sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Jules Verne: Kapteeni Hatteras -trilogia




Jules Verne:  Pohjoista kohti, Talvi napajäissä sekä Kapteeni Hatteras, alkuteos Voyages et aventures du Capitaine Hatteras, 1866, suomentanut V. E. Hämeen-Anttila, Karisto, 1978.

Suomessa Kapteeni Hatteraksen seikkailut on julkaistu kolmena kirjana, jotka aivan pienenä luin. Sarja kertoo Hatterasin halusta valloittaa Pohjoisnapa ensimmäisenä.

Jules Verne: Pohjoista kohti, kapteeni Hatteras-sarjan osa 1, Les Anglais au Pôle Nord
Kirjan alku on salaperäinen, priki Forwardia varustetaan matkaan. Aluksella on teräskeula ja se on tehty tiikistä, siinä on purjeiden lisäksi 120 hevosvoiman höyrykone, joka tuolloin oli iso prikiin. Perämies Shandon on saanut tehtäväksi varustaa laivan.  Laivaan pakataan kuuden vuoden varusteet sahoja, työkaluja, muonaa, kahvia teetä, laivakorppuja, suolattua ja kuivattua lihaa sekä "intiaanien säilykettä" eli pemmikaania. Kapteeni pysyttelee piilossa, hän astuisi laivaan vasta myöhemmin ja tarkka määränpää on epäselvä.

Forward lähti eteenpäin kohti pohjoista huhtikuussa 1860 mukanaan 17 miehistön jäsentä. Laivaa ohjasi perämies Shandon, sillä salaperäinen kapteeni loistaa poissaolollaan. Miehistöön kuuluvat lähtiessä perämies Richard Shandon, hänen varamiehensä James Wall, tohtori Clawbonny,  pursimies Johnson, harppunamies Simpson, kirvesmies Bell, koneenkäyttäjät Brunton ja Plover, jäämestari Foker, seppä Wolsten, matruusit Bolton, Clifton, Gripper, Pen ja Garry, lämmittäjä Warren sekä kokki Strong. Miehistö on protestanttista, mikä erikseen mainitaan, sekä kokki on musta, joka sekin mainitaan n-sanalla, lisäksi laivassa on kapteeni koira Duk. Lisäksi hankitaan matkalla vetokoiria.

Kerronnassa puhutaan muista retkikunnista. Pohjoisessa oli ollut usea retkikunta, osa oli etsimässä vuonna 1845 kadonnutta sir John Franklinin retkikuntaa. Sir John Franklin oli syntynyt 1786 ja kuoli 1847. Hän etsi laivoillaan Erebus ja Terror Luoteisväylää, mutta juuttui kohtalokkaasti jäihin.

Forward menee kohti pohjoista, ja napapiirikin ylitetään. Pakastaa ja jäävuorista ja railoista on haittaa. Taikauskoiset (protestantit?) merimiehet luulevat, että koira on kapteeni. Koiran nimi on Duk ja merimiesten raivon ja pelon kasvaessa se tungetaan Penin toimesta hylkeen avantoon, joka peitetään. Koira kuitenkin selviää ja saapuu laivaan ja oikea kapteeni eli kapteeni Hatteras astuu ylväänä esiin. Hatteras on esiintynyt matruusi Garrynä. Hatteras on olutmiljonäärin poika, ja naparetkeilijä. Kymmenen vuotta sitten hän yritti pohjoiseen, hän purjehti Huippuvuorten kautta, mutta laiva juuttui jäihin. Hatteras käveli "etelään" ja oli ainoa, joka selvisi. Nyt hän yrittää ilmeisesti Grönlannin ja Kanadan itäosien välistä, Kevät on kylmä. Hatteras on rohkea, ylpeä englantilaisuudestaan, mutta minusta kärsimätön. Hän motivoi miehiä rahalla, jokaisesta 72 leveysasteen jälkeisestä "leveysasteesta" jokainen miehistön jäsen saisi tuhat puntaa kotisatamassa. Matka edistyy suotuisasti, mutta takapakkeja tulee. Retkikunta saapuu magneettiselle pohjoisnavalle, joka teoksen mukaan on ollut 70 astetta ja 51 minuuttia pohjoista leveyttä, sekä 96 astetta 46 minuuttia itäistä pituutta, joka voi pitää paikkaansa, sillä magneettinen pohjoisnapa on "liikkeessä".

