sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Joe Buchan: 39 askelta



John Buchan: 39 askelta, The Thirty-nine Steps 1915, suomentanut Anssi Hynynen, Faros-kustannus Oy, 2011, sivumäärä 194.

John Buchanin agenttijännärin 39 askelta päähenkilö Richard Hannay on saapunut Englantiin ja on tylsistynyt: "I returned from the City about three o'clock on that May afternoon pretty well disgusted with life. I had been three months in the Old Country, and was fed up with it".
Hannay on oleskellut Etelä-Afrikassa ja toiminut kaivosinsinöörinä Rhodesiassa, ja on sijoittanut varansa pörssiin, mutta hän on pitkästynyt, kunnes hänen yläkerran naapurinsa hermoheikko salaliittoteorioiden tutkija Franklin P. Scudder tulee valottamaan Hannaylle suurta salaliittoa, missä Saksa ja Venäjä halutaan riitoihin ja sytyttää sota Balkanilla. Kirjan tapahtuma-aika on juuri ensimmäisen maailmansodan aatto eli 1914 alkuvuosi (Franz Ferdinand ammuttiin 28.6.1914 ja sota syttyi 28.7.1914). Salaliittolaisten tarkoitus on murhata Britanniassa vieraileva Kreikan pääministeri Konstantin Karolides. Herra Scudder päättää lavastaa oman kuolemansa ja piiloutua Hannayn asuntoon. Suunnitelma onnistuukin, mutta sitten oikea Scudder oikeasti murhataan ja Hannay joutuu pakenemaan poliiseja Skotlantiin Dumfriesiin, missä hän saa peräänsä kolme salaliittolaista. Hannay käyttää eri valepukuja: maitomiehen, paimenen, ja tietyömiehen. Hannay sairastuu malariaan, ja palaa etelään. Menemättä lainkaan yksityiskohtiin Hannay ratkaisee Scudderin muistikirjan koodin, saa yhteyden omin miehiinsä ja ...

Minä pidin tästä agenttijännäristä, se on paikoin hauska ja jopa uskottava. Kirja lisäksi kuvaa kirjailijan kotimaata myötätunnolla ja hauskasti. Erästä skottia kuvataan ytimekkäästi; "Itsepäisempää otusta ei voi olla olemassakaan". s 131. Mies ei halua ottaa korvausta majoituksesta ja malarian hoitamisesta. Brittityyliin ihmiset eivät juuri hätkähdä yllättäviä tilanteita. Kun Hannay saapuu sir Walterin luo, jolle hän haluaisi kertoa salaliitosta. Sir Walter laittaa asiat tärkeysjärjestykseen: " Kaikki on hyvin. Älkää antako sen pilata ruokahaluanne. Voimme puhua näistä illallisen jälkeen". s.137.

Kirjan nimi tulee vihjeestä Scudderin muistikirjasta: "Thirty-nine steps - I counted them - high tide 10:17 P.M".
****
Skotlantilainen John Buchan (1875 - 1940) oli asianajaja, kustantaja ja politikko, tämä on kirjoitettu 1915 Buchanin ollessa sairaana, Hannayn seikkailut jatkuivat muilla kirjoilla, ja wikipedian mukaan Buchan oli myös Kanadan kenraalikuvernööri 1935 -1940, listassa nimellä lordi Tweedsmuir.

39 askeleesta tehtiin ensi kerran elokuva vuonna 1935. Ohjaajana oli legendaarinen Alfred Hitchcock, ja Hannayta esitti Robert Donnay, kirjassa ei ole naisia, mutta filmissä naispääosaa esittää Madeleinen Carroll, filmin käsikirjoitusta on muokattu, mutta on hyvä filmi.

torstai 12. lokakuuta 2017

Ilkka Remes: Pahan perimä



Ilkka Remes: Pahan perimä, WSOY 2007, sivumäärä 527.

Ilkka Remeksen Pahan perimä on alkuasetelmaltaan minusta parhaita Remeksen kirjoja. Luin tämän nyt toiseen kertaan.

Yhdeksissäkymmenissä oleva Rolf Narva katoaa Berliinissä. Hänet on houkuteltu sinne. Erik Narva hänen poikansa alkaa etsiä isäänsä, ja samalla tutustuu isänsä ja äitinsä Ingrid Stormaren salattuun menneisyyteen Saksassa. Lukija on tietämättömän Erikin asemassa - koko vanhempien menneisyys alkaa purkautua. Myös isän eli Rolfin päässä alkaa myllertää torjuttuja muistoja. Rolf on toiminut Hitlerin atomipommiprojektissa, ja konnat tietävät sen, pian myös Erikille selviää, että fatsi on ollut natsi, tai ainakin heidän palveluksessaan. Hitler on yrittänyt kehittää atomipommia, ja ohjuksia. Erikille on suurempi ja ikävämpi yllätys, että myös hänen äitinsä ruotsalainen Ingrid Stormare on ollut sodan aikana Saksassa eugeniikkaa eli rodunjalostusta tutkimassa, erityisesti Stormare on tutkinut silmiä, ja niitä on tuotu tutkimuspöydälle läheiseltä keskitysleiriltä. Mutsi on ollut fatsiakin natsimpi.

Erikin vanhemmat ovat eronneet asuessaan Yhdysvalloissa. Äiti Ingrid, kuten Erikin oma perhe, vaimo Katja ja lapset Emil ja Olivia, asuvat Englannissa. Erikillä on Gendo-yritys, jota ollaan myymässä Kiinaan. Se on kerännyt kattavia DNA-rekistereitä. Rolfin äiti väittää Katjalle, että on ollut sodan aikana USA:ssa, jonne Rolf värvättiin rakettitutkimukseen toisen maailmansodan jälkeen. Erik saa isästään ja myös äidistään yhä enemmän natsitietoutta, mutta kovanaamainen Ingrid kiistää kaiken ennen kuin kaikki paljastuu dokumenteista.

Ilkka Remes toivoo, että lukijat eivät paljasta juonikuviota tuleville lukijoille. Tämä on Pahan perimässä helppo toteuttaa. Rikastetun uraanierän perässä on laukannut useampi ryhmä, ja lavastuksia on toinen toisensa jälkeen. Yksi yllättävä poppoo on Otaniemen teekkarit. Päätouhottaja on Rolfin entisen työtoverin Hans Plöggin Otaniemessä opiskeleva pojanpoika Robert, joka pääsee ensin uraanikätkölle, ja tekee omia ohjuskokeitaan, kunnes hänet siirretään ajasta iäisyyteen. Tämän jälkeen Jämeräntaipaleella alkavat kuulustelut,  mukana olleet teekkarit Teemu mukaan lukien aloittavat syntiensä tunnustamisen poliiseille. Teemu Teekkarikylästä on Remekseltä hyvä huomio. Tämän jälkeen alkaa kaleidoskooppinen juoni punoutua yhä uusiin kierroksiin, joku jopa kurottaa Kuuhun, mikä ilmenee kirjan kannesta.

Remeksen Pahan perimässä  Erik on toiminnan keskipiste, mutta myös hänen vaimonsa ja äitinsä. Erik joutuu punnitsemaan vanhempiensa moraalisia ratkaisuja ja tekoja, mutta myös taistelemaan omasta hengestään ja myös yrittämään estää joukkotuhontaa. Erikin isä Rolf, kuten hänen vaimonsa Ingrid kertoo, on sentimentaalinen haihattelija, joka ei tunne pelin sääntöjä. Erik on tehnyt anteeksi antamattomia möhläyksiä.

Remes on kirjan liitteisiin kerännyt aineistoa Karin Magnussenista, Dachausta ja avaruuslääketieteestä, rodunjalostuksen rahoituksesta, lisäksi on Maan alta kuuhun -artikkeli, jossa mainitaan tiedemiesten sodanjälkeisistä siirroista Saksasta USA:han, wikipediassa on artikkeli "Operaatio Paperclip" suomeksi TÄÄLLÄ sekä Hitlerin atomipommiohjelmasta. Sen sijaan kirjan teksti on liian tuttua Remestä, on Suomen natoasetelmaa, ja lopulta kaiken takana ei ole nainen vaan joko CIA tai KGB.

Ilkka Remeksen Pahan perimä on minusta kuitenkin asetelmaltaan, ja moraalisilta pohdinnoiltaan Remeksen parhaita. Juonen käänteitä siinä on ainakin riittävästi ja yllättäviäkin, itse pidän siitä, että lopulta kaleidoskoopin kuva on kaunis.
--
Ilkka Remes (s.1962) on Suomen myydyimpiä kirjailijoita. Pahan perimä on ollut vuoden 2007 myydyin teos  133 100 kpl, toisena Laila Hirvisaaren Grand Hotel 118 500, kolmas on ollut Reijo Mäen Uhkapelimerkki 63 500, vuoden 2007 Finlandiavoittaja Hannu Väisäsen Toiset kengät oli sijalla 5 painosmäärällä 52 300 kpl.

Ilkka Remeksen tuotantoa:
Antti Korvesta kertovat kirjat ovat:
Ikiyö (2003)
Hiroshiman portti (2004)
Nimessä ja veressä (2005)
6/12 (2006)
Isku ytimeen (2009)

Aaro Korpi -sarjan bloggaus 
Piraatit (WSOY 2003)
Musta kobra (2004)
Pimeän pyöveli (2005)
Kirottu koodi (2006)
Hermes (2007)
Draculan ratsu (2008)
Operaatio Solaris (2009)
Riskiraja (2010)
Bloggaus TÄÄLLÄ.

Nämä kaikki olen joskus lukenut lukuun ottamatta Musta Kobraa.

Muista Remes-kirjoista olen myös blogannut
Pääkallokehrääjä (Esikoisteos)
Karjalan lunnaat
Uhrilento
Itäveri
Omertan liitto
Horna ja Jäätyvä helvetti
Kiirastuli

lauantai 7. lokakuuta 2017

Kazuo Ishiguro: Yösoittoja



Kazuo Ishiguro: Yösoittoja, alkuteos Nocturnes: Five Stories of Music and Nightfall 2009, suomentanut Helene Bützow, Tammi 2011, sivumäärä 226.

Vuoden 2017 nobelisti Kazuo Ishiguron Yösoittoja sisältää viisi lyhyttä tarinaa, joita yhdistävät musiikki, ihmissuhteet ja suhtautuminen elämään ja haaveiden kariutuminen. Lisäksi tarinoissa on hieman epäonnistunut tai itseään etsivä  minäkertoja. Hyvä kokoelma, mutta ei yllä Ishiguron romaanien korkeaan tasoon.

Iskelmähurmuri avaa teoksen. Tarinan kertojana on itäeurooppalainen katusoittaja ja kitaristi Jan eli Janeck. Hän tapaa äitinsä suuren suosikin ikääntyvän iskelmätähden Tony Gardnerin, jolla on nuorempi vaimo Lindy. Yllättäen Lindyn tarina nousee keskiöön. Lindy oli aikoinaan haaveillut Hollywoodista, ja kytännyt tarjoilijana mahdollisuuttaan ja käynyt vanhemman tarjoilijan opastamana piireihin pääsemisen korkeakoulua. Ensimmäinen porras Lindylle on ollut iskelmälaulaja Dino Hartman. Tony Gardner on ollut toinen porras. Las Vegasissa naimisiin mentiin, Lontoossa pantiin, ja Venetsiassa häämatkalla oltiin. Nyt toinen matka Venetsiaan on viimeinen, vaikka Janin säestämänä Tony Gardner luikauttaa lemmenserenadin gondolista Lindylle. Samalla Tony tajuaa, että myös hänen pitää tuntea ura-avioliittojen pelisäännöt, ero on edessä, mikä kertojaa surettaa, koska Tony on hänen mielestään kunnon kaveri, ja vielä ollut rakkaan äitinsä suosikki.

Neljäs tarina Yösoittoja palaa Lindy Gardneriin, joka on päässyt Hollywoodiin, ja siellä oleilee hotellissa avioeron ja kauneusleikkauksen jälkeen. Kertojana on 38-vuotias Steve vaimonsa jättämä, vaimon uuden miehen rahoin kasvonsa trimmaava rivisaksofonisti. Hän tutustuu ja lähenee Lindyn kanssa. He kiertelevät kuin pikku lapset öistä hotellia kasvot siteissä (kirjan kansikuva). Vaikka Lindyllä on hauskaa ja öiset salapuuhat yhdistävät Steveä ja Lindyä, ei Lindyn julkkiksen ura-arjessa ole tilaa tusinafonistille.

Come Rain or Come Shine -tarinan kertoja on Raymond, joka on opiskeluaikana kuunnellut Emilyn kanssa "Broadway musiikkia". "Emily oli siihen aikaan hoikka ja kaunis ...". s.47. Lause on kirjassa tyypillinen ja paljastaa lukijalle, että Emily ei ole enää kaunis eikä hoikka. Kaunis ja hoikka Emily on kuitenkin avioitunut Raymondin parhaan ystävän Charlien kanssa. Vuosia myöhemmin kaikki ei ole kunnossa, ei avioliitossa eikä Emilyn suhteen. "Minun on sanottava, että järkytyin nähdessäni, kuinka paljon hän (Emily) oli vanhentunut. Eikä se johtunut vain siitä, että hän oli lihonut reippaasti edellisen käyntini jälkeen. Hänen ennen niin luonnollisen suloiset kasvonsa roikkuivat kuin bulldogilla, ja suun tienoilla oli tyytymätön juonne". s.55.  Tässä Ishiguro vahvistaa jo lukijalle aiemmin kertomansa asiantilan. Charlie ja Emily asuvat isossa talossa, heillä on henkilökuntaa pitämässä talon järjestystä. Avioliitto on lapseton, ja onneton. Charlie pyytää Raymondia asumaan talossaan Emilyn kanssa Saksan matkansa ajan, ja käymään teatterissa ja saamaan Emily hyvälle tuulelle. Ishiguron teos on julkaistu 2009, mutta tarinoissa ei ole ilmitasolla mitään piikikästä, ilkeää eikä nykyisin yleistä kaksimielisyyttä. Ilmitasolla Raymond on herrasmies ja Emily on siveä. Syvemmällä tasolla minusta ei ole näin, minusta Charlie laskelmoi. Hän ohjaa reppana Raytä puhelimitse, ja itse Raymondia  Emily kutsuu muistikirjassaan ruikuttajien ruhtinaaksi. s. 64

Tarinassa käydään keskustelu toisesta miehestä. Ray lataa Charlielle: "Mielessäni ei ole koskaan käynytkään, että voisit olla homo. Ei edes silloin kerran loppuottelun jälkeen, kun joit itsesi kamalaan känniin,  ja leikit ... " s. 66 - 67. Tätä Ishiguro ei avaa ja minusta Ishiguro vihjaa Raysta, että hän ei olisi kiinnostunutkaan Emilystä ...

