sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Umberto Eco: Ruusun nimi



Umberto Eco: Ruusun nimi, Il nome della rosa 1980, suomentanut Aira Buffa, WSOY- Bon-pokkari, sivumäärä 735.

Ruusun nimi -teos perustuu alkusanojen mukaan Umberto Econ löytämään käsikirjoitukseen. Tarinan kertoo oppipoika Adson Melkin, jonka isäntä entinen inkvisiittori fransiskaanimunkki William Baskerville saapuu vuonna 1327 benediktiiniläisluostariin. Luostarin apotti on avun tarpeessa, ensinnäkin munkki ja kuulu miniatyyrimaalari Adelmo Otrantolainen on löydetty rotkosta kuolleena. Toiseksi kirjassa käsitellään katolisen kirkon "oppiriitoja" ja paavi on "Baabelin vankeudessa" Avignonissa (jakso kesti vuodet 1309 - 1377). Luostariin on saapumassa Paavin legaatit Bernard Guin johdolla tutkimaan tahollaan asioita. Kirjassa on osattu yhdistellä kolme juonilankaa edellisten murhatutkimuksen ja oppiriitojen lisäksi oppipoika Adson Melkin tapaa luostarissa oman Ruusunsa, jota kohtaamista vanhana muistelee ja josta tulee kirjan nimi. Adson mieltää sen naisen viettelyksi. Itse luostari on yllättäen himojen pesä, sillä miesmunkeilla on suhteita keskenään, ja voimakkaat mustasukkaiset tunteet vellovat. Lopulta syntien pesä palaa miltei kivijalkaa myöten.

Juonesta ja teemoista (älä lue, jos haluat nauttia kirjasta täysin siemauksin)
Kirjassa pääpaino on minusta oppiriidoilla. Baskerville on fransiskaani, joka veljeskunta eli köyhyydessä. Tätä veljeskuntaa jyrkemmän kannan köyhyyteen otti dolcinolaiset, jonka karismaattinen johtaja Fra Dolcino poltettiin roviolla vuonna 1307. Käsitykseni mukaan dolcinolaiset vaativat köyhyyttä kaikilta, eli riistivät ja tuhosivat omaisuutta, Kirjassa esiintyy myös Michela da Cesena (1270 - 1342), joka toimi jo Lyonin kokouksessa sekä aiemmin mainittu Bernard Gui (n. 1260 -1331), joka oli  kirjailija, mutta myöskin inkvisiittori ja harhaoppien vastustaja. William Baskerville ihailee fransiskaanifilosofi Roger Baconia (1214 - 1294), joka lähestyi ongelmia matematiikan keinoin ja tukeutui empiriaan. Oppiriita-asiaa en kommentoi enempää. Murhia sen sijaan alkaa tulla miltei päivittäin, tapahtumien kesto on seitsemän päivää ja murhakaava tuntuisi noudattavan tuomiopäivien pasuunoiden törähdyksiä. Törähdykset ovat väärä merkki, murhien taustamotiivi on varsin yllättävä, "nauroiko Kristus?" ja Aristoteleen kirjaamat havainnot ja päätelmät.

Kirjat ja kirjasto
Kysymys on salaisuuksien varjelemisesta ja salattujen kirjojen sisältämästä tiedosta. Kirjat on onnistuttu piilottamaan valtavaan labyrinttimäiseen seitsenkulmaiseen kirjastoon, Baskerville onnistuu tunkeutumaan kirjastoon yöllä, mutta kirjaston suojaus on varsin vahva, vääristävät peilit tekevät liikkumisesta vaikeaa, kirjastossa poltetaan huumaavia suitsukkeita ja itse "finis Africae" on piilossa. Kirjat on luokiteltu alkuperämaan mukaan. Salauksista ja puolustuksesta en kerro enempää, Luostarin kirjasto on valtava, kristikunnan suurin, se vetää vertoja Bagdadin  ja Tripolin kirjastoille. Kirjasto on labyrinttimainen. Kirjoja pitää pyytää kirjastonhoitajalta, joka päättää, annetaanko kirja. Kirjoista on luettelo, mutta lähinnä se on nimi -tasolla eli sisällöstä ei kerrota. Kirjat on sijoitettu aikajärjestyksessä maittain, eli kirjoja ei ole aakkostettu ja niitä on siis ulkopuolisen vaikea löytää, jos edes pääsisi etsimään. Koska kirjapainotaitoa ei ole keksitty munkit jäljentävät kirjoja. Osa kirjoista tuodaan muualta jäljennettäväksi, ja niihin piirretään miniatyyrikuvia. Kirjoja myös käännetään.

Päättelystä ja tuomioista
William Baskerville osoittautuu hyväksi päättelijäksi, vaikka keksii monta asiaa "sattumalta". Vääränkin johtolangan seuraamisesta voi olla hyötyä. Baskerville keksii kuvion varsin nerokkaasti. Adsonin mukaan sekä Baskerville että päärikollinen ovat ylpeitä älystään ja "viettelevät" toisiaan. Hän niputtaa oman öisen fyysisen naisaktin samaksi kuin munkkien keskinäiset puuhat. Itse en näe tässä samanlaisuutta. Kummastelin Adsonin öistä aktia, mutta Baskerville päättelee nuoren tytön vierailleen monesti yöllä karkeloimassa munkkien kanssa saadakseen ruokaa. Adson koki nautintonsa porton kanssa. Portto-sanaa käytetään muissa yhteyksissä haukkumanimenä ja liitetään siihen Babylonia. Inkvisition tullessa nainen saadaan kiinni ja ilmeisesti hän sai roviotuomion. Inkvisitio vei kaksi muutakin harhaopeista epäilemäänsä henkilöä Avignoniin. Heitäkään ei luultavasti armahdettu, kuten ei luostariakaan, sillä tuli puhdistaa paheiden pesän.


Umberto Econ Ruusun nimi on minusta loistava moniteemainen mestariteos ja klassikko, jolla osallistun Marilen Klassikkohaaste 3:een.
******
Italialainen Umberto Eco (1932 - 2016) oli kirjallisuuden ja kulttuurin monitaituri, ja Ruusun nimi oli hänen "best seller", jonka filmiversio oli myös suurmenestys. Tämä menestys on jättänyt suurelta yleisöltä varjoon hänen muut ansiot, kuten sen, että hän oli pitkään semiotiikan professori.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Kistan kirjasto




Tukholmassa Kistassa Kista-Gallerian kauppakeskuksessa on kirjasto (toisessa kerroksessa), se on rauhallinen ja hyvä kirjasto. Turun Skanssin kauppakeskuksessakin on kirjasto, siitä on lyhyt bloggaus täällä.

Kistan kirjasto lienee valittu vuoden kirjastoksi vuonna 2015. Tässä linkki kirjaston internetisivuihin.

Kistassa on paljon tietotekniikka-alan yrityksiä. Se on Tukholman sinisen T11-metrolinjan varrella, pääteasema on Akalla. Galleria-kauppakeskus on Metroaseman vieressä.

Kauppakeskuksessa on paljon kauppoja, kuvasta rajattu ihmiset pois

Kistan kauppakeskuksen kirjastossa on yllättävän paljon  myös suomenkielisiä ja suomalaisia kirjoja. Äänikirjoina hyllyssä suomeksi olivat  Waltarin Sinuhe egyptiläinen, Laila Hirvisaaren Me Keisarinna, Tommi Kinnusen Lopotti, Reijo Mäen Tulivuori, Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat, joka oli myös painettuna hyllyssä. Tommi Kinnusen Neljäntienristeys oli paperikirjana hyllyssä.

Tietokirjoissa löytyy historiaa, uusin Teemu-kirja. Kivimäen Murtuneet mielet ja muuta sotakirjallisuutta mm. jatkosodasta.


R-kirjaimesta löytyy Hannu Raittilaa, Ilkka Remestä ja Pirjo Rissasta


Aakkosten alkupäästä hyllyssä oli Suomesta Hollantiin muuttanutta Umaya Abu-Hannaa ja elokuvaprofessori Peter von Baghia ja monitoimimies Jörn Donneria, jonka teoksia oli paljon kirjastossa.

S-kirjaimesta löytyy Anja Snellmanin, Jarkko Sipilän , Timo Sandbergin ja Pekka Saurin kirja (ei kirjoja), Asko Sahlbergiltä löytyy kaksi kirjaa ja Ritva Sarkolalta kolme kirjaa.



Tässä on kuvia hyllyistä, sieltä löytyy monenmoista on murrerunoilija Heli Laaksosen Pulu uis -runokirja, Hotakaisen Jumalan sana


Nobelisteja löytyi suomeksi Patrik Modianon Hämärien puotien kuja ja Alice Munro Kallis elämä


Finlandia-voittajia edustivat: Riikka Pelon jokapäiväinen elämä, Rimmisen Nenäpäivä


Outi Pakkasta hyllyssä paljon ja Raija Orasta myös loistavaa evakkokarjalaista Eeva Kilpeä ja myös Marko Kilpeä.


Armeijasta annetaan ruusuista kuvaa hyllyssä oli Tuija Lehtinen Tuhansien aamujen talo, Tuija Lehtistä oli muutenkin tarjolla, Lehtistä on kevyt lukea.


Tässä on yllä mainittu äänikirjahylly.

Jari Tervon minusta hyvä Esikoinen odottaa hyllyssä poimijaansa. En tiedä paljonko Kistassa asuu suomenkielisiä, mutta Ruotsissa suomea puhunee noin 200 000 ihmistä, määrä vähenee, ruotsinsuomalaisten keski-ikä myös nousee. Pohjois-Suomestakin, mistä Tervo on kotoisin, lähti 1960-luvulla ihmisiä Ruotsiin töihin.


Ruotsissa on hyvä osata erittäin hyvin ruotsia. Omalla äidinkielellä on myös hyvä saada kirjoja ja opetustakin. Kistaa lähellä ovat Tensta ja Rinkeby. Kistassa on suomenkielinen esikoulu kuten Rinkebyssäkin, paikkoja on yhteensä 27, tilanne vuonna 2014, lähde TÄÄLLÄ. Lastenkirjoja en huomannut katsoa erikseen, että mitä on suomeksi.

Kirjastoon kannattaa tulla ja lainata kirjoja suomeksi ja ruotsiksi. Itsekin luen kirjoja både på finska och på svenska, minusta suomalaiset kirjat kannattaa lukea suomeksi, itse pyrin lukemaan ruotsiksi ne kirjat, jotka on kirjoitettu ruotsiksi.



