perjantai 30. kesäkuuta 2017

Karl Ove Knausgård: Själens Amerika

Karl Ove Knausgård: Själens Amerika, texter 1996 - 2013, ruotsinnos Rebecca Alsberg, sivumäärä 340.

Själens Amerika -teos sisältää, kuten otsikosta ilmenee tekstejä 17 vuoden ajalta. Ostin kirjan, jotta olisin valmiimpi ymmärtämään ruotsia matkani aikana Tukholmaan ja Göteborgiin. Lueskelin kirjaa ennen matkaa ja matkalla.

Tavallisuudesta poiketen keskityn vain yhteen tekstiin eli Litteraturen och det onda ss. 261 -289. Tässä jutussa on paljon samoja ajatuksia, joita olen itse pohtinut ja huomannut sekä Suomessa että etenkin Ruotsissa olevan asioita pinnan alla.

Tarinan alkupuolella Karl Ove Knausgård pohtii kohua, mikä oli noussut Folk och rövare i Kamomilla stad -teoksesta, joka on norjalaisen Thorbjørn Egnerin lastenkirja Folk og røvere i Kardemomme, jonka itsekin tunnen Kolmena ryövärinä, jossa touhuavat Kasper, Jesper ja Joonatan Kardemumman yössä. Teos pitäisi joidenkin mukaan kieltää, koska se heijastaa taantumuksellista naiskuvaa. Samaan aikaan on keskusteltu makeisten kansikuvasta. Suomessa vastaavia on ollut myös, ja myynnissä olevien makeisten kansikuvia on siistitty.



Samalainen meteli oli noussut Ruotsissa teoksesta Tintti Afrikassa, jossa mustat on piirretty stereotyyppisesti (Tintin vieressä istuva ihminen, kuva on albumin kannesta). Kuvillakin on minusta iso merkitys. Mutta kyse on kuitenkin siitä, pitääkö kaikki vanhat teokset kieltää, ei kai sentään. Historiaa kaiketi ei voi muuttaa, mutta siitä voi oppia ja siistiä stereotypiat nykykuvista pois?



Knausgård on huomannut saman kuin minäkin, tietyt ihmiset kelpaavat kyllä siivoojiksi. Menkääpä katsomaan terminaaliin, kun Ruotsin laiva tulee satamaan ja lähtee. Siistijöistä suurin osa on ulkomaalaistaustaisia, luultavasti jopa kaikki. Myös tavallisilla nuorilla, joiden vanhemmilla ei ole ns. suhteita, alkaa olla erittäin vaikeaa saada kesätöitä. Onko olemassa etuoikeutettujen luokka, joka sulkee muut ulkopuolelle? Rutistaanko nuorten laiskuutta, mutta nuorilla myös teetetään töitä lähes nollasopimuksilla tai provisiopalkalla? Laivasiivouksesta saa ihan asiallisen palkan, mutta on olemasa myntityötä, jossa ei ole mitään peruspalkkaa.

Knausgård on huomannut, että "invandrarfamiljer lever i särskilda förorter", kuten Suomessakin, Turussa esimerkiksi lähiössä nimeltä Varissuo, tai menkääpä katsomaan Turun ylioppilaskylää klo 19, sieltä lähtee moni muualta tullut siistijäksi laivaan keltainen paita päällä illan tullen, moniko lähtee eliittiomakotialueilta?

Knausgårdin mukaan hyväosaisten on helppo olla keskustelussa 'hyviä', tosipaikan kohdatessa totuus kohdataan.

Knausgård kertoo, että hänen romaaninsa Taisteluni on vedetty mukaan tähänkin taisteluun, ruotsalaisessa lehdistössä on heiluteltu rasismi-, fasismi- ja sovismikorttia, lisäksi Utoyan saaren hirviö on koplattu yhteen. On menty henkilöön asti. Kirjoja on luettu, ja ei ole pidetty naista syrjivistä asioista. Knausgård kysyy, minkälainen päähenkilö on Emma Bovary, joka ei huolehtinut lapsestaan. Emma on tehnyt omat valintansa ja rouva Bovary on romaanihenkilö, kuten Knausgård omissa taisteluissaan. Hän sanoo kannattavansa kaikenlaista tasa-arvoa, mutta kirjoissa, jossa kaikki on koko ajan hyvin, ei ole mitään mieltä. Itsekin olen ihmetellyt median tapaa nostaa ihmisiä sankareiksi ja tehdä heistä konnia, ei tajuta, että ihminen on sekä hyvä että paha, tietenkin on hyviä ihmisiä, mutta heissäkin on aina inhimillisiä heikkouksia.

Yhteiskunnass paremmissa piireissä usein pidetään saavutetuista eduista kiinni, köyhät ovat joidenkin mukaan itse syypäitä köyhyyteensä.

