keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Arne Dahl: Eurooppa blues



Arne Dahl: Eurooppa blues, alkuteos Europa Blues 2001, suomentaja Kari Koski, Otava 2006, sivumäärä 367.

Arne Dahlin Eurooppa Blues kertoo Tukholman rikospoliisin A-ryhmästä, Suomesta muuttanut ruotsittunut Arto Söderstedtin tausta on valokiilassa eniten Eurooppa  Bluesissa. Arto on saanut yllättäen miljoonan kruunun perinnön äitinsä Pertti-enolta. Pertti oli Suomen talvisodan sankari, joka oli kateissa pitkään, palasi sodan jälkeen, toimi juopottelevana maalaislääkärinä, asui yksin, ja lopulta kuoli yli 90-vuotiaana. Perintörahoilla Arto ja hänen vaimonsa verotarkastaja Anja ottavat sapattivapaata ja ovat vuokranneet talon Toscanasta, jossa lapset viihtyvät. Anja kasvattaa yrttejä, vanhin tytär Mikaela seurustelee ja avartuu, mutta Arto pitkästyy.

Ruotsissa Skanssenin eläintarhan ahmahäkistä löytyy pitkälle kaluttu ihmisen ruumis, lisäksi pikku tyttö on saanut lähistöllä luodin käteensä. Ahmahäkin mies on italialaisen rikollisliigan Ghiottonen palveluksessa ollut parittaja.

Norrbodin motellista on kadonut kahdeksan turvapaikanhakijaa. He ovat kaikki naisia. Heidän epäillään harrastaneen pakosta prostituutiota. A-ryhmä löytää kytköksen naisten katoamisesta Skanssenin ruumiiseen. Parittaja oli päästetty päiviltä ja ihmiskaupan uhrit ovat paenneet. Kolme naisista ovat Ukrainasta. Samaan vyyhtiin liitetään metroasemalla kaksi tapettua pikku rikollista, joilla on kännyköitä, johon tulee ukrainankielisiä viestejä. Lisäksi läheiseltä hautausmaalta löytyy raa'asti tapettuna 88-vuotias emeritiusprofessori Leonard Sheinkman.

Arne Dahl -dekkareiden vahvuus on siinä, että kaikki nämä palaset liittyyvät yhteen ja samaan juttuun. Tarina etenee kuten tv-sarjassa ja tässä on uskomaton kytkentä natsien sodanaikaisiin tutkimuksiin, ja häviön jälkeisiin sumutustoimiin. Itse juonen kehittelyn ja ratkaisut jätän joko itse luettavaksi tai katsottavaksi, loppuratkaisu ja linkki natsiajoista nykyisyyteen on todella yllättävä ja oikeastaan silmiä avaava, mutta karmea.

A-ryhmäläsistä Sara ja Jorge ovat menneet naimisiin. Nuorella avioparilla on riitansa, ja poliisiappiukko ei pidä Jorgestä. Pari etenee perhekoon kasvattamisessa.

Gunnar Nyberg on saanut henkilökohtaisesta elämästä otteen, hän on laihduttanut 40 kiloa, ja alkaa solmia suhteita uudestaan naisiin. Kuoroharrastus on lähellä Gunnarin sydäntä, kuten lapsenlapsensakin. Ludmilasta tulee Gunnarin naisystävä.

Paul Hjelm on perheensä kanssa, ja herkkä hetki on Cilla-vaimon kanssa. Kerstin suree kuollutta pappia, jonka kanssa seurusteli. Hjelmien juhlissa Cilla tajuaa, että Paulilla on ollut suhde Kerstinin kanssa, ja hän tunnustaa omat syrjähyppynsä. Viggo elää lapsensa ja tämän 47-vuotiaan äidin kanssa, yllättäen hän odottaa toista lasta. Hultin on edelleen yksin.

Kirjan teemat ovat raskaat ja raa'at: Karanneet naiset ovat ihmiskaupan uhreja. Heitä on paritettu motellissa, joka on turvapaikan hakijoiden majoitustila. Ei puhuta enää maahanmuuttovirastosta, vaan siirtolaisvirastosta. Resurssit ovat niukentuneet, ja vastaanottotilat hankitaan markkinoilta. Tulijoilla on kaksi tietä: karkotus tai kotoutus, ehkä kotiutus tai kotoutus. Kirjassa pohditaan asiaa  minusta rakentavasti. Teksti kuitenkin vihjaa, että tulijoiden joukossa on monenlaisia kohtaloita. Ihmiskaupan uhrit eivät pääse länsimaissakaan irti ikeestään. Parittajan tilalle tulee vain entistä pahenpi ihminen, ja niskuroinnista seuraa niskalaukaus. Tässä kohdin kirja poikkeaa tv-sarjasta.

Kirjan rikos liittyy myös natsien keskileireihin, ja ihmiskokeisiin, ja niiden tekijöihin ja heidän soluttautumisestaan sodan jälkeisiin yhteiskuntiin väärillä varastetuilla identiteeteillään.

TV sarja on jaksotettu ja hieman toisin kerrottu. Arto saa tiedon perinnöstä tutkimusten aikana, ja lopussa Arto tajuaa enonsa salaisuuden. Arto myöskin käy rikollisjohtajan kanssa kamppailua. Alkuun hän on niskan päällä, sillä hän käyttää yksinkertaisuuden valeasua. Loppukahinoissa tulitukea tulee yllättävältä taholta.


Niklas Åkerfelt näyttelee tv-sarjassa Arto Söderstedtiä kirjan mukaisesti eli hyvin. Anjaa näyttelee Anu Sinisalo. Sinisalo on aina etevä ja niin myös tässä roolissa.

lauantai 24. kesäkuuta 2017

F. E. Sillanpää: Ihmiset suviyössä


F. E. Sillanpää: Ihmiset suviyössä, 1934, Otava, Seven 2013. sivumäärä 175.

Nobelvoittaja Taata Sillanpään teos Ihmiset suviyössä kuvailee kauniisti suomalaista maalaismaisemaa eräänä viikonloppuna. Luonto on kauneimmillaan, ja heinäpellot odottavat niittoa, ja viljakin tekee tähkää. Järvi on tyven ja siellä soudellaan. Lehmät laiduntavat ja niitä lypsetään. Sillanpää kuvaa kauniisti kylää kesäisenä viikonloppuna. Maalaisidylliä kuvataan hyvinkin kauan.

Luonto on kauneimmillaan, mutta ihmiset ovat myös raadollisia, sillä tarkasteltavien ihmisten kautta näyttäytyy myös elämän päättyminen ja pahuus. Romaanin henkilöt jakautuvat toisaalta puhdassydämisiin ja toisaalta viettiensä mukana vietäviin.

Kyläläisistä vanha Manu polttelee tervaa kuopassaan. Taiteilija soutelee ja katselee maisemia ja pohtii korkealentoisempia asioita kuin ankeita kotiolojaan, vaimoaan ja lapsiaan.

Hilja Syrjämäki synnyttää neljättä lastaan. Hänellä on apunaan Telirannan lukenut emäntä. Hiljan hidas ja hölmö Jalmari on hakemassa lääkäriä.

Telirannan vanha emäntä katsoo myötätunnolla poikansa tyttärien Helkan ja Selman toimintaa. Selmalla on Hannu, ja Helkalla on Arvid kylässä. Arvid ja Helka ovat tutustuneet talvella Helsingissä. Rakkaus väreilee heidän välillään.

Jukka Mettälä on ollut kapinan jälkeen valkoisten leirillä, mutta takaisin tultuaan on tanssittanut Santraa, jolla on ollut Volmari-lapsi ennen avioaikaa. Jukka on alemmuudentuntoinen, mutta taloudessa on lapsia.  Jukka on viihtynyt uitolla. Santra kuittailee torpan maksuja isännän käynneillä, ja muutama erä tulee maksettua sahdilla, ja "sillä".

Pahaksi onneksi Jukka Mettälä uittomies on tulossa kotiin. Hän juopottelee ja rähisee taloissa, ja tapaa Yrjö Salosen, jota kutsutaan Nokiaksi. Nokian kanssa tulee nokkapokkaa, ja Jukan sydämen sykinnän lopettaa kahvaa myöten tunkeutunut kauhavalainen. Nokia ja murhaan (tai tappoon) yllyttänyt yksinkertainen Matti Puolamäki laitetaan jalkarautoihin, ja viedään Turkuun (Kakolaan?). Lääkäriä haetaan Jukan avuksi, mutta kuollutta ei voi enää auttaa.

Telirannan emäntä auttaa Hiljaa synnyttämään. Kun yksi elämä syttyy, toinen sammuu, Telirannan vanhan emännän elämä päättyy. Tulevaisuus on kuitenkin nuorten Hilja ja Arvid ovat lupautumassa toisilleen.
- Kuinka se lapsi oli kaunis ja  puhdas, sanoi Helka äänessä pehmeä, etäinen sointu.
- Niin oli - ja äiti myös, sanoi Arvid. - On omituista, kuinka nainen kaunistuu tuollaisella hetkellä. Tämä vaimo nyt on kaunis muulloinkin, mutta huomasitko mikä jalo ja puhdas henkevyys hänen kasvoistaan säteili. Maan päällä ei ole kauniimpaa näkyä kuin puhdas äidillisyys. Se on aina esillä onnellisessa lapsivuoteessa ... ss.172 - 173 ... "Olenko minä yhtä kaunis  kuin se nuori äiti, jota ajattelit ...." s.174
Varmasti oli, rakastunut nainen on myös kaunis. Arvid tuskin olisi puhunut äideistä lapsivuoteella, hän luultavasti ei sellaisia ole nähnyt, nämä ovat kirjailijan omia mielipiteitä, tai tämä on minun mielipide.



Ihmiset suviyössä filmattiin 1948, ohjaajana oli Valentin Vaala, näyttelijöinä on loistavat Eila Pehkonen (Helka), Matti Oravisto (Arvid), Martti Katajisto (Yrjö Salonen), Jalmari Syrjämäki (Eero Roine). Tämä tuli viimeksi TV:stä 5.4.2017, hieno mustavalkoinen elokuva.

Margit on Tarukirjassaan blogannut  näin.
*****
Frans Emil Sillanpää (1888 – 1964) oli suomalainen nobelkirjailija. F.E Sillanpää sai palkinnon 1939. Taatalta olen blogannut teokset Hurskas kurjuus, Poika eli elämäänsä, ja Hiltu ja Ragnar

F.E Sillanpäälle on toistaiseksi ainoana suomalaisena myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto. Palkinnon hän sai vuonna 1939 ”syvällisestä ymmärtämyksestään maansa maalaisväestöä kohtaan ja siitä ihastuttavan taiteellisesta tavasta, jolla hän kuvasi heidän elämäntapaansa ja heidän luontosuhdettaan".


torstai 22. kesäkuuta 2017

Arne Dahl: Vuoren huipulle



Arne Dahl: Vuoren huipulle, Upp till toppen av berget, 2000, suomentaja Kari Koski, , Otava 2005, sivumäärä 384 .

Arne Dahl -sarjan edellisen osan (Verikyynel) jälkeen A-ryhmä on hajotettu, koska jo kertaalleen vangittu Kentucky-murhaaja otti ja lähti. A-ryhmän jäsenet ovat eri poliisien yksiköissä.

Paul Hjelm ja Kerstin Holm tutkivat pubitappelua, jossa jalkapallon katsomisen lomassa on lyöty mies tuopilla kuoliaaksi. Tutkinnan yhteydessä käy ilmi sangen kummallisia seikkoja baarin asiakkaista. Tässä osassa Paul Hjelm ja Kerstin Holm ovat vain ystäviä, Hjelm asuu perheensä kanssa ja Holm yksin, kun hänen miesystävänsä leskipappi kuoli.

Arto Söderstedt  ja Viggo Norlander menevät tutkimaan räjähdystä Kumlan vankilassa. Lordan Vukotic on räjäytetty vankilassa. Arto Söderstedt on muuttanut Tukholmaan perheensä kanssa. Hän on 'elintasopakolainen' Suomesta. Huippujuristina hän puolusti rikkaita rikollisia ajoi Porshella. Hän erosi omantunnon syistä, muutti Ruotsiin, luopui Suomen kansalaisuudesta, hyvästä toimentulostaan ja elää vaatimattomasti poliisin palkalla Ruotsin kansalaisena. Hän joutuu ottamaan autolainaa uuden auton ostamiseen.
Viggo Norlander asuu yhdessä Astrid Olofssonin kanssa, heillä on pieni Charlotte-tytär, jota Viggo ylpeänä hoitaa työasioiden siitä kärsiessä.