Malvern Hills -tarinassa lontooolainen kitaristi menee kesäksi sisarensa Maggien luo Malverniin. Maggie-sisko pitää miehensä Geoffin kanssa kesäkahvilaa. Kitaristiveli ei vaikuta työnsankarilta, hän välttelee kahvilan aamuja, silloin on paljon asiakkaita, muutenkin hän huinii ulkosalla. Kitaristi tutustuu vanhempaan sveitsiläiseen muusikkopariskuntaan Tiloon ja Sonjaan, jotka ovat elättäneet itsensä soittamalla eri paikoissa. Perhe-elämässä ei mene hyvin. Pariskunnan poika ei halua pitää yhteyttä ja omatkin rivit rakoilevat, pari mahdolisesti eroaa. Kitaristi haaveilee urasta omalla bändillä ja omilla biiseillä, mikö minusta ei varmaankaan onnistu.

Sellisti päättää teoksen. Tarinassa katusoittaja havaitsee Tiborin, sellistin, jonka hän tunsi vuosia sitten. Tibor oli tuolloin saanut vanhemmasta naisesta sellonopettajan, opettajan, joka ei koskaan itse soittanut koulutussessioissa. Tämäkin tarina kertoo lopulta naissellonopettajan omasta äidin ohjelmoimasta sellistin urasta, joka loppui jo yksitoistavuotiaana, ja nyt 41-vuotiaan naisen uudelleen avioitumiskuvioista.

Tarinoissa on mitäänsanomaton minäkertoja, joka lopulta tarkkailee muiden elämää, ja kirjaa ylös toisten pettymyksiä. Tarkastellaan haaveita, jotka ovat ehkä lyhyellä tähtäimellä toteutuneet, mutta pidemmällä tähtäimellä  ura ei olekaan kantanut, avioliittojenkin eväät on syöty ja lähtökiihdytyksen jälkeen kaikki on umpisolmussa.

Ishiguron tekstiä lukee kyllä mielellään, nämä tarinat kertovat tosiaan muusikkoihmisten haaveista ja niiden lopullisesta lässähdyksestä. Minusta kirja oli loppuun asti  luettuna lievä lässähdys. Omin kylläkin puhekieleeni Helene Bützowin loistavasta käännöksestä termin ruikuttajien ruhtinas, ajattelin muotoilla termin rutisijoiden ruhtinaaksi.

*****
Japanissa syntynyt Englannissa asunut Kazuo Ishiguro (s. 8.11.1954) voitti vuoden 2017 Nobelin kirjallisuuden palkinnon. Hänen teoksiaan on julkaistu Tammen Keltaisessa kirjastossa, ja niitä on paljon myös blogattu. Kommenteista voi päätellä, että kirjojen ja tarinoiden ystävät ovat ottaneet Ishiguron palkinnon vastaan ilolla. Kazuo Ishiguron romaanit ovat loistavia, bloggaan niistä kunhan ennätän.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Juhani Peltonen: Elmo



Juhani Peltonen: Elmo, 1978, WSOY, luettu Suomen kansalliskirjaston e-kirjana.

Kirjailija Juhani Peltonen (1941- 1998) kirjoitti radioselostuksia parodioivan radiokuunnelman Elmo - urheilija (1977) sekä myöhemmin  Elmo - muu maailma (1978), ne ovat kuunneltavissa Ylen elävässä arkistossa TÄÄLLÄ

Elmo on uskomaton urheilija, mutta hauskinta kuunnelmassa ovat urheiluselostajat ylipääselostaja Immo (Kauko Helovirta), sekä pääselostaja Lyly (Jarno Hiilloskorpi), Elmona esiintyy kuunnelmassa Ossi Ahlapuro, Aliisana Saara Pakkasvirta.

Suomi 101-kirjaa on valinnut tämän idean pohjalta Juhani Peltosen kirjoittaman romaanin Elmo, jossa pääpaino ei olekaan radioselostuksissa, vaikka niitäkin kirjassa on, vaan Elmon elämänkaaressa. 

Elmo syntyi Kainalniemellä. Kastajaisissa pappi oli juovuksissa, ja aiottu nimi Tapio muuttui muotoon Tappio, joten päädyttiin Elmoon. Elmolla on kaksi aikuista ulkomailla naimisissa olevaa sisarta, ja Elmokin lähtee 15-vuotiaana merille. Hän jättää kirjeen ja sormuksen Aliisa Maastolalle, johon on ihastunut. Tarinan myöhemmässä vaiheessa he menevät naimisiin, ja matkustelevat, mutta asiaan liittyy tragediaa.

Elmo on minusta pyrkimyksissään yksin. Oltuaan neljä vuotta merillä hän osallistuu Romaniassa juoksukilpailuihin, joissa on voitokas. Elmon varsinainen läpimurto tapahtuu Andien talvikisoissa, missä Elmo voittaa roppakaupalla kultamitaleja. Suomi saavuttaa ensimmäisen kultamitalin syöksylaskusta, Elmo tuo kultaa myös paljon selostetusta 50 km hiihdosta, vaikka "kymmenen kilometrin kohdalla johti Nepalin Karakatawandu, kertakaikkinen yllätyssijakoitsija. Toisena nuo kolme ruotsalaista. Sitten Endre Kiss Unkarista. Ja Elmo vasta kahdentenatoista.  -Tämä oli vähän takaiskuinen tieto. Tosin Elmo on kuulemma valvonut koko viime yön: hän on päättänyt ottaa myös kaunoluisteluun". Elmo oli treenannut pakollisia kuvioita ja hyppyjä koko yön ja saavuttikin myöhemmin kaunoluistelusta kultaa ja myös pikaluistelusta. Elmon voimin voitetaan myös jääkiekkoturnaus. Elmo on pasifisti, joten Maamme - laulua eikä Porilaisten marssia soiteta. Elmo syö pemmikaania (intiaaneilta peräisin oleva kaloripitoinen säilyvä ruoka) ja omenoita sekä juo rommia.

Kesälajit ovat vuorossa Derwangan jättiläiskisoissa. Siteeratuin on 100 metsrin juoksu, jossa Elmo saavuttaa kultaa, ja maailmanennätyksen kaaduttuaankin, aikansa oli 9.72, Endre Kiss on toisena. Endre Kiss ystävystyy Elmon kanssa, ja heillä on omat kosteat seikkailut kisojen aikana. Endre Kiss johtaa keihäsfinaalia tuloksellaan 98,16, kun Elmo on repäissyt vain 88,08.Viimeisellään Immon ja Lylyn selostaessa Elmo tempaisee kultaa tuloksella 109,70 m. Sitten Kiss ja Elmo juoksevat kympin, ja Elmo voittaa ennen Endre Kissiä. Seipäässä Elmo ylittää 6 metriä, ja pituudessa 10,13 m. Elmo voittaa myös kerroshypyt ja pyöräilyn. Elmo ottaa urheilun rennosti ja piiputtelee usein suorituksen aikana. Kisoista takaisin tulo on vaikeampaa, ja Elmo piilottelee, mutta lähtee Aliisansa kanssa ulkomaille. Aliisa palaa kotimaahan synnytyspuuhiin ...

Minusta Elmo-kuunnelmat ovat hyvin hauskoja ja oivaa parodiaa. Kirja on minusta osin väkisin väännetty, Elmo lopettaa Perustuslaillisen puolueen, Suomen maaseudun puolueen ja Kristillisen liiton. Kirjassa ei sanota miksi, eikä sitä, mikä puolueita yhdistää, mutta nämä olivat ne puolueet, jotka olivat 1978 presidentin valitsijamiesvaalissa Kekkosta vastaan! SKYP oli myös UKK:n vastustaja, mutta  ei saanut yhtään valisijamiestä ja SMP:stä loikanneiden puolue hävisi pian puoluekartalta. (kuten ehkä tulevat Siniset?)

Kirjan jutut ovat hieman korneja: "Se on makuasia sanoi koira kun muniaan nuoli". Sama pätee myös tähän kirjaan, se on makuasia, minusta kirjaelmo ei yllä riman yli, vaikka kuunnelmat ovat hauskoja, lopetus on minusta liian melodramaattinen ja surullinen.

Elmo on suomalainen sankari, johon tutustuu parhaiten Ylen elävän arkiston kuunnelmissa TÄÄLLÄ.  Elmo-kirja on huono verrattuna hauskoihin kuunnelmiin, joiden pääpaino on oikeasti selostajissa ja kansan urheiluhulluudessa (pidän itse urheiluselostuksista ja urheilun seuraamisesta), kuunnelmissa on tärkeää suomalaisen voitto,  ei Elmo itsessään, ja minusta väärin valita Elmo 101:n parhaimman kirjan joukkoon. Ihmetyttää lisäksi kuunnelmista tehdyn kirjan valinta listalle juuri vuonna 1978, jolloin Märta Tikkasen teos Århundradets kärlekssaga julkaistiin.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Eyvind Johnson: Rantojen tyrskyt


Eyvind Johnson: Rantojen tyrskyt, Strändernas svall 1946, suomentanut Katri Ingman, WSOY 1976, sivumäärä 417.

Eyvind Johnsonin Rantojen tyrskyt on nykyaikaistettu Odysseia-saaga ja aaltojen pärskiessä rantakallioihin Odysseus on jumissa saarella. "Hän kuuli jälleen rantatyrskyt, käheät lokkien huudot, tiirojen". s.9 ""Nyt hän kuuli jälleen selvästi rantaan murtuvat tyrskyt" s.12.  Odysseuksella  on raskaita ajatuksia, hän on nymfi Kalypson vankina. Odysseus kylläkin vierailee hänen sängyssään, mutta miettii ajan kulumista ja poikaansa Telemakhosta.

Teoksessa ei selvitetä kovinkaan tarkkaan henkilöiden historiaa, joten Rantojen tyrskyt -teoksen lukemisessa on tunnettava alkuperäinen saaga varsin perinpohjaisesti. Rantojen tyrskyissä on toisenlainen tunnelma, hyvin apea, olettaisin sen johtuvan toisesta maailmansodasta, joka oli juuri päättynyt.

Odysseus seuraa tyrskyjä ja odottaa. Toisaalla Odysseuksen vaimo Penelope on kilpakosijoiden piirittämä. Eurykleia, Odysseuksen imettäjä, on Penelopen tukena, mutta Dolioksen tytär Melantho pitää Penelopea rupsahtaneena, ja ikäähän Penelopella on yli neljäkymmentä (nykyisin nainen on nuori vielä kuusikymppisenä). Telemakhos on 22-vuotias, häntä opettaa Laertes, Odysseuksen isä. Telemakhos on vielä hintelä, mutta on miehistymässä.

Teoksen luvut tarkastelevat vuorollaan Odysseusta, Penelopea ja Telemakhosta, ja erittelevät heidän ajatuksiaan, jotka ovat myös haparoivia ja apeita. Teoksen  hienous tai joidenkin mielestä  erikoisuus on siinä, että tilannetta tarkastellaan nykyisen mittapuun mukaan ja henkilöiden ikääntymiseen, esimerkiksi hampaiden lähtemiseen kiinnitetään huomiota. Odysseus on epävarma, eikä hän halua palata. Hän karkeloi Kalypson kanssa. Hermes tulee sanansaattajaksi, ja saa Odysseuksen lähtemään, ja Kalypson päästämään Odysseuksen lähtemään. Kalypso antaisi Odysseukselle kuolemattomuuden, jos tämä jäisi saarelle, eli tähän kuolevaisuuteen Eyvind Johnson on porautunut ikääntymisen tarkastelulla. Samalla Odysseus pohtii Telemakhoksen varttumista. Samaan epävarmuuteen liittyy Odysseuksen käynti kuolleen äitinsä Antiklean luona. Odysseus joutuu vielä haveriin, jonka jälkeen Nausikaa ottaa hänet vastaan. Odysseuksen kertomat tarinat Eyvind Johnson kuittaa varsin lyhyesti.

Penelope pelaa aikaa kilpakosijoita vastaan Ithakalla. Kilpakosijat ovat todellinen maanvaiva, heitä on peräti 108 ja he tyydyttävät tarpeitaan naisten kanssa, ja Melantholla on suhde ainakin Antinoosin, ja mahdollisesti Eurymakhoksen kanssa. Melanthon vatsa on alkanut pyöristyä.  Penelopea ahdistellaan jatkuvasti. Teos antaa ymmärtää, että vain viimeisen vuoden aikana Penelopen reidet ovat pysyneet kiinni. Penelope joutuu yhdessä emäntänsä Eurykleian kanssa ruokkimaan kilpakosijat ja oman satahenkisen palveluväkensä. Karja alkaa loppua jatkuvan mässäilyn vuoksi. Penelope käy kauppaa, villalla, langalla, ja kankailla, ja kartuttaa karjavaroja, ja juuri kehräämöön ja kutomoon linkitetään Penelopen kankaanteko. Hänhän lupaa valita vasta kun kangas on valmiiksi tehty.

