sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Jukka Parkkinen: Sinun tähtesi, Allstar



Jukka Parkkinen: Sinun tähtesi, Allstar, WSOY, ilmestyi 1994, toinen painos 1996, sivumäärä 240.

Jukka Parkkinen on kirjoittanut nuorten dystopian, dystopian, koska eletään ydinsodan jälkeistä aikaa Uudessa-Australiassa, joka miljöön puolesta on varsin Pohjois-Suomen tapainen paikka ja hyvin samantapainen kuin Emmi Itärannan Teemestarin kirjassa. Myös veden käyttöä säännöstellään! Yhteiskunta on siis keskusjohtoinen, ihmisillä in ID-kortit, jotka rekisteröivät ihmisestä kaiken. Elintapa on ekologinen. Valtiolla on voimakas keskushallinto ja kontrolli. On tehtaita, on kirjastoja ja kouluja. Osa alueista on saastunutta, eikä sinne saa mennä. Historian kirjoja ei ole, mutta kirjastossa voi selailla sähköistä Ensyklopediaa.

Kirjan sankari on Johka Leammi eli Joe, joka kuuntelee Allstar-korvanapista DJ Rebelloa, jonkin näköistä kapinallista moottoriturpaa ja hänen ohjelmiaan. Allstar on ollut myös sodan osapuoli Eklogeja vastaan. Joe käy Luusuan luontokaupungissa koulua, ja haaveilee urheilijastipendistä pesäpallossa.Joe käy lenkeillä päivittäin. Joen ystävän Mikin isoveli Rami on saanut stipendin ja on muuttanut pois. Mystinen Joke ystävystyy Joen kanssa, hän on muualta kotoisin. Joke tulee myös tundralle Ullovarriin Joen vanhempien tyköön, Joke on kiinnostunut suuren sodan veteraanista, eli Joen isän isoisästä. Joke on hakkeri. Isoisä kuolee, mutta paljastaa sitä ennen Jokelle tietojaan.

Lenkkeillessään Joe törmää söpöön tyttöön Aliseen, ja jupahtavaa poikaan Jakiin, joka kyselee, onko Joe alkanut epäillä jotain. Alise ja ja Jak asuvat eliittialueella. Epäilyksiä maailman tilasta alkaa herätä Joen mielessä  ja epäilykset kasvavat pakollisessa työpalvelussa. Kaikki ei ole niin kuin he luulivat olevan. Joe alkaa tutustua sotaan, jossa Unioni ja ympäristöliike ovat ottaneet yhteen. Joe, Joke ja Miki tekevät retken kielletylle alueelle, ja sen jälkeen alkavat silmät avautua mutta systeemin silmukka alkaa tiuketa. Tämäkin juonen käänne on samantyypinen kuin Itärannan Teemestarin kirjassa.

Jukka Parkkinen (s.1948) on pyöräyttänyt hyvän ja jännittävän nuorten dystopian. En avaa juonta enempää, mutta Joelle selviää totuuksia. Jos hallitsijoillle selviää, että yksilö tietää liikaa, hän joutuu aivopesulaan, Joe on siis vaarassa. Osa lähipiiristäkään ei ole siltä miltä vaikuttaa. Dystoopisten kertomusten tapaan tässäkin hallitsijat jauhavat pullikoijat kasvatusmyllyssään.harmittomiksi haamuihmisiksi.

Joe taitaa pesäpallon salat ja siitä on loppuselvittelyissä hyötyä

Jukka Parkkiselta olen lukenut aiemmin Onnenpoika ja pelienkelin, sekä Viekas mies tuli taloon. Parkkisella on sujuva kynä, ja paljon huumoria. Tässä hampurilaispaikan nimi on McScrooge, joka viittaa Roope-Ankkaan, eli hampurilaiset säännöstellyssä yhteiskunnassa eivät ole ehkä kovinkaan maittavia. Radiossa moottoriturpa Rebelli huutaa, "Ensimmäinen muuttolintu on nähty: valkoposkihanhi. Kyllä se tekeekin hyvää, varsinkin minttukastikkeella!"  s.206. Nykymaailmassa valkoposkihanhia on liiaksikin, mutta niitä ei saa syödä minttukastikkeella?

Rebellin radioasema toimii satelliitilta, joka kerää kuuntelijoista paikkatietoa. Kaikki "fakta" on todellisuudessa systeemin syöttämää ja käännetty päälaelleen, ei aivan vieras asetelma nykyisinkään.

torstai 25. toukokuuta 2017

Olli: Hyvää sanoi Mustapartainen mies, päivää



Olli: Hyvää, sanoi Mustapartainen mies, päivää, Otava 1954, uudelleen julkaistu 2012, sivumäärä 109.

Hyvää, sanoi Mustapartainen mies, päivää -teos sisältää 25 Ollin pakinoimaa mustapartaisjuttua. Kirja alkaa tarinalla Hymyilevä mustapartainen, missä opitaan se, että Suomessa hymyileminen johtaa vakaviin vaikeuksiin. Jopa vaimo luulee miehensä hymyilevän muille, ja niin mustapartainen mies päättää olla hymyilemättä. Sama idea on, kun Mustapartainen mies yrittää keskustella raitiovaunussa, muut pitävät häntä hölmönä...

Mustapartainen mies neuvoo patenttiratkaisun patenttikaivojen myyjälle. Kannattaa ostajille kertoa, että patenttikaivo imee naapurienkin kaivot tyhjiksi. Näin markkinoiden menekki onkin taattu.

Mustapartaisella miehellä on asiaa  -pakinassa Mustapartainen mies sanoo myös legendaarisen kirjan nimen "hyvää, sanoi Mustapartainen mies, päivää".