Gunnar Nyberg työskentelee erikoisryhmässä, joka jahtaa pedofiilejä. Samassa ryhmässä toimivat myös Sara Svenhagen (jota esittää tv-sarjassa loistava Vera Vitali) sekä Gunnarin poliisikoulukaveri Ludvig Johnsson. Entinen kehonrakentaja Gunnar Nyberg on päässyt yli hormonien käytöstäan, sopinut perheensä kanssa, siis ex-vaimon ja lapsien ja pojanpoikansa kanssa. Gunnar painaa muuten kirjassa alkuun 146 kg.

Jorge Chavez  opiskelee poliisikorkeakoulussa  ja on kentälläkin. Jan-Olav Hultin on siirretty syrjään, koska Kentucky-murhaaja pääsi karkaamaan ulkomaille. Toisen tarinan konna Göran Andersson sen sijaan on edelleen kiven sisällä. Tässä osassa A-ryhmä kootaan uudestaan. Pienien mutkien jälkeen Jorge Chavez ja Sara Svenhagen viettävät häitä lopussa.

Arne Dahlin dekkarit on dramatisoitu tv-sarjaksi. Juonikuvio on paljolti Vuoren huipulle tv-jaksossa muutettu, sillä jakson esittelyssä lukee "Ruotsalainen rikossarja. Tukholmalaisen ravintoloitsijan toimet alkavat kiinnostaa rikospoliisin erikoisryhmää autopommin räjähdettyä Hollannissa.". Kirjassa pommi räjähtää vankilassa. Kapakassa tapetaan mies. Pedofiilejä jahdataan molemmissa, ja se on aika keskeinen motiivi tv-sarjassa, ja tärkeä sivujuonne kirjassa. Kirjan kova ydin sen sijaan on Ruotsin yhteiskunnan järkyttäminen, kyse on natsijärjestöistä, ja myös kirjoitushetkellä ajankohtaisesta Jugoslavian hajoamisen aiheuttamista jälkimainingeista. Juonta on tarpeetonta lähteä kauheasti avaamaan, mutta tässä ääriliike aikoo iskeä yhteiskunnan kannalta keskeiseen tapahtumaan ja symboliin.

Margitkin on kiivennyt A-ryhmän kanssa Vuoren huipulle TÄÄLLÄ.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Arne Dahl: Verikyynel



Arne Dahl: Verikyynel, Ont blod, 1998,  suomentaja Kari Koski, Otava 2004, sivumäärä 380.

Arne Dahlin Verikyynel on ensimmäinen julkaistu dekkari Tukholman rikospoliisin A-ryhmästä kertovassa sarjassa. Kronologisesti ensimmäinen on Pudotuspeli, jossa A-ryhmä kootaan ja se ratkaisi talouselämän eliittiä piinanneen sarjamurhaajaan.

Sarjamurhaajaa jahdataan tässäkin osassa. Newarkin lentoasemalla on 2.9.1998 kidutettu ja tapettu ruotsalainen ilkeä kirjallisuuskriitikko Lars-Erik Hassel, ja hänen murhaajansa matkustaa hänen paikallaan, muttei Hasselin nimellä Ruotsiin. A-ryhmä, joka on ollut tyhjäkäynnillä saa pikakutsun Arlandan lentokentälle, väärällä passilla matkustanut mies pääsee livahtamaan.
Ont blod dekkarin ruotsinkielinen nimi viittaa lauseeseen "Paha veri saa palkkaansa". Kyse on perimästä sekä sosiaalisesta että biologisesta". Kirjan ajankohta on siis 1990-luvun loppu ennen kaksoistorneihin kohdistunutta terrori-iskua. Kirjassa puhutaan ensimmäisestä Persianlahden sodasta, ja A-ryhmän poliisi Arto Söderstedillä on sen aiheuttamasta 'radikalisaatiosta' varsin osuva kiteytys.

Lars-Erik Hasselin murhasta tai sen tilaamisesta epäillään yhtä hänen pojistaan. Hassel on vaeltanut kukasta kukkaan, pölyttänyt ne ja häipynyt ennen 'hedelmän' synnytystä. Vanhin poika on uhkaillut lieroa miestä, murhaa hän ei ole kuitenkaan tilannut eikä tehnyt, mutta sen sijaan steriloinut itsensä, jottei jatkaisi sukua.

A-ryhmä tutkii kaikki epäilyttävät murhat Ruotsissa. Vanhoja tietokoneita välittävän LinkCoopin tiloista löytyy murhattu mies, lisäksi ulkoministeriön palveluksessa oleva henkilö murhataan, ja heissä on sarjamurhaajan merkki, eli pihtien jälki kaulalla, etsitään Kentucky-murhaajaa...

Tässä kuvio on sangen monimutkainen ja sadistiset taipumukset ovat siirtyneet muidenkin toiminnaksi, menetelmä on kehittynyt Vietnamin sodassa ...

Arne Dahlin dekkareissa parasta on miljöö, tutkimusten eteneminen ja lopullinen läpimurto sekä A-ryhmän henkilöt ja henkilösuhteet, monesti rikokset ovat liian iljettäviä.

Paul Hjelmin Cilla-vaimo on palannut kotiin, mutta perheen lapset oireilevat, varsinkin 16-vuotias Danne, joka käy lukiota, Tova on täyttänyt 14-vuotta. Danne liikkuu huonossa seurassa ja Paul puuttuu asiaan tiukasti, mutta reilusti. Cilla ja Paul viettävät myös herkkiä hetkiä. Avioliitto on siis vielä kasassa, Paulin poskessa kutiava ihottuma haittaa edelleen (tätä ihottumajuttua ei tv-sarjassa ole)..

A-ryhmää vetää edelleen Jan-Olav Hultin. (Tv-sarjassa Hultin on nainen)

Jorge Chavez on erikoistunut jo internettiin. Hänen vanhempansa ovat paenneet Chilestä Pinochetin hallintoa ottaneet luonnollisesti jälkikasvun mukaan.

Kerstin Holm on tumma tyttö Göteborgista, hänellä on ollut ongelmallinen ex-mies, poliisi. Kerstinin suhde Pauliin jäi kertaluonteiseksi, kun Paulin vaimo palasi kotiin. Kerstinillä on ollut suhde pappiin, joka on leski. Pappi on kemoterapiahoidossa. Edes USA:n matkalla, Kerstin ja Paul eivät vieraile toistensa hotellihuoneissa. Paul arvostaa avioliittoaan, myöhemmin kylläkin Cilla ottaa ja lähtee.

Gunnar Nyberg on steroideja napsinut entinen Mr Sweden 1970-luvulta. Gunnar on jättänyt anaboliset ja harrastaa nykyisin kuorolaulua. Gunnar löytää poikansa, jolla on myös oma poika. Mr Sweden on siis isoisä.

Viggo Norlander on Tukholmasta. Viisikymppinen Viggo on alkanut kuntoilla ja tehnyt hiussiirteen. Hän on ajautunut miinaan. Hetkisen hetekaseura on päättänyt hankkia vain lapsen, Viggosta on tulossa isä, mutta ilman parisuhdetta ja sidettä lapseen.

Arto Söderstedt on suomalaistaustainen välkky poliisi. Entinen konnia puolustanut asianajaja Vaasasta on nyt konnia kiinniottava poliisi, ja viisilapsisen perheen isä. Arto on todella terävä kaveri. TV-sarjassa Artoa näyttelee loistavasti Niklas Åkerfelt.

Sarjamurhatutkimusten läpimurto tapahtuu, kun Kerstin Holm ja Paul Hjelm matkustavat New Yorkiin. He tajuavat, jotain mikä aiemmin on jäänyt piiloon...

Kirjassa on minun makuuni liikaa sarjamurhaja- ja ammattitappaja-juttuja, mutta dekkari on sangen jännittävä ja hyvä.

Verikyynel -dekkarin teema on ruotsinkielisen nimen mukaan paha veri. "Paha veri saa palkkaansa", mainitaan ainakin neljä kertaa, kirjasin ylös maininnat sivuilta 235, 297 ja 335. Tämä liittyy isän ja pojan suhteeseen, jota käsitellään poliisien ja rikollisten taholla, minkälainen on isän antama malli toimia ja millaisen perimän poika on saanut.

Arne Dahlin Verikyynel on laadukas moderni nykydekkari, joka on näytetty tv-sarjan jaksona ensin SVT:llä, ja myöhemmin Ylellä. TV-ruutuun Arne Dahl on siirretty ammattitaidolla. Tämä seikkailu ei ole henkilökohtainen suosikkini, ja aikakausi ja motiivi on päivitetty tv-sarjassa 2010-luvulle.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Arne Dahl: Pudotuspeli



Arne Dahl: Pudotuspeli, Misterioso, 1999, suomentaja Kari Koski, Otava Seven 213, sivumäärä 347.

Arne Dahlin toinen dekkari Pudotuspeli on kronologisesti ensimmäinen A-ryhmän seikkailu. Arne Dahlin Pudotuspeli sijoittuu 1990-luvun puolivälin Ruotsiin. A-ryhmä on tiivis keskusrikospoliisiin perustettava erikoisyksikkö, joka ratkoo erityisen merkittäviä rikoksia, tässä talouselämän eliitin murha-aalto vavisuttaa Ruotsin rahamaailman huippua.

Tajusin tätä lukiessani, että myös Ruotsissa on koettu 1980-luvulla nopea nousu ja sitten lasku, tosin ei niin suuri kuin Suomessa. Ruotsihan on pitänyt oman valuuttansa, ja se on ollut tepsivä talousratkaisu varsinkin 2010-luvulla.

Teos kuitenkin alkaa siirtolaisvirastossa tapahtuvassa panttivankitilanteesta, jonka ratkaisee Paul Hjelm ampumalla tekijää olkapäähän, ja itse asiassa pelastaa hänet pahemmalta. Vaikka ihmishenkiä ei menetetä, Paul Hjelm joutuu sisäisen tutkinnan hampaisiin. Paradoksaalista on se, että myöhemmin Paul Hjelm toimii sisäisen tarkastuksen organisaatiossa. Keskusrikospoliisi kokoaa juuri tässä kirjassa  A-ryhmää, ja sen päällikkö Jan-Olav Hultin hakee Hjelmin Huddingesta Tukholmaan, Hjelm saa huonekaverikseen Sundsvallista Jorge Chavezin, Hjelmillä ja Chavezilla on hetken vaikeaa, sillä Hjelmiä tutkittiin karkoituspäätöksen saaneen ampumisesta (henkilö loukkaantui lievästi), ja Chavez on Chilen pakolaisia.

Kerstin Holm on tumma tyttö Göteborgista, hänellä on ollut ongelmallinen ex-mies, poliisi, mistä jatko-osissa on lisää harmia.

Gunnar Nyberg on entinen lihaskimppu Nackasta, ja ryhmän vanhin Viggo Norlander on Tukholmasta. Arto Söderstedt, on suomalaistaustainen, mutta asuu Västeråsissa, häntä kuvataan ilmetyksi Martti Vainioksi, samalla viitataan Vainion doping-käryyn. Nyberg on myös käyttänyt anabolisia steroideja, nyttemmin hän on lopettanut. Arto Söderstedt on kotoisin Vaasasta, ja on ryhtynyt vanhemmiten poliisiksi, hän on naimisissa ja on lapsia peräti viisi. Hänet tunnetaan suomenruotsiksi annetuista luennoista. Arto ei ole tyypillinen poliisi, mutta on terävä. Artosta paljastuu myös se, että hän on syntynyt 1953, opiskellut lakia Turun yliopistossa ja toiminut asianajotoimistossa osakkaana, puolustettuaan rahasta erityisen paatunutta rikollista, hän lopetti Suomessa, muutti Ruotsiin hakeutui poliisiksi Tukholmaan, josta sai siirron Västeråsiin. Hultin 'löysi' Arton Västeräsista, Arto on todella terävä kaveri. TV-sarjassa Artoa näyttelee loistavasti Niklas Åkerfelt.

Viggo Norlander on Tukholman poliisissa tutkinut talouselämän huippumiesten salamurhia, Kuno Daggfeldt ja Bernhardt Strand-Julen on ammuttu raa'asti. Kolmatta murhaa yritetään estää, mutta suojeltu henkilö on väärä ja murhasarja jatkuu. A-ryhmä porautuu pinnan alle ja etsii uhrien 'yhteydet', niitä ovat eräät yritysjärjestelyt, golf-kerhon jäsenyys, samassa purjehduskerhossa oleminen ja eräät muut jäsenyydet. Moni juonen pätkä osoittautuu virheelliseksi. Viggo joutuu tässä itämafian kiinni naulaamaksi, mutta selviää hengissä. Lisäksi golf-kentällä tapahtunutta ahdistelua tutkitaan, ja siihen liittyviä henkilöitä.

Tämä kirja kertoo eniten Paul Hjelmistä ja hänen suhteestaan perheeseen, hänen avioliittonsa Cecilian eli Cillan kanssa natisee liitoksissaan. Mitään näkyvää syytä siihen ei minusta ole. Paulilla ja Cillalla on kaksi lasta 12-vuotias Tova ja 14-vuotias Daniel, mutta Cilla haluaa omaa aikaa ja olla yksin. Tutkimukset venyvät, ja Paul ja  Kerstin lähenevät työmatkalla Göteborgissa ja touhuavat kerran yhdessä hotellihuoneessa Malmön matkalla.