Kaari Utriota on ja Taavi Soininvaaraa on tarjolla. Kielitaitoa voi ylläpitää, lukemalla kirjoja ja samalla suomalaiset kirjat paljastavat parhaimmillaan jotain syvää suomalaisuutta.


Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis oli hyllyssä, siitä ei kukaan pahoittane miltään, ja Paasilinnan Artoa löytyi ja Sirpa Kähkösen Graniittimies



Reijo Mäkeä on myös kirjana Cowboy on varsin uusi Vares. Siitäkin olen blogannut, olen laittanut linkit, jos joku Kistan kirjaston kävijä haluaa kurkata kirjasta bloggauksen.



Kistan kirjasto oli kiva ja rauhallinen paikka, siellä on helppo rauhoittua. Jos on suomenkielisenä viikonkin tai pari päivää hotellissa Kistassa. kannattaa kirjastoa käyttää. Hotellissa on hyvin vähän kirjoja, jos ollenkaan, eikä suomeksi.

Kirjastokortin saaminen voi olla hankalaa, mutta lukusalia kannattaa käyttää.

Tukholmassa on paljon muitakin kirjastoja, joiden osoitteet ja aukioloajat ovat netissä.

Tack, att jag fick besöka bibliotek vid Kista.

torstai 28. heinäkuuta 2016

Reijo Mäki: Hot Dog




Reijo Mäki: Hot Dog, 2016, Otava, sivumäärä 464. (Kirjaston kirja)

Reijo Mäen kahdeskymmenesseitsemäs Vares-seikkailu tuli ulos  tänä vuonna 2016. Hot Dogin rakenne on entinen, eli epilogissa esitellään rikollisia kahdessa polvessa, sitten on seitsemän osaa tajunnan virtaa, rikosta ja sen tutkintaa. Alkuun on hyvinkin sekavaa hölinää, mutta loppua kohti meno muuttuu vimmaiseksi ja rikokset ovat rajuja ja motiivit voimakkaita. Itse rikos ja sen motiivi selvitetään aivan kirjan lopussa.

Juoni (lähtökohta)
Hot Dog alkaa Turun laiturifestivaalin Down By the Laiturin tunnelmissa, kun yksityisetsivä Jussi Vares tarkkailee tuottaja/manageri Ernesto Vahasen toimeksiannosta Polly Papegoijaa ja Tres Birdies'ä eli Wilma Wästäräkkiä sekä Tiiti Titityytä ja tämän jälkeen MC Ape-Man:ä eli Aapeli Syréniä. Räppärit kuvataan varsin "humoristisessa" valossa, eikä niinkään edullisesti. Ensimmäiseen sataan sivuun on mahdutettu Vareksen ja Luusalmen känni- ja panosekoiluja, ja performanssinäytöksiä ...

Laiturifestivaalin aikana entinen poliisi deekiksellä oleva Eero Pränni on uhonnut tietävänsä, kuka ampui kolme vuotta sitten Pernossa Pub Konehuoneesa rikollispäällikkö Hermanni Hessundin. Pränni katoaa ja hänen liikuntakyvytön siskonsa Irene Kurikasta pyytää Varesta selvittämään, missä Pränni on tai oli ja mitä hänelle on tapahtunut. Vares menee Kurikkaan, missä nuuskijoista ei pidetä. Vares selviää kuitenkin aina miltei kuivin jaloin ja housuin.

Prännin kohtalo selviää, samalla lukija voi päätellä miksi Hessundi ammuttiin ja kuka hänet teloitti. Lisäksi kirjan aikana ryöstetään ja raiskataan, pahoinpidellään ja tapetaan ihmisiä. Kirjan sävy on kuitenkin pääosin varsin kevyt ja puujalkavitsivirta on miltei keskeytymätön.

Henkilöt
Vareksissa on vakiohenkilöt. Jussi Vares yksityisetsivä ja oikeustieteen ikuinen ylioppilas, pastori Alanen antikvariaatin pitäjä, novellikirjailija Luusalmi, pikkurikollinen Kyypakkaus ja toimittaja Ruuhio. Aikojen saatossa on murhattu ainakin Oxbacka ja nyt siis Vareksen armeijakaveri Eero Pränni on kateissa.

Mäki ymppää juoneen yleensä jonkun erikoisen rikollisen, tässä Lysmyn, jolla itse pääjuonen kanssa ei ole juurikaan mitään tekemistä, mutta H-hetkellä kaveri tulee tekemään "yllätystä". Lysmy pääsee kirjan alkupuolella Sörkästä, ja kaverin kujanjuoksu on varsin uskomatonta touhuilua.

Vareksella on yleensä joku petikumppani ja nainen, jonka kanssa myös keskustellaan. Petikumppanina on performanssitaiteilija Reetta Pujo (Pasila -tv-sarjassa oli Reetta Ruusu), ja salaperäinen nainen on virotar Ester Orav.

Mäen turkulaiset miljööt ja Jokken kuvat (määrä korvaa kuvissa laadun)
Kirja alkaa Aurajoenrannasta ja Down By the Laiturin tunnelmista. Itse en ole koskaan käynyt DBTL:ssä, jonka festivaalin jälkeen joenrannan kadut ovat täynnä lasinsiruja, muutaman kerran olen pyöränkumit niihin puhkonut.


Roskaa on toki normaalinakin sunnuntai-aamuna

DBTL:n musiikillinen tarjonta ei osu minulle, nykyisin ainakin tarjonta on vanhemmalle väelle, tänä vuonna vain Sanni ja Roope Salminen ovat suhteellisen nuoria, muuten esiintyjät ovat "nuorekkaita", kuten luultavasti yleisökin. Torstaina Sannin lisäksi on Kaija Koo, Popeda, Eppu Normaali, perjantaina Roope Salminen ja koirat, Matti ja Teppo, Menneisyyden vangit, Ressu ja Jussi, Yö, lauantaina Wake the Nations feat Timo Pelander, Neljänsuora, Paula Koivuniemi, Juha Tapio ja Jari Sillanpää. Huippuja, mutta ei minun makuuni (Kaija Koon, Matin ja Tepon, Sannin, Paula Koivuniemen, Popedan ja Eppu Normaalin olen nähnyt livenä festivaaleilla tai laivalla).


Nämä kaksi kuvaa on otettu syksyllä, eli entinen "Kaupungintalo" Kristiinankadun päässä on valaistu

Kaupunginteatteri on remontissa, tässä kuva Virastotalon puolelta, DBTL on Urheilupuiston yläkentällä.

Murha on tapahtunut Pernossa, jonka tienoon tunnen varsin hyvin

Pansion Lumikonkadulla on tosiaan kerrostaloja, alueella olen ollut hyvinkin paljon, ja myös metsässä, johon viitataan. Tosin en tiedä mitä paikkaa Mäki tarkoittaa.


Metsässä korkean kallion päällä ylemmän nuolen kohdalla on jonkin näköinen "piippu", ja toisen nuolen kohdalla on eräs tapahtumapaikka eli Lumikonkadun Siwa.

Kirjassa murhaillaan vielä Turun Pahaniemessä, jossa en ole käynyt ja Kuusistonsalmen rannalla jossa olen ollut vain muutaman kerran.


Kuuvuori on tutumpi paikka. Kuuvuoren portaat ovat kuuluja harjoittelupaikkoja. Portaat on hiljattain uusittu, eli juoksemaan niitä vaan.


Tässä on kuva Kuuvuoren huipulta Nummen koululle päin sekä tammikuulta että heinäkuulta eli eiliseltä. Näköalat ovat upeat, joskin kalliolla on tupakantumppeja ja lasisiruja sekä mäyräkoiran pahveja.

Kirjan nimi
Kirjan nimelle ei ole erityisempää selitystä, eräs henkilö kutsuu Varesta Mr Hot Dogiksi. Kirjalle olisi ollut tarjolla osuvampikin nimi erään sitrushedelmän mukaan, mutta näin on varmasti parempi.




Loppuratkaisu
Lopullinen ratkaisu on varsin tyypillinen Vareksissa, eli konnat eivät jää poliisin haaviin, vaan hoituvat muuten.

Katsotaan, miten ihmiset ottavat Hodarin vastaan ja palataan tarvittaessa "asiaan", minusta alkua olisi voinut tiivistää, mutta loppu rullasi hyvin. Minua kaikessa kauheudessaan kiinnosti, miten Lysmy (ja Hylsy) linkittyvät tarinaan. Lysmy vertaa vankilan aamuja "päiviin murmelina", jossa elokuvassa Phil Connors (Bill Murray)  herää aina samaan aamuun. Phil Connors kehittyi, Lysmy ei samaan pystynyt.

****
Reijo Mäki (s. 1958) on Siikaisissa syntynyt turkulaistunut ammattikirjailija. Hänen lukijakuntansa on laaja. Mäen kirjojen lukeminen edustanee faneille harrastusta, ja elämäntapaa, ja kaikki lukeminenhan on hyödyllistä


Olen blogannut Vareksista
Black Jackin ja Valkovenäläisen täällä
Sheriffi täällä
Cowboyn täällä
Intiaanin täällä
Tulivuoren näin.

Mäellä on myös Roivas-sarja, olen blogannut
Kruunun vasikan TÄÄLLÄ ja
Slussenin TÄÄLLÄ.

Luusalmen Siivellä eläjän näin.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Åsa Larsson: Uhrilahja



Åsa Larsson: Uhrilahja, alkuteos Till offer åt Molok, suomentanut Kari Koski, Seven-pokkari Otava 2013. Sivumäärä 364.

Åsa Larsson (s. 28.6.1966) on ruotsalainen kirjailija, joka täytti juuri 50-vuotta. Olen lukenut edeltävät teokset: hurjan Aurinkomyrskyn (2003), Suden taipaleen (2006),  Mustan polun (2007), Kunnes vihasi asettuu -kirjan (2008) ja nyt siis Uhrilahjan.

Dekkarisarjan päähenkilö Rebecka Martinsson on alunperin Kiirunasta, mutta toimi Tukholmassa asianajotoimistossa, josta on palannut kotiseuduilleen. Rebeckalla on jonkinnäköinen suhde entiseen työkaveriinsa (tai on pomo) Måns Wenngreniin. Poliisina vaikuttaa monen lapsen äiti Anna-Maria Mella, ja Stålnacke, oikeuslääkäri Lars Pohjanen, ja Rebeckan naapuri ja isähahmo leskimies Sivving.

