sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Karl Ove Knausgård: Taisteluni, osa 1


Karl Ove Knausgård: Taisteluni, ensimmäinen kirja, Min kamp 2009, suomentanut Katriina Huttunen, Like 2016, sivumäärä 489.

Taisteluni, ensimmäinen kirja on Karl Ove Knausgårdin omaelämäkerrallinen teos. Ykkösosa romaanista  alkaa kuvauksella 1970-luvulta pikku pojasta, joka on täysin isän varjossa ja kotona isä kontrolloi kaikkea ja kaikkia. Talossa on isän ilmapiiri: "Äkillisen häpeän voima oli lapsuudessani ainoa tunne joka pärjäsi pelolle, niin,  tietenkin pikaisen raivon  lisäksi, ja  kaikille kolmelle  oli yhteistä että  minä itse ikäänkuin pyyhkiydyin pois". s. 30. Tarina tosin alkaa oikeastaan vasta kun Karl Ove on 15-vuotias tai paremminkin, kun isä on 39-vuotias, eli on saman ikäinen kuin kirjailija tätä kirjoittaa vuonna 2007. Knausgård on aiemminkin yrittänyt kirjoittaa isästään, sillä isä kuoli jo vuonna 1998.

Karl-Ove aloittaa lukion Kristiansandissa Norjassa. Lukioaikana äiti muuttaa Bergeniin ja pian vanhemmat eroavat. Karl Oven lukioelämän täyttävät koulu tyttövaltaisessa luokassa, tupakointi, musiikin kuuntelu ja soittaminen, pussikaljan juonti bileissä, missä ensimmäisiä kertoja suudellaan ja hamuillaan intiimialueita tyttöjen vaatteiden alla, ja koetaan samalla omia kehon tuntemuksia. Karl Ove pelaa Tviten joukkueessa jalkapalloa ja katsoo ulkopuolisena vanhempien eroa. Kirjan ensimmäinen osa  päättyy isän ja hänen uuden tyttöystävänsä kesäisen kostean juhlinnan kuvauksella, toisen osan alussa on siirrytty yli kymmenen vuoden päähän vuoteen 1998, jolloin isän ruumis on nähtävillä hautaustoimistossa.

Isä on opettaja, joka häärää kunnallispolitiikassa Venstren riveissä, isä harrastaa talvella intohimoisesti filateliaa, ja kesäisin puutarhanhoitoa. Isoveli Yngve on "ajettu" kotoa, hän opiskelee. Kirja tapahtuu monessa aikatasossa, ja nykyhetkessä kirjailija tosiaan  esittäytyy 5.12.1968 syntyneeksi Karl  Ove Knausgårdiksi, joka on kerran eronnut, ja toista kertaa naimisissa, perhe kolmine lapsineen asuu Malmössä.

Romaanin toisessa osassa isä on kuollut. Isän kuolema on tapaus, jota osattiin odottaa, hän oli avioeron jälkeen alkoholisoitunut ja oli enää rapajuoppo. Hän vaihtoi työpaikkaa, ja vaimoa, joi itseään hengiltä, ja lopulta siinä onnistuukin oman äitinsä luona, Viinanjuonti ei loppunut edes jalan katkeamiseen: "Hän oli maannut lattialla ja juonut. Äiti oli kantanut hänelle viinaa". s. 330.
Veli Gunnar oli sanonut, että tämä ei ole hänen arvoistaan, johon isä oli todennut: "Aiotko painaa minut vieläkin syvemmälle paskaan, Gunnar? s.331. Paskaa todella on isän housuissa ja muualla. Pulloja on kaikki paikat täynnä, likaisia vaatteita, tupakantumppeja, lumppuja. Talo on löyhkäävä lato, rojua pisin poikin, kaikki pitää kloorinilla puhdistaa. Miten voisi lukion opettaja ja perheenisä enää alemmas vajota, kuin maata paskat housussa lattialla,ja pakottaa oma vanha ja osin seniili äiti kantamaan viinaa itselle? Kuitenkin isä on aina pojalle isä, ja merkitsee pojalle enemmän, kun poika on itse isä.

Vaikka isä on ollut kontrolloiva, niin isästä on voinut jo ennen havaita inhimillisiä piirteitä, kun hän antaa äidilleen lahjaa:
En tiennyt mihin olisin katseeni kääntänyt. Isän eleessä oli intiimiyttä jota en ollut ennen nähnyt ja jota en tiennyt olevan olemassa.
Paketissa oli pöytäliina.
Voi miten upea! isoäiti sanoi s. 167.