Tutkimukset porautuvat lopulta kasettiin, jossa on Thelonious Monkin legendaarinen Misterioso jazzkappale. Nauha löytyy neljännen murhatun miehen luota. Tutkinta jauhaa, ja lopulta tulee läpimurto, jonka lukija saa itse kokea lukiessaan tätä dekkaria, vaikka yhteyksiä on ollut Ruotsin rajojen ulkopuolelle, on kyse kotoperäisestä kansankodin konnasta.

Arne Dahlin Pudotuspeli on nautittava nykydekkari, joka on näytetty myös tv:ssä ensin SVT:llä 2011, ja sai miljoonayleisön, linkki arvioon TÄÄLLÄ. Myöhemmin sarja ja jakso nähtiin Suomessa. TV-ruutuun Arne Dahl -dekkarit on siirretty ammattitaidolla, mutta ei aivan suoraan. Joitakin asioita on muutettu tv-sarjassa tapahtumaan eri ajanjaksoon tai vaihdettu motiivia, tv-sarjassa ryhmän vetäjä Hultin on nainen eikä mies kuten kirjoissa. Arne Dahlin Verikyynel on arvioitu täällä.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Jens Lapidus: Ainakin äiti yritti


Jens Lapidus: Ainakin äiti yritti, Mamma försökte, 2012 suomentanut Petri Stenman, LIKE 2014, sivumäärä 240.

Ruotsalaisen rikoskirjailijan Jens Lapiduksen (s.1974) kokoelma Ainakin äiti yritti sisältää kaksitoista rikoksiin liittyvää lyhyttarinaa Tukholmasta. En ole lukenut Stockholm Noir -sarjaa, mutta tarinoissa mainitaan samoja henkilöitä Radovan, Jorge,  ja Natalie, henkilöt ovat luultavasti tuttuja Lapiduksen kirjoista.

Ensimmäinen tarina on nimeltään Filmi, siinä kännykkäkameran video on todistusaineistona isäpuolta vastaan, häntä epäillään poikapuolensa pahoinpitelyistä. Perheellinen asianajaja puolustaa häntä, mutta aavistaa tai epäilee lopussa hyvinkin vahvasti päämiehensä kertomusta.

Businessluokka -tarinassa Natalie joutuu Ruotsiin matkatessaan ahdistelluksi ja ahdistelijalle käy lentoasemalla varsin huonosti.

Metsästysretkellä ruotsalaiset ovat Namibiassa, ja tähtäimessä onkin muuta kuin riistaa. Ratko on päähenkilö ja Radovan on riistaa.

Ainakin äiti yritti -tarinassa, Javierin äiti on Chilen pakolainen, yliopistoa käynyt nainen, joka todella yrittää ja  siivoaa hulttiopoikansa luona, hankkii ruokaa, ja yrittää sopeuttaa poikaansa ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Poika sen sijaan on jengisotien syövereissä. Voi tuntua "rasistiselta" asetelmalta, mutta jengisotia valitettavasti on Ruotsissa käynnissä. Javier on 'toisen polven maahanmuuttaja', mutta syntynyt Ruotsissa ja on soputunut huonommin kansankotiin kuin äitinsä.

Alue jota kutsumme omaksemme -jutussa viipaloidaan valtion kakkua Jorgelle.

Kerstin Ström on luokanvalvoja, joka oli kannustava. Syrjäytyjää se ei auta, varsinkin kun hän tekee asejäljitelmällä koruryöstyä, mutta jää kiinni
"Pussissa kamaa varmasti sadan donan edestä.
Sitten: läski paska astui suoraan eteen.
Kuin betoniporsas. Kuin virtahepo keskellä Hallunda Centrumia. Kuin läskimoukari suoraan keskelle rintaa,
Vartijanky?vät pelasivat epäreilusti...." s.102
Tämä on varsin tyypillinen ajatus tässä opuksessa, eli rikolliset pitävät systeemiä epäreiluina, poliisit, vartijat ja tavalliset ihmiset koetaan "epäreiluiksi".

Faksi ikuisuudesta
Pitkähkön jutun päähenkilö on ympäripyöreitä vuorokausia lakitoimiston paiskiva 36-vuotias Anna. Näppärää naisjuristia  ei valita edes yrityksen osakkaaksi. Työmäärä vuodessa on  3000 tuntia. Toimisto saa toimeksiannon yrityskaupasta, ja kaupan lisäksi veroja minimoidaan Panaman ja Bahaman ja monien tilien kautta.(Kuulostaako totuudenmukaiselta, kuka näin tekisi?).  Kun miljardeja liikutellaan, mahdollistuu miljoonien välistä veto.

Jutut jatkuvat samoissa teemoissa. Pulveria löytyy "väärältä henkilöltä" ja vääränlaista, siitä saa istumista, mutta lusimisesta voi saada kunnioitusta, vaikka ajanhukkaa ei korvatakaan, vaikka istuisi toisen puolesta.

Tämä oli itselleni ensimmäinen Lapidus, jonka luin suomeksi, ja siksi olo oli hieman outo, olen lukenut ruotsiksi ja blogannut suomeksi Vip-huoneesta  TÄÄLLÄ sekä STHLM DELETE:stä TÄÄLLÄ (Omaa tyhmyyttäni en tajunnut ensin että STHLM tarkoittaa Tukholmaa).

Takakannessa on liimattu sanallisia arviointeja, Me Naiset kiittelee tarkkoja havaintoja, Seura hehkuttaa, että novelleista ei ole ainuttakaan turhaa rikostarinaa. Havainnot ovat minusta tarkkoja etenkin ruotsalaisesta alamaailmasta ja jengeistä, turhia ne eivät ole siksi, että asia on selvästi Tukholmassakin ongelma. Lisäksi perusoikeudet suojaavat erittäin hyvin myös rikollisten laitonta yksityisyyttä, joka rikollisuus rajoittaa muiden perusoikeuksia, ja aiheuttaa harmia tavallisten kansalaisten keskuudessa.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Johanna Spyri: Pikku Heidi




Johanna Spyri: Pikku Heidi, alkuteos Heidi (myös muodossa Heidis Lehr- und Wanderjahre)   1880, Sirkka Rapolan suomennos, Otava 1989, sivumäärä 209.

Pikku Heidi on romaanin päähenkilö. Viisivuotias orpo tyttö muuttaa erakoituneen isoisänsä "Alppivaarin" luo Alppien rinteille. Alppivaari on Heidin isän Tobiaksen isä. Heidin äidin Adelheidin sisko Dete on saanut pestin Franfurtista ja haluaa päästä vastuusta eroon. Alppivaarilla on äkkiväärän maine, mutta Heidi sopeutuu Alpeille loistavasti, ja myös isoisä hoitaa Heidiä hyvin. Heidi käy paimentamassa vuohia naapurin pojan 11-vuotiaan Vuohi-Pekan kanssa. Vuohi-Pekka asuu yhdessä leski-äitinsä ja sokean isoäitinsä kanssa. Vaikka Pekka ja Heidi ovat "naapureita" on talojen välinen matka vaarallinen, sillä Alppivaari asuu korkealla vuoristossa. Heidi vierailee Pekan tykönä, ja piristää sokeaa isoäitiä. Alppivaari korjaa naisten ränsistyneen talon. Perheet elättävät itsensä karjanhoidolla. Kolme vuotta kuluu idyllisissä oloissa.

Alppivaari ei lähetä Heidiä kouluun, vaikka kylän pappi sitä pyytää, mutta Dete hakee Heidin Frankfurtiin, piristämään Sesemanin perheen Klaraa, joka on pyörätuolissa. Heidin on vaikea sopeutua kaupunkielämään, ja Sesemanin talouden emännöitsijä neiti Rottenmeierin rautaiseen kuriin. Kaiken pitää olla säntillistä, ihmisiä on teititeltävä. Heidiä pitää sanoa ristimänimellä eli Edelheidiksi. Kuten arvata saattaa Heidi aiheuttaa spontaanilla kielenkäytöllään ja reippaalla luonteellaan emännöitsijälle lisää harmaita hiuksia. Klaran isä saapuu ulkomailta Frankfurtiin, Klaran äiti on kuollut. Emännöitsijä puhuu pahaa Heidistä, mutta Klaran isä ei lähetä Heidiä pois. Heidillä on kova koti-ikävä ja hän haluaisi Sveitsin alppimaisemiin. Hän ei enää yritä karata kotiin vaan osallistuu kotiopetukseen, joka ei edisty Heidin motivaatio-ongelmien vuoksi. Klaran isoäiti haluaa selvittää oppimattomuuden syyn. Heidi vastaa: "En osaa, enkä opi". Pekka ei koulussa oppinut lukemaan,ja hän on saanut Heidin uskomaan, että lukeminen on vaikeaa. Isoäiti lupaa kauniin kirjan palkinnoksi Heidille, kirjan kannessa on paimen niityllä. Tuossa tuokiossa Heidi oppii lukemaan, mutta koti-ikävä alkaa näivettää Heidin terveyttä. Lääkäri suosittaa Heidin lähettämistä takaisin alppi-ilmastoon. Kotiinpaluu on haikea ja osittain huvittavakin. Heidi vie Pekan mummolle leipää, ja selittää tälle kokoajan "katsos", mummohan on sokea, lisäksi häneltä lötpsähtää, että pelkäsi jo mummon kuolleen. Loppu on onnellinen. Alppivaari tekee sovinnon kylän kanssa, alkaa käydä kirkossa ja suostuu muuttamaan kylään.

Ajan hengen mukaisesti uskonnollisuus on voimakkaasti läsnä, Jumalasta puhutaan ja rukouksen voimaan uskotaan. Kirja on monilta osin kestänyt ajan hammasta hyvin ja on herttainen, mutta pureutuu ilmiöihin, mitkä ovat aina ajankohtaisia. Pidin tästä kirjasta paljon.

Kirja siis tapahtuu 1880-luvulla, mutta sitä ei ole sidottu mihinkään tapahtumiin, voisi tapahtua myöhemminkin. Tapahtumapaikat ovat Sveitsin Alpit. Alppivaari asuu Falknisin lähellä, eli paikka on Sveitsin ja Liechtensteinin rajalla.

Johanna Spyri kirjoitti vuonna 1881 jatko-osan tähän kirjaan eli Heidi käyttää oppiaan, mikä on suora ja aito jatko-osa Heidi-kirjalle. Johanna Spyrin kuoleman jälkeen on kirjoitettu kaksi osaa lisää.

Heidi käyttää oppiaan koulussa ja kannustaa Pekkaa opinpolulla. Suurin osa tarinasta tapahtuu kuitenkin alppipoluilla, johon tulee ensin tepastelemaan ensimmäisestä osasta tuttu tohtori. Hän päätti lähettää Heidin Alpeille voimistumaan. Klara on sairastellut kesällä eikä päässyt Heidin luo Sveitsiin, mutta seuraavana kesänä hän tulee pyörätuoleineen. Klara ihastuu maisemiin. Pekka sen sijaan vihastuu yksinäisyyteen, ja pirstoo pyörätuolin. Vuorilla pitää auttaa Klaraa ja sen seestynyt Pekka ja Heidi tekevätkin. Klara yrittää kävellä, ja kas kummaa se onnistuukin.

Kirjan loppuosassa Pekka saa torut rullatuolin rullaamisesta vuoren rinnettä alas, mutta saa kiitosta muuten, kuten Heidikin, joka on Alpeilla kotonaan, eikä halua muualla ollakaan. Luultavasti iloisin on Klara, joka pääsee kotiinsa omin jaloin. Onnellisia ovat  sekä hänen isänsä että isoäitinsä, jotka kiittävät Pekkaa myös taloudellisesti.

Aino blogannut Pikku Heidi -kirjasta  NÄIN. Mai on blogannut NÄIN.
*****
Johanna Spyri (1827 - 1901) oli sveitsiläinen kirjailija, Johanna Spyri on syntynyt 12.6 eli tasan 190 vuotta sitten.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia



Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia, WSOY 1944 ja 1963, uusintapainos, kuvittanut Aleksander Lindeberg, sivumäärä 130.

Tämä Yrjö Kokon Pessi ja Illusia on vuoden 1963 "lasten versio" Aleksander Lindebergin kuvituksella, eikä Yrjö Kokon valokuvin.

Tarina alkaa Yrjö Kokon pohjustuksella satuun. Pessin ja Illusian tarina tapahtuu rintamalla, missä Yrjö Kokko sitä kirjoitti.