Mustapartainen mies haluaa toivottaa myös onnellista uutta vuotta erikoiskiireellisten tuotantokulutustoimitusjakeluasiain käytännöllistyttämistoimenpiteitten  toimeksisaantilautakunnan viraston toimistopäällikölle. Tätä varten hänellä on kokonainen arkisto mukanaan, koska  tietää kokemuksesta kuinka paljon ja minkälaisia papereita, kaavakkeita, lomakkeita, todisteita, otteita, lausuntoja, kuitteja, sarakkeita, tilitteitä ja kaksoiskappaleita tässäkin virastossa tarvitaan, jotta keskusteluun asiasta voitaisiin ryhtyä ....

Kirjan kuvituskin on loistavaa, alla on kuva kun Mustapartainen mies tulee paperipinkan kanssa onnittelemaan byrokraattista toimistopäällikköä,


Kuvan on piirtänyt Erkki Koponen ( 1899 - 1996), joka oli taidemaalari, pilapiirtäjä, mutta myös pikajuoksija. Erkki Koponen voitti Kalevan kisoissa 100 metriä vuonna 1929 käsiajalla 10,8 ja seuraavana vuonna ajalla 10,7, hän saavutti vuosina Kalevan kisoissa vuosina 1928 ja 1932 hopeaa. Tärkeämpää tässä yhteydessä luonnollisesti on se, että kuvat tukevat tekstin loistavaa huumoria. Myönnän olevani toivoton tosikko, mutta nämä jutut naurattavat minua, myös sanoilla ja titteleillä leikitään. Mustapartainen haluaa tavata virastossa herra Latosirkusta, mutta pitää sanoa että haluaa tavata varakamarineuvosta. Mustapartainen mies pyytää esittelemään ylierikoisapulaisvaravaurioraivausvuoro-varausratkaisupäällikön.

Jutuissa käydään Varatalousjärjestelyhallituksessa ja hoidetaan tonttietuoikeusluovutusperuutustan koskevaa asiaa.

Sota-aikakin on pakinoissa läsnä. Puhutaan yleisestä kansanhuoltoministeriöstä, ostetaan kupongilla ruisjauhoja.

Hyvää, sanoi Jokke, Ollin pakinaa, ja suosittelee tätä myös muillekin tosikoille.

*****
Pakinoitsija Olli oli ristimänimeltään Väinö Albert Nuorteva (1889 - 1967). Olli pakinoi Ylioppilaslehteen, ja sen jälkeen Uuteen Suomeen aina vuoteen 1964 asti.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Karl Ove Knausgård: Taisteluni, osa 1


Karl Ove Knausgård: Taisteluni, ensimmäinen kirja, Min kamp 2009, suomentanut Katriina Huttunen, Like 2016, sivumäärä 489.

Taisteluni, ensimmäinen kirja on Karl Ove Knausgårdin omaelämäkerrallinen teos. Ykkösosa romaanista  alkaa kuvauksella 1970-luvulta pikku pojasta, joka on täysin isän varjossa ja kotona isä kontrolloi kaikkea ja kaikkia. Talossa on isän ilmapiiri: "Äkillisen häpeän voima oli lapsuudessani ainoa tunne joka pärjäsi pelolle, niin,  tietenkin pikaisen raivon  lisäksi, ja  kaikille kolmelle  oli yhteistä että  minä itse ikäänkuin pyyhkiydyin pois". s. 30. Tarina tosin alkaa oikeastaan vasta kun Karl Ove on 15-vuotias tai paremminkin, kun isä on 39-vuotias, eli on saman ikäinen kuin kirjailija tätä kirjoittaa vuonna 2007. Knausgård on aiemminkin yrittänyt kirjoittaa isästään, sillä isä kuoli jo vuonna 1998.

Karl-Ove aloittaa lukion Kristiansandissa Norjassa. Lukioaikana äiti muuttaa Bergeniin ja pian vanhemmat eroavat. Karl Oven lukioelämän täyttävät koulu tyttövaltaisessa luokassa, tupakointi, musiikin kuuntelu ja soittaminen, pussikaljan juonti bileissä, missä ensimmäisiä kertoja suudellaan ja hamuillaan intiimialueita tyttöjen vaatteiden alla, ja koetaan samalla omia kehon tuntemuksia. Karl Ove pelaa Tviten joukkueessa jalkapalloa ja katsoo ulkopuolisena vanhempien eroa. Kirjan ensimmäinen osa  päättyy isän ja hänen uuden tyttöystävänsä kesäisen kostean juhlinnan kuvauksella, toisen osan alussa on siirrytty yli kymmenen vuoden päähän vuoteen 1998, jolloin isän ruumis on nähtävillä hautaustoimistossa.

Isä on opettaja, joka häärää kunnallispolitiikassa Venstren riveissä, isä harrastaa talvella intohimoisesti filateliaa, ja kesäisin puutarhanhoitoa. Isoveli Yngve on "ajettu" kotoa, hän opiskelee. Kirja tapahtuu monessa aikatasossa, ja nykyhetkessä kirjailija tosiaan  esittäytyy 5.12.1968 syntyneeksi Karl  Ove Knausgårdiksi, joka on kerran eronnut, ja toista kertaa naimisissa, perhe kolmine lapsineen asuu Malmössä.

Romaanin toisessa osassa isä on kuollut. Isän kuolema on tapaus, jota osattiin odottaa, hän oli avioeron jälkeen alkoholisoitunut ja oli enää rapajuoppo. Hän vaihtoi työpaikkaa, ja vaimoa, joi itseään hengiltä, ja lopulta siinä onnistuukin oman äitinsä luona, Viinanjuonti ei loppunut edes jalan katkeamiseen: "Hän oli maannut lattialla ja juonut. Äiti oli kantanut hänelle viinaa". s. 330.
Veli Gunnar oli sanonut, että tämä ei ole hänen arvoistaan, johon isä oli todennut: "Aiotko painaa minut vieläkin syvemmälle paskaan, Gunnar? s.331. Paskaa todella on isän housuissa ja muualla. Pulloja on kaikki paikat täynnä, likaisia vaatteita, tupakantumppeja, lumppuja. Talo on löyhkäävä lato, rojua pisin poikin, kaikki pitää kloorinilla puhdistaa. Miten voisi lukion opettaja ja perheenisä enää alemmas vajota, kuin maata paskat housussa lattialla,ja pakottaa oma vanha ja osin seniili äiti kantamaan viinaa itselle? Kuitenkin isä on aina pojalle isä, ja merkitsee pojalle enemmän, kun poika on itse isä.

