perjantai 26. helmikuuta 2016

Tommi Kinnunen: Lopotti


Tommi Kinnunen: Lopotti, WSOY 2016, sivumäärä 364. Romaani on jaettu kolmeen osaan.

Tommi Kinnusen (s. 1973)  toinen romaani Lopotti kertoo esikoisteoksesta tuttujen sokean Helena Löytövaaran sekä Helenan veljenpojan Tuomas Löytövaaran tarinat. Tommi Kinnusella on ensimmäisen kirjan Neljäntienristeyksen jälkeen uskallusta herkistellä heti alkuun Onnin kirjeellä tulevalle lapselleen, joka on juuri Helena. Tuomas on siis Helenan pikkuveljen Johanneksen lapsi.

Kun Neljäntienristeys tarkoittaa paikkaa, myös Lopotti tarkoittaa kauppakylää, kirkonkylää jo googlenkin mukaan. Romaanin ensimmäinen osa on kaunista harsomaista kerrontaa onnellisesta lapsuudesta, vuoroin Helenasta ja vuoroin Tuomaksesta. Ensimmäinen osa päättyy todellisuuden paljastamiseen (paljastumiseen). Helena lähetetään sokeainkouluun etelään ja Tuomas tajuaa, miksi hän on 'erilainen'.

Toinen ja kolmas osa (kuten ensimmäinen osakin) vievät päähenkilöiden tarinoita limittäin eteenpäin. Toisessa osassa Helena on sokeainkoulussa, mikä ei ole aina niin miellyttävä paikka. Tuomaskin käy koulunsa, pääsee ylioppilaaksi ja pääsee kauppakorkeakouluun. Armeijankin hän taitanee suorittaa (alla tästä enemmän). Lopotin lukemisen edellytyksenä on minusta se, että on lukenut Neljäntienristeyksen tai ainakin ymmärtää, miksi Onnilta loppui ilo ja miksi Lahja odottaa kupeet kuumina, ja paljon muita asioita olisi ymmärtämisen takia hyvä oivaltaa. Tuomas kertoo kolmannessa osassa Helenalle sen, jonka jo kaikki perheestä tietävät ja hyväksyvät. Tätä ennen on Helenan ja Tuomaksen seurustelukuvioita selvitelty, molemmat suuntautuvat miehiin. Helenan avioliitto on lopulta traaginen, ilkeän sadistisen miehen kanssa, joka alkuun vaikuttaa hyvinkin asialliselta, mikä kuuluu tähän naisen alistamiskuvioon.

Kinnusen teos on parhaimmillaan minusta ensimmäisessä osassa, kaunis kieli ja tunnelmointi vievät tarinaa eteenpäin, kiireettömästi ja kauniisti. Kinnusella on paljon humaaneja huomioita ja oivalluksia. Tosin "kertojan äänet" ovat hyvin toistensa kaltaisia, eli oli vaikea joskus erottaa kummasta ihmisestä oli kyse. Helenan tarinan Kinnunen osaa kuvata kauniisti, Tuomas on normaali, eikä Tuomakseen minusta liity mitään dramatiikkaa, toisin kuin ympäristön reaktioihin.