Sadun alussa metsän pikkuinen peikko Pessi kohtaa ihanan sateenkaarella asuvan Illusian. Illusia ei pääse lentämän takaisin sateenkaarellensa vaan jää maan päälle ensin yöksi ja sitten kokonaan, sillä on kuiva kesä, ja lopulta ilkeä Ristilukki puree Illusian siivet poikki. Pessi ja Illusia oppivat toisiltaan maailmasta. Pessi, jonka isä on Pessimisti, oppii myönteistä ajattelua, tosin hänen äitinsä oli Optimisti. Illusia oppii maan tavat ja luonnonlakeja. Illusia ei ole edes nukkunut eikä syönyt sateenkaarellansa.

Metsän eläimet on inhimillistetty. Kimalaiskuningatar suree kuhnuriaan, joka on kihokin vankina. Pessi päästää Kuhnurin pois, ja kihokki joutuu rintamamiesten mukana turvekuormassa talliin ja jää lantaveden alle. Pessin ja Illusian seikkailuiden rinnalla on myös rintamamiesten toimintaa. Illusian kyyneleestä muodostuu helmi, jonka sotamies Pienanen löytää ja antaa Everstille. Pienasen muut rintamamiehet laittavat uimaan, mutta lopulta Pienanen kaatuu juuri ennen kahden kuukauden lomakomennusta. Everstin hanhi valistaa Pessiä ja Illusiaa siitä, kuinka etuoikeutettua on päästä paistina Martinpäivän päivällisiin. Ravut punastuvat kun pääsevät rapukekkereiden antimiksi.

Eläin- ja kasvilajeja käsitellään paljon Pessin ja Illusian opetellessa selviytymistä, ja työntekoa. Illusia neuloo itselleen vaatteet, mutta pohtii lähtevänsä etelään. Kokko tuntuu asettavan lajeja "järjestykseen". Käki vie munansa Lepinkäisen pesään (luulin, että käki munii pesään). Herra Lepinkäisen vie kranaatti, ja rouva raataa itsensä burnoutiin.

Vieraslaji piisami tekee pesän Pessille ja Illusialle. Piisamikin katoaa, ja asia linkitetään erään ylikersantin ilmoituksiin, jossa ostaa eläinten nahkoja. Piisami lajina levisi ehkä jo Keski-Euroopan istutusten kautta Suomeen, mutta Suomeen lajia istutettiin vuodesta 1919 alkaen turkiseläimeksi. Piisami arvostee yllättäen intiaanien reservaatteja Kanadassa. Kokolla on muitakin heittoja esim aatteista: "Aate on niiden huulilla, jotka siitä hyötyvät ja niiden sydämissä, jotka sille uhrautuvat".

Pessi ja Illusia ovat kuolla, kun Martes eli lumikko hyökkää pesään. Pessi saa tapettua lumikon kudinpuikolla,
Surniaakin käsitellään, se on minusta hiiripöllö. Varikset haukkuvat pöllöä
-Roisto
-Peto
-Salakyttä
-Pelkuri etpäs uskalla päivällä näyttää itseäsi
-Salamurhaaja, yövaras, kelmi, kuunkatsoja ...
Tällaisia kohtia ihmettelin, ja monessa kohtaa tarina on epälooginen, Varis syö raatoja ja muuta kuollutta "ravintoa", mutta myös lintujen munia ja poikasia. Lepinkäinen syö hyönteisiä, mutta myös toisia lintuja ja hiiriäkin. Hiiripöllö (Surnia ululu) syö pieniä lintuja ja myyriä, joten miksi leimata joku laji "pedoksi" tai salakytäksi. Eläimet pohtivat asioita ja niille keksitään seikkailuja sammakkojen kuningas Rana "oli ollut valtakunnan hyppymestari". s.75


Kuvat kantavat tarinaa piirretty kuva sivulla 108 on erityisen kaunis. Illusian päällä oleva lumikon turkki pelastaa hänet paleltumiskuolemalta. Illusia alkuun vastustaa lumikon nahan nylkemistä.

Pessin ja Illusian tarinan loppu on hyvinkin kummallinen, eli pesässä on Illusian synnyttämä jälkeläinen, joka on ihme kyllä ihminen.

Toinen tarina päättyy raadollisemmin Pienasen kuolemaan, ja kirjailijan kotiutumiseen.

****
Yrjö Kokko (1903 - 1977) syntyi Sortavalassa, ja valmistui eläinlääkäriksi, ja oli rintamalla, Pessi ja Illusia syntyi siis rintamalla.

Alkuperäinen tarina ja kirja on tuttu, ja tässä sen kannesta "osakuva", vasemmalla on tyttö ilman vaatteita, ja sellainen kuva on myös itse kirjassa. Kannessa on päiväkorento, joka esiintyy seikkailussa.

Valokuva Yrjö Kokon valokuvasta kirjassa, tässä on osa hienosta kuvasta

Kimalaisesta olen itse ottanut joskus kuvia.


Vaikka ne ovat värillisiä, eivät ne mustavalkoista valokuvaa  voita.

Osa valokuvista on nykymittapuun mukaan ovat värittömiä, mutta aikanaan ovat tukeneet hyvin tarinaa, sen sijaan Aleksander Lindebergin piirroskuvat ovat aina ajattomia. Aleksander Lindeberg (1917 - 2015) kuvitti myös muista teoksia Suomessa ja Virossa, tässä linkki hänen lintukuvituksiin. Suomalaisiin kirjoihin tai käännöksiin hän on tehnyt kuvituksia mm. Kiplingin Rikki Tikki Taviin.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Martin A. Hansen: Valehtelija



Martin A. Hansen: Valehtelija,  Løgneren, 1950, suomentanut Katri Ingman, WSOY 1965, sivumäärä 243.

Martin A. Hansenin kirjan Valehtelija tapahtumapaikka on pieni Sandön saari Tanskassa. Kertojana on kansakoulunopettaja Johannes Vig, joka kirjoittaa minämuotoista tekstiä Natanaelille:
"Maaliskuun kolmastoista. Sumua. 
Natanael olen saanut halun kertoa sinulle jotakin. Hiukan niitä näitä. Tai tarvitsen vain jonkun, jonka kanssa voisin vähän jutella. Paljonhan minulla ei ole kerrottavaa."

Lainaus aloittaa kirjan, ja kerrottavaa on paljon, kun kevät murtautuu eristyneelle saarelle ja samalla Johannes avaa pienen saaren isoja tunteita ja omia ajatuksiaan. Kirja kasvaa alun vähäeleisyydessään loistavaksi luotaukseksi Johanneksen sieluun ja saaren saloihin. (Bloggauksen lyhyt versio loppuu).

Juoni ja tapahtumia
Johannes Vik on "eristäytynyt" saarelle rakkaushuolien vuoksi, mutta rakkaushuolia tulee saarellakin. Vik pitää vuorolukuna kansakoulua, eli opettaa kahta luokkaa, toimii saaren postina ja papin poissaollessa vieläpä lukkarina. Hän valistaa ja kannustaa oppilaita myös vapaa-aikana. Nuorena miehenä hän on  altis ihastumisille. Hän olisi saanut luultavasti vaimon paikallisesta Annemarista. Annemari on kauppiaan tytär, joka on kihloissa Olufin kanssa, heillä on poika Tom. Oluf on lähtenyt talveksi mantereelle töihin ja on palaamassa keväällä yhdessä heinäkurppaparven kanssa. Annemari on elänyt talven yksissä siltainsinöörn Aleksander Harryn  kanssa. Annemari on aikeissa jättää Olufin ja saaren. Olufiin liittyy puhumaton tragedia. Hän on lähtenyt myrskyllä purjehtimaan Nielsin kanssa. Heidän veneensä kaatui, Niels hukkui, ja pelastustoimissa sandölainen Erik ajoi miinaan ja kuoli poikansa kanssa, suremaan jäivät vaimo ja pieniä lapsia.

Johannes Vikin "päiväkirjassa" ruoditaan myös pienen yhteisön suhteita. Kapakan Elna, nuori nyrpeä eikä kovinkaan nätti nainen,  on raskaana, hän ei kuitenkaan paljasta lapsensa isää. Köyhän avioparin älykkäällä lapsella Kajlla on keuhkotauti, ja hänet joudutaan viemään mantereelle parantolaan. Kylän nokkamies Fredrik tekee mitä tahtoo, mutta hänen vaimonsa (tai avovaimonsa) Rigmor haluaa Johannes Vikiä, joka on tuonut Rigmorille heinäkurpan ja orvokkeja.

Kerronta
Juonta ja tapahtumia tärkeämpää on Hansenin kevytväreinen, mutta syvää luotaava kerronta, joka osoittaa seitsemän vuotta saarella olevan Johanneksen sisäistä kamppailua kiusauksia vastaan. Johannesta pidetään hyvänä, ja hän on hyvä. Hän ei kuitenkaan arvosta itseään. Hän syyttää purjehdusonnettomuudesta itseään, koska hän ei estänyt lähtöä. Samoin Oluf syyttää ystävänsä kuolemasta itseään, ja tapahtuma minusta myös etäännyttää hänet Annemarista, joka odotti lasta onnettomuuden tapahtuessa. Purjehdusonnettomuus tulee ilmi hiljalleen, ja se on minusta koko romaanin avaintapahtuma.

Johannes on ollut ihastunut Annemariin. Annemari taas pohtii lähtöä insinöörin kanssa ja Olufin jättämistä. Rigmor on puolestaan rakastanut Johannesta "aina", joka (Johannes) ei minusta uskalla edetä naissuhteissaan, vaan uurastaa saarelaisten hyväksi. Johannes ottaa niskoilleen vielä kapakan Elnan piikomaan talouteensa, ja hän auttaa Kajn vanhempia surussaan. Johannes  on hyvä, mutta näkee myös vastuunsa ja tekojensa seuraukset, ja on ahdistunut ja kirjoittaa tuntemuksiaan Natanaelille.

Johannes saa lohtua saaren karusta luonnosta, vuodenaikojen vaihtumisesta, lintujen kevätmuutosta, ja koirastaan Pigrosta, joka muuten kuolee tarinan loppuvaiheissa. Fredrik edustaa sodan jälkeistä uutta ja rohkeaa sukupolvea, samoin kun siltainsinööri, joka on saarella vain töissä (tehdäänkö mantereelle yhteys en tiedä?). Johannes etsii itseään ja tajuaa, kuinka paljon saari hänelle merkitsee. Jos haluaa jäädä saarelle, on pakko sopeutua sen oloihin, ja kirja luotaa hyvin paljon Johanneksen alitajuntaa, pelkoja, toiveita, ajatuksia ja pettymyksiäkin, mutta myös hyviä tekoja ja saaren karuja ilon aiheita.

Kirjassa puhutaan kurpista ja kurpan metsästyksestä, ja kurppaa todella myös metsästetään, on saariston tapa. Kerronnassa on myös aika ajoin runoja, tässä puhutaan korpista.

Illalla lentää korppi
päivisin lentää ei voi.
Ken onnea hyvää ei löydä, 
sille kohtalo huonon soi. s. 166

Teoksessa mainitaan myös Suomi.
"Erääseen pulpettiin on suomalaisella puukolla piirretty nimi Niels Jensen" s. 167.

Tämä kuvaa Johanneksen suhdetta menneisyyteen
"Menneisyys kummittelee, Menneisyys on ajokoira, joka on aina ihmisen kannoilla ... mutta ajokoirat saavuttavat aina". 167.

Martin A. Hansenin Valehtelija on valehtelematta sanoen loistoteos. En yllättäen tätä kirjoittaessani löytänyt yhtään bloggausta teoksesta.

*****
Martin A. Hansen (1909 - 1955) oli tanskalainen kirjailija, alkuun maatyöläinen, sittemmin kansakoulunopettaja, ja sodan aikana toimitti vastarintaliikkeen lehteä. Valehtelija on hänen pääteoksensa.


Luultavasti Valehtelija -teoksen Natanael on "mielikuvitushenkilö", ja liittyy ehkä Johanneksen nimeen, sillä Johanneksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa (43 -51) puhutaan Jeesuksen ensimmäisistä opetuslapsista.
"Seuraavana päivänä, ollessaan lähdössä Galileaan, Jeesus tapasi Filippuksen ja sanoi hänelle: "Seuraa minua." Filippus oli kotoisin Betsaidasta, samasta kaupungista kuin Andreas ja Pietari. Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooseksen laki ja profeettojen kirjat todistavat! Hän on Jeesus, Joosefin poika Nasaretista." "Nasaretistako?" Natanael kysyi. "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" "Tule, niin näet", sanoi FilippusKun Jeesus näki Natanaelin tulevan, hän sanoi: "Siinä on oikea israelilainen, mies vailla vilppiä!"  "Mistä sinä minut tunnet?" kysyi Natanael. Jeesus vastasi hänelle: "Jo ennen kuin Filippus kutsui sinua, näin sinut viikunapuun alla." Natanael sanoi: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!" 50 Jeesus sanoi hänelle: "Uskotko jo sen perusteella, että sanoin nähneeni sinut viikunapuun alla? Paljon suurempaakin saat vielä nähdä."  Ja hän jatkoi: "Totisesti, totisesti: te saatte nähdä taivaan avoinna, ja te näette Jumalan enkelien kulkevan ylös ja alas siinä, missä Ihmisen Poika on"."
Voi olla, että olen hakoteillä, mutta myös Johannes Vikin iltahartauksia, ja tekstiä riivaajista avataan, teoksessa on minusta myös uskonnollisia teemoja.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Marco Mäkinen: Nokia Saga


Marco Mäkinen: Nokia Saga, kertomus yrityksestä ja ihmisistä, jotka muuttivat sen. Gummerus 1995, sivumäärä 454.