Vaikka isä on ollut kontrolloiva, niin isästä on voinut jo ennen havaita inhimillisiä piirteitä, kun hän antaa äidilleen lahjaa:
En tiennyt mihin olisin katseeni kääntänyt. Isän eleessä oli intiimiyttä jota en ollut ennen nähnyt ja jota en tiennyt olevan olemassa.
Paketissa oli pöytäliina.
Voi miten upea! isoäiti sanoi s. 167.

Ensimäinen osa päättyy, kun isän edesmenneestä rakkaasta serkusta puhutaan:
Uuh. Uuh isäni sanoi, sulki silmänsä ja nosti kätensä kasvoilleen. s. 208.

Poika on jo monesti yrittänyt kirjoittaa isästään siinä onnistumatta. Isällä on ollut "kaikki kunnossa", vaimo ja kaksi poikaa. Hän hallitsee, määrää kaikesta, ja on esimerkillinen opettaja. Onko tämä ollut vain väkisin pidetty kulissi, vai onko elämä sortunut vaimon lähtemiseen? Sen saa lukija päättää, ja sen kirjailija jättää auki. Vaikka isä on ollut "sosiaalinen" koulussa ja politiikassa, hän on todellisuudessa erakoitunut omiin rutiineihinsa, ja kun ne ovat rikkoutunut, hän on hukuttautunut pulloon.

Teos liikkuu useassa aikatasossa, toisessa osassa Karl Ove ja Yngve jynssäävät ja puunaavat taloa, vievät pulloja, ja raivaavat villiintynyttä puutarhaa. Puunausoperaation lomassa Knausgård kertoo opiskeluajastaan, kirjailijahaastatteluista (mm. Olav H. Hauge (1908 - 1994)), oman kirjoittamisen tyrehtymisestä. Isän kuollessa Karl Ove on ensimmäistä kertaa naimisissa Tonjen kanssa. Vaimo on ihana, mutta kaikki ei selvästi ole Karl Oven kohdalla kunnossa, vaikka hän arvostaa appiukkoaan korkealle, on parempi miehen malli kuin oma isä. Myöhemmässä takaumassa lukijalle selviää, että Karl Ove on toista kertaa naimisissa Lindan kanssa, asuu Ruotsissa vaimon ja kolmen lapsensa kanssa ensin Tukholmassa sittemmin Malmössä.

Jynssääminen on puhdistavaa myös henkisesti ja kannattavaa myös taloudellisesti, 200 000 kruunun rahakuori löytyy isän jäljiltä, jakajia on veljesten lisäksi vielä sisar, josta Karl Ove ei tarinoi, liekö isän toisesta avioliitosta. Nykyajan ongelma on usein se, että läheisen kuolemaa ei surra, tässä kirjailija suree ja itkee, ja kohtaa lapsuuden pelkonsa, hän näki nuorena kasvot meressä, nyt talossa, on pelännyt viemäriputkia, nähnyt kummia unia....

Musiikki on jalkapallon lisäksi kuulunut Karl-Oven elämään, kirjassa luetellut bändit ovat pääosin tunnettuja kuten Pink Floyd, ja isä kuunteli Ruotsissa laulannutta Arja Saijonmaata. Oma musiikin soittaminen painottui hevin suuntaan kuten Deep Purplen, Def Leppardin sekä Judas Priestin musiikkiin, kitaran soiton vuoksi myös Dire Straits oli levylautasella. Karl-Oven oma keikka päättyi, kun volyymin kovuuden vuoksi bändi irroitettiin valtakunnan sähköverkosta. Tässä ilmenee se, että volyymi ei korvaa laatua, eikä sivumäärä tee kirjasta hyvää tai huonoa. Dire Straitsin Mark Knopflerin kädet eivät juuri liiku, mutta kitaristina hän on loistava.

Karl Ove Knausgärdin Taisteluni ensimmäinen kirja on minusta sarjan oivallinen avaus. Sen sijaan minusta tässä ei muuten ollut juuri mitään mullistavaa kerronnallisesti eikä tapahtumista mikään ole minusta mitenkään ainutlaatuinen tai erikoinen, liian pitkä kylläkin. Luultavasti kohina kirjasta  johtuu suorista viittauksista olemassa oleviin ihmisiin? Muuten poikien kuhertelut, pussikaljailut, hiplailut, ihmettelyt, sekä vino suhde vanhempiin on useimpien poikien (ja varmasti tyttöjen) osa, joka toistuu kodista kotiin ja sukupolvesta toiseen. Kotikasvatuksesta sitten yritetään toipua loppuelämän ajan, jotkut onnistuvat tässä nopeasti muutamassa vuodessa, osa ei toivu koskaan. Osa miehistäkin palaa kotiin äidin luo, elleivät he jo asu peräkammarissa äidin pullamössöä syöden. Osa aviomiehistäkin purkaa pahaa oloaan vaimon vieressä kirjoituskonetta loputtomasti naputellen.

*****
Norjalainen Karl Ove Knausgård (s. 1968) on tunnettu etenkin tästä kuusiosaisesta Min kamp -sarjasta.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Jane Austen: Emma



Jane Austen: Emma, ilmestynyt 1815, suomentanut Aune Brotherus, WSOY  Bon-pokkari 2014, sivumäärä 614.

