maanantai 1. joulukuuta 2014

Hermann Hesse: Siddhartha


Hermann Hesse: Siddhartha,  alkuteos 1922  WSOY 2000 suomentanut Aarno Peromies, sivumäärä 167.

Esipuheen mukaan teos on legenda ja sijoittuu aikaan, jolloin Gotama (Gautama) Buddha (n. 560 - 477 eaa.) aloitti toimintansa Intiassa. Olen opiskellut koulukursseissa uskontoa. Siinä buddhalaisuuden perustajana pidetään Siddhartha Gautamaa, joka tajusi, että elämä on kärsimystä, joka johtuu elämän janosta. On olemassa tie päästä siitä irti. Tämä on minun käsitykseni asiasta. Tämä kirja on legenda, jossa ei minusta suoraan käsitellä Siddhartha Gautamaa, vaan erikseen Gautamaa ja  Siddharthaa. Siddhartha -kirja -otsikon alla on havainnot kirjasta. Lukukokemukseni -otsikon alla on näkemyksiäni kirjasta, ei buddhalaisuudesta, jota en tunne.

Siddhartha -kirja 
Teos kertoo Siddharthasta pyhästä miehestä ja hänen tarinaansa, "viikunapuun varjossa varttui Siddhartha, brahmaanin kaunis poika, nuori haukka, yhdessä Govindan, ystävänsä brahmaanipojan kanssa ... Jo varhain Siddhartha osallistui viisaiden keskusteluihin, kilpaili Govindan kanssa puhetaidossa, harjoitteli Govindan kanssa mietiskelyn, vaipumisen taitoa".

Kirja on tasapainoinen ja kaunis, mutta Siddharthan tie on pitkä. Siddhartha joutuu hyvästelemään ensin vanhempansa. Siddhartha on samaanien tykönä ja sieltä lähdettyään he tapaavat Gotaman. Govinda jää hänen luo, joten Siddharthan polku eroaa Govindan kanssa.

Siddhartha päätyy vaelluksellaan Kamalan, kurtisaanin luo. Häneltä hän haluaa oppia rakkautta, jota varten tarvitsee rahaa ja vaatteita. Hän pestautuu paikallisen kauppiaan kumppaniksi. Hän ilmoittaa osaavansa "ajatella, odottaa ja paastota". Siddhartha menestyy hyvin kauppiaana, sillä hän suhtautuu välinpitämättömästi voittoihin ja tappioihin eikä pahastu vastoinkäymisistä. Hän kuitenkin maallistuu. Siddhartha pystyy kuitenkin jättämään kaiken mammonan ja Kamalan taakseen. Hän tapaa rikkaan vaatetuksessa Gotaman munkin Govindan. Siddhartha tajuaa, että on menettänyt kyvyn "ajatella, odottaa ja paastota". Joutunut sansaran pauloihin (luultavasti on sama kuin "koulukirjan"samsara eli tämä jälleen syntymisen pyörä tai pakko). Kirja päättyy myös Siddharthan ja Govindan tapaamiseen, tällöin Siddharthalla on viisautta ammennettavana. Tie on ollut pitkä. Hän on oppinut  lautturi Vasuvedalta ja joelta. Vasuveda on valaistunut  ja poistunut metsiin. Siddhartha on jäänyt lautturiksi. Hän on aiemmin menettänyt Kamalan ja hoitanut poikaansa, joka on karannut. Hän on tajunnut, että ylettömässä isän ylpeydessä ja äidinrakkaudessa on kyse viime kädessä himosta. Siddhartha lakkasi taistelemasta kohtaloaan vastaan ja lakkasi kärsimästä. Hän tajuaa, että etsiminen sitoo ja löytäminen vapauttaa.


Esipuhe 
Pertti Lassila avaa aluksi nobelisti Hermann Hessen elämänvaiheita ja kirjoja.

Hermann Hesse syntyi eteläisessä Saksassa 1877 ja kuoli 1962, hän voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1946. Hänen pääteos on Lasihelmipeli.

Olen blogannut myös teoksesta Arosusi täällä. Arosusi -kirja on minusta varsin sekava selostus Harry Hallerista. Teos päättyy unenomaiseen karkeloon Maagillisessa teatterissa. Kirjassa on "viitteitä" kokaiinin ja oopiumin käytöstä.