Marco Mäkinen (s.1965) on kirjoittanut vuonna 1995 Nokian tarinan, miten Nokia Oy on syntynyt ja kehittynyt. Kirja alkaa 1960-luvulta tai jo aiemmin, eli silloinen Nokia oli muodostunut kolmesta erillisestä yhtiöstä eli Kumitehtaasta (entinen Suomen Gummitehdas Oy), Kaapelitehdas ja Nokia osakeyhtiö. Nokian globaali nousuhan tapahtui 'vasta' 1990-luvun lopulla. Osakkeen arvo nousi huippuunsa ja oli vuonna 2000 yli 60 euroa, ja sen jälkeen arvo on hiipunut, joskin se nousi välillä. Muistelisin, kun Elop tuli pääjohtajaksi harkitsin osakkeen ostoa kurssilla 7 euroa, se laski varsin alas ja on nyt noustuaankin runsaat 5 euroa. (Elop tuli Nokian toimitusjohtajaksi 21.9.2010, hän "lopetti" Nokian älypuhelinten omat käyttöjärjestelmät Symbianin ja kehitteillää olleen Meegon, puhelinten käyttöjärjestelmäksi valittiin Microsoft, sittemmin puhelintoiminta myyytiin Microsoftille vuonna 2013 ja on nyt loppunut).

Marco Mäkisen Nokia Saga kerrotaan entisten nokialaisten kautta, ja se on hyvin kiinnostavaa lukemista, se on tietoliikenteen historiaa. samalla se kertoo suomalaisuuden teollisuuden kehittymisestä ja kansainvälistymisestä. Ajanjakso on osittain sama kuin kiinnostavassa John Simonin Koneen ruhtinaassa, joka kertoo Kone Oyj:n kansainvälistymisestä, joka tapahtui yritysostoin. Yritysostoja tapahtuu tietoliikennealallakin, omassa maassa, mutta myös ulkomailla. Nokialla oli pehmopaperiosasto, ja tv-toimintaan panostettiin. Teoksessa kerrotaan myös Nokian oman tietokoneen Mikro Mikon tarina. Mikro Mikko kehittyi päätelaitteesta PC:ksi. Nokia on sittemmin myynyt rönsyt pois.

Kirjan kirjoitusaika 1995 tekee tästä opuksesta mielenkiintoisen, se on juuri globaalin menestyksen alla, Nokia hallitsi globaaleja matkapuhelinmarkkinoita ennen Applea ja Samsungia, nyt myös kiinalaiset älypuhelinmerkit viipaloivat markkinoita itselle. Tämä kirja päättyy Nokian matkapuhelinbuumin alkuun. Tällöin markkinat olivat kasvavat, ja laadukkaasta tuotantokapasiteetista oli puutetta. Sitä rakennettiin Suomeen. Töitä tehtiin neljässä vuorossa. Buumi minusta muistuttaa Varsinais-Suomen Meyerin telakan ja Uudenkaupungin autotehtaan nopeaa kasvua.

Nokia Saga ammentaa aineistoa taloushistoriasta ja elektroniikan kehityksestä. Transistori keksittiin toisen maailmansodan jälkeen, ja myös Kaapelitehdas alkaa panostaa elektroniikkaan, kaapeleita vietiin myös Neuvostoliittoon. Kirjan mukaan neuvostoliittolaisilla oli hyviä ideoita, mitä tarvitaan. Kauppareissuilla naukkailtiin votkaa, mutta kaupat neuvoteltiin aina selvin päin. Luottamus oli tärkeä ja se kasvoi vuosikymmenten aikana. Lopulta kaikki loppui Neuvostoliiton hajoamiseen, mutta kaapelinvienti oli jo aiemmin loppunut. Nokian kansainvälistyminen oli tuolloin jo alkanut, se oli viety New Yorkin pörssiin. Silti Neuvostoliitom hajoamisvuosi 1991 oli huono Nokialle. Luultavasti EU-jäsenyys oli yksi Nokian voittokulun nopeuttajista, toisaalta globalisaatio myös vaikutti nopeasti Nokian puhelintoiminnan vaikeuksiin. Puhelintoiminta on siis myyty pois ja sittemmin Microsoftilla lopetettu, ja nyt Nokia panostaa verkkoihin, tämänkin toimialan kehitystä kirjassa tarkastellaan.

Nokia Sagan mukaan Kaapelitehtaan elektroniikkaosasto perustettiin 1960-luvulla, vuonna 1975 elektroniikkaosasto jaettiin tietoliikennetekniikkaan, teollisuusautomaatioon ja tietotekniikkaan. Nokiaan "fuusioitiin" valtion omistama Televa, jolla oli osaamista puhelinkeskuksista. Kirjassa kerrotaan myös analogisten puhelinkeskusten muuttumisesta digitaalisiin. Matkapuhelinverkko NMT:n ja radiopuhelin valmistuksen kehitys, ja lopulta muuttuminen GSM:ksi kerrotaan tässä teoksessa, hauskasti ja kiinnostavasti henkilöiden kautta.

Nokian ohella Salossa toimi TV:stään tunnettu Salora. Saloran kanssa perustettiin Mobira, joka Saloran vaikeuksien jälkeen päätyi Nokialle, joka oli puhelintoiminnan "siemen". Vaikka Mobira päätyi Nokialle, nokialainen Jorma Nieminen päätyi perustamaan matkapuhelimia valmistaneen Benefonin Saloon. Benefon oli matkapuhelinmarkkinoiden alkuaikojen yksi menestyjistä, minusta yritystä ei mainita kirjassa nimeltä.

Nokia on hankkinut vuonna 2016 määräysvallan ranskalaiselta Alcatel- Luciasta. Tässä kirjassa mainitaan muutamaan kertaan Alcatel, joka syntyi, kun Ranska alkoi panostaa tietoliikenteeseen. ja "ranskalaista tietoliikennealan teollisuutta vahvistettiin hankkimalla ITT:n tietoliikennetoiminta. Uuden yhtiön nimeksi annettiin Alcatel ja se nousi kerralla eturivin järjestelmätoimittajaksi". Nokia teki puhelinkeskuksia 1980-luvulla Alcatellin lisenssillä.

Kirja kerrotaan tarinat henkilöiden kautta ja kirjassa on monia sankareita, yksi on Lauri Kuokkanen, joka oli lähinnä tuotekehittelijä. Loppuosassa kirjaa käsitellään myös pääjohtajia Kari Kairamoa, hieman Simo Vuorilehtoa ja lopuksi Jorma Ollilaa. Pääjohtajista voit lukea muista teoksista enemmän ja syvällisemmin.

Kun tarkastellaan teknistä kehitystä, pitää ymmärtää Lauri Kuokkasen tavoin, että "markkinat pitää olla", sitten ne kasvavat rajattomasti, kunnes ne ovat kylläiset. Jorma Ollila on lanseerannut henkilöstöoppaaseen, että "asiakas ei ole riippuvainen Nokiasta vaan Nokia on riippuvainen asiakkaasta". Itseäni pohdituttaa, että noudattiko Nokia tätä uskoessaan viimeiseen asti Symbian malleihinsa, ja lähtiessään Microsoftin käyttöjärjestelmään ja kuopaten Meegonsa?

Marco Mäkisen Nokia Saga oli minusta kiinnostava lukemisen arvoinen teos, jossa on esitetty ongelma, ja miten nokialaiset sen ratkaisivat. Tämä sykli eli ongelma ja sen ratkaiseminen toistuu useasti ja muodostaa hyvän kokonaisuuden.

Kirja loppuu seuraavasti:
"Toimiessaan tiimeissä he kehittävät uuden sukupolven tuotteita. Yhdessä asiakkaan kanssa.
Tietoliikenneala ei pitkään aikaan asettaisi esteitä heidän menestykselleen. Kaikkien ennusteiden mukaan alan muutos jatkuisi pitkään.
Mitä vastaisin uteliaille?
Jatko riippuu nokialaisten korvien välistä".

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Jukka Parkkinen: Sinun tähtesi, Allstar



Jukka Parkkinen: Sinun tähtesi, Allstar, WSOY, ilmestyi 1994, toinen painos 1996, sivumäärä 240.

Jukka Parkkinen on kirjoittanut nuorten dystopian, dystopian, koska eletään ydinsodan jälkeistä aikaa Uudessa-Australiassa, joka miljöön puolesta on varsin Pohjois-Suomen tapainen paikka ja hyvin samantapainen kuin Emmi Itärannan Teemestarin kirjassa. Myös veden käyttöä säännöstellään! Yhteiskunta on siis keskusjohtoinen, ihmisillä in ID-kortit, jotka rekisteröivät ihmisestä kaiken. Elintapa on ekologinen. Valtiolla on voimakas keskushallinto ja kontrolli. On tehtaita, on kirjastoja ja kouluja. Osa alueista on saastunutta, eikä sinne saa mennä. Historian kirjoja ei ole, mutta kirjastossa voi selailla sähköistä Ensyklopediaa.

Kirjan sankari on Johka Leammi eli Joe, joka kuuntelee Allstar-korvanapista DJ Rebelloa, jonkin näköistä kapinallista moottoriturpaa ja hänen ohjelmiaan. Allstar on ollut myös sodan osapuoli Eklogeja vastaan. Joe käy Luusuan luontokaupungissa koulua, ja haaveilee urheilijastipendistä pesäpallossa.Joe käy lenkeillä päivittäin. Joen ystävän Mikin isoveli Rami on saanut stipendin ja on muuttanut pois. Mystinen Joke ystävystyy Joen kanssa, hän on muualta kotoisin. Joke tulee myös tundralle Ullovarriin Joen vanhempien tyköön, Joke on kiinnostunut suuren sodan veteraanista, eli Joen isän isoisästä. Joke on hakkeri. Isoisä kuolee, mutta paljastaa sitä ennen Jokelle tietojaan.

Lenkkeillessään Joe törmää söpöön tyttöön Aliseen, ja jupahtavaa poikaan Jakiin, joka kyselee, onko Joe alkanut epäillä jotain. Alise ja ja Jak asuvat eliittialueella. Epäilyksiä maailman tilasta alkaa herätä Joen mielessä  ja epäilykset kasvavat pakollisessa työpalvelussa. Kaikki ei ole niin kuin he luulivat olevan. Joe alkaa tutustua sotaan, jossa Unioni ja ympäristöliike ovat ottaneet yhteen. Joe, Joke ja Miki tekevät retken kielletylle alueelle, ja sen jälkeen alkavat silmät avautua mutta systeemin silmukka alkaa tiuketa. Tämäkin juonen käänne on samantyypinen kuin Itärannan Teemestarin kirjassa.

Jukka Parkkinen (s.1948) on pyöräyttänyt hyvän ja jännittävän nuorten dystopian. En avaa juonta enempää, mutta Joelle selviää totuuksia. Jos hallitsijoillle selviää, että yksilö tietää liikaa, hän joutuu aivopesulaan, Joe on siis vaarassa. Osa lähipiiristäkään ei ole siltä miltä vaikuttaa. Dystoopisten kertomusten tapaan tässäkin hallitsijat jauhavat pullikoijat kasvatusmyllyssään.harmittomiksi haamuihmisiksi.

Joe taitaa pesäpallon salat ja siitä on loppuselvittelyissä hyötyä

Jukka Parkkiselta olen lukenut aiemmin Onnenpoika ja pelienkelin, sekä Viekas mies tuli taloon. Parkkisella on sujuva kynä, ja paljon huumoria. Tässä hampurilaispaikan nimi on McScrooge, joka viittaa Roope-Ankkaan, eli hampurilaiset säännöstellyssä yhteiskunnassa eivät ole ehkä kovinkaan maittavia. Radiossa moottoriturpa Rebelli huutaa, "Ensimmäinen muuttolintu on nähty: valkoposkihanhi. Kyllä se tekeekin hyvää, varsinkin minttukastikkeella!"  s.206. Nykymaailmassa valkoposkihanhia on liiaksikin, mutta niitä ei saa syödä minttukastikkeella?