Jane Austenin Emma on romanttinen komedia, jonka  päähenkilö on Emma Woodhouse. Emma on 20-vuotias lapsellisen höpsö neito, joka asuu iäkkään isänsä kanssa ilman taloudellisia huolia. Emma tuntee olonsa yksinäiseksi, sillä hänen kiltti kotiopettajatterensa neiti Taylor on avioitunut leskimies Westonin kanssa. Emman isosisko Isabella on aviossa John Knightleyn kanssa ja heillä on lapsia. Isabellan aviomiehen veli (lanko=) George Knightley (kirjassa häntä kutsutaan vain sukunimellä) vierailee Woodhouseilla säännöllisesti. Emmalla on aikaa ja hän haluaa peukaloida Amorin asioissa avioliittoja. Kylässä on rouva Goddardin sisäoppilaitos, jossa on hehkeä 17-vuotias Harriet Smith. Emma ottaa siipiensä suojaan Harrietin, jonka äidistä tai isästä ei ole tietoa, mutta joku maksaa avokätisesti koulutukset. Kunnollinen ja kunniallinen 24-vuotias maanviljelijä Robert Martin on hyvinkin kiinnostunut Harrietista. Robert kosii Harrietia, joka on rakastunut ja suostumassa kosintaan, mutta Emma omien mielihalujensa vuoksi alkaa naittaa tätä herra Eltonille, joka on myös kylän pappi.

George Knightley on herra Martinin hyvä ystävä, ja tukee tätä, kaverukset edustavat kirjassa järjenvaloa.

Koko kirjan juoni on hyvin yksinkertainen ja samalla monimutkainen, toimettomat ihmiset sekaantuvat toisten lemmenasioihin ja henkilöitä putkahtaa tarinaan. Erilaisissa yhteyksissä urkitaan ja päätellään naima-aikeita, Emma tulkitsee tupailloissa tunteita, ja pohtii niitä myös itsekseen. Välillä mutustellaan leivonnaisia, joskus tanssitaan.

Naimakelpoiset miehet ovat aiemmin mainitut maanviljelijä Martin, herra Elton, Knightley. Emma yllyttää Harrietia Eltonin huomaan, Elton osoittaa kiinnostusta Emmaan, mutta Emma ei anna vastakaikua Eltonin lemmenlurituksille. Elton nai neiti Hawkinsin, joka on bristolilaisen kauppiaan tytär, joka avioituessaan tuo Eltonille kymppitonnin myötäjäiset.

Avioliittomarkkinoille tulee herra Westonin poika Frank Churchill, joka asuu tätinsä luona. Naimaikäisiä naisia ovat Emma, joka ei halua sitoutua, Harriet Smith, ja Jane Fairfix, rouva Batesin tyttärentytär. Rouva Bates on leski ja sairas, häntä hoivaa hänen tyttärensä neiti Bates, kunnollinen, mutta hieman "harmaa" miltei ikäneito. Jane Fairfix on jäänyt orvoksi, mutta  isän eli luutnantti Fairfixin aseveli eversti Campbell on Janen kasvattanut. Everstin oma tytär on naimisissa herra Dixonin kanssa. Janea kehutaan - on järkevä ja nätti. Emma ei voi sietää Janea, sillä hän on nätti ja näppärä, Emman päässä syntyy kummia teorioita Janen menneisyydestä. Emma luulee olevansa rakastunut Frank Churchilliin. Kuhertelua käydään eri ihmisten taloissa. Emma saa lisää vastoinkäymisiä, sillä hän ei voi sietää sosiaalisesti taitavaa rouva Eltonia, joka järjestää monia kekkereitä. Myös Eltoneita kestitään eri kartanoissa. Eri ihmisiä arvostellaan mitättömistä syistä, Frank Churchill saa kuonaryöpyn, kun käy parturissakin Lontoossa. Jane Fairfix saa rapaa, kun on kävellyt sateessa postiin, ja herra Weston siitä, että on kävellyt räntäsateessa. Frank Churhill tekee matkoja kasvattivanhempiensa tyköön, ja lähettelee kirjeitä, joita luetaan tupailloissa. Emman päässä pörräävät teoriat Jane Fairfixin ja rouva Eltonin motiiveistä ja teoista.

Kirja alkaa iskevästi ja kuvaa, miten hyvä ja selkeä kirjoittaja Austen oli
" Emma Woodhouse, handsome, clever, and rich, with a comfortable home and happy disposition, seemed to unite some of the best blessings of existence; and had lived nearly twenty-one years in the world with very little to distress or vex her"
"Emma Woodhouse oli kaunis, älykäs ja rikas; hänellä oli viihtyisä koti ja onnellinen luonne; hänessä tuntuvat yhtyvän elämän parhaat lahjat. Hän oli elänyt mltei kaksikymmentäyksi vuotta minkään häntä sanottavasti häiritsemättä tai suututtamatta".

Harvinaisen lyhyt ja tyhjentävä päähenkilön esittely, paitsi Emma on siis tyhmä kuin saapas, ei älykäs, ja siten kirjassa pitää olla paljon ironiaa. Kuinka paljon sitä on seuraavilla 614 sivulla, jotka olivat minusta sitten täysin selvän asian pyörittelyä ja pallottelua? Ympäri yhteen käydään, eli ne parit, jotka olivat alussa muodostumassa, avioituivat. Kaikki muu oli epäjärjestystä sahanpurukasassa eli Emma Woodhousen sievien (?) korvien välissä. Emma on varmasti hieno ihminen, mutta lapsellinen haihattelija, toisten asioihin nuoren nokkansa pistävä mitään tietämätön ylimielinen heitukka, jonka onneksi hänellekin löytyy sentään oma kaksilahkeinen kainalo, joka näkee hänet vikoineen ja haihatteluineen, mutta ehkä avioliitossa miehen rakkaus eheyttää hänet hyväksi vaimoksi ja äidiksi mahdollisille lapsilleen.

Jane Austenin Emma on rakastettu klassikko, mutta ei yltäne Austenin muiden teosten tenhoon liian viipyilevän kerrontansa vuoksi. Alakoulun diskossakin on nykyisin aikuisempaa menoa, tämä Emma oli todella naiivi ja viaton kertomus.