Kirjassa kilpakosijat ovat perustaneet puolueen, joka on Edistyspuolue. Sen mukaan edistys on orjuuden säilyttämistä ja militarismia. Kosijat nauravat Telemakhoksen "ulos", ja hengenvaarassa Telemakhos lähtee retkilleen. Johnson seuraa juoneltaan Odysseiaa, eli isä ja poika tapaavat, ja tutustuvat, ja Odysseus palaa kotiinsa aluksi tuntemattomana, ja henkilöllisyys selviää jousen jännityksessä ja ampumisessa, samalla kilpakosijat tapetaan. Myös pääportot tapetaan, Melantho synnyttää aviottoman lapsen, hänen kohtalonsa voi tulkita eri tavoin, muuttaako Manalaan lapsensa kanssa, vai karkotetaanko vain saarelta.

Eyvind Johnsonin Rantojen tyrskyt on upea ja apea nykyaikaistettu Odysseia, johon on liitetty tunteet, seksuaalisuus, ikääntyminen ja epäröinti, jopa masentuneisuus. Jumalat esitetään tympeässä valossa, sodan tarkoitus kyseenalaistetaan, samoin puhutaan sodassa vihollislasten tappamisesta. Tämä on inhimillinen ja pasifistinen teos.

*****
Ruotsalainen Eyvind Johnson (1900 - 1976) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon yhdessä toisen ruotsalaisen Harry Martinsonin kanssa vuonna 1974.  Vaikka voittajat ovat maanmiehiä, kovin erilaisia he ovat tyyliltään ja aihevalinnaltaan. Martinsonin kuuluisin teos on loistava runoteos Aniara.

Nobelisti Eyvind Johnsonin ristimänimi on ruotsalaisen wikipedian mukaan Olof  Edvin Verner Johnson. Eyvind Johnsonin kirjasta Tulta ja ruusuja bloggaus on TÄÄLLÄ.

Vaimoni löysi tämän kirjan kierrätyskirjahyllyltä, kirjaa ei ole luettu ja se on ollut kallis kirja, ja siis hyvä. Luvun 20 nimi teoksessa on Pölykaste, vaikka sen kuuluisi olla Polykaste, joka oli siis legendan mukaan Nestorin nuorin tytär, jonka Telemakhos tapasi. Telemakhos on teoksen aikana "naisen kanssa" ainakin Melanthon kanssa. Polykaste kylvettää Telemakhoksen, ja tämän jälkeen Nestor uhraa hiehon, joka käristetään ja syödään. Telemakhos varmasti löysi kumppanin, mahdollisesti Nausikaan.

Homeros ehkä kokosi teosparin Ilias ja Odysseia. Eepokset ovat syntyneet viimeistään 700 eKr, jolloin Homeros eli. Homeros oli sokea runonlausuja tai -laulaja. Se, kirjoittiko Homeros eepokset itse, on epäselvää, mutta ne kertovat ajasta noin 1600 - 1200 eKr. Ilias -eepoksesta olen blogannut täällä, se kertoo kymmenvuotisen sodan loppuvaiheesta ja koostuu kahdestakymmenestäneljästä runomittaisesta laulusta, jotka Otto Manninen on kääntänyt runomitassa suomeksi.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Kirjan ja Ruusun päivän kirjojen arvonta


Jokken kirjanurkka arpoo kuvan kirjat rekisteröityneiden lukijoiden kommenttien kesken.

Arvottavat kirjat:
2017: Roope Lipasti ja Karoliina Korhonen: Elovena-tyttö, suomalaisuuden käsikirja suomalaisille
Arvonnassa on mukana ainakin Marja-Liisa, Elise H. ja Deekoo, Vilhelmiina Viuhiina, Rivitaloasukas, Tanja sekä LeeMar. Tarkastan tilanteen 31.10

2014: Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito
Arvonnassa on mukana ainakin Marja-Liisa, Elise H. ja Deekoo, Vilhelmiina Viuhiina, Mai Laakso, Tanja sekä LeeMar. Tarkastan tilanteen 31.10

Arvonta siis päättyy vasta 31.10.2017 klo 24, arvon voittajat, ilmoitan  voittajat bloggauksessa 3.11.2017.

Marina Tsvetajeva: Piru ja muita kertomuksia



Marina Tsvetajeva: Piru ja muita kertomuksia, suomentanut Elina Kahla, Like 2013, sivumäärä 255.

Kokoomateoksessa on kerrottu venäläisen runoilijan Marina Tsvetajevan elämän vaiheista, joista alempana enemmän. Kirjan tarinat ovat julkaistu runoilijan emigranttiaikana Lännessä.

Kokoelman ensimmäinen ja pisin juttu on Piru. Marina on kertomuksen mukaan ollut älykäs lapsi, mutta myös herkkä. Hän on kuvitellut Pirun asuvan isosiskonsa vuoteella, ja se on vartioinut kirjahyllyä. Marina on pienenä virittynyt kirjan nimistä kuten Kuolleista sieluista, joka on Gogolin teos, mihin kirjaan ei kuitenkaan liity yliluonnollisuutta vaan huijaus. Marina on nähnyt pahoja unia hukkuneista, ja nähnyt pirun korttipakan pataässässä, ja silloin pelattiin Mustaa Pekkaa normaalilla korttipakalla, ja Musta Pekka oli Patajätkä. Yksin ollessa, mieli mustana "painaudun otsa vasten alinta ikkunaruudun neliötä, pidätellyt kyyneleet polttelevat silmissä, kunnes lopulta lasken katseeni ja annan kyynelten tulla .. ikkunalasin välissä pumpulin peittämällä laudalla vihertävässä lasissa, aivan kuin pirtussa! - hyppelehtii kokonainen parvi pikkuruisia harmaita, pelottavan hilpeitä pajunkissoja sarvineen ja koipineen muuttaen koko ikkunalasin pirun palmusunnuntaipulloksi." s. 17. Marina on kokenut hyvän ja pahan hyvin herkästi ja kokonaisvaltaisesti.

Kirja sisältää nimijutun lisäksi yhdeksän lyhyempää tarinaa, niiden juonia kertomalla ei saa teoksesta oikeaa kuvaa, sillä teoksen kiehtovuus on tekstissä, kuvitelmissa ja ajatuksissa, ei tapahtumissa itsessään.

****
Marina Ivanovna Tsvetajeva (26.9.1892 - 31.8.1941) oli venäläinen runoilija, jonka syntymästä on tänään 125 vuotta.

Marina Tsvetajevan vaiheita käsitellään myös Riikka Pelon Finlandialla palkitussa romaanissa Jokapäiväinen elämä. Silloisen (juliaaninen) kalenterin aikaan Marina syntyi lokakuussa.

Marina Tsvetajevan isä oli professori Ivan Tsvetajev  ja äiti Maria Meyn. Marina kävi ranskankielistä sisäoppilaitosta Sveitsissä, myöhemmin kimnaasia Venäjällä. Marina avioitui vuonna 1912 Sergei Efronin kanssa. Vallankumouksen jälkeen Marina perheineen siirtyi länteen, lopulta Ranskaan. Perhe hajosi, mutta kaikki lopulta palasivat Neuvostoliittoon. Toisen maailmansodasta selvisi vain perheen tytär Alja. Marina kuoli oman käden kautta.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Dan Brown: Da Vinci -koodi



Dan Brown: Da Vinci -koodi, The Da Vinci Code 2003, suomentanut Pirkko Biström, WSOY 2005, sivumäärä 520.

Dan Brownin Da Vinci koodi on vauhdikas, jännittävä ja uskomaton seikkailu, jossa uskonnollista salaisuutta on yritetty säilyttää, vaalia  ja salata, mutta toisaalta yritetään tuhota ja hävittää, sekä myös murhien jälkeen selvittää. Osapuolet ovat salaiset järjestöt Opus Dei sekä Siionin luostari. Tässä ollaan uskonnollisten myyttien äärellä. Kutsun vastaavia kirjoja arvoitusdekkareiksi, koska tässä ratkotaan arvoituksia, jotka johtavat uusiin arvoituksiin, ja lopulta selviää totuus, ja syyllisiä.

Seikkailun miehinen päähenkilö on amerikkalainen Harvardin uskontosymbologian professori Robert Langdon, nelikymppinen aikansa Indiana Jones. Langdonin on pitänyt tavata 76-vuotias Louvren taidemuseon intendentti Jacques Saunière. Kryptografi Sophie Neveu on seikkailun sankaritar ja Langdonin pari, hän on Saunieren lapsenlapsi, Sauniere on raa'asti murhattu Louvreen. Poliisi hakee Langdonin Louvreen katsomaan ruumista, hänet ottaa vastaan ylikomisario Bezu Fache. Lukija tietää murhaajan, hän on albiino munkki Silas, joka yrittää löytää ja sammuttaa salaisuuden, Silasta ohjaa mystinen Opettaja sekä Opus Dein johtaja piispa Manuel Aringarosa. Viimeiseillä voimillaan Sauniere on antanut vihjeen salaisuudesta kirjoituksin ja numeroin.

Da Vinci -koodissa on peräti 105 lukua prologin ja epilogin lisäksi, kerronta etenee nopeasti eri näkökulmin ja arvoituksin, jotka aukeavat yksi kerrallaan tuoden uusia ongelmia, lopulta totuus paljastuu ja on kyllä aika uskomaton. Kuoleva Sionin luostarin suurmestari Sauniere on halunnut yhdistää hänen lapsenlapsensa Sophien ja Langdonin, jonka teoksen "keskeinen teema on jumalattaren palvonnan ikonografia - naiseuden pyhyys käsitteenä sekä siiihen liittyvät taideteokset ja symbolit". s. 34. Lopullinen ratkaisu selvittää Graalin maljan ja jotain myös Jeesuksesta, siis kirjamaailman Jeesuksesta. Näissä minusta populistisissa viihdepläjäyksissä Katolisen kirkon liepeiltä löytyy aina ongelmia. Olen konservatiivi, ja minusta näitä asioita ei kuulu käsitellä viihteessä.

Ensimmäinen ratkaistava arvoitus sankarikaksikolle on Saunieren kuolinasento eli Leonardo da Vincin Vitruviuksen mies.  sekä verellä kirjoitetut numerot ja kirjoitukset
"13 - 3 - 2 - 21 - 1 - 1 - 8 - 5 
Anoin, Draco, demonin vasalli!
P.S etsi Robert Langdon"

Keskimmäinen rivi viittaa anagrammina Leonardo da Vincin Mona Lisaan, ensimmäinen Fibonazzin lukuihin ja myöhemmin tilinumeroon, P.S tarkoittaa Sophieta. Vastaavia ja erilaisia pulmia ja pähkinöitä professori Langdon ja kryptografi Sophie Neveu ratkovat ja avaavat elämäänsä ja tietoja Siionin luostarista, Graalin maljasta ja Saunieren salaseurasta. Ranskan poliisi on petollinen, se on salannut Langdonilta viimeisen rivin, ja epäilee professoria murhasta. Sophie varoittaa, ja alkaa pakomatka, joka kestää uskomattomana koko kirjan.

Opus Dei organisoi johtajansa piispa Manuel Aringarosan ja Opettajan voimin ja rahoin etsimis- ja tuhoamistoimia. Albiinomunkki Silas ollut hyljeksitty jo lapsena, Silaksen isä on tappanut Silaksen äidin, Silas sen jälkeen tappanut isän. Silas on elänyt lapsena Marseillen kadulla, ja lopulta joutunut taposta Andorran vankilaan. Maanjäristyksen jälkeen Silas haahuilee nuoren papin luo, joka on ollut nuori Manuel Aringarosa. Silaksesta tulee hänen apulainen, joka elää askeesissa kiduttaen itseään cilicellä. Piispa antaa hänelle tehtävän, lakikivi pitää löytää, Silas murhaa Saunieren lisäksi kolme muuta ihmistä,  Silasta ei näytä huolettavan viidennen käskyn rikkominen.

Sophie on liittänyt isänsä puuhat pakanallisiin riitteihin. Sophie ja Langdon pakenevat ja hakeutuvat Graalin maljan myyttiä tutkineen raajarikkoisen Leigh Teabingin luo, Teabing luennoi Konstantinus Suuren ajasta, keisari kutsui koolle Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen,  areiolaisuus julistettiin tuolloin harhaopiksi ja kirjan mukaan muutakin tehtiin. Leonardo da Vincin tauluja analysoidaan ja Kuolleenmeren kirjakääröistä tarinoidaan. Tarinat keskeytyvät, kun kaikenlaiset takaa-ajajat ovat niskassa, ensin murtautuva munkki ja sitten poliisit ja loppu, se on uskomaton ja pöyhii myös uskonnon peruskiviä. Kyse on patriarkallisuuden säilyttämisestä, ja Leigh Teabingin mielestä "Jeesus oli todellinen feministi". s.292.

Itse jätän teologiset kysymykset asiantuntijoille ja hengellisten laitosten lyttäyksen, "kirkko on voittanut ikivanhan taistelun historian vääristämiseksi". ss 315 - 316, kirjailijalle!

Dan Brownin Da Vinci koodi on vauhdikas romaani, romaani on parasta nopeasti luettuna ja myös valkokankaalla. Toiseen kertaan luettuna ja koettuna yllätykset olivat jo kertalleen mutusteltuja, enkä niistä viitsi sen vuoksi lainkaan bloggauksessa hiiskua.

Kirjaneito on lukenut ja blogannut kirjasta NÄIN.

****
Dan Brown (s.1964) on yhdysvaltalainen kirjailija, joka on viihtynyt samantyyppisen aihepiirin pauloissa. Kirjat ovat tallentuneet myös valkokankaalle.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan



Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan, WSOY 2016, sivumäärä 392. Turun kaupungin kirjaston jokerikirja.