Rebellin radioasema toimii satelliitilta, joka kerää kuuntelijoista paikkatietoa. Kaikki "fakta" on todellisuudessa systeemin syöttämää ja käännetty päälaelleen, ei aivan vieras asetelma nykyisinkään.

torstai 25. toukokuuta 2017

Olli: Hyvää sanoi Mustapartainen mies, päivää



Olli: Hyvää, sanoi Mustapartainen mies, päivää, Otava 1954, uudelleen julkaistu 2012, sivumäärä 109.

Hyvää, sanoi Mustapartainen mies, päivää -teos sisältää 25 Ollin pakinoimaa mustapartaisjuttua. Kirja alkaa tarinalla Hymyilevä mustapartainen, missä opitaan se, että Suomessa hymyileminen johtaa vakaviin vaikeuksiin. Jopa vaimo luulee miehensä hymyilevän muille, ja niin mustapartainen mies päättää olla hymyilemättä. Sama idea on, kun Mustapartainen mies yrittää keskustella raitiovaunussa, muut pitävät häntä hölmönä...

Mustapartainen mies neuvoo patenttiratkaisun patenttikaivojen myyjälle. Kannattaa ostajille kertoa, että patenttikaivo imee naapurienkin kaivot tyhjiksi. Näin markkinoiden menekki onkin taattu.

Mustapartaisella miehellä on asiaa  -pakinassa Mustapartainen mies sanoo myös legendaarisen kirjan nimen "hyvää, sanoi Mustapartainen mies, päivää".

Mustapartainen mies haluaa toivottaa myös onnellista uutta vuotta erikoiskiireellisten tuotantokulutustoimitusjakeluasiain käytännöllistyttämistoimenpiteitten  toimeksisaantilautakunnan viraston toimistopäällikölle. Tätä varten hänellä on kokonainen arkisto mukanaan, koska  tietää kokemuksesta kuinka paljon ja minkälaisia papereita, kaavakkeita, lomakkeita, todisteita, otteita, lausuntoja, kuitteja, sarakkeita, tilitteitä ja kaksoiskappaleita tässäkin virastossa tarvitaan, jotta keskusteluun asiasta voitaisiin ryhtyä ....

Kirjan kuvituskin on loistavaa, alla on kuva kun Mustapartainen mies tulee paperipinkan kanssa onnittelemaan byrokraattista toimistopäällikköä,


Kuvan on piirtänyt Erkki Koponen ( 1899 - 1996), joka oli taidemaalari, pilapiirtäjä, mutta myös pikajuoksija. Erkki Koponen voitti Kalevan kisoissa 100 metriä vuonna 1929 käsiajalla 10,8 ja seuraavana vuonna ajalla 10,7, hän saavutti vuosina Kalevan kisoissa vuosina 1928 ja 1932 hopeaa. Tärkeämpää tässä yhteydessä luonnollisesti on se, että kuvat tukevat tekstin loistavaa huumoria. Myönnän olevani toivoton tosikko, mutta nämä jutut naurattavat minua, myös sanoilla ja titteleillä leikitään. Mustapartainen haluaa tavata virastossa herra Latosirkusta, mutta pitää sanoa että haluaa tavata varakamarineuvosta. Mustapartainen mies pyytää esittelemään ylierikoisapulaisvaravaurioraivausvuoro-varausratkaisupäällikön.

Jutuissa käydään Varatalousjärjestelyhallituksessa ja hoidetaan tonttietuoikeusluovutusperuutustan koskevaa asiaa.

Sota-aikakin on pakinoissa läsnä. Puhutaan yleisestä kansanhuoltoministeriöstä, ostetaan kupongilla ruisjauhoja.

Hyvää, sanoi Jokke, Ollin pakinaa, ja suosittelee tätä myös muillekin tosikoille.

*****
Pakinoitsija Olli oli ristimänimeltään Väinö Albert Nuorteva (1889 - 1967). Olli pakinoi Ylioppilaslehteen, ja sen jälkeen Uuteen Suomeen aina vuoteen 1964 asti.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Karl Ove Knausgård: Taisteluni, osa 1


Karl Ove Knausgård: Taisteluni, ensimmäinen kirja, Min kamp 2009, suomentanut Katriina Huttunen, Like 2016, sivumäärä 489.

Taisteluni, ensimmäinen kirja on Karl Ove Knausgårdin omaelämäkerrallinen teos. Ykkösosa romaanista  alkaa kuvauksella 1970-luvulta pikku pojasta, joka on täysin isän varjossa ja kotona isä kontrolloi kaikkea ja kaikkia. Talossa on isän ilmapiiri: "Äkillisen häpeän voima oli lapsuudessani ainoa tunne joka pärjäsi pelolle, niin,  tietenkin pikaisen raivon  lisäksi, ja  kaikille kolmelle  oli yhteistä että  minä itse ikäänkuin pyyhkiydyin pois". s. 30. Tarina tosin alkaa oikeastaan vasta kun Karl Ove on 15-vuotias tai paremminkin, kun isä on 39-vuotias, eli on saman ikäinen kuin kirjailija tätä kirjoittaa vuonna 2007. Knausgård on aiemminkin yrittänyt kirjoittaa isästään, sillä isä kuoli jo vuonna 1998.

Karl-Ove aloittaa lukion Kristiansandissa Norjassa. Lukioaikana äiti muuttaa Bergeniin ja pian vanhemmat eroavat. Karl Oven lukioelämän täyttävät koulu tyttövaltaisessa luokassa, tupakointi, musiikin kuuntelu ja soittaminen, pussikaljan juonti bileissä, missä ensimmäisiä kertoja suudellaan ja hamuillaan intiimialueita tyttöjen vaatteiden alla, ja koetaan samalla omia kehon tuntemuksia. Karl Ove pelaa Tviten joukkueessa jalkapalloa ja katsoo ulkopuolisena vanhempien eroa. Kirjan ensimmäinen osa  päättyy isän ja hänen uuden tyttöystävänsä kesäisen kostean juhlinnan kuvauksella, toisen osan alussa on siirrytty yli kymmenen vuoden päähän vuoteen 1998, jolloin isän ruumis on nähtävillä hautaustoimistossa.

Isä on opettaja, joka häärää kunnallispolitiikassa Venstren riveissä, isä harrastaa talvella intohimoisesti filateliaa, ja kesäisin puutarhanhoitoa. Isoveli Yngve on "ajettu" kotoa, hän opiskelee. Kirja tapahtuu monessa aikatasossa, ja nykyhetkessä kirjailija tosiaan  esittäytyy 5.12.1968 syntyneeksi Karl  Ove Knausgårdiksi, joka on kerran eronnut, ja toista kertaa naimisissa, perhe kolmine lapsineen asuu Malmössä.

Romaanin toisessa osassa isä on kuollut. Isän kuolema on tapaus, jota osattiin odottaa, hän oli avioeron jälkeen alkoholisoitunut ja oli enää rapajuoppo. Hän vaihtoi työpaikkaa, ja vaimoa, joi itseään hengiltä, ja lopulta siinä onnistuukin oman äitinsä luona, Viinanjuonti ei loppunut edes jalan katkeamiseen: "Hän oli maannut lattialla ja juonut. Äiti oli kantanut hänelle viinaa". s. 330.
Veli Gunnar oli sanonut, että tämä ei ole hänen arvoistaan, johon isä oli todennut: "Aiotko painaa minut vieläkin syvemmälle paskaan, Gunnar? s.331. Paskaa todella on isän housuissa ja muualla. Pulloja on kaikki paikat täynnä, likaisia vaatteita, tupakantumppeja, lumppuja. Talo on löyhkäävä lato, rojua pisin poikin, kaikki pitää kloorinilla puhdistaa. Miten voisi lukion opettaja ja perheenisä enää alemmas vajota, kuin maata paskat housussa lattialla,ja pakottaa oma vanha ja osin seniili äiti kantamaan viinaa itselle? Kuitenkin isä on aina pojalle isä, ja merkitsee pojalle enemmän, kun poika on itse isä.

Vaikka isä on ollut kontrolloiva, niin isästä on voinut jo ennen havaita inhimillisiä piirteitä, kun hän antaa äidilleen lahjaa:
En tiennyt mihin olisin katseeni kääntänyt. Isän eleessä oli intiimiyttä jota en ollut ennen nähnyt ja jota en tiennyt olevan olemassa.
Paketissa oli pöytäliina.
Voi miten upea! isoäiti sanoi s. 167.

Ensimäinen osa päättyy, kun isän edesmenneestä rakkaasta serkusta puhutaan:
Uuh. Uuh isäni sanoi, sulki silmänsä ja nosti kätensä kasvoilleen. s. 208.

Poika on jo monesti yrittänyt kirjoittaa isästään siinä onnistumatta. Isällä on ollut "kaikki kunnossa", vaimo ja kaksi poikaa. Hän hallitsee, määrää kaikesta, ja on esimerkillinen opettaja. Onko tämä ollut vain väkisin pidetty kulissi, vai onko elämä sortunut vaimon lähtemiseen? Sen saa lukija päättää, ja sen kirjailija jättää auki. Vaikka isä on ollut "sosiaalinen" koulussa ja politiikassa, hän on todellisuudessa erakoitunut omiin rutiineihinsa, ja kun ne ovat rikkoutunut, hän on hukuttautunut pulloon.

Teos liikkuu useassa aikatasossa, toisessa osassa Karl Ove ja Yngve jynssäävät ja puunaavat taloa, vievät pulloja, ja raivaavat villiintynyttä puutarhaa. Puunausoperaation lomassa Knausgård kertoo opiskeluajastaan, kirjailijahaastatteluista (mm. Olav H. Hauge (1908 - 1994)), oman kirjoittamisen tyrehtymisestä. Isän kuollessa Karl Ove on ensimmäistä kertaa naimisissa Tonjen kanssa. Vaimo on ihana, mutta kaikki ei selvästi ole Karl Oven kohdalla kunnossa, vaikka hän arvostaa appiukkoaan korkealle, on parempi miehen malli kuin oma isä. Myöhemmässä takaumassa lukijalle selviää, että Karl Ove on toista kertaa naimisissa Lindan kanssa, asuu Ruotsissa vaimon ja kolmen lapsensa kanssa ensin Tukholmassa sittemmin Malmössä.

Jynssääminen on puhdistavaa myös henkisesti ja kannattavaa myös taloudellisesti, 200 000 kruunun rahakuori löytyy isän jäljiltä, jakajia on veljesten lisäksi vielä sisar, josta Karl Ove ei tarinoi, liekö isän toisesta avioliitosta. Nykyajan ongelma on usein se, että läheisen kuolemaa ei surra, tässä kirjailija suree ja itkee, ja kohtaa lapsuuden pelkonsa, hän näki nuorena kasvot meressä, nyt talossa, on pelännyt viemäriputkia, nähnyt kummia unia....

Musiikki on jalkapallon lisäksi kuulunut Karl-Oven elämään, kirjassa luetellut bändit ovat pääosin tunnettuja kuten Pink Floyd, ja isä kuunteli Ruotsissa laulannutta Arja Saijonmaata. Oma musiikin soittaminen painottui hevin suuntaan kuten Deep Purplen, Def Leppardin sekä Judas Priestin musiikkiin, kitaran soiton vuoksi myös Dire Straits oli levylautasella. Karl-Oven oma keikka päättyi, kun volyymin kovuuden vuoksi bändi irroitettiin valtakunnan sähköverkosta. Tässä ilmenee se, että volyymi ei korvaa laatua, eikä sivumäärä tee kirjasta hyvää tai huonoa. Dire Straitsin Mark Knopflerin kädet eivät juuri liiku, mutta kitaristina hän on loistava.

Karl Ove Knausgärdin Taisteluni ensimmäinen kirja on minusta sarjan oivallinen avaus. Sen sijaan minusta tässä ei muuten ollut juuri mitään mullistavaa kerronnallisesti eikä tapahtumista mikään ole minusta mitenkään ainutlaatuinen tai erikoinen, liian pitkä kylläkin. Luultavasti kohina kirjasta  johtuu suorista viittauksista olemassa oleviin ihmisiin? Muuten poikien kuhertelut, pussikaljailut, hiplailut, ihmettelyt, sekä vino suhde vanhempiin on useimpien poikien (ja varmasti tyttöjen) osa, joka toistuu kodista kotiin ja sukupolvesta toiseen. Kotikasvatuksesta sitten yritetään toipua loppuelämän ajan, jotkut onnistuvat tässä nopeasti muutamassa vuodessa, osa ei toivu koskaan. Osa miehistäkin palaa kotiin äidin luo, elleivät he jo asu peräkammarissa äidin pullamössöä syöden. Osa aviomiehistäkin purkaa pahaa oloaan vaimon vieressä kirjoituskonetta loputtomasti naputellen.

*****
Norjalainen Karl Ove Knausgård (s. 1968) on tunnettu etenkin tästä kuusiosaisesta Min kamp -sarjasta.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Jane Austen: Emma



Jane Austen: Emma, ilmestynyt 1815, suomentanut Aune Brotherus, WSOY  Bon-pokkari 2014, sivumäärä 614.