Karl Ove Knausgård nostaa esille maanpetturin, eli nobelisti Knut Hamsunin (" Och de satt med de tyskvänliga och reaktionära romanerna av landsförrädaren Knut Hamsun). Katsoin wikipediasta, niin totta tosiaan Hamsun oli toisen maailmansodan aikana natsisaksamielinen. Hamsunin Nälkä -teos on minusta kyllä jo hyvin erikoinen.

Knausgård pohtii asiaa vielä usealta kannalta, myös pahuuden kuvaamisen puolesta, loppu osa tekstistä menee jopa maailmanpoliittiseksi. .

Itse olen pohtinut joskus, minkälaisia stereotypioita kirjoissa saa sananvapauden ja taiteen nimissä esittää siis Suomessa, pohjana pohdinalle on rikoslain 11 luvun 10§ eli " Kiihottaminen kansanryhmää vastaan":
 "Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."  

Kysymys kuuluu. Voidaanko kaunokirjallisessa teoksessa syyllistyä tähän lähinnä siis panetteluun ja missä menee se RAJA? Minusta julkista valtaa käyttävien tekoja, ei siis personaa, voi kritisoida, mutta ei alistetussa olevia, kuten sairaita ja köyhiä. Minusta yhteiskunnalla pitää olla olla myös tehokkaita keinoja puuttua epäkohtiin, jos joku loukkaa toisen vapautta tai muita perusoikeuksia.  

En tietenkään osaa vastata tähänkään kysymykseen, osaako joku lukijoista?

8 kommenttia:

  1. Jokke, sait minut kyllä nyt haluamaan kovasti lukea tämän kirjan.

    Hyvää pohdintaa niin K:lla kuin sinullakin!

    Minusta on aivan kauheata ja TYHMÄÄ, että teoksista halutaan häivyttää historia jonkinlaisen poliittisen korrektiuden nimissä. Mistä me sitten ymmärrämme menneitä aikoja ja kehitystä, jos kaikki muutetaan nykyarvojen mukaiseksi?

    Tuo loppukysysmyksesi on ajankohtainen. Tätä lakiahan rikotaan koko ajan, vaikka tuomioita nostetaan harvoin.
    Minusta kaunokirjallisuudessa rajat saavat olla väljemmät kuin faktassa, mutta tietysti pitää katsoa, missä tarkoituksessa fiktiosssakin arveluttavaa tekstiä kirjoitetaan.
    Olen samaa mieltä kanssasi, haavoittuvia ei saa haavoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Knasu on sitä mieltä, että kirja käsittelee ihmistä, ja ihminen lukeesitä, eikä hän on ole sensuurin kannalla, tai niin minä tulkitsin lopulta, mitä hän on mieltä.

      Poista
    2. Virossahan oli tämä tapaus Kaur Kender. Ennenkin teksteillään kohauttamaan pyrkinyt kirjailija kirjoitti johonkin nihilistisivuille inhorealistisen novellin lapsen hyväksikäyttämisestä. Hänet vapautetiin.
      Vaikea sanoa, kun ei ole lukenut tekstiä, mutta minusta hätkähdyttäminen on yleensä huono motiivi julkaista tekstiä.

      Olen samaa mieltä tuosta, että kirjoissa, joissa kaikki on hyvin, ei ole mitään mieltä.

      Oli todella naurettavaa, kun jotkut feministit nostattivat kohua siitä, että Knasun kirjan minä-henkilö oli ihastunut nuorena opettajan sijaisena, oliko itsekään edes kahtakymmentä, oppilaaseensa teinityttöön. Hänen kohdallaan ei ole osattu erottaa todellista henkilöä ja autofiktiivistä hahmoa, vaika hän on sitä kuinka selittänyt.

      HALOO bloggarit, oletteko te laiskistunet. Täällä olisi hyvä keskustelunaihe Jokken blogissa!

      Poista
    3. Ihmisiä on varmasti paljon mökeillään javeneillään. Kun joku kirjoittaa jotain kirjaansa luullaan, että kaikki lukevat kirjoja, ja kaikki ymmärretään väärin. Todellisuudessa aika harva ainakaan nuori lukee, ja kirjojen lukijat ovat älykästä porukkaa.

      Minusta hätkähdyttäminen on huono motiivi. Joitain kipeitä asioita voi nostaa kaunokirjallisissa teoksissa ....

      Poista
  2. Vastaukset
    1. :)

      Luultavasti tämä löytyy kirjastosta, on jo Suomessakin myynnissä ruotsinkielisenä pokkaripainoksena, ja alennusmyynnistä ostin.

      Poista
  3. etuoikeutettuja ovat ne joilla on mahdollisuutta käydä kouluja. Pohjoismaissa saamme kaikki (naisetkin) opiskella ilmatteks, mitä emme aina ajattele, pidetään itsestäänselvänä.

    VastaaPoista