sunnuntai 14. elokuuta 2011

Margaret Mitchellin Tuulen viemää (engl. Gone with the Wind)


Margaret Mitchell: Tuulen viemää (engl. Gone with the Wind), 1936, suomeksi 1937, Otava 2008, sivumäärä 894, lukuja 63. Suomentaja Maijaliisa Auterinen.

Margaret Mitchellin Tuulen viemää on mahtava teos. Lukuaikakin oli pitkä, aloitin lukemisen 16.7.11 ja kirja oli loppuun luettuna vasta 14.8.11 Luin muita teoksia välillä, koska en halunnut kiirehtiä klassikkoa, asiaa oli paljon sulateltavaksi.

Teoksen juoni on netissä ja lyhykäisyydessään seuraava. Nuori plantaasin omistajan tytär Scarlett O'Hara on tolkuttomasti rakastunut läheisen tilan Ashley Wilkesiin. Tanssiaisiin valmistautuessaan hän kuulee Ashleyn olevan kihloissa Melanie Hamiltonin kanssa, jonka kanssa meneekin naimisiin ja saa myöhemmin pojan Beaun. Alun tanssiaisia kuvataan pitkään, joiden aikana syntyy USA:n sisällissota, Scarlett asuu Georgiassa Etelävaltioissa. Scarlett "nai" kostoksi Melanien nynnyn veljen Charles Hamiltonin, joka kuitenkin kuolee keuhkokuumeeseen. Kirjassa Scarlett saa lapsen joka avioliitossaan, esikoisen nimi on Wade Hampton. Avioliitoja on Scarlettilla kolme. Sisällissota riehuu, jenkit voittavat ja etelän elämäntapa plantaaseineen ja orjineen hajoaa, jenkit ja mustat (entiset orjat) saavat valtaa, plantaasit on poltettu ja takavarikoitu. Jenkkiliikemiehet tekevät omaisuuksia. O'Harat ja muut entiset rikkaat ovat puilla paljailla. Scarlettin äiti Ellen on kuollut, isä-Gerald on menettänyt järkensä. Jenkit vaativat Tarasta 300 $:n maksua, ja sen saamiseksi  Scarlett "hankkii kakkosaviomieheksi" kauppias Frank Kennedyn, jonka piti mennä naimisiin Scarlettin siskon Suellenin kanssa. Scarlett pitää huolen koko perheestä, mutta myös nynnystä Ashleysta, jonka kanssa haluaisi karata. Scarlett alkaa pitää Frankin kauppaa Atlantassa, ja hankkii myös sahan. Hän synnyttää tytön Ella Lorenan Frankille. Frank kuolee, mutta suruaika jää lyhyeksi.
Ympäristö paheksuu aikaansaavaa ja aggressiivista Scarlettia. Nykymittapuun mukaan Scarlett voisi olla arvostettu aikuinen. Eräiden vaiheiden jälkeen Scarlett menee naimisiin inhoamansa miehen retkun Rhett Butlerin kanssa. Rhett on rikas, ja suorapuheinen, mutta ei kuulu etelän eliittiin. Rhett on ollut koko ajan tekemisissä Scarlettin kanssa. Scarlett synnyttää Rhettille tytön Bonnie Blue Butlerin, joka kuitenkin kuolee poniratsastustapaturmassa, myös Melanie kuolee raskauden vuoksi. Rhett ja Scarlett eroavat eikä avioliitto ole ollut rakkauden täyttämä vaan riitaisa, mutta lopussa Scarlett haikailee Rhettin perään, eikä enää välitä nynnystä Ashleysta, jonka varmasti olisi saanut, sillä Melanie pyytää Scarlettia pitämään huolta Ashleysta ja Beausta. Scarlett päättää palata Taraan, sillä huomenna on uusi päivä, ja niitä Scarlettilla on edessä vielä monia. Scarlett on vasta 28-vuotias, kun kirjan päättyy, ja Rhett on 45-vuotias.