Jane Austenin Emma on romanttinen komedia, jonka  päähenkilö on Emma Woodhouse. Emma on 20-vuotias lapsellisen höpsö neito, joka asuu iäkkään isänsä kanssa ilman taloudellisia huolia. Emma tuntee olonsa yksinäiseksi, sillä hänen kiltti kotiopettajatterensa neiti Taylor on avioitunut leskimies Westonin kanssa. Emman isosisko Isabella on aviossa John Knightleyn kanssa ja heillä on lapsia. Isabellan aviomiehen veli (lanko=) George Knightley (kirjassa häntä kutsutaan vain sukunimellä) vierailee Woodhouseilla säännöllisesti. Emmalla on aikaa ja hän haluaa peukaloida Amorin asioissa avioliittoja. Kylässä on rouva Goddardin sisäoppilaitos, jossa on hehkeä 17-vuotias Harriet Smith. Emma ottaa siipiensä suojaan Harrietin, jonka äidistä tai isästä ei ole tietoa, mutta joku maksaa avokätisesti koulutukset. Kunnollinen ja kunniallinen 24-vuotias maanviljelijä Robert Martin on hyvinkin kiinnostunut Harrietista. Robert kosii Harrietia, joka on rakastunut ja suostumassa kosintaan, mutta Emma omien mielihalujensa vuoksi alkaa naittaa tätä herra Eltonille, joka on myös kylän pappi.

George Knightley on herra Martinin hyvä ystävä, ja tukee tätä, kaverukset edustavat kirjassa järjenvaloa.

Koko kirjan juoni on hyvin yksinkertainen ja samalla monimutkainen, toimettomat ihmiset sekaantuvat toisten lemmenasioihin ja henkilöitä putkahtaa tarinaan. Erilaisissa yhteyksissä urkitaan ja päätellään naima-aikeita, Emma tulkitsee tupailloissa tunteita, ja pohtii niitä myös itsekseen. Välillä mutustellaan leivonnaisia, joskus tanssitaan.

Naimakelpoiset miehet ovat aiemmin mainitut maanviljelijä Martin, herra Elton, Knightley. Emma yllyttää Harrietia Eltonin huomaan, Elton osoittaa kiinnostusta Emmaan, mutta Emma ei anna vastakaikua Eltonin lemmenlurituksille. Elton nai neiti Hawkinsin, joka on bristolilaisen kauppiaan tytär, joka avioituessaan tuo Eltonille kymppitonnin myötäjäiset.

Avioliittomarkkinoille tulee herra Westonin poika Frank Churchill, joka asuu tätinsä luona. Naimaikäisiä naisia ovat Emma, joka ei halua sitoutua, Harriet Smith, ja Jane Fairfix, rouva Batesin tyttärentytär. Rouva Bates on leski ja sairas, häntä hoivaa hänen tyttärensä neiti Bates, kunnollinen, mutta hieman "harmaa" miltei ikäneito. Jane Fairfix on jäänyt orvoksi, mutta  isän eli luutnantti Fairfixin aseveli eversti Campbell on Janen kasvattanut. Everstin oma tytär on naimisissa herra Dixonin kanssa. Janea kehutaan - on järkevä ja nätti. Emma ei voi sietää Janea, sillä hän on nätti ja näppärä, Emman päässä syntyy kummia teorioita Janen menneisyydestä. Emma luulee olevansa rakastunut Frank Churchilliin. Kuhertelua käydään eri ihmisten taloissa. Emma saa lisää vastoinkäymisiä, sillä hän ei voi sietää sosiaalisesti taitavaa rouva Eltonia, joka järjestää monia kekkereitä. Myös Eltoneita kestitään eri kartanoissa. Eri ihmisiä arvostellaan mitättömistä syistä, Frank Churchill saa kuonaryöpyn, kun käy parturissakin Lontoossa. Jane Fairfix saa rapaa, kun on kävellyt sateessa postiin, ja herra Weston siitä, että on kävellyt räntäsateessa. Frank Churhill tekee matkoja kasvattivanhempiensa tyköön, ja lähettelee kirjeitä, joita luetaan tupailloissa. Emman päässä pörräävät teoriat Jane Fairfixin ja rouva Eltonin motiiveistä ja teoista.

Kirja alkaa iskevästi ja kuvaa, miten hyvä ja selkeä kirjoittaja Austen oli
" Emma Woodhouse, handsome, clever, and rich, with a comfortable home and happy disposition, seemed to unite some of the best blessings of existence; and had lived nearly twenty-one years in the world with very little to distress or vex her"
"Emma Woodhouse oli kaunis, älykäs ja rikas; hänellä oli viihtyisä koti ja onnellinen luonne; hänessä tuntuvat yhtyvän elämän parhaat lahjat. Hän oli elänyt mltei kaksikymmentäyksi vuotta minkään häntä sanottavasti häiritsemättä tai suututtamatta".

Harvinaisen lyhyt ja tyhjentävä päähenkilön esittely, paitsi Emma on siis tyhmä kuin saapas, ei älykäs, ja siten kirjassa pitää olla paljon ironiaa. Kuinka paljon sitä on seuraavilla 614 sivulla, jotka olivat minusta sitten täysin selvän asian pyörittelyä ja pallottelua? Ympäri yhteen käydään, eli ne parit, jotka olivat alussa muodostumassa, avioituivat. Kaikki muu oli epäjärjestystä sahanpurukasassa eli Emma Woodhousen sievien (?) korvien välissä. Emma on varmasti hieno ihminen, mutta lapsellinen haihattelija, toisten asioihin nuoren nokkansa pistävä mitään tietämätön ylimielinen heitukka, jonka onneksi hänellekin löytyy sentään oma kaksilahkeinen kainalo, joka näkee hänet vikoineen ja haihatteluineen, mutta ehkä avioliitossa miehen rakkaus eheyttää hänet hyväksi vaimoksi ja äidiksi mahdollisille lapsilleen.

Jane Austenin Emma on rakastettu klassikko, mutta ei yltäne Austenin muiden teosten tenhoon liian viipyilevän kerrontansa vuoksi. Alakoulun diskossakin on nykyisin aikuisempaa menoa, tämä Emma oli todella naiivi ja viaton kertomus.

****
Jane Austen (1775 - 1817) oli loistava englantilaisen aatelin humoristinen kuvaaja. Hänen muita tunnettuja teoksiaan ovat Ylpeys ja ennakkoluulo ja Järki ja tunteet. Austen kuvaa kirjoissaan romanttisia lemmenasioita, jotka johtavat avioliittoon, minkä satamaan hän ei itse koskaan purjehtinut. Austen kuoli joko Addisonin tautiin, tuberkuloosiin tahi Hodginin tautiin, tätä asiaa ei kaiketi tarkasti tiedetä.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Ilkka Remes: Kiirastuli


Ilkka Remes: Kiirastuli, WSOY 2016, sivumäärä 442.

Ilkka Remeksen trillerissä Kiirastuli käristetään lukijaa kärjistämällä uhkakuvia. Ensin poltetaan Keuruun kirkko, ja polttajaksi lavastetaan läheisen vastaanottokeskuksen turvapaikanhakija. Kun erikseen lavastettu töherrys kirkon seinästä ladataan facebookiin, niin suomalaisten someraivo on jo valmis.

Toisaalla Hornan ja Jäätyvän helvetin 'sankari' Lari Vuori taistelee itäistä kybervaikuttamista vastaan, omin kätösin hän repii tietokoneiden kovalevyjä irti: "Lari Vuori iski sorkkaraudalla telineisiin kytkettyjä tietokoneiden keskusyksiköitä. Muovinpalat sinkoilivat lattialle, metalli vääntyi." s. 26

Laiton harrastus keskeytetään, ja Larin kaveri Kirill kaapataan vierestä. Itäisella maalla on edellisen kirjan jälkeen tukikohdat Hangossa ja Ahvenenmaalla. Tässä tarinassa Suomen pääministeri täydentelee oikeistohallitustaan ja presidentti kutsuu läntisiä joukkoja rapakon takaa apuun.

Nato-kansanäänestys on tulossa ja informaatiosotaa käydään. Lari Vuori, joka vaikuttaa työttömältä ja tyhmältä, puskee yhden kenraalin ja parin kaverinsa kanssa itätuulta vastaan. Mutta sitten vastapuoli järjestelee asioita, raja avautuu turvapaikan hakijoiden vyörylle. (Lari on ollut aiemmin armeijan tiedustelussa, jos muistan oikein. Tyhmyys ei johdu työn puutteesta eikä tietenkään työttömyydestä  vaan järjen köyhyydestä).

Aiemmissa Remes-kirjoissa uhkakuvat on torjuttu, mutta tässä tarina  jatkuu  Jäätyvän helvetin itkusta ja hammasten kiristyksestä, ja tässäkin tilanne jäi kyllä mutkikkaaksi ja kesken.

Mielipiteitäni tästä kirjasta ja sen jälkisanoista. Varo "haitallisia mielipiteitä"
Jälkisanoissa Ilkka Remes kirjoittaa: "Olen tarinoita tehdessäni tottunut yhdistämään totta ja kuviteltua.  On hämmentävää seurata, kuinka näitä kahta elementtiä surutta sekoitetaan toisiinsa myös valtiollisessa viestinnässä psykologisena vaikutuskeinona.... faktan ja fiktion rajaa häilytetään ...." ja aiemmin "sisäiset jännitteet ja kahtiajakautuminen  kiristävät yhteiskunnallista ilmapiiriä". s.421. Tässä tarkoitetaan Suomen yhteiskunnallista ilmapiiriä.

Takakannessa lukee: "KAHTIAJAKAUTUNEELLE KANSALLE KOITTAA TUOMIOPÄIVÄN AAMU".

Seppo Puttonen ja Katja Nowak ovat valinneet Ilkka Remeksen Kiirastulen  Ylen 101-kirjaan. Remekseltä olisi toki voinut valita vaikkapa jonkun Aaro Korpi -kirjan, tai vuoden 2006 Kirotun koodin ja vuodelle 2016 valita Peter Sandströmin Laudaturin, Laudatur -kirja käsittelee sotaveteraani-isää ja sivaripoikaa, kovisvaimoa ja pehmomiestä. Ehkä tämä Kiirastuli heijastaa jotain tästä someraivo-ajastamme ja on toivottavasti myös varoitus siitä, että kannattaa ottaa maltilla asiat, ja tehdä hyviä kompromisseja. Pitää ajatella kokonaisuuksia, ei niiden vääristyneitä sirpaleita. On hyvä muistaa asioiden mittakaava, niiden muutoksen nopeus ja suunta. Itse uskon vielä, että idealismi on hyvä asia, mutta realismi on vielä parempi, sillä ihminen  on (itsekin olen) varsin raadollinen monessa asiassa ja ihminen tarvitsee jotkut rajat (ovat esim. säädetyt lait) tuekseen.

Kirjailija Ilkka Remes (on kirjailijanimi) ihmettelee faktan ja fiktion sekoittumista. Itse ihmettelen syytä tai perustelua kirjoittaa trillereihin oikeita henkilöitä, tässä oli Suomen hallituksella oli saman nimiset ministerit ja presidentti kuin oikeasti on. Uskoakaseni lukijat erottavat fiktion faktasta ja päinvastoin.

Suomi oli itsenäistyessään vuonna 1917 kahtiajakautunut, ja siitä seurasi sisällissota, vapaussota tai kansalaissota, kun on monia mielipiteitä yhdelle tapahtumalle, on myös monta nimeä. Vaikka vasta talvisota hitsasi kansan yhtenäiseksi, oli sota-aikanakin oppositio. YYA-sopimuksen aikana oli useita puolueita oppositiossa vaalituloksista huolimatta. Koettiin Nootti-kriisi ja Yöpakkaset. Suomettumisenkin aikana oli kyllä eriäviä mielipiteitä, EU-jäsenyyttäkin vastusti kansanäänestyksessä 43 % äänensä antaneista. Sen sijaan Natolle ollaan sanomassa ei, ja minä ainakin sanon ei. Luulo, että tänne joku tulisi puolustamaan meitä, on minusta optimismia, mutta omaan suomalaiseen diplomatiaan ja puolustustahtoon sen sijaan uskon. Suomalaiset ovat yhtenäisiä isoista asioista. Someraivo koskee useimmin lopulta aika pieniä asioita. Suomessa on minusta EU-aikana säädetty turhaan lakeja, joilla turvallisuus tai turvallisuuden tunne (ovat kaksi eri asiaa, mutta vaikuttavat toisiinsa) on alentunut. Nyt on aika miettiä, miten saadaan asiat tai mielikuvat kuntoon. On velkaannuttu, laiskistuttu ja valitetaan liian helposti. Myös tuloerot on kasvaneet liian suuriksi, osattomuus synnyttää tyytymättömyyttä. Jos syyllisiä pitää etsiä, se on minusta kansa, joka on äänestänyt eduskuntaan puolueiden edustajat, jotka ovat säätäneet huonoja lakeja, ja tehneet menoautomaatteja, joihin ei ole varaa.