Toisessa ja kolmannessa osassa juonenkäänteitä minusta on joko väkisin keksitty tai huonosti perusteltu, sokeudessa ja ympäristön ennakkoluuloissa on aineksia jo tarpeeksi. Varsinkin Tuomakseen liitetty armeijakokemus ja lopun lapsikuvio olivat minusta täysin turhia. Armeija-luku (sivuilla 144 - 150) kertoo alikessun olevan alikessu vain siitä syystä, että hänellä on lyhyet hiukset. Alikessu katsoo sotaelokuvia mm. Kauriinmetsästäjiä (s. 144),  filmin nimihän on oikeasti Kauriinmetsästäjä, ei Kauriinmetsästäjät. Kauriinmetsästäjä (The Deer Hunter) on paljon enemmän kuin sotaelokuva, se on kipeä kuvaus sodan mielettömyydestä ja nuoruuden viattomuuden kuolemisesta. Päähenkilö Mike joutuu hakemaan ensin Stevenin pois jalattomana hoitolaitoksesta, ja hänen on pakko palata Saigoniin etsimään herkkää sodassa seonnutta parasta ystävää Nickiä, jonka ruumiin hän tuo kotiin. He ovat rakastuneita samaan "tyttöön". Vaikuttava filmi. Luvussa mainittu Ilmestyskirja Nyt ei sisällä oikeastaan kuin yhden rankan sotakohtauksen (kuten ei juurikaan Kauriinmetsästäjäkään kokonaismittaansa verrattuna), ja kertoo Willardin matkasta "pimeyden ytimeen" eli hakemaan sodassa seonnutta eversti Kurtzia, elokuva perustuu löyhästi kirjaan Pimeyden sydän, jonka bloggauksen yhteydessä olen käsitellyt myös näitä kahta elokuvaa. Molemmat elokuvat ovat hyvin sodanvastaisia, toki 'alikessu' voi ymmärtää filmin varmasti juuri toisinpäin ja tämä on aina sotaelokuvien ongelma.

Lisäksi luvussa vihjataan, että sotilasmestari tekisi kaappitarkastuksia. Hän antaisi taustansa (lestadiolainen) vaikuttaa valintoihin varusmiesten "tulevaisuudesta". Minusta asioista päättää yliluutnantti tai kapteeni -tasoinen upseeri mainitussa "radiokomppaniassa" varusmiesten suoritusten perusteella eli psykologinen testi, P-arvo, Cooperin testi, lihaskuntotesti, ammunnat, haastattelut ..., tai ehkä asiasta päättää jopa majuri, ei kaiketi sotilasmestari. Esimerkiksi aliupseerikouluun ovat valintakriteerit olleet täysin avoimet 1990-luvulla ja myös jokaisen tulokset. Myös kirjuriksi valitaan usean hakijan joukosta valintakriteerien perusteella, eikä minusta sovita vääpelin kanssa. Kaappitarkastuksia tekevät lähinnä omat alikessut, he myös valvovat aamu- ja iltatoimet. Komppanian vääpeli on paljon toimistotöissä ja toimii virka-ajassa, voi tosin olla leireillä ja harjoituksissakin, mutta ei juurikaan kouluta varusmiehiä. Komppaniassa on toki paikalla aina PU, eli päivystävä upseeri. Kirjassa sivulla 150 luvun lopussa on kummallista juttua nuoren vääpelin pesuhuonekäytöksestä, ei varmastikaan olisi voinut tapahtua 1990-luvulla armeijassa ilman rangaistusta. Tuomas saa kuntoisuusloman suunnistuksesta, vaikka hän lintsasi aiemman kuvauksen mukaan lukion liikuntatunneilta ja oli liikunnassa luokan huonoin, ei pystynyt tekemään edes kieppiä (perusliike rekillä, onnistuu jo 8-vuotiaalta, jos jaksaa vetää edes yhden leuan). Tuomas ei kuvauksen mukaan myöskään lenkkeillyt eikä suunnistanut, tai sitä ei ainakaan tuotu ilmi. Armeijassa kovakuntoisimmat varusmiehet juoksevat yli 3000 metriä tai parhaat yli 3500 (tai yli 4000) metriä Cooperissa ja moni harrastaa kilpasuunnistusta, eli suunnistuksessa kuntsarit ovat tiukalla liikuntatuntilintsarille. Lisäksi pitkään lomamatkaan saa lomanpidennyksen (ei tarvita kuntsaria), eli minusta luku oli huonosti kirjaan niveltyvä ja turha. Armeija oli 1990-luvun alussa miesten koulu, eli tähän olisi voinut pureutua, naisten asepalvelus alkoi nimittäin vasta 1995.

