sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Rudyard Kipling: Kim, koko maailman ystävä


Rudyard Kipling: Kim, koko maailman ystävä, 2009 Delfiini kirjat, Käännös Tuikku Ljungberg. Kansi ja taitto Lauri Hautamäki, 15 lukua, sivumäärä 315. Alkuperäinen teos 1901.

Kim, koko maailman ystävä on teos, joka on varsin ennalta arvaamaton, mutta monilta osin se on opettavainen ja kiinnostava. Se on julkaistu vuosina 1900-1901 jatkokertomuksena lehdissä, ja se minusta heijastuu kerrontaan: teoksessa on paljon kertausta luvuittain ja välillä punainen lanka miltei katkeaa. Toisaalta jokainen luku on tavallaan eri tarinaa, mutta sisältää siirtymän seuraavan "aiheeseen". Teos on kuitenkin minusta liian hajanainen ja sisältää kolme erilaista juonta: Kimin kasvutarinan hieman yli kuusitoistavuotiaaksi asti, erään pyhän miehen eli laman (kirjoitusasu teoksen mukainen kuten myös seuraavankin) Nuolen Virran etsinnän sekä brittiläisen vakoilupelin Intiassa.

Kim on eurooppalaisten vanhempien orpo katulapsi Intiassa. Hänen isänsä Kimball O'Hara palveli irlantilaisessa Maverics-rykmentissä, Kimin isä ja hänen silloinen naisystävänsä kuolevat oopiumin polton seurauksiin ja Kim jää selviytymään yksin Intian kaduille, hänestä kehittyy kulttuurien keskellä selviytyvä älykäs poika, joka kohtaa teoksen alussa Teshoo laman, jonka oppipojaksi eli chelaksi hän ryhtyy, sekä Mahbub Alin, joka on afgaanitaustainen hevoskauppias ja salaisten tietojen välittäjä ja eräs vakoilupeliin osallistuva. Myöhemmin Kim kohtaa vielä vakoilutoimintaa organisoivat ja toteuttavat eversti Creightonin, joka on brittiupseeri, Lurgan Sahibin, joka kouluttaa Kimiä sekä bengalilaisen Hurren Babun, joka niinikään vakoilee. Lisäksi on joukko sivuhenkilöitä, joista tärkein on vanha nainen "shahiba". Tarina alkaa Lahoresta, kuljetaan Hindustaniassa ja käydään myös Himalajalla.

Edellä olevasta voisi päätellä, että vakoilutoiminta olisi päällimmäisenä teoksessa. Se on kyllä mukana, koska matkamiehet kuljettavat ja välittävät viestejä, mutta Kimin suhteet muihin ja Nuolen Virran etsintä ovat tärkeämpiä teemoja. Kirjassa on paljon keskusteluja, jossa Kim puhuu joko laman tai Mahbubin kanssa, tai sitten on kolme keskustelijaa kuten Mahbub, Kim ja Creighton.

Kirja on siinä mielessä hyvä kuvaus aasialaisesta elämästä, ettei se ole niin suoraviivaisen lineaarinen kuin eurooppalaiset kirjat. Kim lähtee taipaleelle laman kanssa, joka etsii Virtaa, joka parantaa. Sitä kuinka valaistunut lama on alussa, en osaa arvioida, mutta luultavasti hän ei ole kovinkaan pitkällä valaistumisen tiellä. Hän esimerkiksi etsii Virtaa minusta aktiivisesti "Entä minun parantava virtani   ... kun löydän se valaistuminen on väistämätön", myöhemmin hän minusta hyväksyy, että Virta löytyy. Kirjan alussa hän kertoo, että aion vapauttaa itseni olevaisuuden pyörästä  aion katkaista omat kahleeni. Minusta loppuosassa kirjaa selviää, että kahleet katkeavat ei tarvitse katkaista, kun lakkaa haluamasta? Alussa lama ja Kim majoittuvat ja tätä kummastelin  mieheni serkun pikkuveljen luo (eikö hän ole myös serkku?) ja minusta tekstistä ilmenee, että lama on riippuvuuden vallassa "Siemaiskaa hieman lämmintä maitoa  ... Kim lääkinnyt oopiumin käyttäjiä   .. pappi oli tuhlannut oopiumia mieheen, jolla ei ollut mukanaan lainkaan rahaa" siksi jäähyväiset olivat kylmät ja etäiset), ja saa päättelemään, että lama ei ole vapaa. Lama piirtää olevaisuuden pyörän ja tutkii sitä, ymmärtää sen. Kirjan alkuosassa hän nuuskaa, loppuosassa mietiskelee ja paastoaa ja ...

