo Keski-Euroopan istutusten kautta Suomeen, mutta Suomeen lajia istutettiin vuodesta 1919 alkaen turkiseläimeksi. Piisami arvostee yllättäen intiaanien reservaatteja Kanadassa. Kokolla on muitakin heittoja esim aatteista: "Aate on niiden huulilla, jotka siitä hyötyvät ja niiden sydämissä, jotka sille uhrautuvat".

Pessi ja Illusia ovat kuolla, kun Martes eli lumikko hyökkää pesään. Pessi saa tapettua lumikon kudinpuikolla,
Surniaakin käsitellään, se on minusta hiiripöllö. Varikset haukkuvat pöllöä
-Roisto
-Peto
-Salakyttä
-Pelkuri etpäs uskalla päivällä näyttää itseäsi
-Salamurhaaja, yövaras, kelmi, kuunkatsoja ...
Tällaisia kohtia ihmettelin, ja monessa kohtaa tarina on epälooginen, Varis syö raatoja ja muuta kuollutta "ravintoa", mutta myös lintujen munia ja poikasia. Lepinkäinen syö hyönteisiä, mutta myös toisia lintuja ja hiiriäkin. Hiiripöllö (Surnia ululu) syö pieniä lintuja ja myyriä, joten miksi leimata joku laji "pedoksi" tai salakytäksi. Eläimet pohtivat asioita ja niille keksitään seikkailuja sammakkojen kuningas Rana "oli ollut valtakunnan hyppymestari". s.75


Kuvat kantavat tarinaa piirretty kuva sivulla 108 on erityisen kaunis. Illusian päällä oleva lumikon turkki pelastaa hänet paleltumiskuolemalta. Illusia alkuun vastustaa lumikon nahan nylkemistä.

Pessin ja Illusian tarinan loppu on hyvinkin kummallinen, eli pesässä on Illusian synnyttämä jälkeläinen, joka on ihme kyllä ihminen.

Toinen tarina päättyy raadollisemmin Pienasen kuolemaan, ja kirjailijan kotiutumiseen.

****
Yrjö Kokko (1903 - 1977) syntyi Sortavalassa, ja valmistui eläinlääkäriksi, ja oli rintamalla, Pessi ja Illusia syntyi siis rintamalla.

Alkuperäinen tarina ja kirja on tuttu, ja tässä sen kannesta "osakuva", vasemmalla on tyttö ilman vaatteita, ja sellainen kuva on myös itse kirjassa. Kannessa on päiväkorento, joka esiintyy seikkailussa.

Valokuva Yrjö Kokon valokuvasta kirjassa, tässä on osa hienosta kuvasta

Kimalaisesta olen itse ottanut joskus kuvia.


Vaikka ne ovat värillisiä, eivät ne mustavalkoista valokuvaa  voita.

Osa valokuvista on nykymittapuun mukaan ovat värittömiä, mutta aikanaan ovat tukeneet hyvin tarinaa, sen sijaan Aleksander Lindebergin piirroskuvat ovat aina ajattomia. Aleksander Lindeberg (1917 - 2015) kuvitti myös muista teoksia Suomessa ja Virossa, tässä linkki hänen lintukuvituksiin. Suomalaisiin kirjoihin tai käännöksiin hän on tehnyt kuvituksia mm. Kiplingin Rikki Tikki Taviin.

13 kommenttia:

  1. Lindeberg on työskentelyt myös Virossa: http://tutarlapslinnast.blogspot.com.ee/search/label/Aleksander%20Lindeberg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, linkkaan sen tähän tekstiin, upeita kuvia.

      Poista
  2. Teoksen 1944 versio oli yksi suursuosikki lapsuudessa kuvineen ja hiukka pelottavinekin teemoineen. Olikin todella mielenkiintoista lukea tämä aikuisperspektiivinen postauksesi pohdintoineen sadusta, aikakautensa tuotteesta ja verrata sitä omiin lapsen mieli- ja muistikuviini. Olisinkin oitis napannut teoksen hyppysiini hyllystä, mutta sen olinkin edelleen antanut pojantyttärelle. Kiitos ja kesäistä viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Jouduin lainaamaan alkuperäisen kirjan kirjastosta, ja se ei ollut kovinkaan hyvässä kunnossa, mutta oli hienoa lukea se. Kirja oli tunnelmaltaan hieman toisenlainen kuin piirroksilta kuvitettu.

      Olen kylläkin nähnyt alkuperäisenkin kirjan lapsena, mutten lukenut sitä.

      Poista
  3. Olen tätä teosta joskus katsellut, mutta en jostain syystä ole kuitenkaan lukenut, vaikka jollain tasolla teos kiehtookin mieltä. Tuo värikuvakansikin on minusta hieno, jos kohta alkuperäisen teoksen viehätys on toisenlaista. Tarinassa on varmaan paljon vertauskuvallista ajan todellisuuteen, sadun rinnalla kulkee elämä eikä se tunnu olevan kovinkaan satumaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta vertauskuvallisuutta sekä verta ja uskollisuutta. Ymmärrän, että tähän on linkitetty toinen maailmansota, mutta tarina minusta toimii ilmankin.

      Poista
  4. ihaka, luin lapsena (melkein yhtä hieno kuin Höytyvä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Kuvat ovat kyllä todella kauniita,niin piirretyt kuin valokuvatkin.

      Poista
  5. Tuosta valokuvitetusta teoksesta kyllä mietin että niitä voisi ottaa uusiksi modernimmalla tekniikalla, ihan vaikka mustavalkoisinakin. Aiheet sinänsä ovat ajattomia ja kuvituskin muuten.
    Mainio kirja oli se lyhentelemättömämpi mutta varmaan tämä satuun keskittyvämpi on myös toimiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kuvat voisi uusia, toisaalta niissä on nostalgiaa, eli vähin mitä voisi tehdä on ottaa edes suppea uusintapainos, ja "retusoida" kuvitusta, ja jopa korjata uusilla valokuvilla.

      Poista
  6. Tämä on yksi suosikkini. Jotenkin muistan Pessin ja Illusian paremmn kuin kirjoittajan sotataipaleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta sotatarinan voi unohtaakin, toisaalta kirjoitusajankohtana se on ollut varmsti KOkon mielessä.

      Poista