Päähenkilöitä
Scarlett O'Hara, päähenkilö Geraldin ja Ellenin esikoinen, Taran tyttö
Rhett Butler, boheemi onnenonkija, viisas, muttei älykäs, Scarlettin aviomies numero 3.
Gerald O'Hara, irlantilainen siirtolainen, puuvillaplantaasi Taran omistaja, minusta suvaitsevainen, lähinnä siksi, että on irlantilainen ja on siksi itsekin syrjitty
Ellen O'Hara, Geraldin vaimo, pitää plantaasin ohjia käsissään, kuolee sisällissodan aikana, on hyvä hahmo, auttaa aina omaa väkeä, toimii "sairaanhoitajana", jos joku on sairas, uhrautuu avioliitossaan, koki onnettoman rakkauden ja avioitui Geraldin kanssa, tyytyy ylpeänä osaansa.
Ashley Wilkes, haaveileva Melanien mies. Haaveet kaatuivat tosin rintamalla, idealismi maatui.
Melanie Wilkes (s.Hamilton), Ashleyn vaimo, kuuluu kirjan hyviin ihmisiin
Charles Hamilton, Scarlettin aviomies numero 1
Frank Kennedy, Scarlettin aviomies numero 2
Carreen, Scarlettin pikkusisar, menetti rakkaansa rintamalle, ja hautoo luostariajatuksia
Suellen, Scarlettin pikkusisar, jolta Scarlett "vei" Frankin, kaupan ja sahan, Suellen meni naimisiin jalkapuoli Will Benteenin kanssa, katkera Scarlettille
Honey Wilkes, Ashleyn sisar, hieman hupsu, mutta löysi itselleen miehen
India Wilkes, katkera juoruämmä, Ashleyn vanhapiikasisar
Mammy, sisä-orja, Ellenin oikea käsi, hieno ihminen
Prissy, orja, ei niin hieno ihminen
Pittypat, Scarlettin täti Atlantassa
Tom ja Ellie Slattery, halveksittu valkoinen tilallispariskunta
Jonas Wilkersin, petollinen tilanhoitaja, joka yhdessä Ellie Slatteryn kanssa kostaa O'Haroille ja muille nöyryytyksensä
Betty Watling, "kapakoitsija" ja ilotyttö, kuvattu kirjassa hyväksi, Rhettin ystävä
Kirjassa on satoja henkilöitä, mutta nämä nyt ainakin ovat keskeisiä ja vielä yksi eli Etelä.

Etelä
Eräs ”päähenkilö” on Etelä ja etenkin Georgia. Tämä tulee esille monessa kohtaa. Etelävaltiot, niiden elämäntapa, etelän yläluokka, maa, Tara, Atlanta, kaikki ovat keskeisiä, ja tärkeitä. Sen sijaan nousukkaat, jenkit ja onnenonkijat lytätään toistuvasti. Mitä pahaa on onnen tavoittelussa, sitähän Scarlett koko ajan tekee? Ovatko Scarlettin kärsimykset jotenkin suurempia, kuin niiden, joiden rakkaat aviomiehet tai pojat jäivät rintamalle, rampautuivat tai menettivät raajansa tai järkensä. Eikö kaikki yritä selviytyä, ja keinotella ja onkia onnea, paitsi tietenkin etelän ylimystö, jotka pitävät periaatteistaan kiinni ja pitävät lihakestejään, vaikka ei olekaan enää lihaa? Sodassa hävisi kirjan mukaan Etelän maailma, heidän tapansa, elämäntapa. Se oli hieno, pidettiin huolta omista, ja omia olivat suku, toiset suvut, joiden kesken jaettiin kaikki ja avioliitotkin solmittiin näiden kesken, omia olivat myös orjat, joita teoksen mukaan pidettiin perheenjäseninä, ja kunnioitettiin. Muita halveksittiin, he jäivät ulkopuolelle, he olivat roskaväkeä, onnenonkijoita, keinottelijoita.  Kuvaavaa on sisäorjan ja mustan Mammyn puhe valkoisista Slatteryistä tähän tapaan teoksen 24 luvun sivulla 352 . ”… tuo kurja ja kelvoton ja viheliäinen roskaväki se tappo Miss Ellenin..”

Jäikö huomaamatta maailman muutos, vapauden tarve, orjuuden kieltäminen (synnytään orjaksi), ja teollisuuden kehitys, olisiko elämäntapa voinut olla muuttumatta, vaikka sotaa ei olisi ollutkaan?

Kirja on Etelän kirja, siinä on dokumentoitu ensimmäisellä sadalla sivulla elämän tapa, puuvillaplantaasit, kestit ja pieni seurapiiri ja uho, sitten taistelu, tappio, kurjuus, kolmen K:n kerho (Ku Klux Klan), orjien vapautuksen seuraukset, ja uusi nousu, joka huipentuu georgialaisten kalossien iskeytyessä Bullockin ja ”muun roskaväen” takamuksiin ja elämän jatkuminen.