Toisin kuin kirjassa 'väitetään' hallituksen muodostusprosessi menee, niin, että   "eduskunta valitsee pääministerin, jonka tasavallan presidentti nimittää tähän tehtävään. Muut ministerit presidentti nimittää pääministeriksi valitun tekemän ehdotuksen mukaisesti" sekä "Ennen pääministerin valintaa eduskuntaryhmät neuvottelevat hallitusohjelmasta ja valtioneuvoston kokoonpanosta. Näiden neuvottelujen tuloksen perusteella, kuultuaan eduskunnan puhemiestä presidentti antaa eduskunnalle tiedon pääministeriehdokkaasta. Ehdokas valitaan pääministeriksi, jos eduskunnassa toimitetussa avoimessa äänestyksessä enemmän kuin puolet annetuista äänistä on kannattanut hänen valitsemistaan ".

Mitä tulee mielipiteeseen toden ja kuvitellun tai faktan ja fiktion sekoittamisesta, niin eikö se ole aina ollut hallitsemisessa läsnä. Natseilla oli 1930-luvulla oma propagandakoneistonsa, kylmän sodan aikana vaikutettiin. Nyt lobataan, sometetaan ja luodaan uhkakuvia. Keinot muuttuvat, on some ja netti käytössä. Siitä olen Remeksen tekstin kanssa samaa mieltä, että suuria kysymyksiä ei saa jättää manchesteriläisen työttömän tai pihtiputaalaisen mummon ratkaistavaksi, tai niin, että he yksin osaisivat ratkaista asian, mutta joukkoilmiönä heidän ajatuksensa sekoitetaan. Valtaa kuuluu lopulta kansalle, mutta sitä edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Aina joku yksilö uskoo, että 'Elvis elää', eli kansa ei kaikkea ehkä tiedäkään.

Minusta EU-aikana Suomessa ovat jotkut perusasiat unohtuneet, ne ovat että vientivetoisena maana pitää olla talous kunnossa ja koulutus korkeaa, pienen maan pitää tulla toimeen kaikkien kanssa.  Minusta suomalaiset ovat EU-aikana kyllä eurooppalaistuneet huonossa mielessä, kaikesta napistaan, ja mistään ei olla valmiita itse maksamaan eikä vastaamaan. Vaikka Suomi on tehnyt monia virheitä lainsäädännössään, velkaantumisessaan, yli varojen elämisessään ja myydessään sähköverkkoja ja muuta infraa pois. Mutta vielä ei ole liian myöhässä, emme ole "tuomiopäivän aamussa", eikä raha ole kaikki kaikessa. Suomi on siis pieni maa ja naapurien kanssa pitää tulla toimeen. Mitä suurempi maa ja mitä lähempänä se on - sitä paremmalla syyllä. Tästä kuopasta emme ilman kaikkien panosta ja joustoa nousta. Kaikista leikkauksista huolimatta velkaantuminen vaan kasvaa! Koko ajan vaaditaan uusia oikeuksia, mutta velvollisuuksista ei niin välitettäisi.

Olen saanut sanoa mielipiteeni.

Kiitos itsenäiselle Suomelle ja menneille ja nykyisille sukupolville, jotka olette puolustaneet laillista yhteiskuntajärjestystä ja järkevää ulkopolitiikkaa ja vastuullista taloudenpitoa. Anteeksi toimista, jotka ovat pilaamassa taloutta, ja näsäviisaiden someraivosta, joka voi johtaa tempoilevaan politikkaan ja hölmöilyyn.

Remeksellä on paljon mieslukijoita, mutta myös naisia ja äitejä, joille onnitteluja.
*****


(Yläkuva WSOY:n on sivulta, tosin pienennetty, luin kirjan kirjaston Jokeri-kirjana).

Ilkka Remes (s.1962) on Suomen myydyimpiä kirjailijoita.

Antti Korvesta kertovat kirjat ovat:
Ikiyö (2003)
Hiroshiman portti (2004)
Nimessä ja veressä (2005)
6/12 (2006)
Isku ytimeen (2009)

Aaro Korpi -sarjan bloggaus 
Piraatit (WSOY 2003)
Musta kobra (2004)
Pimeän pyöveli (2005)
Kirottu koodi (2006)
Hermes (2007)
Draculan ratsu (2008)
Operaatio Solaris (2009)
Riskiraja (2010)
Bloggaus TÄÄLLÄ.

Nämä kaikki olen joskus lukenut lukuun ottamatta Musta Kobraa.

Seuraavista Remes-kirjoista olen itse blogannut
Pääkallokehrääjä (Esikoisteos)
Karjalan lunnaat
Uhrilento
Itäveri
Omertan liitto
Horna ja Jäätyvä helvetti

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Jules Verne: Sukelluslaivalla maapallon ympäri




Jules Verne: Sukelluslaivalla maapallon ympäri, alkuteos Vingt mille lieues sous les mers, 1870, suomentanut Martta Tynni, WSOY 1970, Nuorten Toivekirjasto 62. Sivumäärä on 320. Lukuja on 45 joten luvut ovat lyhyitä.

Jules Vernen Sukelluslaivalla maapallon ympäri on ollut lapsuuteni yksi tärkeimmistä kirjoista.

Teoksen alussa etsitään salaperäistä laivojen upottajaa. Yhdysvaltain armeijan fregatti Abraham Lincoln varustetaan etsimään "hirviötä". Etsijöissä ovat Pariisin Luonnonhistoriallisen museon professori Pierre Aronnax, harppuunamies Ned Land ja professorin palvelija Conseil. Japanin lähellä neljän kuukauden etsinnän jälkeen 2.11 "miekkavalas" löytyy. Jahdissa laiva saa vaurioita ja kolmikko putoaa mereen ja he  "pääsevät" itse upottajan eli Kapteeni Nemon sukellusveneen Nautiluksen matkaan. Nemo tutustuu kolmikkoon, mutta ei aluksi paljasta henkilöllisyyttään. Tilanne muistuttaa Ian Flemingin Tohtori Ei:tä jossain määrin, mutta kapteeni Nemo ei varsinaisesti upota aluksia rahan toivossa ennemmin syynä on pettymys tai pako maailmasta veden alle omien uskollisten miesten joukkoon. Nemon tavaroissa lukee N ja motto Mobilis in Mobili. "Liikkuva liikkuvassa" eli sukellusvene liikkuu liikkuvassa vedessä.  Nemo tarkoittaa Ei kukaan. Kapteeni Nemo ja Tohtori Ei molemmat ovat ylpeitä rakennelmistaan. Nemon sukelluslaivalla Nautiluksella on pituutta 75 metriä ja "teräslieriön" halkaisija on 8 metriä. Alus käy sähköllä, jonka tuottamistapa jäi minulle mysteeriksi. Sähköä saadaan kuitenkin 'rajattomasti' meriveden suolasta ja hiilestä. Nautiluksessa on sähkövalo, lämmin ja kylmä vesi sekä paineilmaa. Aseet ja sukellusilma "toimivat" paineilmalla.

Nautiluksen osat on tilattu ympäri maailmaa, keula Ruotsista Motalasta (perustettu vapaakauppalana 1823). Asennukset Nemo teki itse miestensä kanssa. Nautiluksessa on upea sisutus, oma merimuseo, jossa on paljon simpukoita ja helmiä, mittava kirjasto, jossa on 12 000 nidettä ja lisäksi taideaarteita. Professori Aronnax pitää Nemoa kauneimpana näkemänään ihmisenä Nemo arvostaa tiettyyn rajaan asti Aronnaxia, hänellä on professorin teos merentutkimuksesta. Aronnax suhtautuu Nemoon hyvin arvostavasti, vaikka ei hyväksy tämän laivanpuhkomisia, joista ensimmäinen oli vahinko, toinen ehkä vielä itsepuolustusta, mutta kolmas on jo kostoteurastus.

Professori Aronnax on kirjan minäkertoja eli tapahtumia tarkastellaan hänen silmin. Nemo aloittaa omien sanojensa mukaan viimeisen maailman ympäri matkansa. Kolmikko Aronnax, Ned Land ja Conseilon matkustavat Nautiluksella seitsemän kuukautta (6.11.1866 - 22.6.1867) ja matka kattaa 20 000 peninkulmaa. Japanista matkataan Tongalle, Samoalle, Fidzille ja sieltä Papua-Uusi Guineaan, jonka koralliriuttoihin Nautilus jää laskuveden vuoksi 'karille'. Papualaisia Nemo ei pidä "villeinä" verrattuna ihmisiin yleensä, mutta karkottaa alukseen tunkevat uteliaat sähköistämällä sukellusveneen. Kansikuvan tapaus sattuu Ceylonin saaren läheisyydessä. Nemo näyttää luolassa kookospähkinän kokoisen helmen matkustajilleen, ja samalla hai hyökkää erään paikallisen helmenkalastajan kimppuun. Nemo menee pelastamaan miestä. Lopulta Ned Land pelastaa Nemon. Nemo pelastaa myöhemmin Nerd Landin jättiläismustekalan lonkeroista. Nemo esittelee Aronnaxille,  Nautiluksen sataman sammuneessa tulivuoren kraatterissa.

Jännittävin seikkailu on Etelänavalla, minne Nautilus pääsee, ja Aronnax ja Nemo valloittavat navan. Takaisin tullessa Nautilus jää jättiläisjäävuoren sisään, mutta pääsee jännittävien vaiheiden jälkeen pois käyttämällä kuumia vesisuihkuja ja puskemalla itsensä vapauteen. Etelämanner on manner, joten sinne ei minusta pääse sukellusvenellä niin kuin pääsee Pohjoisnavalle, jonka alitti ydinkäyttöinen sukellusvene nimeltä USS Nautilus vuonna 1958.

Kapteeni Nemo pakenee myös musiikin maailman, hän soittaa ajoittain urkujaan, myös silloin kun kolmikko onnistuu karkaamaan Nautiluksesta Lofoottien lähellä.

Nemo on erakko, hänen terävä järkensä on kostonhimon vääristämä. Merenalaisella matkalla kapteeni Nemo tutustuttaa matkailijat omaan näkökulmaansa ja esittelee sukellusveneensä Nautiluksen kaikki hienoudet ja meren alaisen upean maailman, ja paljastaa menneisyydestäänkin jotain. Kirja oli nuoruudessa varsin vaikuttava lukukokemus, koska siinä seikkaillaan meren alla, ja napajäätiköissä. Vanhempana kirjan alku ja loppu toimi, mutta keskiosa kirjasta tuntui kelluvan paikallaan.


Jules Vernen Salaperäinen saari. (L’Île mystérieuse, 1874) päättää Kapteeni Nemon tarinan. Kapteeni Nemo, tuo eskapistinen erakko asuu muiden miehistön jäsenten kuoltua autiosaarella Nautiluksen satamassa, ilmeisesti samassa kuin yllä on kerrottu,

Nemo auttaa sinne kuumailmapallolla Amerikan sisällissodan aikana paenneita miehiä sekä koiraa. Kapteeni Nemo antaa myös vihjeitä haaksirikkoisille ja eräs haaksirikkoinen tuodaan saarelle. Saarella sattuu kaikennäköistä … Nemo jää saarelle ja hän paljastaa lopulta salaisuutensa: "Kapteeni Nemo oli intialainen, Dakkarin prinssi, Intian sankarin Tippu Sahibin veljenpoika", joka pettyi siirtomaameininkiin ja tuntee katkeruutta Englantia kohtaan, Nemo sai koulutuksensa Euroopassa. Hän osallistui Sepoy-kapinaan englantilaisia vastaan 1857. Nemon vanhemmat, vaimo ja lapset saivat surmansa kapinassa, Nemo käänsi selkänsä maailmalle, keräsi uskolliset miehet ja tutustui merenalaiseen maailman. Mobilis in mobili on edelleen Nemon motto. Hänellä on Nautiluksessa edelleen urut, taideaarteita ja jalokiviä, jotka hän antaa Cyrus Smithille ja neuvoo häntä poispääsyssä vulkaaniselta saarelta.

****
Jules Verne (1828 - 1905) oli ranskalainen tuottelias kirjailija, joka kirjoitti sekä omaan aikaansa liittyviä seikkailukertomuksia, mutta häntä pidetään myös Scifin "isänä".
Jules Vernen Kapteeni Hatteras -trilogiasta olen blogannut TÄÄLLÄ.
Jules Vernen Kapteeni Grantin löytymisestä olen blogannut TÄÄLLÄ.
Jules Vernen kirjasta Maailman ympäri 80:ssä päivässä on blogattu TÄÄLLÄ.

Osallistun tällä (ja ehkä muillakin) Lapsuuteni kirjasuosikit lukuhaasteeseen TÄÄLLÄ.