Jokaisessa kirjassa tapahtuu raakoja murhia, ja pimeitä voimia on liikkeellä. Tässä tarina alkaa karhusta, joka syö vahtikoiran, kun karhu on kaadettu sen vatsasta löytyy ihmisen peukalon luu. Sivvingin naapuri Sol-Britt Uusitalo löytyy kuoliaaksi heinähangolla pahoinpideltynä. Hänellä on ollut kuolleen poikansa lapsi Marcus hoidossa. Poika on ollut yliajon uhri, syyllinen on paennut. Sukua riivaavat väkivaltaiset kuolemat.

Kirjan tapahtumat ajoittuvat lokakuun loppuun, mutta rinnalla kulkee Sol-Britt Uusitalon isoäidin tarina, neiti Elina Pettersson  tulee 21-vuotiaana viattomana, raikkaan kauniina opettajaksi pohjoiseen Kiirunaan, josta on löydetty rautamalmia, ja varustautuminen ensimmäiseen maailmansotaan ja maailmansota vaurastutti kaivosten omistajia. Kiirunassa nuoria naisia vokottelevat hienovaraisemmin isännöitsijä Hjalmar Lundbohm ja ylikaivosvouti Fasth väkivalloin. Nykyajan murhenäytelmä kulkee paloittain eteenpäin, pitkään kolutaan vääriä johtolankoja ja pidätetään vääriä henkilöitä, mutta lopulta yhteydet ja tekijä selviävät, ja linkki menneeseen paljastaa motiivin, joka lopulta on raha.

Rebecka Martinsson jatkaa tutulla tyylillään, hän ui aina vastavirtaan. Syyttäjien nokkapokassa hänet hyllytetään tutkimuksista. Hän jättäytyy töistä pois ja tekee tutkimuksia omaan lukuun oikeuslääkäri Lars Pohjasen ja tulipalossa vaurioituneen Krister Erikssonin kanssa. Rebeckan etäsuhde Månsiin katkennee seuraavassa kirjassa, sillä Rebecka lähenee Kristerin kanssa. Krister ottaa hoiviinsa murhatun naisen pojanpojan Kristerin, joka on rankasti koulukiusattu. Poika on taantunut traumoissaan elämään koirankopissa yhdessä monien koirien kanssa, mutta Kristerillä on aikaa ja kärsivällisyyttä saada Kristeriä "inhimilliseen maailmaan", joka tosin on tämän kuvauksen mukaan hyvinkin paha, ja väärien viettien vääristämä.

Åsa Larssonin Uhrilahja on hyvä dekkari, jonka vahvuutena on voimakkaiden viettien kuvaaminen. Henkilökatras on tuttu aiemmista osista, ja tarina ja henkilöt kehittyvät. Vaikka kirjailija on lakimies, ratkaisut tulevat usein oman käden kautta tai oman oikeustajun mukaisesti. Vastakkain asettelut ovat jyrkkiä ja toiminta on rajua. Rebecka Martinsson ei ole itsekään mikään pehmo, kova luu niin yksityiselämässä ja töissä. Tätä kovuutta hän ei itsekään tahdo henkisesti kestää.

Menneisyyden sovinistisiat (Fasth ja Lundbohm) olivat yhteisön arvostettuja jäseniä, joita tosin katsottiin karsaasti.
"Ylikaivosvouti Fasth marssii Kiirunan läpi. Hän on kuin elävä lumiaura. Ihmiset väistyvät syrjään, pikaisia tervehdyksiä, hatunnostoja, niiauksia, vaivihkaisia katseita".  s. 311

Krister puuttuu Marcuksen koulukiusaamiseen sivuilla sivuilla 316-320, vierailessaan Niemen omakotitalossa. Perhe ja poika kieltävät ensin kaiken kiusaamisen ja syyttävät Marcusta. Kun Krister kertoo tietävänsä perheen nostavan kaikenlaisia tukia, mutta työskentelevän pimeästi.  Krister ymmärtää, että perheen poika jatkaa kiusaamista jonkun toisen uhrin kanssa, mutta ehkä Marcus saa olla rauhassa. Tässähän tukia huijaava Niemien perhe elelee leveästi, on uima-allasta, monta autoa ja käydään rentoutumassa Thaimaassa. Perhe rahoittaa elämänsä yhteiskunnan tukirahoilla ja pimeillä töillä. Pimeä työ on laitonta veronkiertoa, tukien väärinkäyttö täyttää minusta petoksen tunnusmerkistön.

Muualla blogistaniassa
Toukokuussa 2012: Susa analysoi tätä Järjellä ja tunteella blogissaan ja suitsuttaa tätä hyväksi
Kesäkuussa 2012. Kirsin kirjanurkassa tätä luonnehditaan Larssonin parhaaksi
Heinäkuussa 2012 Leena Lumi piti tätä vuoden parhaana (siihen asti) ja Leena Lumi kiinnitti huomiota samoihin asioihin, eli naisen olevan pohjoisessa pelkkää riistaa, ja koirien kovaan kohtaloon. Lumin arvioon on saatu kirjan tunnelma hyvin taltioitua.


Ostin kirjan ruotsiksi Tukholmasta. Lainaus sivulta 331, eli sama kuin yllä: Övergruvfogde Fasth marscherar genomkiruna. Han som en levande plog. Folk viker undan, det är hastiga hälsingar, lyfta mössor, knixanden, förstulna blickar.


Olof Palmen kadun Alfa Antikvariatista sain sen 10 kruunun hintaan. Till Offer åt Molok on valittu vuoden 2012 Ruotsin parhaaksi rikosromaaniksi.


Itse pidän kaikista Åsa Larssonin Martinsson-kirjoista, ja henkilökohtaissti pidän enitenn Mustasta polusta ja teoksesta Kunnes vihasi asettuu, myös Aurinkomyrsky on vimmaisen hyvä, ja yllä kuva Ruotsissa myynnissä olevan kirjan kannesta, hieno kansi. Aurinkomyrsky valittiin parhaaksi debyytiksi, muitakin palkintoja Kiirunassa syntyneelle juristitaustaiselle kirjailijalle on sadellut. Onnea Åsa Larssonille Jokken kirjanurkastakin.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Minna Canth: Työmiehen vaimo


Minna Canth: Työmiehen vaimo (yllä on kärpäsen kuva, kärpäsestäkin on enemmän hyötyä ja iloa kuin näytelmän miespäähenkilöstä Ristosta. Kuten alla ilmenee Ristosta on pelkkää haittaa).

Minna Canthin Työmiehen vaimo -näytelmä on vuodelta 1885. Se on luettavissa Gutenbergissä.

Juoni on lyhykäisyydessään seuraava (sisältää juonipaljastuksia, jos et ole lukenut tai katsonut näytelmää, älä lue pidemmälle).

Ensimmäisessä näytöksessä kuvataan Riston ja Johannan häitä. Risto on viinanjuoja ja rehvastelija. Johanna on kiltti ja ahkera, hänellä on säästössään työllä ansaitsemiaan rahojaan. Häihin tulee hurja Homsantuu eli Kerttu, jonka äiti on ollut "mustalainen". Risto on ollut Kertun kanssa kihloissa. Johanna kohtelee Kerttua kuin ihmistä, mutta järkyttyy Riston ja Kertun menneisyydestä. Häävieraiden joukossa on miehiä ja naisia. Miehistä ainoastaan Yrjö on asiallinen, ja naisista Vappu on järkevä. Risto rehvastelee häätilaisuudessa sillä, että mies on perheen pää, mies hallitsee naisen omaisuutta, naisista Leena-Kaisa, Laura, Katri ja Anna-Maija moittivat Johannaa ja kehottavat Johannaa kuuliaiseksi Ristolle, ja olemaan alamainen ja alistua.

Toisessa näytöksessä Johannalla on kolmekuinen poika, joka on ruuan puutteesta sairas. Risto on ryypännyt Johannan rahat. Johannalla on työllä ansaittu markka, jota Risto tulee vaatimaan viinaan. Katri ja Laura vinoilevat Johannalle ja ovat tietävinään kaiken lastenkasvatuksesta. Johanna on aivan pehmeä ja antaa ainoan markkansa, jonka on saanut kutomapalkkana. Risto on ryypännyt jo Johannan pankkitalletukset 600 markkaa. Johanna on loppu ja hänellä ottaa sydämestä. Vappu ostaa Johannalle leipää, ja järjestää hänelle työtä Vörskyltä.

Kolmannessa näytöksessä Risto ja Kerttu kohtaavat, kun Kerttu on omiensa tykönä. Minusta Kertun romanitaustan julkituonti on osoittelevaa.

Neljännessä näytöksessä Risto haluaa rahaa, olutta tekee mieli. Toppo Riston ryyppykaveri ja Risto filosofoivat juomisen työllistävästä vaikutuksesta ja Toppo siitä, että "hullu paljon työtä tekee, viisas elää vähemmälläkin". Risto vie Johannan Vörskylle tekemästä kankaasta suurimman osan ja menee ryyppäämän. Leena-Kaisa tulee paikalle, Johannan koti on ankea, ja Leena-Kaisa arvostelee Johannan emännän taitoja. Leena-Kaisa arvostelee Johannaa myös Riston juomisesta, ja estää Johannaa hakemasta kangasta juopoilta takaisin. Vörsky tulee hakemaan tilaustyötä kotiinsa. Vörsky kuulustelee Johannaa ja syyttää Johannaa, että on jättänyt lapsen yksin (Leena-Kaisa on hoitanut lasta) ja siitä, että on jättänyt oven lukitsematta ja myös varkaudesta (jonka siis Risto teki). Yrjö tulee paikalle, Leena-Kaisa on kutsunut, Yrjö antaa rahaa Johannalle, jotta hän voi maksaa kankaan Vörskylle. Kerttu yllättää parin ja tekee väärät johtopäätökset. Rouva Vörsky tuomitsee moraalisesti Johannan huonoksi naiseksi, ja kelvottomaksi kansalaiseksi, Johanna tuomitaan joukolla  ja uhkaillaan laillisilla seuraamuksilla. Johanna kuolee.