"Kertomatta jääneet tarinat päättyvät onnettomimmin" on teoksen ensimmäisen luvun opetus. Riku Korhosen teos Emme usko enää pahaan kertoo tarinan, joka hajautuu sairaskertomuksiksi, jotka kaikki päättyvät onnettomasti. Kerronta sisältää eri henkilöiden näkökulmia eri aikatasoissa. Psykologisesta näkökulmasta kaikki aikuiset henkilöt ovat minusta joko omituisia, tärähtäneitä tai mielisairaita. Siitä huolimatta tämä on mielenkiintoinen romaani alkuun, mutta lopun huumehörhöjen marssitus estradille katkoo kiinnostavia juonilankoja, jotka pystytään harsimaan miltei onnelliseksi lopuksi.

Aika ja miljöö
Tragedia tapahtuu elokuussa 2009 Turussa, taustalla mainitaan alkava sikainfluenssaepidemia. Päähenkilöiden nuoruutta tarkastellaan 1990-luvun alussa. Tapahtumapaikkoja on useita: Turun Kuuvuori, Ispoinen, Katariinanlaakso, Varissuo sekä Kakskerta. Tunnen Turkua kohtalaisen hyvin ja olen tarkastellut kirjan miljöötä TÄÄLLÄ.

Henkilöt
Päähenkilö on kauppatieteiden ikuinen ylioppilas ja  paintball-yrittäjä Eero Viitanen. Eero on turkulainen ja opiskeli laskentatoimea Turun kauppakorkeakoulussa, kunnes opiskelut vaihtuivat yrittäjän arkeen.

Eeron ystävä Lari opiskeli sentään loppututkinnon.  Lari kärsii pakkomielteistä ja näyistä. Eero oli opiskeluaikana naisten mies, joka pörräsi kukasta kukkaan tarkoituksena "saada mahdollisimman paljon pillua mahdollisimman vähällä vaivalla". (motto löytyy sivulta 86). Lari ei lakanoita heiluta, hän on "huolestumisen Paavo Nurmi". Larin äiti on jättänyt perheen, kun Lari asui vielä kotona, Larin isältä (43 v) oli lähtenyt vaimo, työ ja talo. (s.79).

Eero on varsin tavallinen kauppatieteilijämies, käynyt armeijan, kotiutunut alikersanttina, ja ollut vaihto-oppilaana USA:ssa, Lari on sen sijaan käynyt Aurajoen urheilulukion. Lari ei vaikuta urheilijalta, ja laskentatoimi vaihtui taloussosiologiaan.


Eero on naimisissa Ainon kanssa. Aino Annala asui Markonsa kanssa Tuurintiellä, kunnes saman rappukäytävän narsistinen Eero ilmestyy kuvioihin. Aino on ylioppilas ja lähihoitaja. Uusiopari Eero ja Aino avioituu maistraatissa ja saa kaksostytöt Viljan ja Emmin, jotka ovat syksyllä 2009 aloittamassa koulunsa.

Larilla on -Larin myöhemmin jättänyt- tyttöystävä Eeva, joka jää sivurooliin, mutta hänkin on kummallinen persoona. Loppuvaiheessa kirjaan pölähtää kuvioihin kolme huumehörhöilijää, ja muutama muu vinksahtanut vesseli.

Juoni lyhyesti, ei sisällä kuvausta loppuvaiheen lukemattomia juonenkäänteistä
"Elokuussa Eero pyysi apua avioliittonsa pelastamiseen" ystävältään Larilta, Eeron vaimo aiotaan kaapata ja myöhemmin kaapataankin, juoni on jo siinä vaiheessa umpisolmussa, kuten Eeron mielestä hänen avioliittonsakin. Motiivi kaappaukseen lienee 'miehinen kunnia'. Kummallista kyllä Eero ei ole aktiivinen eikä aloitteellinen makuukammarissa, Aino sen sijaan riutuu "puutteessa". Eikö Eero saisikaan Ainolta "pillua pienellä vaivalla" (kuten kirjan termistöstä voi päätellä)? Vaikka Aino haluaisi irtiottoa arjesta, tämä minusta ei saisi säpinää, eikä elähdyttäisi Eeroa. Kirja ei minusta ole looginen luotaus, vaan tapahtuu minusta 'hullujen maailmassa', kuvaten oivasti kaheleita päähenkilöitään.

Minun on vaikea eläytyä keski-ikäistyviin omakotieläviin, opuksessa olevia kvasiongelmia en ole koskaan ymmärtänyt. Ainon yksi suurimmista ongelmista on, että omenapuita ei muistettu leikata keväällä, vaikka minusta Ainon hoitajan työ on raskaudessaan uuvuttava tekijä. Vaikka kirjassa kaappaus esitellään heti alussa, niin se suoritetaan vasta puolen välin jälkeen, eikä kaikki mene niin kuin erinomainen Eero sen on miettinyt. Asetelmasta on lypsetty monta maidon heraa ja kyllä Riku Korhonen on kynäillyt sangen yllättäviä käänteitä kaappaukseen. Hyvä Riku!

Ajatuksia ja arviointia
Olen aina ihmetellyt yhä yleistyvää hyvin toimeentulevan omakotieläjän jatkuvaa valitusta ja vinkumista, tai oikeastaan kummastelen yleensä moien ihmisten sielunelämää ja itkemistä näennäisongelmien vuoksi. En tosin itsekään velkaisessa ahtaassa rivitalossa asuvana ole sen parempi. Toisaalta olen liian konservatiivinen arvioimaan tätä sekoilua. Minusta lasten vanhempien ensisijainen tehtävä on kasvattaa ja elättää jälkikasvunsa. Lapsilla on oikeus odottaa aikuisia vanhempia, kotikasvatus organisoidaan minusta helpoiten saman katon alla, sovussa jonkin näköisessä liitossa, jonka olisi hyvä perustua rakkauteen, kiintymykseen, elämän kunnioitukseen ja rehellisyyteen. Avioliitto on juridisena ankkurina hyvä sekä erotilanteessa että toisen kuollessa. Elatus olisi hyvä saada työstä, joka tuo mielekkyyttä elämään ja on vastapainoa parisuhteelle ja perhe-elämälle. Asuntolainaa kannattaa ottaa alle perheen maksukyvyn, sillä se luo joustoa kukkaroon ja suhteeseen. Jos perhe-elämältä liikenee aikaa, olisi hyvä vielä harrastaa jotain. Ymmärrän, että tätä omaa yllä olevaa ajatustani vastustetaan, pidetään rajoittavan latteana ja hyvin vanhanaikaisena sekä kamalan kankeana. Nykyään ihmiset tahtovat toteuttaa itseään, ja yhteiskunnan pitää ylläpitää ilmaisia palveluja kaikille myös rikkaille ja vielä  velkarahalla.

Teoksen luvussa 11 on hyviä pistoja keskiluokkaiseen keski-ikäistyneen elämään. "Kaikkivoipaisen energian  katoaminen oli korvattu  osteopatialla, nukahtamislääkkeillä ja arjen piiruntarkalla aikatauluttamisella". s. 117.Luvun loppuosassa sivulla 119 päästään 1970-luvun alkuvuosien ikäluokan keski-ikäistymiseen: "Moni tiesi miksi Korinttolaiskirjeessä sanotaan rakkauden olevan pitkämielinen. Sen on oltava, koska vie niin jumalattoman kauan saada seuraava polvi ulos ovesta.  .... Intohimon tasaannuttua aikuisuuden paloturvalliseksi induktioliesihehkuksi sovittelukyvystä tuli yhdyntäalttiutta arvostetumpi suhdetaito. ....  ... pariterapiahuone tuli jollekin tutummaksi kuin vieressä nukkuvan toiveet".

Minusta lasten päivittäinen kuskaus eri harrastuksiin, ja kaikenlainen tiukka aikataulutus on  yksi parisuhdetta kuormittava tekijä. Keskiluokan elämä on minusta hyvinkin tyhjänpäiväistä, tyhjää ja kuluttavaa. Riku Korhonen kertoo myös huumeongelman syyn, eli kaikki ihmiset eivät pysty taistelemaan rajattomassa maailmassa houkutuksia vastaan. Viranomaisilta on riistetty minusta keinot estää käyttö, ja jopa kokeilu sekä levitys (testejä ei saa tehdä kuin poliisi, huumekoiria ei saa viedä "väkijoukkoihin", kotietsintöjä on rajoitettu jne), tietyt yksilöt (ja heidän lähipiirinsä)  maksavat tämän vapauden koko hinnan.

Riku Korhosen romaani Emme enää usko pahaan on minusta lajissaan loistava teos, jonka luki  nopeasti loppuun, ja juoni oli hyvinkin jännittävä. Ihminen on minusta hyvä, mutta myös paha, ja minusta ihmisen teot johtavat usein pahan kasvuun, vaikka tekojen tarkoituksena olisi tuottaa onnellisuutta ja hyvää vähintään itselle.

****
Riku Korhonen (s. 1972 Turussa) on palkittu kirjailija, jonka esikoisteoksesta Kahden ja yhden yön tarinoista olen blogannut nuivasti  NÄIN.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Kenji Fujimoto: Diktaattorin keittiömestari



Kenji Fujimoto: Diktaattorin keittiömestari, japanlaiskokki Pohjois-Korean hovissa, alkuteos 2008, suomentanut Markus Mäkinen, Gummerus pokkari 2016, sivumäärä 230.

Japanilaiskokki kirjoittaa ajastaan Pohjois-Korean johtajan  Kim Jong-ilin sushi-kokkina. Kirjan kirjoittamisessa on omat riskinsä ja Kenji Fujimoto on salanimi. Fujimoto lähti Japanista Pohjois-Koreaan vuonna 1982 perustamaan sushiravintolaa.  Fujimoton vaimo ja lapset olivat vastaan hanketta, mutta kokin hinku Pohjois-Koreean oli kova. Tuolloin Japanista korealaistaustaisia ihmisiä muutti Pohjois-Koreaan eikä tilanne ollut aivan niin jännitteinen kuin tarinan lopussa tai nyt vuonna 2017.

Ostin teoksen neljän pokkarin tarjouksessa, kun en muutakaan neljänneksi kirjaksi keksinyt. Keitos on alkuun ruokahaluani herättävä, mutta pöperöstä lähti maku varsin pian, mutta loppua kohden jännite kasvoi. Pohdin, kuvaako kirjoittaja oman toimintansa täysin objektiivisesti. Kirjassa eletään tietyn uran kehityskaari, aluksi taotaan ammatillisesti rahaa, ja kaikki uusi houkuttaa, sitten on tilaisuuksien kuvausta, ja lopussa kirjoittaja on joutunut mielestään epäsuosioon, ja pohdiskelee maahan jääntiä tai sieltä karkaamista. Omakin ajattelu muuntuu matkalla, alkuun kirjoittaja ihmettelee, että eliitti huvittelee, kun kansa näkee nälkää, pian kirjoittaja itse on huveissa mukana täysin siemauksin. Lopussa tilanne on paljon kireämpi, eikä tällaisia pohdiskeluja esiinny.

Keittiömestari Fujimoto on alkuun töissä Pyongyangissa sushibaarissa, välillä herra palaa Japaniin, mutta pestautuu toiseen ravintolaan. Fujimotoa kutsutaan kokkailemaan yksityistilaisuuksiin, lopulta Fujimoto irtisanoutuu sushiravintolasta, ja alkaa viettää aikaa tulevan Pohjois-Korean johtajan kanssa. Hän käy ottamassa avioeron Japanissa ja avioituu 21-vuotiaan kansanlaulajan Om Jong-nyon kanssa. Heille annetaan kahdeksan huoneen asunto, ja mersuissa löytyy. Fujimoto kuvaa vapaa-ajan viettoa eri muodoissa, kalastamista (myös Kim Jong-un sekä Kim Jong-nam mainitaan), metsästämistä, vesiskootterilla ajoa, ja ratsastamista. En lähde paljastelemaan yksityiskohtia, mutta ratsastustarinat ihmetyttivät, puhutaan ratsastamisesta raviradalla. Yleensä ratsastetaan ratsastuskentällä, on erikseen kouluratsastusta, esteratsastusta, ja kenttäratsastusta ja laukkakilpailuja, jossa jockey ratsastaa. Raveissa hevosen selässä ei istuta. Lisäksi ihmetyttää Fujumoton maininta, että on ostettu ravihevosia Unkarista, ja niillä on ratsastettu. Joko alkutekstissä haparoidaan, tai käännöksessä on epätarkkuutta, tai sitten ravihevosilla ratsastettiin raviradalla.

Kirjassa on tarinoita elokuvien katselemisesta, duppaamisesta ja tekemisestä, koripallon suosiosta. Fujimoto ei ole vaatimaton mies ja Fujimoto kirjoittaakin Fujimoton voittaneen isäntänsä vesiskootterilla, ajaneensa pyörällä erinomaisesti...

Ruokalistoja on esitelty, on riistaa ja merenherkkuja.

Luin tämän jonottaessasi erääseen konserttiin ja sillä konserttimatkalla.

Kirjassa on tarinoita, valokuvia,ja lopussa on kirjailijan jälkikirjoituksia, jotka spekuloivat Kim Jong-ilin jälkeistä aikaa, sehän on nyt käsillä, ja seuraaja on valittu, sama hieman analyyttisemmin ja historia huomioiden on Miika Pölkin 25-sivuisessa kirjoituksessa Kim Jong-ilistä.