Äänen nopeus ilmassa on 340 m/s, Atlantassa juorujen kulkunopeus tuntuu olevan suurempi. Ovatko seurapiirit sitä, että levitetään juoruja? Scarlettin ja Rhettin kunniaksi täytyy sanoa, että vain he Melanien lisäksi keskittyvät työn tekemiseen, jälleen rakennukseen ja resurssien turvaamiseen, eikä jatkuviin juoruiluihin. Scarlett elätti Taran ja monta muuta Atlantassa ja ympärillä, Scarlett tajuaa Taran tärkeyden jo sivulla  356  Tara oli hänen kohtalonsa, hänen taisteltavansa, ja hänen oli se valloitettava”

Etelän lesket Rhett Butlerin mukaan haudataan elävältä. Eli tytön kulta-aikaa on tanssiaiset, mutta avioliitto muuttaa naisen plantaasipomoksi, synnyttäjäksi, ja leskenä surupukuun. Etelän naiset kuten Ellen saavat tahtonsa kuitenkin tahtonsa läpi puhumalla miehensä suostuvaiseksi, tai laittamalla ovensa lukkoon, mutta yhteisön paine on sellainen, että se ei naista ylennä. Teoksen yhdessä avainkohtauksen jälkeen Scarlett saa kritiikkiä, koska on ollut yksin liikkeellä "provosoiden" hyökkäyksen, nykymittapuun mukaan nainen ei ole "riistaa", jos liikkuu yksin. Pahinta tässä on se, että juoruämmät (myös urhea KKK) sitä eniten paheksuvat. Ei kai kenenkään kannata mennä tekemään omia kostoretkiä tilanteessa, missä ei sitten lopulta mitään tapahtunut.

Etelän tapaan kuuluu pyytää tyttären kättä isältä, tai sitten kun isää ei ole perheen päältä. Miehet olivat naisia vanhempia. Suku- ja perhetausta olivat kaikki kaikessa. 

Rotuasia on minusta pinnalla koko ajan. Kirjassa irlantilaisuus ei ole erityinen hyve. Mutta jenkkejä ja mustia tarkastellaan kipakasti Scarlettin silmin. Heidän mainitaan humaltuneen vapaudesta. Heillä on äänioikeus, muttei etelävaltiolaisilla. Etelään pidetään kertojan mukaan polvillaan provinssina. Etelän plantaaseilla lämminveriset hevoset olivat myös tärkeimpiä, ja koirat, no molemmat menivät sodan myötä. Rotuteemaa, ja avioliittoja tarkastellaan hyvinkin paljon. Plantaasin omistajien lasten kasvatuksesta huolehti osin sisä-orjat, ja imettäjiä käytettiin, tässä kyllä päti sekä hyvässä että pahassa että koko "kylä" (=etelän plantaasiväki) kasvattaa.

Teoksen aikakäsitys on hieman sekava, se johtuu siihen, että kerronnan nopeus vaihtelee, välillä ajassa hypätään eteenpäin, välillä taas jauhetaan asioita dialogien tai kuvailuin, tämä siksi (minusta), että kirjailija saa kerrotuksi, mitä sydämmellä on. Rhettin kanssa käydään monet keskustelut. Usean sivuhenkilön roolin näen näiden ajatusten kertomisessa. Tästä aiheutuu se, että yhtä tai kahta päivää käsitellään pitkän aikaa, ja siinä tuntuu tapahtuvan muutenkin paljon rakentamista, tai saha tuottaa voittoa tai tappiota. Todellisuudessa tehtiin "vain" kuusi päiväistä työviikkoa. Ajanjakso on välillä noin 1860 tai 1861-1871.

Koulutusasia ei nouse tärkeäksi. Plantaasin pojilla tuntui olevan koulusta vain keskeytyksiä, kuitenkin Etelän väki piti itseään etevänä. Lopussa kyllä ilmenee, että Charles Hamilton nuoresta iästään huolimatta oli lakimies, kuten ilmeisesti Henry-setänsäkin.

--
Luonteita
Tuulen Viemää -teoksessa ihmetyttää Scarletin käytös että Ashleyn haihattelu.

Ashleyhän elää miltei koko ajan Scarletin siivellä, ja täydellisen selkärangaton siipiveikko, eikä saa tehoja irti, paitsi äijäporukalla kolmen Ku Klux Klanissaan, joka valkoisessa raukkamaisuudessaan on jotakin hyvin alhaista. Mursiko sota Ashley Wilkesin selkärangan vai eikö sitä ollutkaan.