Laivalla on syttyä kapina, kun Hatteras ei pääse eteenpäin, ja hän määrää sytytettäväksi tulen laivaan "koneisiin". Miehistö pelkää hiilen loppuvan. Pen kieltäytyy jatkamasta ja on syntyä kapina. Se päättyy Penin vangitsemiseen, ja edelleen jatketaan eteenpäin kohti pohjoista ....

Jules Verne: Talvi napajäissä, kapteeni Hatteras-sarjan osa 2,  
Forward ankkuroidaan paikkaan, jonka koordinaatit ovat 76° 57' leveysastetta ja 99° 20' pituusastetta. Kapteenilla on teoria, että Pohjoisnavan lähellä oli sula meri (mannerta ei ole, mutta minusta meri lienee jäässä?). Ainoa paikka, jonka itse löydän, on Victorian saari, joka on Kanadan pohjoisosassa, se on maailman kahdeksanneksi suurin saari, siellä asuu 1700 ihmistä, tuolloin tuskin yhtään, minusta koordinaattitieto johtaa Bathurstinsaarelle. Maailmassa ei tuolloin ollut kartoitettu napa-alueita, eikä karttoja ollut. Hatteras tutkii kirjoja. Sir John Franklinia etsivät ainakin Sir James Rossin alukset Enterprise ja Investigator  vuonna. 1848 etsi Franklinia. Sir Edward Belcher (1799 -  1877) etsi Franklinia viidellä laivalla.

Forwardin talvehtimispaikka on hyvä, ja ruokaa ja varusteita on, mutta hiili loppuu, sen jälkeen poltetaan spriitä, ja eläinten rasvaa. Ulkona on pakkasta -40 astetta Celsiusta, miehet kärsivät kylmästä ja keripukista. Kirjan mukaan Hatteras talvehtisi kylmyysnavalla, mikä lienee väärä tieto, sillä se on Venäjän luoteisosissa nykyisin ja varmasti myös tuolloin.

Hatteras päättää lähteä hakemaan koiravaljakoilla hiiliä Belcherin haaksirikkoutuneesta aluksesta (siis yksi viidestä ilmeisesti haaksirikkoutui), Hatteras on itse liikkeellä vain yhdellä aluksella. Matkaan lähtevät Hatteras, Clawbonny, Bell, Simpson ja Duk. Matka on erittäin raskas, eivätkä he pääse "hiilivarastolle". Sen sijaan he löytävät paikan, missä on paljon kuolleita, mutta yksi vielä elävä, jonka retkikunta ottaa mukaan. Takaisin päästään, mutta laiva on tuikattu tuleen, ja se räjähtää. Tohtori kerää muonan rippeet, ja kamiinan. Miehet olivat alkaneet juopotella, ryhtyivät kapinaan perämies Shandonin johdolla. Lähtiessä Pen tuikkasi laivaan tuleen. Ainoa kapteenille uskollinen mies Johnson jäi odottamaan retkikuntaa. Pelastettu mies on Porpoisen amerikkalainen kapteeni Altamont, joka lienee etsinyt Luoteisväylää. Laiva on tehnyt haaksirikon, mutta se on jäällä, ja täynnä varusteita. Jäljelle jääneet kapteeni Hatteras, tohtori Clawbonny, Bell, Johnson ja Duk sekä Altamont taivaltavat uuvuttavan ja matkan Porpoiselle lopussa ilman muonaa ja ammuksia. He tekevät Porpoiselle linnoituksen, pitävät pakkasta. Retkikunnassa on jännitteitä kahden kapteenin välillä. Altamontin maat löytämät maat nimetään Uudeksi Amerikaksi ja Washingtonin niemeksi. Hatteras ei halua omaa nimeään näihin paikkoihin.