Kirjan alussa Mahbub käskee laman mukaan lähtevän Kimin välittää tiedot "valkoisen oriin sukutaulusta", eli kysymyksessä on koodikieltä. Matka taittuu laman kanssa keskellä brittiläistä Intiaa. Tiedot aikaansaavat pienen rangaistusretken paikallisia juonijoita vastaan. Lama nimeää Kimin koko maailman ystäväksi ja kokee että hänet on lähetetty auttamaan Virran etsinnöissä. Kim hankkikin kerjäämällä ja kekseliäisyydellään hänelle ja lamalle ruokaa ja junakuljetuksia. Kimin tie vie kuitenkin enteiden mukaan isän rykmenttiin "isä sanoi että löytäisin punaisen härän niityltä" rykmentin lipussa  on punainen härkä. Rykmentistä Kim lähetetään kolmeksi vuodeksi sahibien kouluun, kouluajasta ei kerrota juuri lainkaan. Kim on sahib, eli valkoinen, mutta hän osaa urdua ja muita paikallisia kieliä ja osaa sulautua paikallisväestöön tummentaen ihonsa ja pukeutuen esimerkiksi alemman kastin asuun. Lama maksaa Kimin koulun, rykmentissä eversti Creighton pestaa Kimin välittämään tietoja. Kim on Lurganin koulutuksessa, erityisesti Kimin muistia, havaintojen tekemistä ja mielenhallintaa kehitetään. Lurgan tekee illuusiotemppuja ja Kim on ensimmäinen joka pystyy näkemään illuusion oikein, ja tekee sen toistelemalla englanniksi kertotaulua. Suuressa pelissä, joka on kirjan mukaan vaarallista ja on vain miehille on monta koodimiestä. Vakoilusta kertominen vaikuttaa nykyisin varsin lapselliselta, mutta on varmasti ollut tuolloin jännittävää. Agentti E23 kertoo Kimille "me peliin osallistuvat olemme täysin suojattomia". Varsin neuroottinen E23 nieleekin oopiumpillerin, joka hänen mukaansa "auttaa nälkään, pelkoon ja viluun"...pian hän toteaakin "olen saanut rohkeuteni takaisin".

Kim välittääkin ainakin kolme kertaa erilaisia tietoja, tärkeimmät liittyvät paikallisiin juonitteluihin venäläisten tutkimukseen alueen pohjoisosassa. Asian eettistä puolta ei minusta juuri avata. Vakoilutoiminnan juoni ei näyttäydy näin suoraan, itse asiassa luvut pitää lukea varsin tarkasti, jotta pysyy kärryillä.

Kirjassa oli paljon huomioita eri uskonnoista ja väestöryhmistä. Blogisääntöjen vuoksi koetan mahdollisimman vähän kommentoida uskontoja ja etnisiä ryhmiä. Kimiä voi pitää miltei paikallisena "hän kohteli Kimiä vertaisenaan nimittäin aasialaisena". Englantilaisten erot nousevat joitain kertoja esille. Esimerkiksi englantilaisilla tuntuu oleman patenttilääke järkytykseen "antakaa hänelle lasi sherryä" eikä "valkoiselle miehelle ei kannata puhua ennen kuin on syönyt".

Iästä myös puhutaan sen tuomasta edusta ja haitasta
Isoäidit osaavat erään kommentin mukaan hoitaa lapsia paremmin kuin äidit, "äideillä ei ole hallussaan meidän ikäpolven viisautta" samainen lama on aiemmin todennut, että "vanhat ihmiset ovat lapsen kaltaisia, jos he haluavat jotain, se pitää saada heti tai he murjottavat tai parkuvat" eli kumpi olikaan nyt parempi?

Ilman suurempia kommentointeja totean, että seuraavat lainaukset ovat suoraan teoksesta.
Tuollainen voima on todellisuudessa heikkoutta

Rikkovat kaikkia muitakin hyvän elämän ohjeita vastaan. Täälläkin istutaan vieri vieressä kaikenrotuisten ihmisten ja kastien edustajien kanssa

Hän on kaltaisemme kiinni olevaisuuden pyörässä

Avioliitto ja lasten saaminen ovat sumentaneet totuuden valon ... putoavatko lapset taivaalta sinun kotiseudullaSI. (edit 24.10.13 katso kommentit).