****
Jane Austen (1775 - 1817) oli loistava englantilaisen aatelin humoristinen kuvaaja. Hänen muita tunnettuja teoksiaan ovat Ylpeys ja ennakkoluulo ja Järki ja tunteet. Austen kuvaa kirjoissaan romanttisia lemmenasioita, jotka johtavat avioliittoon, minkä satamaan hän ei itse koskaan purjehtinut. Austen kuoli joko Addisonin tautiin, tuberkuloosiin tahi Hodginin tautiin, tätä asiaa ei kaiketi tarkasti tiedetä.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Ilkka Remes: Kiirastuli


Ilkka Remes: Kiirastuli, WSOY 2016, sivumäärä 442.

Ilkka Remeksen trillerissä Kiirastuli käristetään lukijaa kärjistämällä uhkakuvia. Ensin poltetaan Keuruun kirkko, ja polttajaksi lavastetaan läheisen vastaanottokeskuksen turvapaikanhakija. Kun erikseen lavastettu töherrys kirkon seinästä ladataan facebookiin, niin suomalaisten someraivo on jo valmis.

Toisaalla Hornan ja Jäätyvän helvetin 'sankari' Lari Vuori taistelee itäistä kybervaikuttamista vastaan, omin kätösin hän repii tietokoneiden kovalevyjä irti: "Lari Vuori iski sorkkaraudalla telineisiin kytkettyjä tietokoneiden keskusyksiköitä. Muovinpalat sinkoilivat lattialle, metalli vääntyi." s. 26

Laiton harrastus keskeytetään, ja Larin kaveri Kirill kaapataan vierestä. Itäisella maalla on edellisen kirjan jälkeen tukikohdat Hangossa ja Ahvenenmaalla. Tässä tarinassa Suomen pääministeri täydentelee oikeistohallitustaan ja presidentti kutsuu läntisiä joukkoja rapakon takaa apuun.

Nato-kansanäänestys on tulossa ja informaatiosotaa käydään. Lari Vuori, joka vaikuttaa työttömältä ja tyhmältä, puskee yhden kenraalin ja parin kaverinsa kanssa itätuulta vastaan. Mutta sitten vastapuoli järjestelee asioita, raja avautuu turvapaikan hakijoiden vyörylle. (Lari on ollut aiemmin armeijan tiedustelussa, jos muistan oikein. Tyhmyys ei johdu työn puutteesta eikä tietenkään työttömyydestä  vaan järjen köyhyydestä).

Aiemmissa Remes-kirjoissa uhkakuvat on torjuttu, mutta tässä tarina  jatkuu  Jäätyvän helvetin itkusta ja hammasten kiristyksestä, ja tässäkin tilanne jäi kyllä mutkikkaaksi ja kesken.

Mielipiteitäni tästä kirjasta ja sen jälkisanoista. Varo "haitallisia mielipiteitä"
Jälkisanoissa Ilkka Remes kirjoittaa: "Olen tarinoita tehdessäni tottunut yhdistämään totta ja kuviteltua.  On hämmentävää seurata, kuinka näitä kahta elementtiä surutta sekoitetaan toisiinsa myös valtiollisessa viestinnässä psykologisena vaikutuskeinona.... faktan ja fiktion rajaa häilytetään ...." ja aiemmin "sisäiset jännitteet ja kahtiajakautuminen  kiristävät yhteiskunnallista ilmapiiriä". s.421. Tässä tarkoitetaan Suomen yhteiskunnallista ilmapiiriä.

Takakannessa lukee: "KAHTIAJAKAUTUNEELLE KANSALLE KOITTAA TUOMIOPÄIVÄN AAMU".

Seppo Puttonen ja Katja Nowak ovat valinneet Ilkka Remeksen Kiirastulen  Ylen 101-kirjaan. Remekseltä olisi toki voinut valita vaikkapa jonkun Aaro Korpi -kirjan, tai vuoden 2006 Kirotun koodin ja vuodelle 2016 valita Peter Sandströmin Laudaturin, Laudatur -kirja käsittelee sotaveteraani-isää ja sivaripoikaa, kovisvaimoa ja pehmomiestä. Ehkä tämä Kiirastuli heijastaa jotain tästä someraivo-ajastamme ja on toivottavasti myös varoitus siitä, että kannattaa ottaa maltilla asiat, ja tehdä hyviä kompromisseja. Pitää ajatella kokonaisuuksia, ei niiden vääristyneitä sirpaleita. On hyvä muistaa asioiden mittakaava, niiden muutoksen nopeus ja suunta. Itse uskon vielä, että idealismi on hyvä asia, mutta realismi on vielä parempi, sillä ihminen  on (itsekin olen) varsin raadollinen monessa asiassa ja ihminen tarvitsee jotkut rajat (ovat esim. säädetyt lait) tuekseen.

Kirjailija Ilkka Remes (on kirjailijanimi) ihmettelee faktan ja fiktion sekoittumista. Itse ihmettelen syytä tai perustelua kirjoittaa trillereihin oikeita henkilöitä, tässä oli Suomen hallituksella oli saman nimiset ministerit ja presidentti kuin oikeasti on. Uskoakaseni lukijat erottavat fiktion faktasta ja päinvastoin.

