lauantai 3. syyskuuta 2011

Isaac Asimov: Itse jumalat

Isaac Asimovin romaanin Itse Jumalat. WSOY 1974, 308 sivua, Alkuteos The Gods Themselves 1972, kääntänyt suomeksi Ari Koskinen.

Isaac Asimovin romaanin Itse Jumalat. -teoksen lähtökohta on Plutonium-186. Plutonium on alkuaine, jonka järjestysluku on 94 ja atomipaino yli 240. Ollakseen stabiili alkuaineet tarvitsevat yleensä paljon neutroneita, joita kuvaa massaluvun ja järjestysluvun erotus. Siksi Plutonium 186 on mahdoton, koska esimerkiksi lyijyatoimin ytimessä on 82 protonia ja ainakin 125 neutronia jotta se pysyy koossa. En ole fyysikko, mutta jotenkin näin se lukion tiedoilla opetettuna menee.

Plutonium liittyy ydinreaktioihin ja se on radioaktiivinen aine.

Isaac Asimovin romaanin Itse Jumalat -kirja sen sijaan ei juurikaan kerro ydinreaktioista, mutta Universumin energiataseet ovat siinä aivan keskeisessä osassa. Tarkastellaan kolmea paikkaa maata vuonna 2070, eli meidän Universumia ja Parauniversumia, jossa on älyllistä elämää mutta kovin toisenlaista sekä Kuuta.

Teoksen alussa ollaan maassa ja kerrotaan elektronipumpun keksimisestä, miten vaihtamalla alkuaineita universumien välillä saadaan energiaa. Selviää, että kyseessä onkin ongelmallinen vaihtokauppa, joka uhkaa meidän universumia. Varoitus tulee yllättäen parauniversumin puolelta.

Toisen universumin eli Parauniversumin elämää esitellään. Se olennot ovat kovin toisenlaiset kuin me.  Siellä esitellään Dua, Odeen ja Tritt, joiden toiminta perustuu ”aikuisena” näiden kolmen symbioosiin. Yksi kolmesta pyörästä kapinoi …

Maassa on kitkaa maan ja kuun asukkaiden välillä, josta kirjan kolmannessa osassa. Asimoville tyypilliseen tapaan ratkaisut löytyvät tai ne löydetään yllättäen.

Itse jumalat -kirjan idea ei välttämättä vanhene, varsinkin parauniversumin kuvaus on minusta hienoa eli on kiistämättä erilaista asimovia ja scifiä. Asimovin scifi ei minusta kyllä muutenkaan vanhene.

Kirjan osat muodostavat lauseen: Tyhmyyttä vastaan...itse jumalatkin....taistelevat turhaan?

Kirjaa on ollut huuto.netissä myynnissä, Isaac Asimovin (1920- 1992) kirjojen suomenkielisetkin ensipainokset ovat varsin kalliita, mutta tämä irronee 25-30 eurolla.

Varsin toisenlainen teos tämä on kuin  Asimovin Säätiö


3 kommenttia:

  1. Itse jumalat on minun Asimov -suosikkini, vaikka olen lukenut myös Säätiö-trilogian. Kiva, että joku kirjoittaa näistä vanhemmistakin kirjoista.

    VastaaPoista
  2. Itse jumalat on myös minun suosikkini Asimovin kirjoista, on ne muutkin varsin hyviä mutta Itse jumalat on loistava!

    VastaaPoista
  3. Tämä on tosiaan hyvä teos, jota voi suositella. Sen energia-ideaa ei sen sijaan oikein voi avata, ettei kirjan lukijalta "jännitys" katoa. Toisekseen tässä Asimov tarkastelee toisenlaista elämää, mikä on hänen muulle tuotannolleen "epätyypillistä", yleensä hän tarkastelee vain ihmisiä ja robotteja.

    VastaaPoista