Lassila kirjoittaa: "Hippie- ja psykedelisen kulttuurin keulahahmon Timothy Learin kirjoitusten ansiosta Siddharthasta ja myös Hessen Arosusi-romaanista tuli uuden nuorisokulttuurin perusteoksia. Niiden uskoteltiin olevan huumeilla keinotekoisesti laajennetun tajunnan saavutuksia". s. 9.

Lassilan mukaan Hesseä ei kelpuutettu ensimmäisen maailmansodan rintamalle. Hesse oli karannut teologisesta koulutuksesta 1892 ja yritti itsemurhaa ja oli tämän jälkeen hoidossa "hermosairaalassa". Maailmansodan jälkeen Hesse koki (uudelleen) hermoromahduksen ja hakeutui psykoterapiaan ja Jungin psykoanalyysiin.

Lainaan Lassilaa lähinnä siksi, että romaani Arosusi on minusta varsin sekava ja harhainen kirja, ymmärrän nyt miksi. Minusta se on myös huono kirja ja sisältää kummia väitteitä.

Lukukokemukseni
Tämä teoskappale oli hyvä ja kaunis. Kansi on kuva teoksesta Sudama lähestyy Krishnan Kultaista Kaupunkia. Kannen ulkoasusta vastaa Liisa Holm.

Hermann Hessen Siddhartha on hyvä ja eheä kirja. Sen lukemisesta minulle tuli rauhallinen olo, ja sain monta oivallusta. Jos osaisin ajatella, odottaa ja paastota, elämä olisi paljon helpompaa. Varsinkin odottaminen ja paastoaminen ovat minulle vaikeata, mutta myös ajattelu unohtuu aina kiireessä ja muutenkin. Paastoaminen minusta käsittää muutakin kuin ruokaa, minusta sen voi laajentaa tavaraan. Jos pystyy kieltäytymään mammonasta, ei tarvitse suostua rahan hankkimisessa kaikkeen. Bloggaaminenkin on henkisesti helpompaa, kun ostaa itse kirjat tai lainaa kirjastosta, kuten tämänkin, joista bloggaa.

****

Nobel-haaste on kuukautta vaille valmis. Nobelistibloggauksia on ollut ilahduttavan paljon eri blogeissa. Olen itse blogannut runonurkan puolella kahdestakymmenestä runoilijasta ja kirjanurkan puolella kolmestakymmenestäkahdesta teoksesta. Tarkoitus olisi saada kolme tusinaa täyteen vuonna 2014. Teen haastekoonnin tammikuussa 2015.

Joulukuu 2014 Jokken kirjanurkassa tulee olemaan täynnä kirjoja, jotka ovat hyviä tai herättäneet minussa syviä tai hyviä ajatuksia.

15 kommenttia:

  1. Eksytit minut kannella. En meinannut oivaltaa kirjaa, kun katsoin vain kuvaa, enkä otsikkoa.
    Minusta oli hienoa, että Siddhartha oppi lautturin luona, että joki on kaikkialla samanaikaisesti... että se tuntee vain nykyhetken, ei tulevaisuuden varjoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi minutkin eksytti, mutta luin kirjan ja se yllätti minut täysin, positiivisesti.

      Poista
  2. Jokka, tämä taitaa olla Hesse, jota en ole lukenut. Kuulostaa kyllä hyvin 'hessemäiseltä'. Ensin luin tietysti Arosuden, sen jälkeen Narkissos ja kultasuu , mutta Hessen oman avioliiton ja elämän murrosta käsittelevän Rosshalden olen lukenut useampaankin otteeseen. Kertoo kirjasta, että siinä on jotain joka vetoaa.

    (Rilken runoja suomentanut edesmennyt ystäväni suomensi minulle joitakin Hessen runoja ja pidän niistä paljon.)

    Arosudesta kulkee kummia juttuja...Eräskin nuori mies sanoi minulle aikanaan, että 'mikä ihme siinä on, että et saa haluamaasi tyttöä ennen kuin olet lukenut Arosuden tai suorastaan opetellut sen ulkoa!' Hymyilen - sisäänpäin.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hesseltä pitää lukea muutakin eli Lasihelmipeli pitäisi lukea ja varmaan tämä Narkissos ja kultasuu. Luultavasti pitäisi lukea uudestaan Arosusikin.