Suomi oli itsenäistyessään vuonna 1917 kahtiajakautunut, ja siitä seurasi sisällissota, vapaussota tai kansalaissota, kun on monia mielipiteitä yhdelle tapahtumalle, on myös monta nimeä. Vaikka vasta talvisota hitsasi kansan yhtenäiseksi, oli sota-aikanakin oppositio. YYA-sopimuksen aikana oli useita puolueita oppositiossa vaalituloksista huolimatta. Koettiin Nootti-kriisi ja Yöpakkaset. Suomettumisenkin aikana oli kyllä eriäviä mielipiteitä, EU-jäsenyyttäkin vastusti kansanäänestyksessä 43 % äänensä antaneista. Sen sijaan Natolle ollaan sanomassa ei, ja minä ainakin sanon ei. Luulo, että tänne joku tulisi puolustamaan meitä, on minusta optimismia, mutta omaan suomalaiseen diplomatiaan ja puolustustahtoon sen sijaan uskon. Suomalaiset ovat yhtenäisiä isoista asioista. Someraivo koskee useimmin lopulta aika pieniä asioita. Suomessa on minusta EU-aikana säädetty turhaan lakeja, joilla turvallisuus tai turvallisuuden tunne (ovat kaksi eri asiaa, mutta vaikuttavat toisiinsa) on alentunut. Nyt on aika miettiä, miten saadaan asiat tai mielikuvat kuntoon. On velkaannuttu, laiskistuttu ja valitetaan liian helposti. Myös tuloerot on kasvaneet liian suuriksi, osattomuus synnyttää tyytymättömyyttä. Jos syyllisiä pitää etsiä, se on minusta kansa, joka on äänestänyt eduskuntaan puolueiden edustajat, jotka ovat säätäneet huonoja lakeja, ja tehneet menoautomaatteja, joihin ei ole varaa.

Toisin kuin kirjassa 'väitetään' hallituksen muodostusprosessi menee, niin, että   "eduskunta valitsee pääministerin, jonka tasavallan presidentti nimittää tähän tehtävään. Muut ministerit presidentti nimittää pääministeriksi valitun tekemän ehdotuksen mukaisesti" sekä "Ennen pääministerin valintaa eduskuntaryhmät neuvottelevat hallitusohjelmasta ja valtioneuvoston kokoonpanosta. Näiden neuvottelujen tuloksen perusteella, kuultuaan eduskunnan puhemiestä presidentti antaa eduskunnalle tiedon pääministeriehdokkaasta. Ehdokas valitaan pääministeriksi, jos eduskunnassa toimitetussa avoimessa äänestyksessä enemmän kuin puolet annetuista äänistä on kannattanut hänen valitsemistaan ".

Mitä tulee mielipiteeseen toden ja kuvitellun tai faktan ja fiktion sekoittamisesta, niin eikö se ole aina ollut hallitsemisessa läsnä. Natseilla oli 1930-luvulla oma propagandakoneistonsa, kylmän sodan aikana vaikutettiin. Nyt lobataan, sometetaan ja luodaan uhkakuvia. Keinot muuttuvat, on some ja netti käytössä. Siitä olen Remeksen tekstin kanssa samaa mieltä, että suuria kysymyksiä ei saa jättää manchesteriläisen työttömän tai pihtiputaalaisen mummon ratkaistavaksi, tai niin, että he yksin osaisivat ratkaista asian, mutta joukkoilmiönä heidän ajatuksensa sekoitetaan. Valtaa kuuluu lopulta kansalle, mutta sitä edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Aina joku yksilö uskoo, että 'Elvis elää', eli kansa ei kaikkea ehkä tiedäkään.

Minusta EU-aikana Suomessa ovat jotkut perusasiat unohtuneet, ne ovat että vientivetoisena maana pitää olla talous kunnossa ja koulutus korkeaa, pienen maan pitää tulla toimeen kaikkien kanssa.  Minusta suomalaiset ovat EU-aikana kyllä eurooppalaistuneet huonossa mielessä, kaikesta napistaan, ja mistään ei olla valmiita itse maksamaan eikä vastaamaan. Vaikka Suomi on tehnyt monia virheitä lainsäädännössään, velkaantumisessaan, yli varojen elämisessään ja myydessään sähköverkkoja ja muuta infraa pois. Mutta vielä ei ole liian myöhässä, emme ole "tuomiopäivän aamussa", eikä raha ole kaikki kaikessa. Suomi on siis pieni maa ja naapurien kanssa pitää tulla toimeen. Mitä suurempi maa ja mitä lähempänä se on - sitä paremmalla syyllä. Tästä kuopasta emme ilman kaikkien panosta ja joustoa nousta. Kaikista leikkauksista huolimatta velkaantuminen vaan kasvaa! Koko ajan vaaditaan uusia oikeuksia, mutta velvollisuuksista ei niin välitettäisi.

Olen saanut sanoa mielipiteeni.

Kiitos itsenäiselle Suomelle ja menneille ja nykyisille sukupolville, jotka olette puolustaneet laillista yhteiskuntajärjestystä ja järkevää ulkopolitiikkaa ja vastuullista taloudenpitoa. Anteeksi toimista, jotka ovat pilaamassa taloutta, ja näsäviisaiden someraivosta, joka voi johtaa tempoilevaan politikkaan ja hölmöilyyn.

Remeksellä on paljon mieslukijoita, mutta myös naisia ja äitejä, joille onnitteluja.
*****


(Yläkuva WSOY:n on sivulta, tosin pienennetty, luin kirjan kirjaston Jokeri-kirjana).

Ilkka Remes (s.1962) on Suomen myydyimpiä kirjailijoita.

Antti Korvesta kertovat kirjat ovat:
Ikiyö (2003)
Hiroshiman portti (2004)
Nimessä ja veressä (2005)
6/12 (2006)
Isku ytimeen (2009)

Aaro Korpi -sarjan bloggaus 
Piraatit (WSOY 2003)
Musta kobra (2004)
Pimeän pyöveli (2005)
Kirottu koodi (2006)
Hermes (2007)
Draculan ratsu (2008)
Operaatio Solaris (2009)
Riskiraja (2010)
Bloggaus TÄÄLLÄ.

Nämä kaikki olen joskus lukenut lukuun ottamatta Musta Kobraa.

Seuraavista Remes-kirjoista olen itse blogannut
Pääkallokehrääjä (Esikoisteos)
Karjalan lunnaat
Uhrilento
Itäveri
Omertan liitto
Horna ja Jäätyvä helvetti

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Jules Verne: Sukelluslaivalla maapallon ympäri




Jules Verne: Sukelluslaivalla maapallon ympäri, alkuteos Vingt mille lieues sous les mers, 1870, suomentanut Martta Tynni, WSOY 1970, Nuorten Toivekirjasto 62. Sivumäärä on 320. Lukuja on 45 joten luvut ovat lyhyitä.