Viidennessä näytöksessä, (joka minusta on turha tarinan kannalta). Ristoa ei Johannan kuolema hetkauta. Leena-Kaisa pitää Ristoa sankarimiehenä, ei edes koskaan lyönyt Johannaa. Kerttu saapuu paikalle aseen kanssa aikeena tehdä tilit selväksi Riston kanssa. Poliisit korjaavat Kertun, ja Risto pääsee pälkähästä, Risto luottaa "oikeuden toteutuvan". Vappu ottaa Johannan lapsen kasvatettavakseen. Risto tarjoutuu mieheksi Vapulle, jonka aikeen  Vappu torjuu. Risto menee anniskelupaikkaan juomaan, ja näytelmä päättyy.

Teema, henkilöanalyysiä ja arviointia

Näytelmä on mustavalkoisuudessaan loistava. Teemoina ovat naisen alistettu asema avioliitossa, sortaminen, ja yleensä ihmisten moralisointi.

Risto, joka on alkoholisoitunut rapajuoppo ja pettäjä, on naisten suosiossa Vappua lukuunottamatta. Naiset ovat ensimmäisenä tuomitsemassa Johannan.
Toppo on Riston ryyppykaveri. Heikko ihminen, joka tekee pahaa.
Johanna on liian heikko pitääkseen puoliaan Ristoa vastaan.
Kerttu esitetään hurjaksi, luultavasti Minna Canth viittaa hänen taustaansa. Kerttu on minusta täysin ylimääräinen henkilö tarinassa näytelmän juonen ja teeman kannalta. Risto on roisto, vaikka Kerttua ei olisikaan olemassa.
Leena-Kaisa on tyypillinen "parempi" ihminen, valmiina tuomitsemaan muita ajattelematta asiaa. Hänen kaltaisensa naiset ovat halukkaita tuomitsemaan muut huonommat naiset, ja heidän kaltaisensa ihmiset yhdessä miessovinistien kanssa ylläpitävät miesten ja naisten epätasa-arvoa. Leena-Kaisan tapaiset naiset ovat toisten naisten pahimpia syyllistäjiä.
Rouva Vörsky on tyypillinen varakkaampi rouva, joka rahojensa turvin pitää itseään moraalisesti työmiehen vaimoa ylempänä.
Yrjö on pohjimmiltaan hyvä, mutta Johannan avioiduttua hän on voimaton sorron edessä. Yrjö kuitenkin auttaa Johannaa, vaikka yhteisö tulkitsee Yrjön ja Johannan suhteet väärin.
Vappu on tarinan sankaritar, hieno ja rohkea ihminen. Hän ei haikaile naimisiin eikä Riston perään, hänen mielestään on "parempi katsoa kuin katua". Vappu on asiallinen ja ymmärtää Johannaa, hänellä on moraalista selkärankaa olla eri mieltä, eikä hän tuomitse Johannaa kuten muut varsinkin naiset. Vappu pystyy sanojen lisäksi myös konkreettisesti auttamaan.

Työmies Risto?
Risto on  minusta tyhjäntoimittaja, rehvastelija, sovinisti ja juoppo, hän ei ole mikään työmies. Jos Risto olisi ollut työmies, ei ongelmia olisi ollutkaan, Risto käyttää termiä "maassa maan tavalla taikka maasta pois", tässä seuraavassa vuorosanassaan:
"Risto: Vastoin lakia ja oikeutta maassa? Ehei! Ei sitä niin sentään.—Elä maassa maan tavalla, taikka maasta pois.—Näetkös, kuinka hän minua pelkää. Piiloittelee ja hiipii pakoon kuin varas juuri. Todistus siitä, että hänellä on rahaa. Malta vähäisen, Toppo, kohta saamme ryypyt. (Rientää Johannan luokse.)
Risto saakin kurkkunsa kosteaksi ja vie vaimoltaan ja lapseltaan viimeisen rovon.
En tiedä paljonko Minna Canth on käyttänyt sanontoja, mutta maassa maan tavalla tai maasta ulos, näyttää olevan aika vanhaa perua. Risto ei minusta ole yhteiskunnan eikä perheen tukipilari. Olisiko hän voinut myös harkita muuttoa muille maille?

Minusta kuten yllä totesin, Homsantuun eli Kertun alkuperän "keksiminen ja ymppääminen" tarinaan on täysin turhaa. Tässä on Lauran liian asenteelista analyysia:
"Laura: Mutta äiti oli mustalaista sukuperää, ja semmoinen ylenannettu kuuluu vielä olleenkin. Ei hän miehensäkään luona asettunut olemaan, vaan karkasi pois, ja Homsantuun hän olisi vienyt mukanaan, mutta Väänäsen sukulaiset ajoivat takaa ja ottivat lapsen pois. Sitten nuo mustalaiset, kelvottomat, olivat vielä tehneet taikoja ja panneet Väänäsen juomaan niin pahanpäiväisesti, että muutamassa vuodessa hävitti talonsa ja kaikki. Viinaan hän viimein kuolikin.
Homsantuu on kieleltään lahjakas, tässä näytteeksi yksi hänen vuorosanoistaan:
"Homsantuu: Sama juuri, jota kilvan olette kiehuttaneet kielikattilassanne ja hautoneet hammastenne välissä. Paljonko siitä työstänne lienette hyötyneet. Sanokaapa pilanpäiten. Syntiä saitte sydämen täyden, mutta sitähän teillä oli yllin kyllin jo entuudeltakin".

Minna Canthin kunniaksi ei turhaan liputeta, Työmiehen vaimo on hänen tuotantonsa voimakkain kannanotto naisen tasavertaisesta asemasta. Onneksi tasa-arvo-asiassa on menty eteenpäin. Edelleen yhteiskunnassamme on ihmisiä, jotka sortavat heikoimpia myös naisia. Onneksi naisilla on nykyisin lähes tasavertainen asema ja naisilla on kaikki oikeussuojakeinot käytössään. Tämä ei estä kuitenkaan naisiin kohdistuvaa perheväkivaltaa eikä kaltoinkohtelua kokonaan. Onneksi useimmat miehet ylläpitävät hyvää perhe-elämää ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa, mutta vain naisten täysimääräiset oikeudet ja naisten osallistuminen yhteiskunnan toimintaan kaikissa sen sektoreissa voi ylläpitää todellista tasa-arvoa.

*****
Minna Canth (19.3.1844 - 12.5.1897) oli suuri vaikuttaja naisten asemaan, menneellä viikolla vietettiin Naisten viikkoa. Minna Canth oli naimisissa ja hänellä oli seitsemän lasta,  Minna Canth oli alkuperäiseltä nimeltään Ulrika Wilhelmina (o.s.) Johnson.

Minna Canthin teoksesta Salakari olen blogannut NÅIN,

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira



Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira, alkuteos: Дядя Фёдор, пёс и кот  1974, kääntänyt Martti Anhava ja kuvitus Gennadi Kalinovski, Otava 2009, sivumäärä 138.

Eduard Uspenskin (s.1937) lastenkirja Fedja-setä, kissa ja koira on kertomus pikkuvanhasta pojasta Fedja-sedästä, Fedja-setä tapaa ensin puhuvan kissan, jolle antaa nimeksi Matroskin. Perheen äiti ei pidä oikeastaan mistään, eikä ainakaan lemmikeistä, joten Fedja-setä kirjoittaa kirjeen ja lähtee kotoaan, kissa mukanaan maaseudulle kylään nimeltä Prostokvashino. Siellä he muuttavat autiotaloon, sillä ihmiset ovat muuttaneet kerrostaloon. Mukaan tulee koira Musti, joka osaa myös puhua ja kirjoittaa, kuten kissakin, heidät on opettanut professori Ivan Sjomin, jonka lemmikkejä he ovat olleet (professori oli matkustellut paljon ja eläimiä oli siirrelty hoitajilta toisille). Kylässä on toisten asioista kiinnostunut ja raportoiva posteljooni Petshkin.

Kirja koostuu 22 lyhyestä luvusta, joissa on myös mustavalkoisia hauskoja kuvia. Joka luvussa koetaan hauska, jännittävä tai erikoinen seikkailu, mutta myös tarina edistyy. Fedja-setä eläimineen joutuu ratkaisemaan myös käytännön ongelmia. He etsivät aarteen, kissa ostaa riehakkaan lehmän Mirrin, jota lypsää, Fedja-setä traktorin Tr-tr Mitjan. Metsästyskoira ostaa pyssyn, jolla yrittää metsästää, mutta päättää alkaa suojella eläimiä ja tuo majavan poikasen asuntoon. Villieläin kuuluu luontoon, ja poikanen palautetaan vanhemmille muutaman sattumuksen jälkeen. Musti etsii itseään ja löytää kutsumuksensa valokuvaamisesta, jossa voi metsästää kuvia. Matroskin tekee sovinnon professorin kanssa, mutta ei muuta enää hänen luokseen.

Seikkailut loppuvat aikanaan. Fedja-setä, joka seikkailun alussa on noin kuusivuotias, palaa kotiinsa ja menee kouluun ja vierailee eläinten luona loma-aikoina. Uspenski on kirjoittanut näitä tarinoita enemmänkin.

Tämä kirja on valloittavan hauska ja minusta iätön klassikko, joka ei ole edes sidoksissa miljööseen mitä se myös lempeästi kuvaa, eli neuvostoliittolaista maaseutua. Tässä puhutaan valtion vuokralehmän vasikan omistusoikeudesta, puhutaan miliisistä ja kolhoositalonpojasta ja talossa on puutarha, missä viljellään perunoita, lisäksi vuokrataan valtiolta lehmä.

Kaupungistuminen on nykyäänkin ongelma ja yllättäen sivutaan energiaongelmiakin. Joukko tilaa pikkuauringon kotiinsa, ja traktori käy perunoilla. Uusiutuvat energiamuodot aurinkoenergia ja biopolttoaineet ovat edelleenkin ajankohtaisia asioita energiakeskustelussa.

Tätä kirjaa kannattaa kokeilla lapsille lukukirjaksi, voi osua ja upota tajuntaan.

Fedja-sedästä (jonka nimi oikeasti lienee venäjäksi Fjodor) ovat bloganneet MarikaOksa sekä Elina.

Lukutoukan kesäbingossa on vinobingo ja vaakabingo.
Luultavasti tällä saa osallistuttua Leningrad-Ostberlin -haasteeseen

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Jarkko Sipilä: Luupuisto

Jarkko Sipilä: Luupuisto, Takamäki sarjan 14:s nide, 2014, tämä painos Crime Time 2015, sivumäärä 250.