Ensimäinen osa päättyy, kun isän edesmenneestä rakkaasta serkusta puhutaan:
Uuh. Uuh isäni sanoi, sulki silmänsä ja nosti kätensä kasvoilleen. s. 208.

Poika on jo monesti yrittänyt kirjoittaa isästään siinä onnistumatta. Isällä on ollut "kaikki kunnossa", vaimo ja kaksi poikaa. Hän hallitsee, määrää kaikesta, ja on esimerkillinen opettaja. Onko tämä ollut vain väkisin pidetty kulissi, vai onko elämä sortunut vaimon lähtemiseen? Sen saa lukija päättää, ja sen kirjailija jättää auki. Vaikka isä on ollut "sosiaalinen" koulussa ja politiikassa, hän on todellisuudessa erakoitunut omiin rutiineihinsa, ja kun ne ovat rikkoutunut, hän on hukuttautunut pulloon.

Teos liikkuu useassa aikatasossa, toisessa osassa Karl Ove ja Yngve jynssäävät ja puunaavat taloa, vievät pulloja, ja raivaavat villiintynyttä puutarhaa. Puunausoperaation lomassa Knausgård kertoo opiskeluajastaan, kirjailijahaastatteluista (mm. Olav H. Hauge (1908 - 1994)), oman kirjoittamisen tyrehtymisestä. Isän kuollessa Karl Ove on ensimmäistä kertaa naimisissa Tonjen kanssa. Vaimo on ihana, mutta kaikki ei selvästi ole Karl Oven kohdalla kunnossa, vaikka hän arvostaa appiukkoaan korkealle, on parempi miehen malli kuin oma isä. Myöhemmässä takaumassa lukijalle selviää, että Karl Ove on toista kertaa naimisissa Lindan kanssa, asuu Ruotsissa vaimon ja kolmen lapsensa kanssa ensin Tukholmassa sittemmin Malmössä.

Jynssääminen on puhdistavaa myös henkisesti ja kannattavaa myös taloudellisesti, 200 000 kruunun rahakuori löytyy isän jäljiltä, jakajia on veljesten lisäksi vielä sisar, josta Karl Ove ei tarinoi, liekö isän toisesta avioliitosta. Nykyajan ongelma on usein se, että läheisen kuolemaa ei surra, tässä kirjailija suree ja itkee, ja kohtaa lapsuuden pelkonsa, hän näki nuorena kasvot meressä, nyt talossa, on pelännyt viemäriputkia, nähnyt kummia unia....

Musiikki on jalkapallon lisäksi kuulunut Karl-Oven elämään, kirjassa luetellut bändit ovat pääosin tunnettuja kuten Pink Floyd, ja isä kuunteli Ruotsissa laulannutta Arja Saijonmaata. Oma musiikin soittaminen painottui hevin suuntaan kuten Deep Purplen, Def Leppardin sekä Judas Priestin musiikkiin, kitaran soiton vuoksi myös Dire Straits oli levylautasella. Karl-Oven oma keikka päättyi, kun volyymin kovuuden vuoksi bändi irroitettiin valtakunnan sähköverkosta. Tässä ilmenee se, että volyymi ei korvaa laatua, eikä sivumäärä tee kirjasta hyvää tai huonoa. Dire Straitsin Mark Knopflerin kädet eivät juuri liiku, mutta kitaristina hän on loistava.

Karl Ove Knausgärdin Taisteluni ensimmäinen kirja on minusta sarjan oivallinen avaus. Sen sijaan minusta tässä ei muuten ollut juuri mitään mullistavaa kerronnallisesti eikä tapahtumista mikään ole minusta mitenkään ainutlaatuinen tai erikoinen, liian pitkä kylläkin. Luultavasti kohina kirjasta  johtuu suorista viittauksista olemassa oleviin ihmisiin? Muuten poikien kuhertelut, pussikaljailut, hiplailut, ihmettelyt, sekä vino suhde vanhempiin on useimpien poikien (ja varmasti tyttöjen) osa, joka toistuu kodista kotiin ja sukupolvesta toiseen. Kotikasvatuksesta sitten yritetään toipua loppuelämän ajan, jotkut onnistuvat tässä nopeasti muutamassa vuodessa, osa ei toivu koskaan. Osa miehistäkin palaa kotiin äidin luo, elleivät he jo asu peräkammarissa äidin pullamössöä syöden. Osa aviomiehistäkin purkaa pahaa oloaan vaimon vieressä kirjoituskonetta loputtomasti naputellen.