Armeijalukua ennen kerrotaan Helenasta:
"Täällä minä olen tavallinen. Otan käteeni Johanneksen siihen nostelemia näkinkenkiä. Ne tuoksuvat vienosti levälle".  ... s.143
Ja luvun jälkeen
"Tasainen rytmi unettaa, mutta enää ei uskalla nukahtaa. Tarkistan vielä kerran, että laukku on jalan vieressä lattialla. Avaan rannekellon lasin ja tunnustelen  viisareita ..." s.151.
Minusta armeijaluku oli kauneusvirhe, ei -pilkku.

Helenan syntymä ja nuoruus selvitettiin Neljäntienristeyksessä. Tuomaksen syntymää ja koulunkäyntiä on hankalampi ajoittaa. Ensin puhutaan Hurrikanesin (oikeasti Hurriganes) Get On -biisistä, se on julkaistu 1974 albumilla Roadrunner, kirjasa mainitaan myös Urho Kekkosen ero lokakuussa 1981, sekä viitataan (?) kaksoistornien tuhoutuminen vuonna 2001.

Tommi Kinnusen Lopotti oli minusta parempi kuin avausosa. Kinnunen on "lupaillut" kolmatta kirjaa "Kiviharjua", eli se on varmasti paras. Lopotti ansaitsee kiitosta kauniista kielestään, ja Helenan tarinasta. Emme näe sokeita, mutta hyvä, että he saavat äänensä kuuluviin. Olen lukenut aiemmin Helen Kellerin (kuurosokean ja mykän) Elämäni tarina -teoksen. Helenan aviomiehen Karin käytös on alle kaiken arvostelun. Viiltää ivalla naista keskenmenon jälkeen, ja pahoinpitelee sitten tätä potkuin ja lyönnein, se on minusta asia, jonka voi minusta kuitata vain vankilatuomiolla, tässähän seuraukset (kipu, tuska ja nöyryytys ja vielä muutakin) koituvat Helenalle. Sinin ratkaisu ei minusta ole "reilu" eli olla pitämättä sopimusta, vaikka äidillä on minusta oikeus päättää synnyttämästään lapsesta, ja vauvalla on oikeus äitiin, mutta toki myös isään. Isän oikeudet ovat käytännössä luultavasti vasta kolmannella sijalla vauvan ja äidin jälkeen. Lapsi on kuitenkin ihminen eikä "kauppatavaraa". Minusta tämä Sini-kuvio oli jotenkin irrallinen eikä sopinut minusta kokonaiskehykseen ja asetti kirjaan tarpeettomia kareita.

Lopotista on kiittävät ja hyvät arviot ainakin seuraavissa blogeissa
Leena Lumi
Kannesta kanteen
Lukuisa
Kirjasähkökäyrä
Suomi lukee

Lisäksi Suuren Suomalaisen kirjakerhon A4-kokoinen lehti nro 4E/16 hehkuttaa vain Lopottia, etukannessaan ja neljällä sivullaan, takakannessa on kirjan tilauskuponki  hintaan 18,95 jäsenelle vielä mahdollisuus hankkia esikoinen Neljäntienristeys hintaan 9,95. Tämä ei ole mainos vaan informaatio, itse lainasin tämän Jokeri-kirjana Turun kaupungin kirjastosta ja editoin vuoden päästä tätä bloggausta, ja analysoin pääasioita, en silloin saivartele. Lukunautintoa, yllä oleva saivartelu on vain marginaalimielipide. Kinnunen on parhaita kirjailijoita Suomessa ja kirja hienoudestaan huolimatta on helppolukuinen, ja se  käy runokirjastakin.
Edit 4.11.2016: ja on vielä Finlandia-ehdokas.


Edit 19,12.2016 Ei voittanut Finlandiaa, mutta voitti Lukija-Finlandian.