      Poista
  3. Minäkään en ole lukenut Siddhartaa, vaikka muuta olenkin, romaaneista Lasihelmipelin, Arosuden & Narkissos ja kultasuun (kaikki saksaksi). Tuntuu vain, että niistä ajoista on jo niin paljon aikaa kun Hesseä luin -- Tübingenissä oli torin varrella kirjakauppa, jossa kyltti, että Hesse oli aikoinaan työskennellyt siinä. Hesse kuuluu niihin kirjailijoihin, joille maailmansodat olivat henkisesti kova paikka -- Virginia Woolfkin on yksi heistä. Hesse rakasti Firenzeä ja Toscanaa, siitä minäkin olen tainnut hieman postata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan alkusanat avaavat jonkin verran Hessen kärsimystä. Tämä on minusta harmoninen kirja. Saksakielen taitoni ei luultavasti riitä Hessen lukemiseen.

      Poista
  4. Miten hyvin sanotkaan: "kirja on tasapainoinen ja kaunis". Murrosiässä tämä kolahti, ja kovaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä oli hyvä, parhaita tänä vuonna lukemiani.

      Poista
  5. Tekisi mieli kommentoida jotain syvällistä, mutta taitaa olla liian pitkä aika siitä, kun olen viimeksi lukenut Hesseä. Suunnilleen ikävuosina 16-20 niitä tuli ahmittua. En ole uskaltanut lukea Hesseä uudestaan, koska pelottaa, että se nuoruuteen kuuluva kiihko on kadonnut.

    Siddharta on tosiaan aika tasapainoinen Hessen romaaniksi, mutta ainakin tuolloin teini-ikäisenä se tuntui vähän liiankin säröttömältä. Anarkistinen Arosusi oli enempi mieleen, kuten myös Demian ja kaksi ensimmäistä romaania Alppien poika ja Muuan nuoruus.

    Ei tullut syvällistä kommenttia, mutta menköön. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      MInusta kirjan hienoutta lisäsi tämä maallistumisvaihe yhdessä Kamalan kanssa ja sen jälkeen kaikesta luopuminen.

      Totta Arosusi on varsin anarkistinen, huomasin siinä olevan Nietschze viittauksia hyvin paljon (Hyvän ja pahan tuolla puolen).

      Poista
  6. Hesse kuului nuoruuden suosikkeihini, pitäisi lukea häntä taas pitkästä aikaa. Arosusi kolahti minuun silloin niin, että vieläkin ihmetyttää, osittain syynä oli tietenkin nuoruuden vimma, johon Hesse iski kuin jääpiikki.

    Hieno teksti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Aika moni on lukenut nuorena Arosuden, ja se on kolahtanut. Arosusi on väkevä teos.

      Itse luin sen aikuisena, eikä kolahtanut :)

      Poista
  7. ''Hermann Hessen Siddhartha on hyvä ja eheä kirja. Sen lukemisesta minulle tuli rauhallinen olo, ja sain monta oivallusta.''

    Samanlaiset kokemukset minulle aikanaan tästä kirjasta jäi. Siddhartha on ainoa Hessen romaani, jonka olen lukenut. Pidin erityisesti kielen sulavuudesta, joka joskus tuntuu olevan minulle tärkeämpi kuin kirjan sisältö muuten, vaikka ei tämä sisällöllisestikään heikko ollut. Luin Siddharthan vanhempana suomennoksena; onkohan näissäkin paljon eroa?

    VastaaPoista
  8. Kiitos :)
    Aarno Peromies (Oskar Aarno Peromies ent Peronius) oli kääntäjä, joka käänsi Hessen lisäksi Nietschzeä ja Kafkaa ja eli 1926-1978, (Lähde Wikipedia ja SKS:n kirjailijamatrikkeli) eli oletan, että käännös on myös "vanhempi" ja silkkana veikkauksena voisin ajatella, että voisi olla jopa sama, minkä olet lukenut, tämä olisi vain uusintapainos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta lukemani toisen Hessen eli Arosuden on suomentanut Eeva-Liisa Manner (1921-1995).

      Poista