Scarletin tehoja ei voi moittia, hän on KAIKKI-MULLE-HETI -henkilö ja  katsoin vielä narsistin tunnusmerkistöä ja hämmästyin:

Jotta ... narsistinen persoonallisuushäiriö, ... vähintään viisi kohtaa seuraavista ..
Henkilöllä on suuret käsitykset itsestään, hän voi liioitella lahjoillaan ja saavutuksillaan sekä odottaa perusteettomasti muiden pitävän häntä ylivertaisena.
=> Tämä, koska Scarlett sekoittaa kaikkien päät jo ensimmäisissä tanssiaisissa, ja pyörittää sekä Charlesin että Frankin itselleen  Frankin valheellisesti. Tosin Scarlett kyllä pistää saha-asiassa itsensä likoon...

Henkilö keskittyy ajatuksissaan jatkuvasti mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta.
=> Minusta tämäkin, suuresta rakkaudesta ainakin haaveillee koko 894 sivua, eikä tarjolla olevat vaihtoehdot kelpaa. Raha myös tuntuu motivoivan ja rikkaus

Henkilö uskoo olevansa jotenkin erikoinen ja ainutlaatuinen, kokee että häntä ymmärtävät vain muut huomattavat henkilöt ja instituutiot, joiden kanssa hänen tulisi olla tekemisissä.
 => Minusta myös tämä, ottaa kaikki toisten nenän edestä.

Henkilö vaatii korostunutta ihailua.
=> Eikö tämäkin? Haaveilee joistain tanssiaista ja kutsuista ja haluaa olla sievä.

Henkilö kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun ja saamaan toiveensa täytettyä
 => Ja vielä tämä, eikö koko ajan orjat ja vapaat juokse Scarletin oikkujen perässä.

Henkilö käyttää häikäilemättömästi muita hyväkseen.
=> Ehdottomasti tämä, kaikkia kolmea aviomiestään käyttää hyväksi ja narraa narrit itselleen ja heidän heilansa itkevät

Henkilöllä on empaattisuuden puute: haluttomuus huomata toisten tunteita ja tarpeita tai eläytyä niihin.
=> Tarjoilee korvapuusteja itkijöille, ei näe ongelmaa ottaa sitä minkä saa. Rhettkin hoitaa Charlesin ja hänen poikaa Wadea enemmän, vaikka on vain Scarletin lapsi. Scarlett ilmoittaa Rhetille, että makuuhuone on jatkossa kiinni, ja Rhett ei osoita empatiaa, ja Scarlett ajattelee s.770 "Scarlett oli nolona   . nyt hän huomasi, miten turhaa oli ollut toivoa, että niin tärkeän asian olisi saanut selvitetyksi sovinnollista tietä varsinkaan sellaisen itsekkään porsaan kuin Rhettin kanssa".

Henkilö on usein kateellinen muille tai uskoo myös muiden kadehtivan häntä.
 => Melanielle Scarlett on erityisen kateellinen Ashleystä, jos jollakin on jotain ollaan heti kateellisia, asenteella -kaikki, minulle nyt ja äkkiä- Hän on kateellinen kaikille, joilla on yritys tai rahaa.

Henkilö on ylimielinen, hänellä on röyhkeä käytös tai asennoituminen.
=> Eikö ole ylimielinen, eikö halveksi "valkoista roskaväkeä", Atlantan seurapiirejä, Rhettiä, Charlesia, Frankia, Melanieta ...
Scarlett ilmoittaa inhoavansa pikkulapsia. Siksikö, että ne ovat avuttomia, tai vaativat huomiota?
Narsismi-asia ei ole kuitenkaan aivan näin yksioikoinen, sillä ovat olot aika poikkeukselliset, sisällissota, joka vie kaiken vanhan ja arvokkaan mukanaan. Asenne, että jättää menneet taakseen ja pystyy aloittamaan puhtaalta pöydältä, ehkä auttaa selviytymään ja on varmasti oikea tiettyyn rajaan asti. Toisaalta, jos olisi ollut rauha, miten Scarlett olisi toiminut. Tätä on turha pohtia, koska kyse on "vain" kirjasta. Niiden henkilöiden on hyvä katsoa huomiseen, ja unohtaa eilinen, jotka ovat loukanneet toisia, niitä, joita on loukattu, eivät niin helposti toivu huomiseen. Pahoittihan Scarlett mielensä jopa Archielle, joka vain arvosteli rangaistusvankien käyttöä. Miesten viemistä en pidä pahana syntinä (Scarletille) toisten tyttöjen nenän edestä, päätös kosinnasta oli lopulta Charlesin ja Frankin, saavat syyttää itseään, kuten Rhett Scarlettille toteaa.