Jarkko Sipilän Luupuisto on rutiinilla kirjoitettu realistinen rikosdekkari.

Luupuistossa naissienestäjä löytää kyynärluun palasen, ja poliisit löytävät Thomas Miro Nyyssösen ruumiin haudattuna läheltä. Nyyssönen on kärsinyt pienen huumetuomion, ja hänen läheinen lapsuuden kaveri Teemu Laurila isomman kakun nauttija Kuopion vankilasta joutuu kuulusteltavaksi. Nyyssösen viime vaiheet on selvitelty rutiinitutkimuksilla, pankkikortinkäytöllä saadaan jo valaisevia tietoja. Nyyssöselle on sossun tuet juosseet, vaikka kaveri on ollut murhattuna jo vuoden verran.

Kirja vie eteenpäin murharyhmän poliisien tarinoita, tutkinnassa joudutaan piipahtamaan myös huumepoliisin reviirillä. Poliisin vasikat ja vinkkitoiminta ovat valokeilassa ja puhutaan eprin kirjauksista. Epri tarkoittaa epäiltyjen rekisteriä, eli siinä on hyvinkin jäsentämätöntä mutta hyvin hyödyllistä tietoa, ongelma on eprin "vastustajien" mukaan siinä, että tieto on salaista, eli asianomainen ei voi oikoa väärää tietoa. Viime kädessä on minusta kysymys polisin keinosta suojella kansalaisia ja tutkia rikoksia ja toisaalta kansalaisten perusoikeuksista, tämä on aina tasapainoilua). Tarinan kuluessa saadaan talteen 100 kilogramman amfetamiinierä. Koetaan paljon poliisien nokittelua, tavataan erilaisia rikollisia ja metsien miehiä (yksi on Jake Nyman, jonka täyskaima on legendaarinen musiikkitoimittaja).

Nyyssösen murha, joka on välillä miltei sivujuonne saadaan selville, miehen menneisyydestä ja mieltymyksistä löytyy murhamotiivi. Lopussa tiedoista seuloutuu motiivi ja jännitys tihenee.

Kirjasarja on nimetty Takamäen mukaan. Takamäki on tarinassa taaemmalla tutkii ja ylläpitää suhdetta alakerran asunnon kuvaamataidonopettajaan Iinaan. Eniten huomiota saa Suhonen eli Suhis, joka solmii kirjan alussa suhteen entiseen (ja nykyiseen?) rakkauden ammattilaiseen Irinaan. Tällä voi turvallisuusseurauksia. Poliisi-amk:stä on harjoittelemassa nuori nainen eli Milka Mustavaara, reipas nainen, joka löytää Nyyssösen ruumiinkin.

Kaiken kaikkiaan Jarkko Sipilän Luupuisto oli varsin viihdyttävä kotimainen rikosdekkari. Alkuun vierastin asiatyyliä, mutta kirja kasvoi minusta nautittavaksi dekkarikokemukseksi.

Kirjavuori on lukenut koko sarjan ja positiivinen arvio on TÄÄLLÄ.

*****
Jarkko Sipilä on rikostoimittaja. Hänestä on oiva haastattelu Elsa-News lehdessä 1/2014. Jutun mukaan Sipilä on ollut MTV:n rikostoimituksen päällikkö. Jutussa ilmenee, että Sipilä on ollut raportoimassa keskeisistä henkirikoksista. Sipilä vaikuttaa hyvin terävältä.
Sipilä suunnittelee jutun mukaan juonta miltei kauemmin kuin kirjoittaa tarinaa. Itse kirjoitustyö vie aikaa yhdestä kahteen kuukauteen. Juoni hahmottuu parissa kuukaudessa kirjoittamisen jälkeen viimeistely vie aikaa. Kuten arvata saattaa Takamäki ei ole Sipilän alter ego.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Reijo Mäki: Kruunun vasikka



Reijo Mäki: Kruunun vasikka, 1994, Seven-pokkari 2015, sivumäärä 283.

Reijo Mäen  Kruunun vasikka avaa Sakari Roivas -trilogian.

Sakari Roivas on eronnut suomalaistaustainen Tukholman rikospoliisissa työskentelevä etsivä ja Kruunun vasikka on sujuvasti kirjoitettu mustaa huumoria sisältävä poliisijännäri Tukholmasta, jossa Mäki itse on ollut töissä.

Juoni
Kirja alkaa kammottavalla löydöllä, hylätyssä veneessä on monta ruumista, heidät on kaikki ammuttu. Tukholmassa liikkuu entisestä Neuvostoliitosta tulleita doping-aineita ja piristeitä. Lisäksi Tukholmaa piinaa pankkiryöstöaalto, jossa henkilökuntaa pelotellaan paukkupanoksilla (rynnäkkökiväärissä räkäpäitä), tämän jälkeen on luvassa oikeita kuteja, jos ei tule rahoja. Ryöstöt on ovelasti suunniteltuja, ja ryöstöt toteuttavat moottoripyörämies ja pakettiautoporukka. Erään keikan yhteydessä moottoripyörämies kuolee. Poliisipäällikkö on päättänyt lähettää miehen "kentälle" ja Roivas muuttaa vuokralle murjuun Klaus Mantere -nimisenä. ja onnistuu soluttautumaan liigaan. Toteuttajat ovat kotoisin Tenstasta, ja ovat osin suomalaistaustaisia, ja heillä on bändikin eli Rogge, Tango ja Tonto, ja välipomona on Pekka Pokka. Liiga tekee perintäkeikan käytettyjen autojen liikkeeseen. Perintä onnistuu hyvin, mutta liikkeestä he saavat erikoisen voimamiehen peräänsä. Seuraava pankkiryöstö on viimeinen ja se on suunniteltu Kaarle XII:n muistopäiväksi,  joka on Kaarle XII:n  kuolinpäivä 30.11. Kaarle XII:n  kuoli luotiin vuonna 1718, historianopettajamme ei vahvistanut kummalta puolelta rintamalinjaa luoti tuli, ehkä omien eli ruotsalaisten? Pankkiryöstö lähtee lapasesta sen vuoksi, että sinne tulee ison pomon palkkaama idänihme, jonka tarkoitus raivata liian tietäväiset pois, ja lisäksi mesomaan saapuu loukattu lihaskimppu Ragnar Börsum....

Kruunun vasikka  on omassa lajityypissään hyvin kirjoitettu. Mäen tyylin mukaan riveillä esiintyy ivaa eräitä ryhmiä ja henkilöitä kohtaan. Vakio ivan kohde on bodailevat roistot, tässä teoksessa hän on siis käytettyjen autojen liikkeessä perijänä toimiva Ragnar Börsum. Hänellä on omat erikoiset harrastukset, joita onneksi touhuilee yksin.  Mies ei ole älyn jättiläinen, jonka Mäki usein toteaa. Miehen loppukaan ei ole häävi: "Haulikko räjähti miehen käsiin kumealla pamauksella. Syynä onnettomuuteen saattoi olla se, että Ragnar Börsum oli suorittanut piipun sahaamisen enemmän voimaa kuin järkeä käyttäen".

Mäki on taustoittanut hyvin sivuhenkilönsä, ja juoneen saadaan paljon lisäruutia idänihmeestä, lihaskimpusta sekä rikollisliigan pomosta, joka on kiinteistösijoituksilla itsensä köyhdyttänyt levymoguli. Kirjassa on myös naisia ja "Mäen romantiikkaa", joka on aina fyysistä, eivätkä naiset tässä kirjassa ole välkkyjä.  Lopputohina on lisäksi varsin raaka, mutta pankkiryöstöt ovat  raakoja.

Reijo Mäen  Kruunun vasikka on äijämeinikiä Tukholmasta, minkä miljöön Mäki on minusta onnistunut tallentamaan.

Trilogian kakkos-osa on paras ja nimeltään Liian kaunis tyttö
Lyhytbloggaus Roivas-trilogian päättävästä Slussenista.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Unpopular bookish opinions -haaste


Sain Unpopular bookish opinions -haasteen Kirjavuoren peikolta täältä.

****
Valokuva on Tukholman Åhlensin myydyimpien hyllystä (siis popular-hyllystä). Toiseksi myydyin kirja  on Jan Guilloun romaani Blå Stjärnan, joka ilmestyy suomeksi syyskuussa. Se on viides osa Suuri vuosisata -kirjasarjaa, joka kertoo Lauritzenin suvusta. Tässä osassa tarina jatkuu vuodesta 1941 ja kirjan päähenkilö Johanne on englantilaisten leivissä .... kirjan lopussa sota päättyy ja miten naisia virallisesti muistetaan, ei mitenkään.
****

Unpopular bookish opinions -haasteen säännöt:
1. Linkitä haasteen antaja blogipostaukseesi ja lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkitä heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkitä heille postauksesi, jotta he tietävät, mikä on homman nimi.


1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et?
Mielensäpahoittaja, luin ensimmäisen ja jostain toisesta hiukan, eikä kyllä yhtään naurattanut. Inhoan turhasta murjottajia ja tyhjästä valittajia, en jaksa niistä enää lukea, eivät ehkä muutkaan, mutta kuten olen sanonut monesti "parempi rutistaa, kun rutista". Guilloun romaanista on tullut jonkin verran plagiointisyytteitä. Luultavasti bloggaan teoksesta, mutta vasta kun se on ilmestynyt suomeksi ja silloinkin niukalti.

2. Kirja tai kirjasarja, josta sinä pidät, mutta kukaan muu ei pidä?
Blogistanissa ei Asimovin Säätiötä ja sen jatko-osia ja Robotit sarjaa ole juurikaan luettu tai blogattu. Säätiön ykkösosan olen lukenut ainakin viisi kertaa.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut?

Olen aina ihmetellyt, miksi Tuulen viemän räiskyvä Scarlett haikailee nynnyn eli Ashleyn perään, Melanie on hieno ja hyvä nainen - sopiva herkälle Ashleylle, röyhkeä ja itsekäs Scarlett sopii Retku-Rhettille.