*****
Korea toimi 1900-alussa Japanin siirtomaana, toisen maailmansodan lopussa Neuvostoliiton joukot etenivät pohjoisesta, ja USA:n etelästä. Korean sota käytiin vuosina 1950 - 1953, sotaan sekaantui tuolloiset suurvallat USA, Iso-Britannia Etelän tukena, sekä Kiina ja Neuvostoliitto Pohjoisen tukena. Aselepo solmittiin vuonna 1953, rauhansopimusta ei tietääkseni edelleenkään ole.
Kim Il-sung (1912 - 1994) oli Pohjois-Korean päämies vuosina 1946 - 1994. hänen poikansa Kim Jong-il (syntynyt 1941 tai 1942 - kuollut 2011) toimi johtana Kim Il-sungin jälkeen vuoteen 2011 asti, hänen poikansa  Kim Jong-un (s.1984) on nykyisin Pohjois-Korean johtaja.
Kirjan lopussa on Miika Pölkin analyysia myös Pohjois-Korean ja Japanin suhteista. Pölkki on syntynyt ja asunut Japanissa ja hän valottaa kolmen Kimin tarinaa, eri vaiheita niemimaan suhteissa sekä Japanin ja Pohjois-Korean jännitteisiä suhteita.

Kuten olemme lukeneet Pohjois-Koreasta on alkanut kuulua ja näkyä uhkaavia ennusmerkkejä. Tässä teoksessa ollaan vasta polun alussa, ydinohjelma on alkuvaiheissaan.

Mihin ja miten tämä ydinohjelma  päättyy?

maanantai 11. syyskuuta 2017

Juhani Aho: Juha


Juhani Aho: Juha, 1911, nidottu ja toimitettu Suomen kirjallisuuden seurassa, sivumäärä 184.

Juhani Ahon teos Juha on kiihkeä kolmiodraama, jossa rajan takaa Karjalasta tullut Uhtuan Shemeikka viettelee vanhan Juhan nuoren ja nätin vaimon Marjan.  Marja on Shemeikan haaremissa, synnyttää lapsen mutta palaa takaisin. Juha lähtee hakemaan takaisin Marjan synnyttämää lasta ja kirveellä tasaa tilejä Shemeikan kanssa. Kotona Juha punnitsee vaihtoehtoja ja syöksyy lopulta  koskeen.

Henkilöt
Juha on pitkäselkä, rohdinpaita, virsujalka, mutta nuoren vaimonsa Marjan mielestä vanha kanttura, vääräsääri, väkäleuka. Juha on kova tekemään työtä "Kirves nousee ja laskee, irtautuu ja uppoo; kun puu parahtaa, toinen jo tutisee—ja niinkuin on työn tahti, niin on tekijän ajatusten kulku". Juha mainitaan 338 kertaa tekstissä. Juha yrittää unohtaa Marjan lähdön työtä tekemällä, hän ei halua käsittää, että Marja lähti Shemeikan mukaan halukkaasti ja himokkaasti. Juhan kirves puree lopulta muutakin kuin puuta.

Marja on tullut idästä nälkävuonna lapsena äitinsä kanssa. Äidin kuoleman jälkeen Juha koulutti Marjan, jonka jälkeen Juha ja Marja vihittiin. Marja mainitaan tekstissä 526 kertaa. Marja asuu omassa aitassa, ei liene ollut fyysisessä kontaktissa Juhan kanssa. Marja hullaantuu heti Shemeikkaan, ja lähtee halulla mukaan, ja antautuu. Marja tajuaa vasta Shemeikan tykönä, että on vain pelkkä kesätyttö muiden joukossa. Marjaa pidetään Juhan luona venakkona, ja Karjalassa Ruotsin Marjana.

Shemeikka on kauppias, ilmetty isänsä. Hänellä on uusi tyttö joka kesä, ei vielä päävaimoa, vaikka Anja lopulta on sellaiseksi nousemassa. Vanha emäntä Sheimeikan äiti hoitaa taloa. Shemeikka on pitkä komea mies, kähärä parta ja tummat silmät. Shemeikka mainitaan tekstissä 293 kertaa.

Kaisa on sivuhenkilö, joka mainitaan 51 kertaa. Kaisa on Juhan piika. Anja on Shemeikan nainen, joka pitää Shemeikan puolia, ja jää hoivaamaan raajarikkoista naissankaria. Juhan äiti Marjan anoppi ei pidä lainkaan Marjasta. Shemeikan äiti on Karjalassa vanha emäntä. Juhan käy Marjan karattua papin luona, Pappi oli vihkinyt heidät.

Juoni (älä lue, jos et ole lukenut teosta)
Juhalla on komea talo, lehmineen, hän  on metsätöissä, ja harmittelee epäsopua nuoren vaimonsa Marjan kanssa. Karjalan kauppamies Shemeikka tulee Juhan taloon. Illalla saunotaan, ja juodaan Shemeikan viinaa. Marja ei voi olla katsomatta Shemeikan soreaa vartaloa, ja hän on lääpällään Shemeikan lahjoista, Marja karkaa Karjalaan Shemeikan mukaan anopin tullessa. Juha luulee, että Shemeikka on vienyt Marjan väkisin. Hiljalleen selviää, että Marja on oma-aloitteisesti veneeseen mennyt. Shemeikka vie tahollaan Marjan saareen, ja tupaan. Karkelointien jälkeen Marja synnyttää Shemeikan lapsen ja on Shemeikan talossa muiden naisten kanssa. Shemeikalla on uusi tyttö joka kesä.

Juha kaskeaa metsää, ja haluaa lähettää savuviestin rajan taa. Marja tajuaa olleensa huumaantunut, hän kaipaa kotinsa askareita ja lehmiä, ja tuntee kateutta anoppia kohtaan. Shemeikalla on uusi tyttö. Marja näivettyy. Vanha emäntä pitää Marjan poikaa Shemeikan omaisuutena. Kun Marja tulee takaisin Juhan äiti Marjan anoppi ilmaisee tylyn totuuden " —Vieläkö sinä ilkesit tulla takaisin, venäläisen lutka?". Juha ottaa Marjan ilolla takaisin. Marja manipuloi Juhaa hakemaan lapsensa väkisin. Shemeikan luona Juha riehuu kirveellä niin, että Marjakin pelkää itsensä ja lapsensa puolesta. Tämän jälkeen Juha mielenkuohussaan antaa veneen viedä itsensä putoukseen.

Arviointia ja teemat
Juha on loistava romaani, se kuvaa henkilöiden motiivit hyvin. Marja riutuu vanhan aviomiehensä kanssa. Shemeikka herättää hänen alkukantaisen intohimonsa, mitä Marja ei voi vastustaa. Juha ei ole saanut yhteyttä Marjaan, joka arvostaa Juhan huolenpitoa, mutta inhoaa häntä alkukantaisella tavalla. Shemeikka on isänsä kopio, joka lennähtää tytöstä tyttöön, ja pitää heitä yksityisomaisuutenaan, josta alkuhuuman jälkeen ei pidä juuri huolehtia.
Teemoina ovat intohimo, kolmiodraama, kiima ja kosto, järjen ja intohimon ristiriita.

Lainaus viidennen luvun lopusta, joka osoittaa, että Marja kyllä mielellään lähti:
"Shemeikka nukkuu venheen kokassa. Marja on koristanut sen kuin häävuoteeksi, pistellyt lehviä laidan ja varppeen väliin. Shemeikka nukkuu kuin lehtimajassa. Itse istuu Marja rannan kivellä ja ajattelee: kun olisi vesillä Shemeikan vene, niin keinuttaisin häntä kuin lasta.
Hän on tehnyt tulen kahden kiven väliin. Hänellä on tuohinen tulella ja tuon tuostakin hän kohentaa tulta ja varvuilla hämmentää.
Hänen on hyvä olla, lämmin ja ihana; hän sulkee välistä silmänsä sitä paremmin tunteakseen. Hän tuntee lämpimästä väräjävänsä, ulkoa ja sisältä, ensi kerran elämässään. Missä lienen? Miten olen tänne joutunut?"


Juhani Ahon Juhan lehmänäkökulmasta on blogattu TÄÄLLÄ.
Juhani Ahon Rautatiestä on blogattu TÄÄLLÄ.
****


Juhani Aho (1861 - 1921) oli suomalainen ammattikirjailija, jonka pääteos on tämä  Juha.

Juhani Aho oli kotoisin Lapinlahdelta ja hänen isänsä oli rovasti Brofeldt. Ahon ura oli kunniakas, ja hän odotti Nobelin kirjallisuuspalkintoakin. En tiedä menikö mahdollisuus ensimmäiseen maailmansotaan jolloin palkintoa ei jaettu vuonna 1914 eikä 1918. Alkuvuosina palkintoja tuli Pohjoismaihin eli vuosina 1903 ja 1920 Norjaan, 1909 ja 1916 Ruotsiin, sekä 1917 Tanskaan.

torstai 7. syyskuuta 2017

Saul Bellow: Herzog



Saul Bellow: Herzog, 1963 suomentanut Pentti Saarikoski, Tammi 1965, sivumäärä 366.

Moses Elkanah Herzog on nobelisti Saul Bellowin Herzog -romaanin keski-iänkriisissä kärvistelevä "sankari". Herzogilla on kaksi lasta kahdesta eroon päättyneestä avioliitostaan. Ensimmäistä aviovaimoaan Daisya Herzog kohteli nuivasti, mutta Herzogin toinen ex-aviovaimo Madeleine on todellinen noita-akka, joka imi ensin Herzogin rahat, synnytti tytön Junen, ja karkasi Herzogin ystävän löysäleuka ja puujalkamies Valentine Gersbacin kanssa. Valentine on naimisissa yksinkertaisen Phoeben kanssa, heillä on lapsi Ephraim.

Herzogin isä Jonah syntyi Venäjällä ja muutti Kanadaan, Herzogin lapsuuden perheeseen kuuluivat vaimo Sarah ja neljä lasta. Äiti kuoli, kun Moses oli 16-vuotias. Jonah-isä meni myöhemmin naimisiin Tauben kanssa. Moses Herzogin veli Shura on hyvissä varoissa, ja auttaa rahallisesti Mosesta. Muut sisarukset Will ja Helen  auttavat myös Mosesta. Tennie on Madeleinen äiti eli Mosesin ex-anoppi. Zelda on Madeleinen täti. Sandor Himmelstein ja Simkin ovat lakimiehiä ja tohtori EdvigGeraldine Portnoy on Junen lapsenhoitaja, ja Mosesin oppilas. Lucas Asphalter on Mosesin lapsuuden ystävä, ja Ramona Donsell on argentiinalainen kukkakauppias, ja Mosesin nykyinen naisystävä. Arnold ja Libbie Sissler ovat Herzogin ystäviä. Henkilökatras on siis rikas.

Juoni
Moses E. Herzog on kriisissä toisen vaimonsa Madeleinen otettua eron, Madeleinella on suhde Herzogin ystävän Valentinen kanssa. Mosesin tytär June asuu Madeleinen ja Valentine kanssa. Kirja kartoittaa muutamien päivien ajan Herzogin toimintaa, naisystävänsä Ramonan kanssa, tapaamistaan tyttärensä Junen kanssa. Suurempi paino on Herzogin ajatuksilla, joita Herzog kirjaa "kirjeisiin", joita ei lähetä, paperilapuille syntyvä teksti on pätkivää tajunnanvirtaa ja mielteitä:
" Kuolema - kuolla - elää taas - kuolla taas - elää.
Ei ihmistä, ei kuolemaa
Polvillaan sielussasi? Saattaisi olla hyödyllistäkin. Pyyhkiä lattiaa ..." s.7

Kirja kuitenkin etenee poukkoillen ajassa ja ajatuksissa. Herzog kirjoittaa kirjeitä tutuille ja 'tuntemattomille', mutta merkittäville ihmisille kuten Nehrulle, Martin Luther Kingille ja yllättäen myös itselleen:
 "Hyvä Moses E. Herzog, mistä alkaen olette ollut nin kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä, ulkopuolisista asioista. Vasta äskettäin te elitte viattoman laiskiaisen elämää. Mutta yhtäkkiä tyytymättömyyden ja universaalin reformin faustinen henki laskeutuu teihin. Riitaahaastavaa. Kostonhaluinen. s. 76.

Vaikka kirjeitä sitten kirjoitetaan jopa kenraali Eisenhowerille, kehkeytyy Herzogista teoksena vakuuttava keski-ikäisen miehen kukoistuksen, rappion ja lemmentuskan tutkielma, jossa lopulta kirjettä kirjoitetaan itselle Nietzschelle.

Kirja luotaa syvältä ja teoksesta on tehty yleisen kirjallisuustieteen väitöskirja otsikolla "Tyhjyyden reunalla, helvetin kannella : Yhtenäisen subjektin hajoaminen Saul Bellowin Herzogissa". Jukka Petäjän esittämä näkemys on, että romaania ei pysty helposti tulkitsemaan, koska se "pakenee yksinkertaisia ja essentialistisia tulkintoja". Väikkärissä on 420 sivua, mutta minusta Herzogin tekstissä  kuvataan vain elämää, tällaista erotuskan  neuroosit ovat, tällaista turhaa kaiken analysointia esiintyy  yleisesti, ja kutsun sitä vaahtoamiseksi tai vouhottamiseksi, vouhottaminen ei tosin ole yleensä näin syvällistä. Vouhottaminen voi saada vaarallisia piirteitä, jos ajatukset johtavat tuhoaviin tekoihin.

Romaania ei ehkä pystykään tieteellisillä termeillä tulkitsemaan, mutta Moses E. Herzogin päähenkilön elämän "solmukohdat" ovat kuin Bellow'n. sekä Bellow että Herzog ovat syntyneet Kanadassa Venäjän juutalaisen emigrantin lapsiksi. Perheessä oli useita lapsia, perheen äiti kuoli Herzogin ollessa teini-iässä. Perheen isä kokeili monia ammatteja, mutta ei onnistunut niissä, ei edes pirtukauppiaana. Herzog ja Bellow osallistuivat toiseen maailmansotaan laivastossa, oleilivat Pariisissa sodan jälkeen, ja asuivat Chicagossa. Herzogilla on tässä menossa toisen avioeron vieroitusoireet, Bellow erosi useammin, oli viidesti avioliitossa. Molemmat olivat professoreja, ja opinahjot myös vaihtuivat. Tässä kirjassa Herzog on virkavapaalla Downtown Collegesta.