Jules Vernen Sukelluslaivalla maapallon ympäri on ollut lapsuuteni yksi tärkeimmistä kirjoista.

Teoksen alussa etsitään salaperäistä laivojen upottajaa. Yhdysvaltain armeijan fregatti Abraham Lincoln varustetaan etsimään "hirviötä". Etsijöissä ovat Pariisin Luonnonhistoriallisen museon professori Pierre Aronnax, harppuunamies Ned Land ja professorin palvelija Conseil. Japanin lähellä neljän kuukauden etsinnän jälkeen 2.11 "miekkavalas" löytyy. Jahdissa laiva saa vaurioita ja kolmikko putoaa mereen ja he  "pääsevät" itse upottajan eli Kapteeni Nemon sukellusveneen Nautiluksen matkaan. Nemo tutustuu kolmikkoon, mutta ei aluksi paljasta henkilöllisyyttään. Tilanne muistuttaa Ian Flemingin Tohtori Ei:tä jossain määrin, mutta kapteeni Nemo ei varsinaisesti upota aluksia rahan toivossa ennemmin syynä on pettymys tai pako maailmasta veden alle omien uskollisten miesten joukkoon. Nemon tavaroissa lukee N ja motto Mobilis in Mobili. "Liikkuva liikkuvassa" eli sukellusvene liikkuu liikkuvassa vedessä.  Nemo tarkoittaa Ei kukaan. Kapteeni Nemo ja Tohtori Ei molemmat ovat ylpeitä rakennelmistaan. Nemon sukelluslaivalla Nautiluksella on pituutta 75 metriä ja "teräslieriön" halkaisija on 8 metriä. Alus käy sähköllä, jonka tuottamistapa jäi minulle mysteeriksi. Sähköä saadaan kuitenkin 'rajattomasti' meriveden suolasta ja hiilestä. Nautiluksessa on sähkövalo, lämmin ja kylmä vesi sekä paineilmaa. Aseet ja sukellusilma "toimivat" paineilmalla.

Nautiluksen osat on tilattu ympäri maailmaa, keula Ruotsista Motalasta (perustettu vapaakauppalana 1823). Asennukset Nemo teki itse miestensä kanssa. Nautiluksessa on upea sisutus, oma merimuseo, jossa on paljon simpukoita ja helmiä, mittava kirjasto, jossa on 12 000 nidettä ja lisäksi taideaarteita. Professori Aronnax pitää Nemoa kauneimpana näkemänään ihmisenä Nemo arvostaa tiettyyn rajaan asti Aronnaxia, hänellä on professorin teos merentutkimuksesta. Aronnax suhtautuu Nemoon hyvin arvostavasti, vaikka ei hyväksy tämän laivanpuhkomisia, joista ensimmäinen oli vahinko, toinen ehkä vielä itsepuolustusta, mutta kolmas on jo kostoteurastus.

Professori Aronnax on kirjan minäkertoja eli tapahtumia tarkastellaan hänen silmin. Nemo aloittaa omien sanojensa mukaan viimeisen maailman ympäri matkansa. Kolmikko Aronnax, Ned Land ja Conseilon matkustavat Nautiluksella seitsemän kuukautta (6.11.1866 - 22.6.1867) ja matka kattaa 20 000 peninkulmaa. Japanista matkataan Tongalle, Samoalle, Fidzille ja sieltä Papua-Uusi Guineaan, jonka koralliriuttoihin Nautilus jää laskuveden vuoksi 'karille'. Papualaisia Nemo ei pidä "villeinä" verrattuna ihmisiin yleensä, mutta karkottaa alukseen tunkevat uteliaat sähköistämällä sukellusveneen. Kansikuvan tapaus sattuu Ceylonin saaren läheisyydessä. Nemo näyttää luolassa kookospähkinän kokoisen helmen matkustajilleen, ja samalla hai hyökkää erään paikallisen helmenkalastajan kimppuun. Nemo menee pelastamaan miestä. Lopulta Ned Land pelastaa Nemon. Nemo pelastaa myöhemmin Nerd Landin jättiläismustekalan lonkeroista. Nemo esittelee Aronnaxille,  Nautiluksen sataman sammuneessa tulivuoren kraatterissa.

Jännittävin seikkailu on Etelänavalla, minne Nautilus pääsee, ja Aronnax ja Nemo valloittavat navan. Takaisin tullessa Nautilus jää jättiläisjäävuoren sisään, mutta pääsee jännittävien vaiheiden jälkeen pois käyttämällä kuumia vesisuihkuja ja puskemalla itsensä vapauteen. Etelämanner on manner, joten sinne ei minusta pääse sukellusvenellä niin kuin pääsee Pohjoisnavalle, jonka alitti ydinkäyttöinen sukellusvene nimeltä USS Nautilus vuonna 1958.

Kapteeni Nemo pakenee myös musiikin maailman, hän soittaa ajoittain urkujaan, myös silloin kun kolmikko onnistuu karkaamaan Nautiluksesta Lofoottien lähellä.

Nemo on erakko, hänen terävä järkensä on kostonhimon vääristämä. Merenalaisella matkalla kapteeni Nemo tutustuttaa matkailijat omaan näkökulmaansa ja esittelee sukellusveneensä Nautiluksen kaikki hienoudet ja meren alaisen upean maailman, ja paljastaa menneisyydestäänkin jotain. Kirja oli nuoruudessa varsin vaikuttava lukukokemus, koska siinä seikkaillaan meren alla, ja napajäätiköissä. Vanhempana kirjan alku ja loppu toimi, mutta keskiosa kirjasta tuntui kelluvan paikallaan.