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty:

Näitä on paljon, kaikki nämä verijutut, vampyyrijutut, kauhujutut, väkivallalla mässäilyjutut, pettämis- ja huumejutut, ja inhimillisiä arvoja rienaavat teokset.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä
Mielensäpahoittaja,  kirjamaailman ulkopuolelta  kaikenlaiset ihmisten puhevioilla ja lihavuudella tai fyysisillä vioilla ratsastavat sketsihahmot. En hyväksy syrjintää enkä mitään vihamielisyyden tai halveksunnan lietsomista jotakin ihmisryhmää kohtaan. Elämää pitää kunnioittaa, ja sopua ja suvaitsevaisuutta lisätä.

6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et?

Gunter Grass ja Haruki Murakami lisäksi kirjailijat, jotka romantisoivat ilotyttöjä, maksullista rakkautta ym näitä on minusta yllättävän paljon. Minusta itsensä myymisessä ei ole mitään romantisoitavaa..

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa?

Knauskaardin taistelut,  Murakamin 1Q84, en tiedä näiden virallisia nimiä, evvk.

8. Kirja joka on huonompi kuin siitä tehty elokuva?

Kummisetä -kirja oli loistava, filmi on vielä parempi. Minusta Mennyt maailma on nerokas kirja, tv-sarja on vielä parempi.


Haastan Ullan luetut kirjat, Kirjasähkökäyrän ja Kirjan pauloissa sekä Sheferijm -blogit, jos ette ole vielä saaneet haastetta. En pahoita mieltäni, vaikka haaste ei tarttuisikaan. Näitä on ollut hauska lukea monissa blogeissa, eli teidänkään ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Haaste on mahdollisuus. 

Kiitos Kirjavuorelle muistamisesta.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Wole Soyinka: Aké - lapsuusvuodet



Wole Soyinka: Aké - lapsuusvuodet, Aké - The years of Childhood 1981, suomentanut Pentti Isomursu, Tammen keltaiset kirjat 1983, sivumäärä 312.

Aké on nykyisen Nigerian (ollut tuolloin brittien siirtomaa) Abeokutan kaupunginosa, päähenkiö Wole asuu muurien ympäröimässä pappiskorttelissa. Isä, jota kutsutaan Esseeksi on koulunjohtaja ja äitiä kutsutaan Villiksi Kristityksi. Teoksessa pikku-Wole touhuaa ihmetellen maailman ilmiöitä ja oppii erehdystensä kautta. Wole varttuu käy koulua ja pyrkii lopulta valtion kouluun.

Jos Wole Soyinka kuvaa omia kokemuksiaan, hänellä on uskomaton muisti. Ensimmäiset tapahtumat jotka kirjailija kuvaa yksityiskohtaisesti, sattuvat jo kahden vuoden iässä. Iso-sisko menee kouluun, myöhemmin nelivuotiaana kierretään kaupunkia. Pikku-Wole aiheuttaa leikeissään tuhoa isän ruusutarhassa, sangen tavallisia tapahtumia siis. Yhteisön kuvaus on kieltämättä varsin värikästä. Perheeseen syntyy lapsia, vaikka vanhemmilla on erilliset makuuhuoneet. Äidin (en käytä kirjassa viljeltyä nimeä Villi kristitty) huone on pitkään monien vieraidenkin lasten yöpymispaikka. Matot lainehtivat virtsasta, mutta kaikesta selvitään. Perheen yksi lapsista kuoleekin ja myöhemmin nukkumisjärjestelyt muuttuvat. Kasvatusmetodit ovat aikansa mukaiset, eli selkäsaunat ovat toistuvia. Wole on ihastunut maitojauheeseen, ja äiti pieksää Wolen purkin vohkimisesta ja haluaisi, että isäkin hakkaisi lastaan, juuri tästä syystä Essee ei Wolea piiskaa. Itseäni ja kertojaa ihmetyttää se, miksi Wole saa selkäänsä pikkuveljensä höyhennyksestä, kun pikkuveli on ensin kaikin keinoin yrittänyt vahingoittaa Wolea, jonka mukaan "aikuisten maailmassa ei ole oikeutta ja johdonmukaisuutta". Latinakoulussa raipaniskut on yleinen kuritusmenetelmä. Jos ruoho on huonosti niitetty, raippaa tulee. Jos ruohotuppo on vääränlainen, raippaa tulee siitäkin. Kun koulun valvojaoppilas saattaa raskaaksi erään kaupunkilaisen tytön, häntä ei eroteta koulusta vaan annetaan raippaa, eli sama rangaistus eri tasoisista rikkomuksista. Latinakoulu on muutenkin erikoinen paikka. Ainoat maininnat ovat ruohon leikkauksesta, rehtorin tarkastuksista ruohokentillä ja kepityksistä. Wolen kaikki opiskeluvälineet varastetaan heti avajaispäivänä, tähän ei puututa lainkaan, kuten ei rahavarkauksiinkaan.

Kerronnan taustalla alkaa sota, joka vilahtelee vain  "Hitler-puheina" ja aivan lopussa mainintana Japaniin pudotetuista atomipommeista, joita pidetään (eräs henkilö toteaa) rasistisina, Perustelu on siinä, että Saksaa ei atomipommitettu, (mutta möyhennettiin muuten, eikä atomipommi ollut valmis vielä keväällä 1945). Atomipommien käyttö oli  minusta virhe kuten niiden kehittäminen. Eurooppalaisena en näe pommia rasistisena vaan ylipäätään kategorisesti vääränä. (Tilanne on tulloin ollut kovin toisenlainen, eli emme nykytiedoin voi arvostella silloin tehtyjä päätöksiä, vaan pitää punnita silloisin tiedoin niitä päätöksiä). Muutenkin kirjassa sivutaan siirtomaa-kysymystä ja mainitaan Churchill, mutta ei niin tarunhohteisesti kuin Euroopassa. Nigeria oli brittiläinen siirtomaa kirjan tapahtuma-aikana.

Wolen perhe on kristitty, mutta isoisä ei ole ja Wolen matka maalle on eurooppalaiselle lukijalle paljon mielenkiintoisempi retki paikallisiin tapoihin (kuin suojatun lähetysaseman kuvaus).  Siihen kiinnostavampaan kuvaukseen  kuuluu henkiä, maahisia, luonnonvoimia, hyvin elävä miljöö. Yksi henkilö  on transsissa ja kokee jotain toisesta maailmasta. Wole kokee erään perinteisen tuskallisen riitin.

Myös kehitystä tapahtuu, Wolen kotiin asennetaan sähkö ja kotiin tulee Laatikko eli radio. Paljon tarkastellaan naisten taistelua erikoisveroa vastaan, jolla haluttaisiin estää naisten yrittäminen. Wolen äitikin pitää kauppaa, kun lapsia ei ilmeisesti enää synny.

Isä teroittaa pojalle, että kateus aikaansaa suuria voimia ihmisessä. Kateus on ilmeisesti universaalia ja yhdistää ihmisiä kaikkialla maailmassa.

Kerronta päättyy syksyyn 1945 jolloin Wole pyrkii toistamiseen valtion kouluun, hänen pitää menestyä niin hyvin, että hän pääsee sisälle ja saa stipendin.

Ylläolevasta kevyestä kitinästäni huolimatta pidin paljon tästä Wole Soyinkan Aké - lapsuusvuodet teoksesta. Kaikki erilaiset kirjat avartavat. Kuvaus ei ole mitenkään omahyväistä, ja kertoja on säilyttänyt lapsentason. Nostalgia henkii tekstistä. Pikku-Wolen suurin haave on saada kengät. Hän on kirjassa paljasjalkainen akelainen.

Kirjan sivulla. 201 puhutaan uudesta ajasta jolloin myydään kaupoissa kerskakulutustuotteita mm. valokuvakehyksiä, jossa on kuvia seuraavista naisista:  Raquel Welch, Marilyn Monroe, Diana Dors, Jane Russell ja Greta Garbo. Etsin henkilöiden syntymävuodet ja ne ovat järjestyksessään 1940, 1926, 1931. 1921 ja 1905. Koska kuvia on oikein myyty? Ei ainakaan  samaan aikaan ja tuskin Raquel Welchin kuvia on myyty tuolloin lainkaan aikaisintaan 1950-luvun lopussa, mutta luultavasti vasta, kun Welchin ura oli huipussaan, ensimmäinen filmi oli vuodelta 1964, ura oli ehkä korkeimmillaan 1970- tai 1980-luvulla. Ruotsalainen Greta Garbo sen sijaan vetäytyi julkisuudesta 36-vuotiaana jo vuonna 1941 eikä filmannut lainkaan tämän jälkeen. Kerrontahan päättyy syksyyn 1945, jolloin Welch on enintään 4-vuotias.

****
Nigerialainen Wole Soyinka (s. 1934) voitti Nobelin kirjallisuudenpalkinnon vuonna 1986. Takakannen mukaan Soyinka on suorittanut loppututkinnon Leedsin yliopistosta, joka on muuten perustettu 1900-luvun alussa. Nigeriasta tuli hieman myöhemmin Iso-Britannian siirtomaa, ja se itsenäistyi 1960. Nykyisellään Abeokutassa lienee noin 590 000 asukasta, kaupunki on Okunissa ja rannikolla.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Anni Polva: Tiina harrastaa



Anni Polva: Tiina harrastaa, yhteisnide seuraavista  kolmesta Tiina-kirjasta: Tiinastako näyttelijä, Tiinaa tarvitaan ja Tiinakin ratsastaa, yhteisnide Karisto 2010, sivumäärä 493.

Anni Polva (1915-2003) kirjoitti  Tiina-sarjaa vuosina 1956-1986 ja kirjoja oli peräti 29. Päähenkilö Tiina Lehtola on reipas tyttö, joka asuu konttoristi-isän, äidin ja Veljen kanssa. Tiina on minusta kiltti perhetyttö, jolle sattuu pikku kommelluksia, ja hän viihtyy Juha-nimisen pikkusovinistin seurassa. Äiti pitää kotona rajat tiukkana. Perhe ei ole kovinkaan varakas, mitä isä monesti päivittelee. Isä ei juopottele, kuten kerrostalossa eräät muut, mutta isä polttaa tupakkaa.  Kaikkitietävä kertoja vie Tiinan tarinaa eteenpäin.

Tiinastako näyttelijä (1967, kahdestoista Tiina-kirja)
Kirja alkaa, kun Tiina herää keskellä yötä pudotessaan sängystä, ja niin myös koko perhe. Tiina on saanut koulun vanhempainjuhlissa esitettävän näytelmän pääosan, hän esittää Kiljuskaa, kovan äänensä vuoksi...