Toisaalta Scarlett joutuu arvosteluun ensimmäisestä sahavälikohtauksesta ja naiskirjailija on kirjoittanut Rhettin sanottavaksi kaksi lausetta, joista Scarlett ei tunnu pahoittavan mieltä sivulla 771  ”yhä vain samanlainen lapsi, uskovan että he (miehet) ovat kuin naiset vaihdevuosiensa jälkeen” tai kun Scarlett jäi sahalla sylittelystä kiinni ja olisi pitänyt mennä ”yllätysjuhliin”, mutta pää särki ja Rhett toteaa hänelle 53 luvun sivulla 799 "Oletpas sinä aika jänishousu huora"

Aikuistuuhan Scarlettkin?

Teoksen kakkospari Melanie ja Rhett ovat avuliaisuudessaan kultakimpaileita.

Rhetillä on pelisilmää ja rohkeutta, vaikka hän on holtiton ja lopussa aivan rappiolla, hän ei pilaa muuta kuin oman elämänsä, jos sitäkään. Tietenkin hän on ylimielinen, hieman väkivaltainen, opportunisti, mutta jos lukee koko kirjan läpi ja kirjaa tapaukset, joissa Rhett auttaa jotakin, ja missä Rhettiä autetaan tilanne on varmasti 100 - 12,  Melanie auttaa Rhettiä puhumalla hänestä hyvää puolen tusinaa kertaa, ja kun Scarlett on kaiken tuhonnut niin Melanie näyttelee osansa kiltisti, eli loput puolen tusinaa tulee tästä, auttaa siis myös Rhettiä. Ihmetyttää Rhettin murjottaminen asioissa, jotka koskevat Ashleytä, eli vaivaako Rhettiä kuitenkin alemmuuskompleksi, jota yrittää hukuttaa viinaan.

Melanie on rohkea ja ajattelee muista pelkästään hyvää. Rhetthän lunastaa hänen vihkisormuksensa takaisin, muttei Scarlettin, tämä tapahtui alussa, kun kerättiin rahaa sotaponnistuksiin. Scarlett innolla luopui sormuksestaan. Melanie on ainoa joka arvostaa Rhettiä ja ilotalon Belleä ja ottaa rangaistusvangin kotiinsa ...

Loistava kirja, joka on varmasti luettu teos USA:ssa ja Georgiassa.
--
FILMI VS KIRJA

Vasemmalla oleva elokuvan juliste on todella elävä, kirjan kansi on staattinen. Scarlett retkottaa ja odottaa varmastikin Rhetin huulien kosketusta silmät kiinni kuin koulutyttö kädet Rhetin kaulassa. Filmin julisteessa on tunnetta ja intohimoa paljon enemmän. Varsinkin Scarlett vaikuttaa minusta kirjan kannessa nynnyltä.


--- Sisältää juonipaljastuksia---,
Filmi alkaa kuten kirja tanssiaisten valmisteluilla ja tanssiaisilla, jonka jälkeen sota alkaa. Ashley ja Melanie, sekä Scarlett ja Charles menevät naimisiin. Rhett tietää alusta saakka, että Scarlett rakastaa ja haikailee Ashleyn perään. Scarlett saa filmissä vain yhden lapsen.

Ikäerot
Kirjassa Scarletin äiti Ellen  oli 15-vuotias mennessään Gerald O'Haran 43-vuotias kanssa naimisiin. Näyttelijöiden ikäero on "vain" 17-vuotta, mutta olennaista on, että ikäeroasiaa ei nosteta fimissä esille kirjassa se on tärkeä asia.
Leslie Howard, eli Ashley Wilkesin näyttelijä oli syntynyt jo vuonna 1893, eli oli 23 vuotta vanhempi kuin vastanäyttelijänsä Olivia de Havilland, joka näyttelee Melanie Wilkesin os. Hamiltonia. Clark Gable  (retku-Rhett) oli syntynyt vuonna 1901 ja Vivian Leigh 1913. Filmissä ikäeroa 18 vuotta, näyttelijöillä "vain" 12 vuotta. Minusta Olivia de Havilland on "kaunis" siinä kuin Vivien Leighkin, eli kirjan "tasoero" filmissä ei näy.

Leslie Howard on minusta parempi Punaisessa neilikassa, mutta on hyvä tässäkin hieman uneliaana. Leigh ja Gable ovat loistavia, ja ovat huonoimmillaan kun he näyttelevät, päähenkilöidensä näyttelevän, muuten todella hyviä. Näyttelemisen näytteleminen tuo Gablessa mieleen Harrison Fordin episodi VI:ssa, kun hän kuulee Leian olevan Luken siskon. Mustat Mammy ja Prissy on toteutettu loistavasti.