Kaikki haluaminen on syntiä ... paitsi hyvän tekeminen

***
Muistipeli Kim on peräisin tästä teoksesta. Osana koulutusta Lurgan Sahib kehittää Kimin muistia ja havaintokykyä. Kim joutuu painamaan mieleen erilaisia jalokiviä, jotka peitetään, pelistä on teoksessa monia muunnelmia. Olen itsekin pelannut sitä partioaikana. Partiopoika-aikoina luin myös Kiplingin Meren urhoja, joka on varsin kasvattava teos, ja pätee monilta osiltaan vieläkin, siinä miljönäärin hemmoteltu lapsi putoaa valtamerilaivasta ja joutuu kalastaja-alukselle, jossa työ ja kapteeni miehistävät hänet isän hyväksymiin mittoihin. Viidakkokirja lienee Kiplingin tunnetuin teos.

8 kommenttia:

  1. Rudyard Kipling on mielenkiintoinen kirjailija, Näin kerran nuorempana hänen elämäänsä pohjautuvan elokuvan televisiosta (ainakin minulla sellainen muistikuva on). Olen joskus miettinyt, että pitäisi lukea jokin hänen teoksensa, en vain sitten kuitenkaan ole jaksanut syventyä tai jokin muu on "vieroittanut". Selostuksesi Kimistä on kyllä seikkaperäinen ja valaiseva.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, luin wikipedian "elämänkerran" ja Kipling on syntynyt 1865 Bombayssa, mutta saanut koulusivistyksensä Englannissa, ja hän on palannut Bombayhin ja ollut töissä Lahoressa, joka on eräs tämän kirjan paikoista. Avioiduttaan hän muutti Amerikkaan, mikä selittää Meren urhoja kirjan miljöötä, hän muutti vielä Englantiin ... Kipling kuoli vuonna 1936 Britanniassa

    Kuuluisuus ja mahdollinen mammona? astuivat kuvaan varsin myöhään, Kipling lukemani perusteella on kokenut paljon vastoinkäymisiä

    VastaaPoista
  3. Hei!

    En koskaan jättäisi omistusliitettä pois, joten kommentissasi kohta "putoavatko lapset taivaalta sinun kotiseudulla" kuulostaa kammottavalta. "Kotiseudullasi" jo paremmalta...

    parhain terveisin Tuikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi ja kiitos.
      Koska en ole merkinnyt sivunumeroa lienee omistusliitteen puuttuminen minun erheeni ja virheeni ja pyydän anteeksi.

      Noston tarkoituksen jokainen ymmärtänee.

      Poista
  4. Hei!

    En koskaan jättäisi omistusliitettä pois (se on vallan sivistymätöntä), joten kommenttisi kohta "putoavatko lapset taivaalta sinun kotiseudulla" kuulostaa kamalalta. Paljon paremmalta kuulostaa "putoavatko lapset taivaalta sinun kotiseudullasi". Jos olen tuollaisen erheen tehnyt (en nyt juuri saa kirjaa käsiini), lupaan sirotella tuhkaa päälleni ja hypätä ainakin kerran kamelinajajien nuotion ylitse.

    t. Tuikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin vasta noin minuutin kuluttua, keneltä kommentti on, ja pyydän anteeksi, varmasti omistusliite on paikallaan, minulla on kirja kotona, joten etsin tuon paikan, olen nostanut tämän yksittäisenä ylös, ja en ole merkinnyt edes sivunumeroa ylös.
      Blogatessa jotenkin jää kirjoitusvirheitä, vaikka ei saisi jäädä.

      Kiitos, kuitenkin, että vaivaiduit lukemaan tekstin ja kommentoimaan, ja nöyrimmät anteeksipyynnöt.

      Poista
    2. Hei Jokke!

      Ei mitään hätää! Se omistusliiteasia vain on niin lähellä sydäntä meikäläisellä, että särähti korvaan, kun kyseessä piti olla suora lainaus. Kim on yksi niistä harvoista joko kirjoittamistani tai suomentamistani kirjoista, joita luen edelleen itsekin silloin tällöin. Intia on kiehtova maa, eikä Kipling ole lainkaan niin yksisilmäinen kuin historiaan on monin paikoin kirjattu, vaan havaitsee ja hyvänä pitää monenlaisia kulttuuri- ja muita ilmiöitä, jotka ovat muilta jääneet liian vähäiselle huomiolle.

      Kiva että perheellisillä miehilläkin on vielä aikaa lukea kirjoja! Hih!

      yst. terv.

      Tuikku

      Poista
    3. Pidän Kiplingin kirjoista ja myös tästä, olen lukenut tosin vain kolme. Aika on kortilla mutta kirjoille löytyy kyllä aina aikaa :)

      Poista