Herzog on loistava kirja, joka kuvaa päähenkilön hajanaisia ajatuksia, kaikkien teoreettisten asioiden pohtimista, käytännön asiat on vaikeampia hoitaa. Herzogin ajatukset luotaavat hänen elämäntarinansa pääpiirteissään. Hän on ajatuksissaan suora ja rehellinen. Hän tunnustaa olleensa ikävä Daisylle, hänellä oli sitä paitsi avioliiton aikana suhde japanilaisen Sono Ogugin kanssa. Nyt hän on löytänyt varakkaan ja sivistyneen Ramonan, joka haluaisi lasta, koska on jo miltei neljänkymmenen. Herzog kutsuu Ramonaa seksin papittareksi. Kirjassa ei akteja kuvailla, mutta muuten asia on esillä. Euroopan matkalla Herzog myös sai alapäähän jotkut pöpöt, joihin saa lääkäriltä sulfaa. Valentine on hakenut Madelinen tavaroita, ja tärkein oli Madeleinen pessaari.

Moses E. Herzog on järkevä seurustellessaan ystäviensä kanssa, silloin hänellä ei ole pakonomaista tarvetta kirjoittaa lappusia. Veli ja ystävät ovat huolissaan Herzogista. Toisen avioliiton kipeys on ilmeisesti se, että Herzog pelasti Madeleinen "kotoa", maksoi kaiken ja sivisti, hän myös auttoi ystäväänsä Valentinea ja Phoebea, ja Valentine petti ystävänsä luottamuksen. Phoebe vaikuttaa kummalliselta, hän kuten useimmat muutkin kirjan henkilöistä käyvät psykiatrilla. Kun Moses kysyy häneltä, mitä kuuluu, hän vastaa, että "meille kuuluu hyvää", edelleen hän vastaa Mosesille, ettei ole hänen vanha ystävä, vaan tuomittu suhteisiin. Phoebe kieltäytyy eroamasta Valentinesta, ja uskoo tämän valheet. Heille ei kuulu hyvää.

Herzog päätyy lopussa Ludeyvilleen ja ehkä sen jälkeen Ramonan luo. Kujanjuoksu on ehkä lopussa ja päättyy.

Pohdin kirjan ajattomuutta, vastaavia erotilanteita on edelleen. Kirjoitukset siirtyisivät nyt helpommin lapuilta nettiin, sähköposteihin, tai somekirjoitteluina, eli netti ei ole kriisiä läpikäyvän henkilön kovinkaan hyvä purkautumispaikka. Erossa häpeä pyrkii purkautumaan vihaksi ja viha teoiksi. Herzog hakee isän vanhan revolverin tätinsä luota, mutta ei käytä sitä.

Saul Bellowin romaani Herzog on ajaton kuvaus miehisen ahdistuksen, alakulon ja pakkomielteiden hypnoottisesta spiraalista.

*****
Yhdysvaltalainen Saul Bellow tai alunperin Solomon Bellows syntyi 1915 Quebecissä, muutti Chicagoon vuonna 1924 ja kuoli Brooklinessä Yhdysvalloissa 2005. Saul Bellow sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1976, lyhyissä perusteluissa sanotaan, että " for the human understanding and subtle analysis of contemporary culture that are combined in his work". Tämä on varsin hyvä luokittelu, sillä hän inhimillisesti ymmärtää romaanihenkilöitään, jotka kuvaavat lähdetietojen mukaan paljolti häntä itseään. Bellowin Humboldtin lahja kertoo chicagolaisesta kirjailijasta Charlie Citrinestä, joka oli eronnut vaimostaan, joka yrittää tehdä häntä kirjoituskyvyttömäksi ja nostaa oikeusjuttuja toinen toisensa perään. Parilla on kaksi lasta. Saul Bellow oli naimisissa viidesti, hänellä oli kolme poikaa ja tytär.

maanantai 4. syyskuuta 2017

Reijo Mäki: Kakolan kalpea


Reijo Mäki: Kakolan kalpea, Otava 2017, sivumäärä 422.

Reijo Mäki julkaisee uuden Vareksen miltei vuosittain, Kakolan kalpea on järjestyksessään 28:s. Juoni on tuttuakin tutumpi, eli joku on juottanut tyrmäystippoja turkulaiselle yksityisetsivälle Jussi Varekselle, tyrmäystipoissa on enkelipölyä (Reijo Mäen esikoisteos vuonna 1985 oli Enkelipölyä ). Vareksen lähimuisti on mennyt, joten Vares kartoittaa lähimenneisyyttään kaikilta tutuilta ja toimeksiantajiltaan. Tämä alkuasetelma ei ole aivan uusi. Eikä jatkokaan ole kovin omaperäinen eli paljon tapahtuu ja varsinkin sattuu. Unkarissa Dzsudzsakin suku hävitetään jonkun hattupään toimesta. Hattupäinen kaveri huhkii muutenkin eliminoimalla kanssaihmisiään jonkun toisen laskuun.

Jussi Vares selvittää huumaajaansa ja alkaa viettää lakanahetkiä alan ammattilaisen Mirkka Soukan kanssa, joka on ollut työkomennuksella myös hattupäisten herrojen salaseurassa, jossa nuoria huoria on rahamiehille paljon tarjolla.

Vares käy läpi vanhoja juttuja, alaikäinen Inkeri on kateissa, ja pyörii muusikkopiireissä. Vares on kuvannut Reima Forssin koirien ulkoilutusta, ja salarakkaan viihdytystä Reiman vaimon pyynnöstä, alatyylin videosta on tullut vaimon lataamana youtube-hitti ja Reimalle shitti.

Nykyinen toimeksianto koskee RUN-Miningin kaivosyrityksen johtajistoon kuuluvan Raimo Puustisen katoamista. Puustista kaipaa lähinnä oma perhe Minni-vaimo ja lapset. Tekninen johtaja DI Raimo Puustinen on saanut selittää kemiöläisen kaivoksen ympäristöpäästöjä medialle, ympäristöjärjestöille ja yleisölle. RUN-konsernin osakekin sahaa pörssissä. Suomen oikeat kaivoskuviot Talvivaarassa ovat täyttäneet oman kiintiöni tällä sektorilla. Fakta on monesti fiktiotakin traumaattisempaa.

Vareksen varjostama pikkukonna Embo Empola joutuu murhatuksi, yhdessä suuremman konnan Ristushiekan kanssa. Lukija tietää, että kaksoismurhan takana on taas sama salaperäinen hattumies, joka palloilee Turussa monessa kohteessa. Mulkeroksi kutsuttu mies on hattumiehen toimeksiantaja, lisäksi juoneen ympätään mustasukkainen kostaja.

Vares-kirjojen hahmot ja kuviot ovat jo liian arvattavia, on vivecaa, ritolaa ja muuta vipeltäjää vakiojuonessa, jota höystää kännikalojen vakiovitsit, ja palkollisten pakoliset ja vakioiset sui?inotot pääkonnalta. Olen jatkanut genren lukemista lähinnä siksi, että yleensä joka toinen Vares on ollut edellistä hieman parempi, tämä ei minun mielestäni ollut,. Olen lukenut likipitäen kaikki Reijo Mäen teokset, luin ne yhtenä kesänä ennen blogiaikaa. Lisää on tullut luettua ja osasta olen blogannutkin. Dekkarien nimetkin ovat alkaneet ihmetyttää, minusta Kakolan Kalpea on olut-merkki ja sitä tässä dekkarissa ryystetäänkin.

Huumorin huippua esittää Mappisaaren kaivos, siis Mäppiö Gruvan, jos on aivot ruosteessa kuin usein minullakin, niin Mappiö on siis mappi ö eli Ö-mappi.

Ihmetyttää alun toteamus, että Turkkarin (Turun Sanomien) mukaan "antibiootit ovat häviämässä kisan uusille viruksille" s.8, antibiootteja minusta käytetään bakteereja vastaan.

Luulen lisäksi, että olen lukenut kiintiöni vareksia täyteen, arvasin nimittäin mitä novellikirjailija Luusalmi vastaa Anna elämä lapselle -kerääjälle. Tämä on jo todella huolestuttavaa.

Vares-bloggauksiani:
Hot Dog 2016
Tulivuori 2015
Cowboy 2014

Reijo Mäen Roivas-sarja
Slussen 2016

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Veijo Meri: Peiliin piirretty nainen



Veijo Meri: Peiliin piirretty nainen, alkuteos 1963 Otava, Suuri Suomalainen kirjakerho 1970, sivumäärä 267.

Veijo Meren Peiliin piirretty nainen kertoo  yhden viikonlopun (tai yön) tapahtumista. Kuten kaikissa (lukemissani) Veijo Meren romaaneissa tarinassa kerrotaan tarinoita, puhutaan sotajuttuja, juodaan viinaa, ja miehet ja naiset harrastavat fyysisiä aktiviteetteja, joita kuvataan riittävän selvästi ja paljaasti.

Juoni ja päähenkilöt
Romaanin ensimmäisen osan alussa nuorten päähenkilöiden Einon ja Eilan tilannetta kartoitetaan. Eino ajaa omaa taksiaan, omistaa perintöasunnon Katajanokalla, jonne hän on majottanut nuoria juopottelevia alivuokralaisia. Omalla saunamatkallaan Eino saa ajon kahdelta kännikalalta, lihavalta kirjailijalta ja laihalta insinööriltä, joita Eino  kyyditsee taksillaan taidemaalari Eino Kukkakosken luo Rautajärvelle saunomaan. Saunomisreissua kuvataan romaanin toisessa osassa.

Ensimmäisessä osassa Eila, kauppiaan 16-vuotias tytär ihmettelee oksentelevien ja hölmöilevien koiraspuolisten kännikalojen joukossa Katajanokan asunnossa, minne Eino on kadonnut. Hänet saattaa kotiin Kauko, joka on käynyt työstämässä omaa tyttöystäväänsä Marja-Terttua erään toisen kihlaparin luona. Eila pyytää Kaukoa jäämään ja he puhuvat Eilan vanhempien kaupassa ja ryystävät Eilan keittämää kahvia.

Eino ajaa insinöörin ja kirjailijan Kukkakosken luo saunomaan. Kirjailija juo kaljaa, ja paiskoo autosta pulloja pirstoiksi kadulle, ja ylipäätään joka paikkaan, luontoonkin. Kukkakoski ottaa vieraat vastaan, ja Rautajärvellä veneillään ja saunassa saunotaan, viskiä juodaan, sotajuttuja kerrotaan, novelleja luetaan ääneen, ja runoja lausutaan. Einolla on hellät hetket Kukkakosken naapurin Kaisan kanssa. Kukkakoskellakin on nainen luonaan.

Teoksessa ennakoidaan kuolemaa. Kirjailija puhuu tappamisesta useampaan kertaan. Lopulta taiteilija Kukkakoski tappaa ampumalla itsensä. Aiemmin on vihjattu hänellä olevan vatsasyövän, jota varten taiteilija on pyytänyt "lopullista pilleriä", mahdollisesti kysymyksessä oli vain vatsahaava?

Tämä juoni on vain murto-osa kirjan sisällöstä, joka koostuu erilaisista tarinoista ja tapahtumista. Poliisikuulustelujen jälkeen lopulta Eino palaa Eilan luo, ja vannoo rakkautta Eilalle (vaikka on ollut juuri Kaisan kanssa intiimisti), ja kertoo Eilan isälle vievänsä Eilan vihille runsaan kuukauden päästä, kun Eila täyttää 17 vuotta. Kerronnassa on aiemmin kuvattu myös Einon ja Eilan karkelointi.

Ajankuva ja miljöö
Ajankuva on tallentunut kirjaan osuvasti, Tapahtumavuosi on 1963. Kaupassa myydään pilsneriä, erilaisia säilykkeitä, sokeria, jauhoja, kermaa, ja maitojauhetta. Tavarat pakataan pahvilaatikkoon. TV:stä puhutaan, ja se on kallis hyödyke, maksaa yli 1000 markkaa, joka oli rahauudistuksen alettua suuri raha mustavalkoteeveestä.
Eino väittää mersun maksavan 18 000 markkaa, mutta saaneensa sen ammattikäyttöön 14 000 markalla, ja vaihtavansa autoa vuosittain. Einolla on perintöasunto yli 200 neliön lukaali Katajanokalla. Asunto kaipaa varmastikin alivuokralaisten touhujenkin vuoksi remonttia, asunnossa on gramofoni. Useimmissa asunnoissa on kylpyamme, ainakin Einon ja Eilan vanhempien.
Helsingin keskustassa liikutaan paljon ja miljöö on tallentunut hyvin.


Peileistä puhutaan paljonkin, naisten ja miesten alastomuutta, ja karkelointia kuvataan jonkin verran. Peileistä puhutaan aika mntakin kertaa, ensiksi sivulla 25.
"Eteisessä oli hieno valonhämy. Siellä oli suuri peili, joka oli niin paljon kallellaan, että siitä näki  itsensä kokonaan". s 25.
Eila ja Kaukokin kulkevat peilin ohi
"...korkeat peilit, jotka olivat hyvin kirkkaat. Hekatsoivat niistä kuvansa, tyttö (siis Eila) pysähtyi olikein peilaamaan". s.84.

Kauko muuten oli rautakaupan myyjä, jota työtä Eila luulee raskaaksi, on siis itsekin vanhempien kaupassa töissä. Eila on laskujeni mukaan syntynyt 1946, Eino 1937, ja Kukkakoski 1900. Insinööri on syntynyt 1920-luvulla.

Martti Mykkänen on tehnyt päällyksen ja varmastikin myös takakannen. Kansikuvat liittyvät teoksen sisältöön minusta hyvin epäsuorasti.

Veijo Meren Peiliin piirretty nainen on laadukas teos, jossa on kertomuksia toistensa sisällä.