Serkukset
Filmissä ei myöskään puhuta juurikaan eteläisestä tavasta serkkujen avioliitoista, joskin se tulee ilmi filmissäkin, mutta se ei olennaista. myöskään jenkkien ja rotuasioiden käsittely tapahtuu silkkihansikkain filmissä verrattuna kirjan karkeisiin kannanottoihin.

Etelän naiset, keimailevia neitejä, ja sitten ..
Etelän naisten osa tulee kirjassa varsin hyvin ilmi, eli muutaman vuoden kestää tanssiais- ja keimailukausi, sitten avioliitto lapsia ja työtä, ja plantaasin narut pitää saada hyppysiin. Filmissä ei tuoda myöskään ilmi sitä, että Scarletilla oli ollut myös kolme veljeä, jotka kuolivat noin yhden kahden vuoden iässä. Muutenkin kirja tuo enemmän esille lapsi ja vuosi -tahtia, tai sitten hankitaan oma makuuhuone. Koska Melaniekaan ei voi saada lapsia, on moni ovi suljettu, ja ihmeen vähän se aiheuttaa "jännitteitä".

Sukutausta:
Gerald O'Hara oli lyhyempi (filmissä ei ole) kuin vaimonsa. Kirjassa Geraldin oli pakko paeta Irlannista, ja saada omaisuus ja arvostus, koska plantaasin omistajat olivat sisäänpäin lämpenevää sakkia. Etelän eliittiä verrataan Englannin aristokraatteihin kirjassa.

Ellenin serkku, jota Ellen tapaili lähti pois suvun painostuksesta ja teki henkilökohtaisen ratkaisun, jonka jälkeen Ellen hautasi sydänsurunsa, meni naimisiin ja alkoi työkoneeksi ja plantaasin pomoksi, ja epäitsekkääksi kätilö/sairaanhoitaja/ tautien hoitajaksi, joka koituikin hänen kohtaloksi. Gerald sai kirjassa Taran hyvällä viinapäällä, kortilla, ja ahkeruudella. Kirjassa Gerald oli Ellenin kuoleman jälkeen totaalisen tiedoton, mutta filmissä Gerald tuli huutamaan, että sota on loppu, ja Gerald ymmärsi, että Slattery-Wilkersonin juoni on saada Tara, ja lähtee seuraamaan näitä  ja kuolee.

Orja-asia, sota, ja sodan jälkeen
Orja-asiaa on kirjassa todella paljon. Myöskin sotilaiden ja jenkkien touhuista puhutaan paljon. Esimerkiksi sitä, että jenkit olisivat käyttäneet eurooppalaisia palkkasotureita. Lisäksi jenkeillä oli Tarassa tukikohta, ja tulivat sen vielä ryöstämään. Minusta kirjassa on orja-asiassa unohdettu, että vapaus on tärkein ihmisoikeus. Scarletinkin mukaan sodan jälkeen ei entisille orjille olisi kuulunut äänioikeuksia, kun ovat tulleet Afrikan viidakoista sukupolvi sitten...  (Kirjan sivulla  561 Omituinen näytelmä oli tässä käynnissä: toiset puolet kansakuntaa pakotti toista puolta pistimien voimalla alistumaan ....) Minusta eivät he tulleet, vaan tuotiin pakolla orjiksi. Minusta tämä orja-asia, joka lienee myös sodan syykin on kirjassa tuotu esille hieman omituisessa valossa. Tottakai vapaus pitkän kahleajan jälkeen tuo omia  ongelmiaan, mutta silti vapaus on arvo, joka kuuluu jo 2000-luvulla toivoakseni kaikille, 1860-luvulla ei ihan jokaiselle).
Tosin Scarletin havainto on kirjassa, että jenkit, vaikka vapauttivatkin orjat syrjivät heitä rankasti, etelässä taas he ovat perheenjäseniä. Vapaus lienee se avainsana.