17 kommenttia:

  1. Voi että, pidän postauksestasi, koska siinä on kritiikkiä! Olet tarkka lukija.
    Minulla on tämä vielä lukematta. Mainostus on ollut kyllä aikamoista, ehkä vähän liikaa hehkutusta aika tavallisesta romaanista, mutta sellaisthan se on nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse vierastan hehkutusta, edelinen oli ehkä tämä Oksasen Kun kyhkyset katosivat, joka minusta oli varsin hyvä kirja, luin sen vasta 2015, se ilmestyi 2012. Helenan kertomukseen on nähty paljon vaivaa ja on minusta ehyt.

      Poista
  2. Jokken tarkkaan tyyliin<3 No, täysin samaa meiltä kirjan upeudesta: Tämä saa lukijan soimaan. Tässä on kaikki. Helenan kuvaus oli ihan maagista. Kuulin kirjan musiikkina, näin filminä.

    Suoraan sanottuna en jaksanut uskoa, että Kinnunen ylittää Neljäntienristyksenkin, joutumatta onnettomuuteen! Hän teki sen<3

    Sini-kuvio on niin outo, että sen tähden jo meillä on lupa odottaa kolmatta eli tulkoon trilogia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota kieli oli kaunista ja tekstin luki nopeasti. Saa katsoa mitä Kinnunen seuraavaksi ravistaa. Tämä nostaa Neljäntienristeyksen asemaa sillä siinä pohjustettiin Maria, Lahja, Onni, Helena ja Kaarina.

      Pidin tässä myös lukujen nimistä.

      Poista
  3. Kiitos Jokke hienosta postauksesta :)
    Minusta Neljäntienristeys oli parempi kaikin puolin ja se oli myös hienosti sovitettu näytelmä Turun Logomon näyttämölle. Tosin pelkäsin siinä käytettyä tehostetta, sillä sitä käytettiin runsaasti. Onnia näytteli Joonas Saartamo ja teki todella kauniin upean suorituksen, samoin vahvat naiset Maria, Lahja ja Kaarina.
    Neljäntienristeyksen kaikista hahmoista olisi saanut oman kirjan ja eniten pidin Onnin tarinasta, jota jatkettiin sitten enemmän tässä Lopotissa. Helenan tarina oli hieno ja siinähän päästiin huikeaan loppuhuipennokseen.
    Tuomaksen tarina jäi minusta valjuksi. Armeija-jutuista en ymmärrä mitään, kunhan mieheni on lukenut kirjan, saan varmasti kuulla hänen mielipiteensä. Sinin tarinasta en haluaisi kuulla enää mitään, ihan yököttää tuollainen. Olen nähnyt ihan tarpeeksi elävässä elämässä henkilöitä, jotka piilottelevat lapsiaan ja estävät toisen vanhemman yhteydenpidot. Myös isovanhempien yhteydenpidot.
    Henkilö, josta olisin kiinnostunut, olisi Maria, vahva kätilö. Hänen perhetaustastaan, Helsingin opinnoista ym. Marian rinnalle nostaisin Lahjan vanhimman tyttären Annan, jonka isä elää Amerikassa. Annallahan on siellä sisaruksia, joten Annan vierailu Amerikassa tai sisarusten vierailu Suomessa, tai Lahjan ja Annan isän tapaaminen...hm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni on kuvattu rauhalliaeksi ja asialliseksi, mutta kaikki päättyy lopulta huonosti. Armeijajutuista voi olla montaa mieltä, minusta ne olivat lööperiä, mutta mitä enemmän miehet lukevat kirjaa voi katsoa. Totta, että varsinkin naiset voivat "erotilanteessa" ja muuten vieraannuttaa lasta miehestä + sukulaisista, se on kuitenkin ehkä seuraavan kirjan aihe. Niin Annakin on vielä läpikäymättä.