****
Veijo Meri (1928 - 2015) oli suomalainen kirjailija, joka oli syntynyt Viipurissa, kirjoittanut ylioppilaaksi Hämeenlinnassa, opiskellut ja ollut töissä Helsingissä. Meren toinen teos ja ensimmäinen romaaninsa oli kenties hänen tunnetuin Manillaköysi (jota en ole vielä lukenut), olen lukenut ja blogannut teoksen Everstin autonkuljettaja kuten myös teoksen  Jääkiekkoilijan kesä, se on vuodelta 1980 ja oli viimeinen julkaistu Meren romaani.

perjantai 1. syyskuuta 2017

Ernest Thompson Seton: Kaksi partiopoikaa



Ernest Thompson Seton: Kaksi partiopoikaa, Two Little Savages 1903, suomentanut I.K Inha, Gutenberg, Wsoy 1917. (Kansikuva "omatekoinen").

Ernest Thompson Setonin Kaksi partiopoikaa kertoo 12-vuotiaan Janin kasvusta eränkävijäksi. Kirjan kolme osaa minusta kuvastavat jopa partiolaisuuden vaiheita. Tarinan alussa Jan käy koulussa ja on kiinnostunut eläimistä. Janin veljistä toinen on huomion hakuinen ja toinen hyvin itsekäs. Jan tutkii ostamaansa lintukirjaa, ja tekee ja naamioi mökin "löytämälleen koskemattomalle maalle", jota kutsuu Glenjaniksi (on metsäalue). Jan ottaa ensimmäiset askeleet erämiehenä. Maankiertäjät polttavat Janin mökin ja Jan sairastuu. Sairauden jälkeen Jan tajuaa, että Glenjanissa on paljon ihmisen jälkiä, eikä se alue ollutkaan koskematon. Jan on kuitenkin oppinut jo kalastamaan, tekemään tulen ja tietää jotain luonnon yrteistä.

Teoksen toisessa osassa neljätoistavuotiaana Jan lähetetään maatilalle "kesätöihin". Jan voittaa koti-ikävän, oppii maatalon työt, ja ystävystyy perheen pojan 15-vuotiaan Sam Rafterin kanssa. Pojat rakentavat metsään wigwamin, ottavat telttatarpeet metsästä. He opettelevat tulenteon ilman tuluksia, ja veistelevät jousipyssyn nuolia ja muita tarveaineita. Mukaan tulee pienempi poika nimeltä Gui. Wigwami tuhoutuu ensimmäisessä myrskyssä. Pojat päättävät oppia intiaanielämää ja he ovat nimeltään Pikku Majava ja Suuri Tikka.

Kolmas osa kattaa kirjasta noin puolet. Samin isä herra Rafter esittää, että pojat rakentaisivat tiipiin metsän keskelle ja olisivat kaksi viikkoa leirillä. Näin taphtuu, ja pojat ottavat mukaansa jonkin verran ruokaa, kirveet, puukot ja jousipyssyn sekä nuolia. Pojat valitsevat leiripaikan tekevät asumuksen, ensimmäinen yö on hyvin pitkä. Leiriaikana kohdataan vaikeuksia, jotka voitetaan, opitaan uutta luonnosta ja sen eläimistä, intiaanien merkeistä ja elämästä. Poikia neuvoo ja opastaa Caleb-niminen mies, joka on Samin isän kanssa huonoissa väleissä. Kirjan päättyessä aikuisten miesten välit oikenevat, ja leirielämä päättyy opittujen taitojen näyttämiseen.

Kirja on ollut yksi, joka on innoittanut partiolaisia ja eränkävijöitä. Partioliike sai alkuunsa Englannista vuonna 1907. Nykymittapuun mukaan kirja on edelleenkin laadukas ja pojalle tai partiolaiselle hyvä kirja. Olen ollut itse partiolainen (aktiivinen) seitsenvuotiaaasta 21-vuotiaaksi, ja olen käynyt Janin tien läpi, alkuun toimintaa oli paljon 'kololla', retket olivat lyhyitä, yhä enemmän toiminta siirtyi leireilyyn, ja lopulta vaeltamiseen. Partio on minusta hieno harrastus, vaikka juuri nyt en kuulu mihinkään lippukuntaan.

Jonkin verran kirja sisältää tapoja, joita nykyisin pidetään huonoina. Jan polttaa jossain vaiheessa piippua intiaanien tavoin. Lisäksi Jan ja Sam kohtelevat aluksi Guita aika kovakouraisesti.

Pojat myös kalastavat ja metsästävät. Metsästämisestä Caleb kertoo pojille seuraavaa: "Metsästäminen on mainiota urheilua, eikä se voi olla pahasta, sillä minä en ole vielä eläissäni nähnyt, että se olisi miestä pilannut. Minun mielestäni näyttävät sellaiset ihmiset, jotka metsästävät, olevan inhimillisempiäkin kuin sellaiset, jotka halveksivat pyyntiä, ja jos ajatellaan julmuutta, niin tietäähän sen, että harva metsän elävä saa rauhassa sijalleen kuolla. Kaikki ne ennemmin tai myöhemmin tapetaan, ja jos ihmisellä on niiden tappamisesta hyötyä, niin luulisipa hänellä olevan siihen yhtä paljon oikeutta kuin susilla ja ilveksilläkin. Ei luoti tee kipeämpää — eikä suinkaan niinkään kipeää — kuin susien hampaat. Muuta minulla ei ole sitä vastaan muistutettavaa kuin että ei pidä tappaa julmasti — eikä koskaan lopettaa koko karjaa. Ellei milloinkaan tapa sellaista elävää olentoa, joka ei elävänä vahingoita eikä kuolleena hyödytä, eikä enempää kuin maan varat myöten antavat, niin ei erämies minun mielestäni tee vääryyttä, ja monet hauskat hän kokee, joita kannattaa perästäpäin muistella ". Metsästyksen lisäksi pojat opettelevat nylkemään eläimiä, ja käyttämään eläimen nahan. Kuulostaa meistä kaupunkilaisista varmasti ikävältä, mutta moni kaupunkilainen ja kaupunkilaisen lemmikki ovat lihansyöjiä.

****
Ernest Thompson Seton (1860 - 1946) oli amerikkalainen kirjailija, joka syntyi Englannissa, perhe muutti Kanadaan, ja sieltä Seton myöhemmin USA:han. Seton oli partioliikettä perustamassa, vaikka partion perusti englantilainen kenraalimajuri Robert Baden-Powell vuonna 1907. Seton erosi partioliikkeestä vuonna 1915, koska painotti erähenkisyyttä. Partioliikkeeseen perustettiin tytöille oma liike. Myöhemmin liikkeet ovat yhdistyneet. Olen oppinut tai ainakin säilyttänyt partiolaisuuteni takia  omatoimisuutta ja optimistisuutta, ehkä optimistisuus karisee ensin. Pitäisikö liittyä takaisin partioon?

maanantai 28. elokuuta 2017

Anni Kytömäki: Kivitasku


Anni Kytömäki: Kivitasku, Gummerus 2017, sivumäärä 645.

Anni Kytömäen (s.1980) toinen romaani Kivitasku kertoo eri aikatasoissa 'heiveröisten historiaa'. Kivitasku -kirjaa on pelkästään kiitelty lehti- ja blogiarvioissa:
Kaisa V: "Uskon että tämäkin teos nousee yhdeksi vuoden kirjoista, kaikki ainekset ovat nimittäin kasassa: vetävä, monipuolinen tarina, mielenkiintoa ylläpitävä rakenne ja kieli, joka on kaunista ja tarkoituksenmukaista ". Arvio on täällä.
Kirsi omassa kirjanurkassaan on tykästynyt niin ikään kehuu sitä NÄIN. Laitan yksittäisen lainauksen "Kivitasku on rikas teos. Sen voi lukea monella tavalla, ja siitä eri lukijat saanevat irti keskenään hyvinkin erilaisia asioita."

Kirjan miljöö on itäsuomalainen järvi- ja kalliomaisema ja siellä eläneet, kärsineet ja haaveksineet ihmiset ovat sen päähenkilöitä.

Kirjan nykyhetkessä (2012) kolmikymppinen sairaseläkeläinen Veka painiskelee omien ongelmiensa kanssa, ja koluaa sukunsa asioita ja vaeltelee järvimaisemissa.

Romaanin traagisin ja ehjin tarina on miltei lukijalta piilossa, se alkaa vuonna 1959, kun lukiolainen Helena kärsii 'jumalten keinusta', Helena tutkii saarimökissä yksikseen Seikkailijan kirjaa ja haaveksii Pääsiäissaarista.

Pisimmät litaniat on kirjoitettu ruhtinassuvun perillisestä ja utopistista Sergei Gelovani-Volkonskista, joka kirjoitustensa vuoksi on tuomittu kuolemaan, mutta laitettu pakkotöihin kivilouhokseen kirjan tapahtumapaikkaan eli Mustasalmen Louhurantaan. Sergei vaihtaa henkilölöllisyyttään Albertiksi ja pääsee vapauteen lopulta Pietarista palatsityömaalta, mutta palaa takaisin Louhurantaan ja toimii niin Helenan, kuin Vekankin 'sukuhaaran kantaisänä'.
Kaikki tarinat nivoutuvat yhteen, ja niihin liittyy loitsuja, kiviä, kuolemaa, henkilöllisyyden vaihdoksia ja mielen myllerryksiä.

Lyhyesti sanottuna Anni Kytömäen Kivitasku on pienen ihmisen suuri kirja.
*****

MUTTA minä en pidä lainkaan tällaisista kirjoista, ja ajattelin kertoa sen, että miksen.

Ilmitasolla on kaksi ongelmaa.

Ensimmäinen on se, että romaani on minun makuuni aivan liian pitkä. Aikatasojen pilkkomisesta johtuen romaani on hyvin arvoituksellinen, minusta kronologisesti kerrottuna romaani lyhenisi, tietenkin vasta-argumentti on se, että kirjailija on sen näin halunnut kirjoittaa, ja kunnioitan hänen ratkaisuaan, mutta olen itse alkanut pitää tiiviistä kirjoista, jossa takaumat toteutetaan henkilön muistoin eikä aikajanan katkaisulla ja limityksillä.

Toinen seikka on kerronta, joka on saanut kaikki muut haltioihinsa. Minustakin se on kaunista ja kekseliästä. Seuraava lainaus on kirjan alkupäästä:
"Järvi loiskii rannalle aaltoja kuin iloa, mutta kamari puhaltaa Helenan päälle harmaan pilven. Hän nielaisee. Lattia ja katto natisevat , ne lähestyvät  toisiaan, vanhat sammaleristeet tihenevät ja täyttävät hänen korvansa . Hän on kuvun alla ,ja kaappikello raksuttaa pysähtynyttä aikaa". s.10

Tämä on kieltämättä jopa lyyristä. Kun kielikuvat vaihtuvat vinhasti, ne alkavat tuntua minusta puuduttavilta ja jopa rasittavilta: "Tiaiset ovat jo havahtuneet piukuttamaan, mutta pakkanen pitää helmikuun hännästä kiinni" s. 73.

Juonessa on minusta epäloogisuuksia, mutta niihin en suhtautunut vakavasti, sen sijaan ihmettelin Vekan 'samoilua' metsässä. Miksi hän tekee kovin ison numeron 'kalliolle kiipeämisestä' ja siitä, että hän löytää pohjoisen auringon avulla? Itse suhtaudun molempiin väitteisiin skeptisesti. Aurinko ei ole aina etelässä, 'aurinko nousee idästä ja laskee länteen', noin yksinkertaistettuna, mutta auringosta on vaikea löytää pohjoista ja pitää sen avulla maastossa suuntaa, sillä auringon asema muuttuu koko ajan. Veka ei ole nähnyt koskaan aurinkokelloa? Minusta on sangen helppoa löytää kallion tai maaston korkein kohta ja kivetä kalliolle, alastulo on monesti hankalampaa. Toisaalta Veka on asunut kaupungissa pitkään, ja silloin luonnossa liikkumisen perusniksit ehkä unohtuvat.

Kiviä kerätään kirjassa taskuihin ja kivitasku aika ajoin pyrähtelee lentoon eli kivissä ja peruskalliossa on voimaa ja taikaa. Lopputulema on minun makuuni aivan liian erikoinen.

Arvostan tätä kirjaa sen perusteella, että tämä kertoo herkkien historiaa, asiat nähdään hieman toisella tavalla, ja ongelma on usein siinä, että " Ja aloin miettiä . Liikaa kaikkea". Sama oli Kytömäen esikoisessa Kultarinnassa ( josta bloggaukseni on TÄÄLLÄ.) Minun makuuni molemmissa on liikaa kaikkea.

Näitä kirjoja pitää kirjoittaa, julkaista ja lukea. Minä en vain henkilökohtaisesti pidä tästä. Kirja on kyllä kieleltään kauniin harsomainen ja myös runsas aarrearkku loitsuja, tarinoita, mystiikkaa, seikkailuja, itsetutkiskelua ja paljon historiaa ja yksittäisiä tapahtumia, jopa Tulilahden kaksoismurhaan minusta viitataan.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Jo Nesbø: Lepakkomies



Jo Nesbø: Lepakkomies, Flaggermusmannen 1997, suomentanut Outi Menna, Johnny Kniga Kustannus, sivumäärä 489.

Jo Nesbøn Lepakkomies alkaa, kun norjalainen poliisi Harry Hole lentää Oslosta Australian Sydneyhin auttaakseen 23-vuotiaan norjalaisnaisen murhatutkimuksissa. Entinen nuortenohjelmien juontaja Inger Holter on brutaalisti murhattu ja nakattu mereen. Koska vuoden 2000 olympiakisat ovat tulossa, murha halutaan selvittää.

Harry Hole on karski kovia kokenut norjalaissinkku. Harry saa aisaparikseen aboriginaalipoliisi Andrew Kensingtonin, joskin poliisipäällikkö McCormack ohjeistaa Harry Holea pysymään erossa tutkimuksista.