Scarletin lapset, suruaika, ja kätilönä toimiminen
Scarlett saa lapsen heti ensimmäisen aviomiehen kanssa. Wade oli Charlesin siis ensimmäisen aviomiehen lapsi, Lapsen olemassa olo muuttaa Scarletin asemaa kirjassa monin tavoin, esimerkiksi jenkkien tuhotyössä, he yrittävät varastaa kultakahvaisen miekan, joka oli Waden isovanhempien, eikä sitä takavarikoitu. Minusta ratkaiseva on sormuskohtauskin. Kirjassa Scarlett myy nimeenomaan sormuksensa ensin hyväntekeväisyystilaisuudessa, filmissä Melanie, mikä on todella iso kannanotto, kirjassa Scarlett liidaa, Melanie peesaa. Filmissä Rhett lunastaa molempien sormukset, mutta kirjassa vain Melanien. Muutenkin Rhett kiusaa Scarlettia tämän aviolittoista, tietää syyt. Myöskin Scarletin avustaminen Melanien synnytyksessä on uskottavampaa, kun on oman lapsen synnyttänyt. Myöskin Ella tuli ennen Bonnieta.

Scarlettia on fimiin siloiteltu, ja Rhettiä rosoistettu retkuksi, mikä minusta on sääli. Tosin kirjassa Rhetin rappiotakaan ei näytetä. Scarlett on kirjassa aika inhottava jo siskoilleenkin ja vihaa ajoittain heidän saamattomuuttaan ja valittamistaan ja jakaa heille korvapuusteja, ja nappaa Suellenin -kihlatunkin. Suelleniä filmissä ei näytetä kuin vanhana piikana, mutta kirjassa saa Will Benteenin huolehtimaan itsestään, koska Carreen luostaroituu. Will on filmissä poissa kuten kaikki rammat ja raajarikot, sodan arpia ei nosteta mitenkään esille.

Ashley on filmissä rauhallinen uneliaan näköinen, mutta menestyvä, mm. sahalla. Saha-asia on kirjassa aivan toisenlainen. Ashley on täydellinen tumpelo, ja hassaa kaikki rahat. Ashley on kirjassa totaalinen nynny ja saamaton nahjus, tästä en voi kirjoittaa ilman juonipaljastuksia enempää.

Kirjassa on todella monia kohtauksia, joissa syvennetään kertomuksia Mexicon sotaan, ja intiaanisotiin, ja korostetaan etelän vieranvaraisuutta, ja tuodaan esiin heidän rankilistansa: Etelän plantaasin omistajat, pientilalliset, orjat, valkoinen roskaväki, ja viimeisenä jenkit. Jenkkien sodan aikana ja sen jälkeen tekemiä asioita tuodaan esiin kirjassa, kuten myös Etelän härkäpäisyyttä. Filmin ei siis ole haluttu olevan Amerikkaa repivä vaan rakentava. Sota-asiasta on monia huomioita ja pitempiäkin raportteja kirjassa, mutta jätän ne amerikkalaisten pohdittavaksi, suomalaiset voivat lukea vastaavat Täällä Pohjantähden alla, monessa maassa on asein soviteltu niiitä riitoja, joihin sanat eivät ole riittäneet.

Kirjassa Pork ja Mammy ovat ehdottomia hyviksiä, he ovat lojaaleita sodan jälkeenkin eli mustat on minusta Prissyä, ja eräitä muita lukuunottamatta esitelty erittäin lojaaleiksi, hyviksi ja järkeviksi. Kirjassa Scarlett oli erilainen jo lapsena hän leikki poikien ja mustien kanssa, toisin kuin muut tytöt. Mammyn tehtävänä on koulia tytöt myös Scarlett hienon neidin tavoille, ja Mammyllä on kirjassa listoja moneen tilanteeseen, eli miten puhutaan vanhoille miehille, ujosti ja hieman keimaillen, naimissa oleville, naimattomille ...

Pukeutumisesta en ymmärrä mitään, mutta filmissä minua ihmetytti se, että Scarlett oli filmin aluksi ulkona ilman hellehattua ja lyhythihaisessa "mekossa", vaikka kirjassa kaikkein tärkeintä oli pitää iho vaaleana ja välttää kesakoita ja rusketusta eli siis olemalla joko sisällä tai vaihtoehtoisesti pukea sellaiset vaatteet, että aurinko ei tartu ihoon. Filmissä on minusta pukuihin panostettu ja ne ovat näyttäviä. Kirjan alun taftipuku, pumassiini- ja organdpuku, en tiedä mitä ovat, kureliivit myös esiintyy ja niitä filmissäkin kiristellään.