Teoksessa on paljon koulujuttuja, tapahtumia äidinkielen tunnilta, ruotsin tunnilta ja rehtorin kansliasta. Näytelmäharjoitukset myös etenevät. Eräässä vaiheessa Tiina saa vihreää maalia kasvoihinsa, ja Juha pyyhkii sitä tinnerillä (Tiina ja tinneri), nykymittapuun mukaan pieni ylimääräinen värityskään ei ole pahasta, nykytiinakirjan nimi voisi olla Tiina ja uusi tatska!
Tiina, vaikka pörrää Juhan kanssa, on riippuvainen toisten tyttöjen mielipiteistä. Hän on katsomassa rikkaan perheen tyttären Ninan luona väri-tv:tä. Tiina saa kummitädiltään Life-farkut, joita Tiina harjaa juuriharjalla kylpyammeessa äidin hajusaippualla. Tiinan hiusten kiharrus päättyy punaiseen viivaan otsassa ja palaneisiin kiharoihin.
Näytelmä lopulta onnistuu hyvin, mutta Juha on varsin mustasukkainen Tiinasta (Tiinalle) ja sovinistin alkuna kieltää Tiinalta pyrkimiset teatterikouluun ja näyttelemiset. Äitikin suosittaa hänelle muuta uraa ja Tiina päättää mennä konttoristiksi Juhan salapoliisitoimistoon. Minua ärsyttää tämä Tiinan asenne,, "Juha, Juha, Juha", Juha on minusta liian tietämätön ja nynny ollakseen salapoliisi.

Kirjan pauloissa Paula on blogannut tästä näin.

Tiinaa tarvitaan (1972), seitsemästoista Tiina-kirja
Tiina lukee Vaahteranmäen Eemeliä ja Veli kiusaa Tiinan taantuneen. Tiina käy katsomassa väri-tv:tä Ninan luona ja ottaa Ninan seuraksi yhdet tupakkahenkoset. Tiina tunnustaa isälle kokeilun. Isä oli kuulemma haistanut henkoset, tätä en usko, sillä ensinnäkin isä on itse tupakoistsija, toiseksi Tiinan kodissa on puuhella, ja kolmanneksi henkosista on pitkälti aikaa. Tupakka-asiasta  äiti raivoaa, osoite on minusta osin väärä, kannattaisi räyhätä siipalleen.
Äiti on kova tuputtamaan ruokaa. Tiina menee luokkakaverinsa Matin kanssa elokuviin. Matti tunkee housuihinsa Tiinan äidin tekemän makkaravoileivän. Tiinan äitikin vaikuttaa varsin tumpelolta, luulisi hänen laittavan eväsleivän joko voipaperiin tai muovipussiin. Juha raivostuu Tiinalle ja Matille leffaretkestä. Kirjassa käydään vielä ensiapukursseilla ja nuorilla on aivan älytön saastekamppanja.
Loppuosassa kirjaa Juha ottaa Tiinan mukaan enonsa luo maalle. Eno, vaikka ihmettelee Juhan kaverin sukupuolta,  tykästyy Tiinaan, jolle sattuu kommelluksia maalla.


Tiinakin ratsastaa (1974), yhdeksästoista Tiinakirja
"Minunkin on päästävä ratsastuskouluun koska kaikki muutkin pääsevät", naukuu Tiina äidilleen. Kaikki tarkoittaa Ninaa ja Leilaa. Juha raivostuu Tiinan ratsastusideasta. Juha on varsinainen vikisijä, hänen pinnansa on varsin lyhyt, ja joko hän käy kiinni Tiinaan nyrkein tai sitten hän alkaa murjottaa, jos Tiina haluaa jotain, mitä hän ei halua Tiinan haluavan. Juha minusta myös manipuloi Tiinaa, jolla on tyttönä oikeus tehdä, mitä tahtoo. Juhan tavoita on raivareillaan manipuloida Tiinan tekevän niin, että hän ei saa raivokohtausta. Tiina kuitenkin oli topakka ja meni Matin kanssa leffaan.

Koska isän rahat eivät riitä Tiinan ratsastukseen Tiina pääsee maalle, jossa hän ei leiki ikäisensä Hilkan kanssa vaan 8-vuotiaan Samin kanssa. Maatalossa on pari hevosta, joilla Tiina opettelee ratsastamaan. Maalla tapahtuu Polvan keksimiä seikkailuja, löytyy rupisammakkoa sängystä, ja Samille tulee maha kipeäksi raa'oista omenoista. Tiina yrittää syödä metsästä valkoista sientä, mutta Sami estää sen.

Lopuksi
Minusta näiden kolmen tarinan perusteella Tiina-sarjan taso on alkanut hiipua. Keksitään kirjalle juonirunko ja nimi, tapahtumat eivät minusta ole kovinkaan uskottavia, eikä niin hauskoja kuin alkupään kirjoissa.

Tiinasta saan sellaisen kuvan, että hän ei tule toimeen tyttöjen kanssa, eikä veljensäkään kanssa. Toinen selitys on vieläkin ikävämpi, eli tytöt eivät osa olla keskenään ja ovat pinnallisia! Veli on löytänyt itselleen oman punapään, jonka kanssa kulkee kaikissa näissä kirjoissa. Juhan kanssa Tiinan elo sujuu paremmin, mutta he ovat jo minusta liian isoja tappelemaan ja olemaan keskenään. Juhalla ei tunnu olevan miehisiä ominaisuuksia juuri lainkaan. Kummastuttaa lisäksi Juhan sovinisminsa, mustasukkaisuutensa, ja riippuvuuteensa siitä, mitä Tiina tekee, Juhalle veikkaan vaikeuksia viimeistään armeijassa, missä on pakko totella. Kun Juha on ollut asevelvollisuusiässä, ei ole ollut helppoa saada vapautusta tai päästä siviilipalvelukseen. Sekä Juha että Tiina tuntuvat varsin avuttomilta. Juha eksyy metsään, katiskan kanssa on ongelmia, pudotaan veneestä, he eivät ole enää lapsia vaan iältään miltei aikuisia, käyvät oppikoulua, mutta ovat kuin pikkuvauvat. Tiina hölmöilee, puuhellan kanssa, ja on jopa syömässä valkoista sientä suoraan metsästä (miksi?)


Tiina-kirjoista moni nainen pitää vieläkin. Ne ovat hyviä ja antavat mallin uskaltaa ja onnistua, ja välillä mokata. Olen lukenut niitä nyt kuusi, minusta sarjan edetessä Tiinan maailma ei ole muuttunut, niin kuin se oikeasti muuttui. Ensimmäinen Tiina julkaistiin vuonna 1956, ja tämä viimeksi lukemani 1974, asenteet tuntuvat jääneen 1950-luvulle.

Olen itse blogannut kolmesta Tiina-kirjasta aiemmin
Ensimmäisestä osasta Tiina sekä Tiina epäilee Juhaa täällä
Tiina ei pelkää täällä

****
Anni Polva (1915-2003)  oli tuottelias kirjailija Tiina-kirjojen lisäksi löysin 45 romaanin nimeä ja kolmisen kymmentä nuorten kirjaa. Muu tuotanto on vuosien 1945 - 1993 välillä julkaistu.

Anni Polvan  (1915-2003) teoksesta Tule ja puserra bloggaus täällä.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Mauri Sariola: Minä Susikoski



Mauri Sariola: Minä Susikoski, Gummerus 1963, viides painos 2010.

Mauri Sariolan Minä Susikoski alkaa jäniksen metsästyksellä. Olavi Susikoski on rentoutumassa ystävänsä nimismies Piispanen vieraana, ja ampuu tahallaan jäniksestä ohi. Piispanen kuitenkin lopettaa jahdin ja jäniksen.

Tämän jälkeen kantautuu tieto kunnanlääkäri Esa Harlammen itsemurhasta. Susikoski lähtee paikallispoliisi Nousiaisen matkaan. Susikosken tarkka silmä huomaa karkean lavastuksen. Harlampi on ammuttu Muserilla päähän. Ampumajäljestä ja vainajan kädestä ja aseen kädessä olosta Susikoski päättelee teon murhaksi.

Vainajan on löytänyt maanviljelijä Kalevi Lokkila, joka on tullut hammassärkyisenä saamaan hoitoa (olisi halunnut että hammas vedetään pois). Harlampi asui yksin, hän oli yli 60-vuotias ja hänellä oli taloudenhoitaja. Vaikka Harlampi oli hyvä lääkäri, hän oli omapäinen eikä kovinkaan suosittu.

Susikoski kutsutaan tutkimaan virallisesti murhaa, hän käy todisteita läpi yhdessä Toivakan ja Piispasen kanssa. Piispasella on vaimo ja kolme lasta. Piispanen vertaa Olavi Susikoskea Maigretiksi, joka toteaa, että "olen yhtä vähän Maigret kuin Susikoski on Simenon". Vaikka miljöö on eri niin tässä Sariolan kerronnan helppoudessa on jotain samaa kuin Maigreteissa. Susikosken ja Maigretin nahkoihin päästään hyvin sisälle.

Susikoski käy tutkimusten aikana tapaamassa Mallorcalla Harlammen kolleegaa, joka oli käynyt tapaamassa Harlammea, naapurin isäntä oli nähnyt kolleegan tohtori Sivakkalan auton. Mies ei ole kuitenkaan murhaaja vaan konsultoi Harlammea ymmärtämään, että eräs Harlammen kyselemä kuolemantapaus oli murha.

Lopulta murhaaja saadaan kiinni, Tässä oli olennaista miettiä ensin, että miksi, vasta tämän jälkeen voitiin päätellä että kuka.

Mauri Sariolan Minä Susikoski on laadukas suomalainen dekkari.

Lainaus: Ilmakin oli ikävä. Kolean intiaanikesän viimeinenkin häive oli haihtunut ja taivas oli kauttaaltaan harmaitten, matalalla riippuvien pilvien kattama" s.97
Kuinka intiaanikesä voi olla kolea, sillä sen määritelmä on "tarkoittaa lämmintä jaksoa, joka tulee syyskylmien alettua ", lainaus Wikipediasta täältä.
****
Mauri Sariola (1924 - 1985) oli tuottelias kirjailija, joka joutui ikäluokkansa mukana rintamalle, Sariola toimi radistina. Susikoski -sarja alkoi ilmestyä vuonna 1956 dekkarilla Laukausten hinta, tämä Minä Olavi Susikoski on sarjan kahdeksas teos, sarjassa lienee 33 teosta. Vuonna 1963 Sariola julkaisi kaksi muutakin teosta Punaisen kukon laulu ja Pitkä matka Liverpooliin.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Jens Lapidus: STHLM DELETE



Jens Lapidus: STHLM DELETE, 2014,  472 sivua.