Jules Vernen Salaperäinen saari. (L’Île mystérieuse, 1874) päättää Kapteeni Nemon tarinan. Kapteeni Nemo, tuo eskapistinen erakko asuu muiden miehistön jäsenten kuoltua autiosaarella Nautiluksen satamassa, ilmeisesti samassa kuin yllä on kerrottu,

Nemo auttaa sinne kuumailmapallolla Amerikan sisällissodan aikana paenneita miehiä sekä koiraa. Kapteeni Nemo antaa myös vihjeitä haaksirikkoisille ja eräs haaksirikkoinen tuodaan saarelle. Saarella sattuu kaikennäköistä … Nemo jää saarelle ja hän paljastaa lopulta salaisuutensa: "Kapteeni Nemo oli intialainen, Dakkarin prinssi, Intian sankarin Tippu Sahibin veljenpoika", joka pettyi siirtomaameininkiin ja tuntee katkeruutta Englantia kohtaan, Nemo sai koulutuksensa Euroopassa. Hän osallistui Sepoy-kapinaan englantilaisia vastaan 1857. Nemon vanhemmat, vaimo ja lapset saivat surmansa kapinassa, Nemo käänsi selkänsä maailmalle, keräsi uskolliset miehet ja tutustui merenalaiseen maailman. Mobilis in mobili on edelleen Nemon motto. Hänellä on Nautiluksessa edelleen urut, taideaarteita ja jalokiviä, jotka hän antaa Cyrus Smithille ja neuvoo häntä poispääsyssä vulkaaniselta saarelta.

****
Jules Verne (1828 - 1905) oli ranskalainen tuottelias kirjailija, joka kirjoitti sekä omaan aikaansa liittyviä seikkailukertomuksia, mutta häntä pidetään myös Scifin "isänä".
Jules Vernen Kapteeni Hatteras -trilogiasta olen blogannut TÄÄLLÄ.
Jules Vernen Kapteeni Grantin löytymisestä olen blogannut TÄÄLLÄ.
Jules Vernen kirjasta Maailman ympäri 80:ssä päivässä on blogattu TÄÄLLÄ.

Osallistun tällä (ja ehkä muillakin) Lapsuuteni kirjasuosikit lukuhaasteeseen TÄÄLLÄ.

torstai 4. toukokuuta 2017

Ilkka Remes: Uhrilento


Ilkka Remes: Uhrilento, WSOY 2001, sivumäärä 432.

Ilkka Remeksen Uhrilento -trillerin päähenkilö on tohtori Antti Kaira IC-Pharmasta, joka toimii Saksan Heidelbergissä. Aivotutkija Antti johtaa huumeriippuvuudesta irti projektia. Pääjohtaja Konrad Gladbach lopettaa kuitenkin projektin rahoituksen. Antti Kairan kylkeen on porautunut arvoituksellinen jenkkityttö Tina Carabello. Antti ja Antin työasioista kiinnostunut Tina aikovat pika-avioitua Helsingissä, missä Antti viettää polttareitaan. Tinan lentokone on syöksynyt alas, ja katoaa tutkasta, ja sen olinpaikka on tuntematon.

Remeksen trillereihin kuuluu monilankainen juoni. Lentokone löytyy Montenegron liepeiltä, mutta kone on tyhjä? Missä ovat ihmiset?

Miksi Amerikassa Kurt Coblenz herätetään yöuniltaan ja lähetetään Eurooppaan?

Tina Carabello väittää olevansa taiteilija, mutta hän on asunut Cannesissa ja osallistunut Uuden Aamun lahkon toimintaan. Sara tietää Tinan lahkotaustasta, ja tonkii Tinan jälkiä Cannesissa. Cannesissa Luc Cresson niminen psykologi yrittää auttaa Bea -nimistä lahkon uhria. Luc ja Sara yhdistävät voimansa. He tonkivat Tinan poikaystävän Jacob Weinstaubin jälkiä, oliko Jacob lentokoneessa?  Myös Antti yhdistää voimansa Elina Curtisin koneessa olleen Nato-upseerin vaimon kanssa.
Tilannetta selvittäessään Antti törmää ruumiiseen Montenegrossa? Lisäksi onnettomuutta tutkiva "komissio" haluaa salata jotakin. Antti näkee Elinan ammuttuna. Pian hän on itse etsittynä murhasta, eikä kehenkään voi luottaa. Mikä on salaisuus, jota ei voi tuoda päivänvaloon? Se selviää kirjan lukemalla.

Jännityksen luomisessa Ilkka Remes on mestari, piinaavan jännityksen jälkeen lopullinen karmea tilanne selviää, ja Remeksellä selviää aina sankari, mutta muut saavat kolhuja tai kuolo korjaa. Ilkka Remes toivoo, että lukijoille jätetään löytämisen ilo, kunnioitan tätä toivetta.

Hyvä jännäri, jossa Antti Kairaa pitää kuosissa seuraava ajatus:
Sama kude
On meissä kuin mik' unelmissa on,
Ja unta vaan on lyhyt elämämme.

 —Tämä löytyy Shakespearen näytelmästä Myrsky, sen neljännestä näytöksestä Prosperon sanomana.
*****
Ilkka Remes (s.1962) on Suomen myydyimpiä kirjailijoita.


Antti Korvesta kertovat kirjat ovat:
Ikiyö (2003)
Hiroshiman portti (2004)
Nimessä ja veressä (2005)
6/12 (2006)
Isku ytimeen (2009)

Aaro Korpi -sarjan bloggaus 
Piraatit (WSOY 2003)
Musta kobra (2004)
Pimeän pyöveli (2005)
Kirottu koodi (2006)
Hermes (2007)
Draculan ratsu (2008)
Operaatio Solaris (2009)
Riskiraja (2010)
Bloggaus TÄÄLLÄ.

Nämä kaikki olen joskus lukenut lukuun ottamatta Musta Kobraa.

Seuraavista Remes-kirjoista olen itse blogannut
Esikoiskirja Pääkallokehrääjä
Karjalan lunnaat
Itäveri
Omertan liitto
Horna ja Jäätyvä helvetti