Murhatun taustat ja kontaktit pöyhitään. Inger on ollut töissä ravintolassa, jossa tutkijatkin istuskelevat. Harry on alkoholisti, joka yrittää pysytellä erossa viinasta. Kapakassa on  töissä ruotsalainen Birgitta Enqvist, jonka seuraan ja sänkyyn Harry hilautuu ja inger muistaa siitä kiitellä:
"Kaksi gin tonicia tuplana lain nimessä, Andrew sanoi
Anna minulle mieluummin greippimehua, sanoi Harry
Birgitta tarjoili heille ja nojautui sitten baaritiskin yli
Tack så mycket för i går   ... "

Tarinan osat ovat Walla, Moora ja Bubbur. Nimet viittavat Andrewin kertomaan tarinaan kylän nuorukaisesta Wallasta, joka on menossa naimisiin Mooran kanssa. Moora hakee metsästä hunajaa, ja alkaa ihmetellä isoa munaa, käärmeenmunaa. Bubbur käärme tulee ja kuristaa Mooran kuoliaaksi. Walla saapuu morsiamensa vanhempien luo, jotka kertovat, että Moora on kuollut ja pitää haudata. Walla menee suunniltaan surusta, mutta kerää voimia ja surmaa Bubburin ja poikaset.

Poliisi profiloi tekijää, yhdistellen ja seuloen tosiasioita, samalla tutututaan paikalliseen sirkukseen, ja sen kummajaisiin, kiertäviin nyrkkeilytapahtumiin, kriketinpelajiin ja dragmiehiin. Kirjassa käsitellään paljonkin aboriginaalien alistettua asemaa sekä suhtautumista "homoihin" (termiä käytetään kirjassa). Lepakkomies -nimi viittaa kuolemiin tai myyttiseen paikalliseen hahmoon. Harry Holen nimellä ei juuri leikitellä, mutta ausseille hän on Harry Holy.

Dekkari pohjavire on kuitenkin tumma, naisia raiskaavaa ja kuristavaa sarjamurhaajaa etsitään ja kuvottavat veriteot jatkuvat.

Wallan, Mooran ja Bubburin tarinan kaltainen kertomushan tästä muodostuu.

Jo Nesbøn Lepakkomies avaa Harry Hole -sarjan vauhdikkaasti ja jännittävästi. Lepakkomies edustaa uutta modernia pohjoismaista rikosdekkaria sekä hyvässä että pahassa. Minusta tarina vetää, ja on moderni, jopa uskottava, mutta minun makuuni se on liian raaka ja mitaltaan ylipitkä pelkäksi dekkariksi, moderniin malliin myös lakanat heiluvat Harryn hosuessa himossaan, pohjoiseen hän suuntaa kuitenkin sinkkuna.
*****
Jo Nesbø (s.1960) on norjalainen dekkaristi, tämä on ollut suositun Harry Hole -sarjan ensimmäinen teos.

keskiviikko 23. elokuuta 2017

L.M Montgomery: Sininen linna



L.M Montgomery: Sininen linna, The Blue Castle 1926, suomentanut A. J. Salonen, Karisto  1973, sivumäärä 280.

Sininen linna on romanttinen rakkausromaani, jonka juonesta ei yllättäviä käänteitä puutu, siitä huolimatta siinä on monta hyvää teemaa ja herkkyyttä, kirjan lukee mielellään jopa  kyyninen kirjabloggari ja sapekas suomalaismies.

Juonipaljastuksia, henkilöitä, teemoja ja arviointia
Romaanin päähenkilö Valancy Stirlingin lapsuuden ja nuoruuden haaveiden koti on nimeltään Sininen linna. Sinisen linnaan miljöössä on kaunista, ja siellä ikineidolla on komeita ja urhoollisia kavaljeereja. Todellisessa maailmassa Kanadan Deerwoodissa Valancy Stirling  viettää 29-vuotispäivänsä yksin asuen äitinsä ja sukulaistensa luona. Hän pitää itseään rumana vanhapiikana, joka on kadottamassa yhteyden myös Siniseen linnaansa (sisimpiin haaveisiinsa). Valancy Stirlingiä ahdistavat hankalat ja kerskailevat sukulaiset, sedät, tädit ja serkut. Valancyn terveys on heikko, tai niin hänelle on uskoteltu. Taloudessa on toistuvat rutiinit ja rutinat. Useamman naisen taloudessa Valancya vahditaan ja valjastetaan, jopa kutsutaan Dossiksi. Romaanien lukukin on kielletty, mutta Valancy on lumoutunut John Fosterin kirjoittamista luontokirjoista, joita lainaa kirjastosta.

Valancy kadehtii serkkuaan Olive Stirlingiä, jonka isä on tehnyt hyvät naimakaupat. Olivekin on kihloissa diplomi-insinööri Cecil  Pricen (alkuteoksessa sukunimi on Bruce) kanssa. Naimisiin mennään vasta, jos mies löytää vielä töitä. Olivia avautuu usein Valancylle lemmenasioistaan, Valancy ei ole koskaan miestä saanut vierelleen, eikä edes suudellut.

Valancya kiinnostaa rento Barney Snaith, joka ajaa autollaan ja myös korjailee sitä kädet rasvassa. Stirlingit pitävät häntä epäilyttävänä, väittävät häntä rikolliseksi, ja moraalisesti arveluttavaksi mieheksi ja Cissy Gayn lapsen isäksi.

Valancy alkaa ottaa elämää haltuunsa, hän käy tohtori Trentin luona, eikä suvun suositteleman Marchin. Trentillä on omat kiireensä, eikä hän ehdi ottamaan vastaan Valancya, mutta lähettää hänelle diagnoosin, että Valancyn sydän kestää enintään vuoden. Vaikka diagnoosi on järkytys, on se myös vapauttava. Valancy alkaa näkyä ja kuulua. Suku ei tietenkään pidä tästä, mutta Valancy ottaa pestin Cissy Gayn hoitajaksi vanhan juopon Abel Gayn luokse. Cissyllä on menneisyys hotellin tarjoilijana, ja aviottoman lapsen äitinä. Lapsi kuoli yksivuotiaana ja Cissy on kuolemassa keuhkotautiin ja kuoleekin, sen sijaan Barney ei ollut lapsen isä vaan eräs häntäheikki.

Valancy tuntee rakkautta Barneytä kohtaan, joka on pelastanut hänet peräkylän tanssiaisista, ja ajeluttanut autolla, ja bensan loputtua, he ovat keskustelleet haaveistaan ja Valancy Sinisestä linnasta, Barneyllä on oma saari, jossa on huonokuntoinen talo. Valancy kosii Barneyta, koska rakastaa tätä, hän esittää lisäksi "lääkärinlausunnon". Barney suostuu kosintaan, ja häät vietetään seuraavana päivänä. Valancyllä on vihreä puku, ja Barneylläkin arkivaatteet. Stirlingin suku, joka oli kaupitellut Dossia eräälle yhdeksänlapsiselle syyläiselle leskelle, kiehuu raivosta ja ihmetyksestä.

Eläminen yhdessä Muskokan Mistamisjärvellä on idyllistä kuin sininen linna, missä "Valancy oppi tuntemaan sammalten vaihtelevan keijukaismaisuuden - metsämaan kukkien lumon ja hienouden, linnun ulkomuodosta ja matkimaan sitä ..." s. 199. Idylli jatkuu upeassa luonnossa talven yli, Barney on mainio toveri, keväällä hän ostaa Valancylle helmikaulanauhan ....

Käännekohtia (älä lue, jos et ole lukenut kirjaa)
Romaanissa on useita käännekohtia, mutta Valancyn kenkä juuttuu asemalaiturilla ja hän on jäämässä junan alle, mutta pelastuu täpärästi Barneyn avustuksella, eikä saakaan sydänkohtausta. Valancy selvittää tohtori Trentiltä totuuden. Totuus on se, että Valancy on saanut väärän kirjeen ja siten diagnoosin. Kotiin mennessä ajelee paikalle patenttilääkemiljönääri tohtori Redfern, joka kyselee poikaansa Barney Snaith Redferniä. Isän ja pojan välit ovat katkenneet, poika on ollut Klondykessä kullankaivajana ja viime vuodet Muskokassa. Uskomattomiin käänteet eivät kuitenkaan lopu, vaan mennessään miehensä huoneeseen Valancy saa selville, että Barney on kaiken tämän lisäksi myös luontokirjailija John Foster.

Valancylle tämä on liikaa, hän ei ole onnenonkija, ja kirjoittaa jäähyväiskirjeen ja palaa kotiin. Kanadan tavoitelluin poikamies ei anna periksi, vaan hakee Valancyn "itselleen", selittäen koulukiusatun patenttilääkemiljönäärin pojan tarinan, onnettoman rakkausjuttunsa, jossa hänen rakastaman naisen rakkaus oli ollut setelivetoista. Hynttyyt lyödään yhteen ja oikea avioliitto kaikkine hienouksineen voi alkaa, Olive-serkun kiehuessa inssikihlattunsa kanssa. Valancy ja Barney suuntaavat rapakon tälle puolelle ja tekevät kunnon häämatkan Egyptiin, Kreikkaan ja Roomaan.

Teemat ja aiheet
Nykyisin on monia deittiohjelmia on Ensitreffiä alttarilla, Treffaa mun vanhemmat entinen Napakymppikin jatkuu, lisäksi selvitellään avio-ongelmia Paluussa alttarille, ja aiheutetaan niitä Temptation Islandsilla. Nykyihminen voi olla länsimaissa vapaa, jos haluaa, ja uskaltaa. Tässä Valancylla syntyy uskallus, rohkeus, ja heittäytyminen vasta, kun luulee, että elon tiimalasi käy loppuun. Hän uskaltaa luottaa vaistoihinsa, asettua vastahankaan, ottaa elämä omiin kätösiinsä. Hän uskaltaa luottaa muiden karsastamiin ihmisiin, hän ei välitä suvun painostuksesta, toisten odotuksista, tällaista rohkeutta ja heittäytymistä epävarmuuteen kaivataan vielä tänä päivänä. Jopa papit etsivät puolisoa tv:n deittiohjelmassa Tavoitteena usko, toivo ja rakkaus ja useimmin turhaan.

En ole terapeutti enkä konsultti, mutta parisuhde vaatii minusta joustoa, sitäkään ei aina kaikilta löydy, on vain minä ja minäminä. Valancylla ei ole sitä ongelmaa, hän on kuopannut omat haaveensa kauan sitten, ja elää varjoissa. Unelmat voivat näyttää minne mennään. Arvoiltaan Valancy ja Barney ovat hyvinkin samanlaisia, oletettavasti heidän avioliittonsa voi kestää. Suku voi olla pahin, jos ovat rasittavia, juoruilevia painostajia.

L.M Montgomery käsittelee usein ennalta määräämistä. Puhun itse predestinaatiosta, tässä Abel Gay  puhuu ennalta määräämisestä, jonka Valancy torjuu. Valancy on epäilemättä metodisti, ja Abel on ehkä kalvinisti. Olen itse Valancyn linjoilla, jos kaikki on ennalta määrättyä, mitä kannattaa yrittää tai pyristellä.

L.M Montgomeryn Sininen linna on monipolvisen juonen ja terävien teemojen ansiosta mukava lukukokemus vieläkin, tässä on aidon romanttisen rakkauden resepti, sattuma, otollinen hetki, haaveita ja väärinkäsitysten kautta toiseen luottaen ja rakastaen avioauvoon.
*****
Katja Kirjojen kamarista on blogannut tästä upeasti NÄIN. Oksan hyllyltä tämä putosi liiallisen tunteellisuuden vuoksi vain kahden tähden kanssa NÄIN

L.M Montgomeryn
Annan nuoruusvuosista olen blogannut NÄIN.
Alkuperäisestä Anna-sarjasta NÄIN
Anna-sarjan myöhemmin kirjoitetuista osista NÄIN.
Runotyttö -trilogiasta NÄIN.
Hedelmätarhan Kilmenystä NÄIN.
Vanhan kartanon Patista NÄIN.
Saran kultaisesta tiestä näin.
****
Lucy Maud Montgomery (1874 - 1942) oli kanadalainen kirjailija, tunnetuin Anna- ja runotyttösarjastaan.

Montgomeryn lapsuus, avioliitto ja muu elämä eivät välttämättä olleet pelkkää myötämäkeä. Montgomeryn äiti kuoli, kun Lucy oli kaksivuotias ja Lucy varttui paljon isovanhempien kanssa. Aviomies Ewan McDonald kärsi masennuksesta, kuten ilmeisesti lopulta myös Lucy, jopa Lucyn kuolinsyystä on annettu viime vuosina uusia lausuntoja. Anna-kirjoissa monien lasten vanhemmat tai vanhempi tekevät itsemurhan. Sateenkaarinotkon orpo Mary Vancen vanhemmista molemmat. Annan jäähyväisten jälkisanoissa tämä teoria kirjailijan itsemurhasta vahvistetaan. Päättökirjan materiaali oli toimitettu kustantajalle kuolinpäivänä.

Lucylla oli itse kolme poikalasta, joista tosin keskimmäinen syntyi ja kuoli vuonna 1914. Lucy oli ollut kihloissa muutaman miehen kanssa. Ensimmäisen Anna-kirjansa hän julkaisi 34-vuotiaana vuonna 1908, ensimmäisen lapsen hän sai "vasta" 1912, eli oli minusta varsin vanha silloiseksi ensisynnyttäjäksi. Nykyisin on yli 40-vuotiaita ensisynnyttäjiä.

Lucy Maud oli  hieno kirjailija ja vielä hienompi tyttökirjailija, jonka kirjojen parissa niin moni tyttö ja tuleva äiti on varttunut lukien hänen kirjojaan. Äidit kasvattavat lapsiaan alitajunnassaan myös lukemiensa tyttökirjojen minusta kannatettavat  arvot.