Jules Verne: Kapteeni Hatteras
Tohtori on tasoittava henkilö, ja luo optimismia. Retkikunta tarinoi ja taistelee karhujen piiritystä vastaan. Hatteras suunnittelee edelleen Pohjoisnavan valloitusta. Hän ei haluaisi käyttää "uuteen laivaansa" Porpoisen materiaalia (sen sijaan hän syö koko ajan Porpoisen muonaa :). Hatteras ei myöskään halua paljastaa suunnitelmiaan Altamontille. Kireä tilanne laukeaa, kun Altamont pelastaa Hatterasin hengen, ja miehistä tulee "veljiä". Kesäkuussa on yötön yö, ja lämpötila on plussalla. Retkikunta lähtee reellä pohjoiseen ja saavutaan avoimen meren rantaan, ja lähdetään purjehtimaan. Lopulta Hatteras katoaa, mutta löytyy ja 11.7.1861 hän kirjaa saapuneensa "Kuningattaren saarelle" ja kiipeää tulivuoren laelle. Tavoite "Pohjoisnapa" siis saavutettiin, mutta Hatteras menettää järkensä. Muut retkikuntalaiset hoitavat paluumatkan. He purjehtivat Porpoiselle, jonka muonavarat eläimet ovat syöneet. Talvi on tulossa (vaikka on vasta elokuu), joten retkikunta purjehtii etelään, ja jatkaa reellä. Paluumatkalla selviää kapinallisten kohtalo, he ovat kuolleet jäätikölle. Retkikunta jatkaa etelään päin, missä pääsevät valanpyytäjien alukseen purjehdittuaan itse jäälautalla, ja oltuaan ilman ruokaa jo kaksi päivää. Lopulta saavutaan Englantiin. Hatteras päätyy Liverpoolin lataamoon, mutta muu retkikunta on ystävystynyt ja pitää yhtä.

Kapteeni Hatteras -trilogia oli yksi lapsuuteni hienoja lukukokemuksia. Vaikka olen nyt iältäni aikuinen, tämä trilogia vetosi minuun edelleen. Jääkenttien puristus, kylmyys, miehistön napina ja kapina, laivan palaminen sekä ylivoimaiset vaikeudet ovat kuvattu uskottavasti ja hienosti. Matkalla Porpoiselle luodit loppuivat. Lopulta muonaa saatiin jäädyttämällä elohopeaa luodiksi. Karhut saatiin häädettyä tekemällä ketun nahkaan "miina", joka räjäytetään paristolla, tuli saadaan sulattamalla lunta ja tekemällä vedestä ensin jäätä ja siitä linssi eli kirjassa on paljon yksittäisiä pulmatilanteita, jotka onnistutaan ratkaisemaan.
*****
Ranskalaista kirjailijaa Jules Verneä (1828 - 1905) pidetään scifi-kirjailijana, koska hänen ajatuksensa tekniikasta oli aikaansa edellä. Jokke on samaa mieltä.

Oikeasti napaseutujen "Hatteras" oli norjalainen Roald Amundsen (1872 - 1828), joka "löysi" Luoteisväylän vuonna 1906, Amundsen oli Eetelänavalla ennen Scottia 14.12 1911 ja pääsi elävänä takaisin vuonna 1912. Amundsen lensi Pohjoisnavan yli ensimmäisenä vuonna 1926. Amundsen katosi Jäämerellä 1928.

Olen blogannut Jules Vernen Kapteeni Grantin löytymisestä täällä.

2 kommenttia:

  1. Verneä löytyy kirjahyllystä, pitäis lukee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmatlukemani Vernet ovat olleet hyviä, luin Tsaarin kuriirin, jota en lapsena ollut lukenut, ja sekin oli hyvinkin jännä.

      Poista