*****
Norjalainen Karl Ove Knausgård (s. 1968) on tunnettu etenkin tästä kuusiosaisesta Min kamp -sarjasta.

16 kommenttia:

  1. (halvalla nuo kuusi osaa saanut kirjahyllyyni; pari ilmatteks kirjaston siivotes, eurolla loppikselta, mut saavat kypsyä vielä)

    VastaaPoista
  2. vaimon Linda Boström Knausgårdin pari kirjaa olen lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogeissa on näitä Lindan kirjoja kehuttu kovin. Itse en ole lukenut, pitäisi varmasti.

      Poista
    2. (en suameks tiärä sitä uutta nimitystä mutta Linda kertoo vanhasti psyykkisestä sairauksesta - bipolär, manodepressiv)

      Poista
    3. Suomessa puhutaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriösta (luullakseni).

      Poista
  3. Ex-vaimon kirjat ovat parempia, eivätkä rönsyile, suosittelen. Minulle riitti tämä ensimmäinen osa taistelua. Uusimmassa sarjassa sitten mässäillään ex-rouvan kustannuksella.
    Jotenkin tuntuu, että kirjailija voisi avartaa katsantokantaansa laajemmalle, tämän lukiessa tuli tirkistely mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelen, miten näistä tapahtumista ja muista saa keitettyä 6 kirjaa. Halusin lukea tämön ja oli kiinnostava, mutta loppuja taisteluja en lue, vaimoa varmasti :)

      Poista
  4. Olen hankkinut jo pari ensimmäistä osaa, mutta en ole päässyt lukemisen alkuun vielä. Ilmeisesti lukukokemus jäi plussan puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plussan puolella oltiin reippaasti, muttaminulle riitti kuudesosa kokosextetistä :)
      Odottelin hyvinkin erilaista juttua eli siten oli positiivinen yllätys.

      Poista
  5. Luin ykkösen ja kakkosen puoliksi, ruotsalaisina käännöksinä. Sen pidemmälle ei jaksanut kiinnostaa, enkä tartu Knausgårdiin todennäköisesti kovin helposti uudelleen. Maailmassa on niin paljon minusta antoisampia kirjoja enkä ehdi niitäkään kaikkia lukea :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osti ruotsinkielisen Själens Amerika, Kanusgårdin "novelleja", ajattelin lukea kesällä, mutta taisteluista riitti ensimmäinen.

      Poista
  6. Jokke, tämä on hyvä postaus Taisteluni Ykkösestä. Minä olen lukenut viimeistä osaa vaille ne kaikki, osin kyllä harppoen. Kakkonen on minusta paras, koska siinä K kertoo niin hyvin siitä, miten ymmärtää omaa ujoa lastaan, koska on itsekin syrjäänvetäytyvä.
    Minusta K kirjoittaa vangitsevasti. Tekee mieli jatkaa ja ottaa selvää kuka Karl-Ove on yhdessä hänen oman eksistentiaalitaistelunsa kanssa.
    Luin juuri hänen viimeisimpänsä, vuodenaikasarjan Kevään. Tämä on hyvä! Ihan kuin nuo mammutit olisivat olleet harjoittelua tätä kohti.
    Syksy ja talvi ovat olleet minulla lainassa, mutta en ehtinyt lukea. Ne ovat kai lyhytproosaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIitos kehuista, pitäisikö lukea vielä osa 2?

      Ostin K:n ruotsinnetun novellikokoelman Själens Amerika, ajattelin sen lukea kesän aikana :)

      Poista
    2. Lue osa 2, sitten jo haluatkin jatkaa. ;)

      Minä kävin tutkailemassa, mitä tuo esseekirja sisältää ja löysin sellaista, että Knasun tyylillä pienestäkin aiheesta tulee suurta. Alkoi kiinnostaa, kuten myös Taistelua edeltävät kaksi romaania ja kirja, joka sisältää kirjeenvaihtoa erään toisen kirjailijan kanssa. Mutta en tiedä, onko näitä edes ruotsinnettu, norja on liian kova luu.

      Poista