STHLM DELETE on Jens Lapiduksen (s.1974) seitsemäs dekkari ja toinen "uutta sarjaa", jonka avasi VIP-Rummet (VIP-huone), ostin kirjan Tukholman Åhlensista ja luin sen siksi ruotsiksi.  STHLM tarkoittanee Stocholmia eli Tukholmaa.

Kirjan juoni ja henkilöt
Tapahtumien hermokeskus on Tukholmassa Leijonin asianajotoimisto. Kirja jatkaa Vip-huone kirjassa ollen Mats Emanuelssonin tarinaa, aikaa Vip-huoneen tapahtumista on kulunut runsas vuosi. Mitä Mats todella teki ennen kidnappaustaan yhdeksän vuotta sitten ja miksi ja mitä tapahtui kidnappauksen jälkeen? Ilmenee, että Mats runsas neljä vuotta sitten - ei tehnyt itsemurhaa- vaan "katosi". Matsin tarinaa viedään eteenpäin kuulemismuistioiden avulla. Häntä jututtaa poliisista Joakim Sundén. Mats on lopulta yksin. Hänen vaimonsa Cecilia ilmoittaa "Jag vill skiljas"... "Vi kan inte leva i paralella världar." s. 340. Mats on päässyt pelihimostaan, mutta on irtisanoutunut tilintarkastusyrityksestä, ja toimii minusta rahanpesijänä, tai vähintään hämäränä verosuunnittelijana. Lopullinen syy on Matsin voimakas reaktio poikansa Benjaminin koulukiusaukseen, mitä Cecilia ei hyväksy.

Emelie Jansson käy läpi asianajotutkinnon lopputentit, hänen pinnansa on todella kireällä, yöunet ovat vähäisiä ja hän popsii lääkkeitä.

Värmdössä löytyy murhattu mies, ja epäilty murhaaja on huonossa kunnossa. Hän haluaa asianajakseen Emelien, joka saa asianajana puolustaa murhasta epäiltyä  Benjaminia, joka on siis Mats Emanuelssonin 21-vuotias poika. Emelie ei aio pettää päämiehensä luottamusta, ja puolustaa häntä, vaikka Leijonin toimiston johtaja Magnus Hassel sen kieltää.

Teddy eli Najdan Maksumic on tekee töitä Leijonin toimistolle ja on varjostustehtävissä. Emelie, joka on pitänyt etäisyyttä Teddyyn, pyytää häntä avukseen Benjaminin puolustukseen, sillä hän noudattaa intuitiotaan ja Benjaminen "hourailuja". Teddy joutuu kohtamaan oman rikollisen menneisyytensä. Hän on ollut kidnappaamassa Matsia. Teddy käyttää vanhoja kontaktejaan linnakundeja ja hakkeria Lokea ja myös Kum auttaa odottamattomalla tavalla. Teddy joutuu itse siepatuksi ja pystyy olemaan sinut selvitettyään välinsä menneisyyden kanssa.

Nikola on Teddyn sisaren Lindan lapsi, joka on nauttinut valtion nuorisokasvatusta vuoden verran. Hän on ajautumassa rikollisiin piireihin. Nikola on tarinassa sekä hyvässä että pahassa.

Kirjassa myös vanginvartija Sara on mukana. Hänhän kytkeytyi ykkösosassa vyyhtiin Matsin vaimon Cecilian kautta ja Teddyn vartijana. Nyt Sara, jolla on pieni poikakin, saa siipeensä.

Teos on myynnissä Liken kustantamana suomeksi, joten en laita huikeasta juonesta sen enempää. Tästä saadaan askelmerkit kolmanteen osaan, teos on aika pitkä ja sisältää paljon "paikallisväriä".

Teoksessa alkaa olla pieniä samankaltaisuuksia Stieg Larssoniin trilogiaan, eli on paha poliisi, hankitaan tietoa hakkeroimalla, ja muulla tavoin tutkimalla, tietoa pimitetään ja sillä käydään kauppaa. Lisäksi kentällä pyörii epämääräisiä yksityisiä turvallisuusyrityksiä. Kiinnostaa, mikä synteesi tästä tulee kolmannessa osassa. Mats on ollut pitkään tilintarkastustoimistossa töissä. Rahaa on liikuteltu, lisäksi puhutaan nettipokerista, ja alaikäisiin suuntautuvasta väärästä toiminnasta. Poliisin "anonyymi tietolähdetoiminta" on hyvin ongelmallista sekä poliisin että "rikollisen" kannalta. Tämä lienee ongelma jo Suomessakin, kuten viranomaistoiminnan yksityistämishalut. Yksityistämisestä puheenollen viikolla SVT:n poliittisessa debatissa ihmeteltiin yksityiskoulujen toimintaa ja mahdollisia lieveilmiöitä, joita voi olla niiden tuottama voitto, ja todistustehtailu. Ilmeisesti Ruotsissa miltei kuka vaan voi perustaa koulun, mutta Suomessa peruskoulutuksen järjestäjällä pitää olla kunnan lupa toimintaansa, ja perusopetus onkin yleensä kunnan järjestämää toimintaa ja jos joku muu järjestää opetusta "opetusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi".

Näkökulmia kirjassa on paljon, mutta ei liikaa. Kaikki huipentuu oikeudenkäynnissä, johon tulee yllätystodistaja.

Jens Lapiduksen STHLM DELETE on minusta kelpo dekkari monine näkökulmineen, toisaalta jos oheistarina ei ole sinua kiinnostanut ykkösosassa, niin toisessakaan osassa ei sinulle varmasti ole mieleistä lukemista, tämä on yksi trilogioiden ongelma?

Se, mitä Lapidus lopulta haluaa sanoaa, on jokaisen tulkittava. Olen Lapiduksen kanssa monesta asiasta samaa mieltä, vaikka asun Suomessa. Yksityistäminen ei ole itseisarvo, nimetön poliisikuulustelu on pahasta, kuten pimeä rahakin. Koulukiusaamiseenkaan ei valitettavasti useinkaan hyssyttely tai järkipuhe auta.

Trilogian päättää TOP DOG, josta bloggaus on TÄÄLLÄ.

torstai 7. heinäkuuta 2016

Sofi Oksanen: Norma



Sofi Oksanen: Norma, Like 2015, sivumäärä 304. (Teoskappale kirjaston Jokerikirja).

Sofi Oksasen Norma -kirja on hänelle normi kirja. Kerronta on pilkottu eri ajanhetkiin, ja ihmisten sekavia suhteita setvitään kolmisensataa sivua ja on myös sohaisuja itään päin, nyt Ukrainaan.

Norma Ross on Oksasmainen päähenkilö hän napsii tarvittaessa diapameja, ja tonkii sukunsa salaisuuksia. Norma asuu Helsingissä. Kaikki alkaa hänen metron alle jääneen äitinsä Anitan hautajaisista. Anita oli selvittämässä sukusalaisuutta, mutta myös Anitan "salaisuuksien" perässä nuuskivat muutkin kuin Norma. Anita on ollut töissä Tukkataika -kampaamossa, jossa naisten hiuksiin laitetaan hiusten pidennyksiä.  Max Lambert haluaa selvittää, mistä Anita sai kaikki hiukset,ja yrittää saada tietoa Normalta, jonka isä on kuollut Thaimaassa onnettomuudessa.Thaimaassa oli käynyt myös Anita, jonka perintö Normalle on kirjekuori muistitikkuja.

Max juonittelee, mutta ei ymmärrä, että Norman hiukset ovat eläviä ja kasvavat valtoimenaan. Vasta DNA-alalyysi (?!) selvittää, että hiukset ovat saman ihmisen! Ihmeellistä eikö totta?

Kampaamossa Alvar ja Marion ovat keksineet vielä tuottoisamman bisneksen, he vuokraavat kehitysmaista kohtuja lapsettomille pareille. Hiusbisneksen ja kohdunvuokrauksen lisäksi Normalle selviää sukusalaisuus eli vaietun sukulaisen Eva Naakan elämänvaiheet. Evalla kuten hänelläkin on geenivirhe, joka saa hiukset rehottamaan ja reagoimaan. Norma pystyy hiuksista, myös irtonaisista päättelemään henkilön sairaudet ja hormonitasot. Suvussa on paljon muitakin salaisuuksia ja selvittämättömiä asioita. Toiminta osoittautuu yhä rankemmaksi ja myös epäuskottavammaksi kaikkine hiuskiehkuroineen.

Näistä asioista Sofi Oksanen kutoo poukkoilevalla kerronnalla tarinan traagisia ristipistoja, kun riittävästi ansalankoja ja tummia värejä on käytetty ja hiuksia haljottu ja kohtua vuokrattu ja ihmisiä uhkailtu ja petetty, tarina on taputeltu hienoihin kansiinsa. Teemat naisten alistamisesta ja laittomuuksista ansaitsevat minusta erilaisen kerrontakehyksen. Toisaalta tästä teoksesta ainakin lukemani bloggaukset ovat pelkkää kehua, minusta tämä oli kuitenkin sangen raskalukuinen ja -tekoinen.

Linkkejä muihin parempiin bloggauksiin, eli
Jonna Kirjakaapin kummituksessa näin
MarikaOksa Oksan hyllyllä näin
Ja kaikkea muuta -blogissa näin.

Sofi Oksanen kuvaa Max Lambertia seuraavasti: "Edellisillan olut haisi hiestyneillä ohimoilla. Myös miehen puku oli eilisen jäljiltä, polvet pussittivat, koko olemus lökötti ja istui huonosti havupuiden rauhaan, vaikka puheenparsi oli kohtelias, puvun väri asiaan kuuluvasti musta ja kangas näytti kalliilta". s 9.

*****
Sofi Oksasen (s.1977) esikoisteos oli Stalinin lehmät. Näytelmä Puhdistus oli hyvä. Mutta romaanina se oli vielä parempi ja  saavutti Finlandia palkinnon 2008. Puhdistus -teoksen jälkeen ilmestyi Kun kyyhkyset katosivat.