      Poista
    2. Katsoin tv-haastattelun haastattelun ja Kinnunen sanoi, että seuraava kirja ei liity tähän perheeseen, mutta ehkä jossain vaiheessa voisi kirjoittaa. Hän nosti Annan esille.
      Kinnunen kertoi, että hän kirjoitti Lopotin kahdessa kuukaudessa, jonka oli virkavapaalla. Yksi kuukausi meni maailmalla Neljäntienristeyksen esittelykiertueella. Hänen mielestä kirjan kirjoittaminen ei vaadi pitempää aikaa. No mielestäni Lopotti olisi kaivannut tarkennuksia, kuten sinäkin nostit esille, eli tämäkin kirja olisi noussut Lopotin tasolle, jos siihen olisi paneuduttu ainakin sen pari kuukautta lisää. Näkövammaisia avustajia oli käytetty lukijoina, mikä oli hieno asia, mutta olisiko sittenkin tarvittu myös Tuomaksen tarinaan avustajia, ainakin minusta olisi.

      Viimeisin lasta piilotteleva henkilö oli isä tuolla minun työelämässä.

      Poista
    3. Virheitä :(...Lopotti olisi noussut Neljäntienristeyksen tasolle...

      Poista
    4. Minusta kustannusyhtiössä pitäisi olla joku "toimittaja" tai kustannustoimittaja, joka lukee ja haastaa. En tiedä oliko Hurrikanes kirjoitettu tahallaan väärin, mutta on siis Hurriganes, ja taas hirmumyrsky englanniksi on hurricane.
      Minusta Tuomaksen tarina oli monelta kohdalta varsin epäuskottava. Kirjailija joutuu tekemään valintoja, miksi Helenan tarina ei olisi yksin kantanut? Minusta olisi, tällöin kirja olisi voinut olla lyhyempi.

      Lapsia tosiaan käytetään ex-puolisoiden kiusaamisen välikappaleina puolin ja toisin, mikä on todella valitettavaa, ja siinä lopulta luullakseni lapset eniten kärsivät.

      Poista
    5. Entisinä aikoina kustantamoissa oli kustannustoimittajat, jotka lukivat ja haastoivat ja tarkistivat myös, ja joilla oli "tallissaan" menestyviä kirjailijoita. Nykyään taso on laskenut, valitettavasti ja joissain teoksissa on myös paljon ihan rehellisiä kirjoitusvirheitä.

      Näihin Kinnusen romaaneihin en ole vielä ehtinyt tutustua, mutta ne kiinnostavat koska meillä on paljon yhteyksiä Kuusamoon.

      Poista
    6. Minusta tämä pikkuvirheiden jättäminen kirjoihin ainakin itseäni harmittaisi, muistaakseni Agatha Christie tarkasti kaikki faktat ja hänellä oli palkattuna tähän henkilökin ...

      Poista
    7. Ei saisi pitää julkaisussa niin kiirettä. Kyllä nykyäänkin käytetään asiantuntijoita ja esilukijoita. Kirjailijan itsensä pitäisi malttaa odottaa, jolloin liiat rönsyt tippuvat (minä koin että tässä kirjassa on paljon niitä) ja virheet huomaa. Sinin persoona mm. on epäuskottava.

      Poista
  4. Tämä oli kyllä huikea, minunkin mielestäni parempi kuin Neljäntienristeys. Neljäntienristeykseen en syttynyt oikeastaan hirveästi, ja siksi Lopotti oli todella iloinen yllätys: minä rakastuin. Että mitähän tämä mahdollinen kolmas osa tuokaan tullessaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      KOlmatta odotellessa, linkkasin Suomi lukee esittelyn tähän, en ole aivan varma, oletko sen laatinut, mutta yllä se on.

      Poista
  5. Onpa hyvä lukea rehellistä kirjoitusta! Lopotti kiinnostaa sokeus-aiheensa vuoksi mutta huomaan että "jatkis" vähän kaihertaa minua. Toisaalta tämä kyllä olisi kohtuu halpa uutuus lomalla lomapäällä ahmimiluettavaksi, niin meni edellinenkin. Hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Sokean ihmisen kuvausta voin kyllä suositella.

      Poista