Filmiversiossa on hyvä se, että pahimmat rönsyilyt on katkaistu ja paljon henkilöitä siten puuttuu esim. Fontainen mummo, joidenkin tapahtumien välistä on jätetty pois, tämä siksi, että filmistä olisi saatu alle nelituntinen, eli filmi on hyvä, ja lopun sumukohtaus on erityisen hyvä kytkemään uni lopun kontekstiin

Kirjassa Scarletin lempihaju oli etelän miehen haju, joka koostui whiskystä, tupakasta ja hevosista. Filmin kuvauksista olen lukenut netistä, että Vivian Leigh inhosi Clark Gablen hajua, koska hän poltti sikaria (vahvista tieto, jos levität eteenpäin, kirjan lempihaju on varmasti näin :)

13 kommenttia:

  1. Tuulen viemää on kyllä ehdottomasti maailmankirjallisuuden klassikkoteos. Siinä on pohdittavaa ja mietittävää moninaiseksi kerraksi kuten postauksestasikin voi päätellä. Tätä teosta ei hetkessä pureksita tyhjäksi.
    Itse olen kirjoittanut Scarletin luonteesta täällä. http://einontytar.vuodatus.net/lue/2009/06/kymmenen-kirjaa-rakkaudesta

    Minusta Tuulen viemää on ennenkaikkea kehityskertomus. Se on surullista, että kun Scarlet loppujen lopuksi tajusi "todellisuuden" se oli ehkä liian myöhään. Toisaalta Scarlet oli vomakastahtoinen nainen ja persoona, joka ei luovuttanut helpolla, vaikka hänen jotkut keinonsa olivatkin kyllä kyseenalaisia. En kuitenkaan pitäisi häntä narsistina, sillä eihän häntä leimannut niinkään ylenmääräinen mustasukkaisuus ja toisen ihmisen muokkaaminen omien sääntöjen mukaiseksi, vaan kauneuden harha. Ja narsistinen persoona tuskin auttaisi ketään synnytyksessä, kun liekit lyövät jo nurkan takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, tämä on näitä alkupään postauksia, jotka nostin heinähelteillä esiin.

      Filmistä pidin kovin, vaikka se kuitenkin oli aika erilainen kuin kirja.

      Poista
    2. Luin kirjan ja moni asia jäi auki. Voisitko selittää vähän, kiitos?
      1: Rakastaako Ashley enää?
      2: Silloin kuin Rhett jätti Scarlettin kirjan lopussa niin eikö Rhett rakasta Scarletta enää?

      Poista
    3. Allakin on sama vastaus, mutta
      Näitä ovat minua viisaammatkin miettineet. Koska kyse on romaanista ei lopullisia vastauksia ole.

      *Ashley valitsi Melanien ja varmasti rakasti tätä. Melaniehan oli hyvä ihminen ja vaimo. Scarlett on ehkä liikaa Ashleylle, jollain tasolla Ashley ehkä rakastaa Scarlettia, tai ainakin ihailee tämän peräänantamattomuutta
      *Rhettille oman tyttären kuolema ja muut järkytykset ovat liikaa. Rhett luultavasti rakastaa syvästi Scarlettia, vaikka on peittänyt se erilaisin keinoin. Scarlett taas ei ole aiemmin välittänyt Rhettistä vaan haikaillut Ashleytä. Kirjan lopussa hän päättää aloittaa alusta, johon kuuluu varmasti Rhettin rakkauden voittaminen.

      Romaaneissakin ja rakkaudessakin lienee kyse sekä tunteesta, mutta myös omasta "itsetunnosta". Rhettille tapahtumat ovat liikaa.

      Molempiin kysymyksiin vastaus on ehkä. Ashleyn unelma tosin kuoli rintamalla ja Rhettin myöhemmin, mutta elämässä tilanteet vaihtelevat.

      Poista
  2. Tuulen viemää on iki-ihana vaikka ei sen arvomaailmaa ollenkaan allekirjoittaisikaan. Rasismi on etelän itseselvyyttä ja naisten asema vähintäinkin outo etelän kukkasena...

    Rhett on ylivertainen ja jossain määrin sekä pidän, että en pidä, myös Scarlettista.

    Mitchellin perheen luvalla on kirjaan ilmestynyt jatko-osa eli Scarlett. Plekäsin pahinta, mutta yllätyin iloisesti: Kirja on totisesti uskollinen alkuperäisen hengelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)
      ***
      En ole lukenut Scarlettia, mutta tiedän sen olemassaolosta. Selasin eilen Tuulen viemää -kirjaa uudestaan, ja on se mahtava opus. (laitoin joitain merkkipaaluja juonesta ja henkilöistä, on mukavampi lukea itsekin postausta :)

      Tosiaan Rhettissä on paljon hyvää, mutta Scarlett kaikesta huolimatta on todellinen nainen, varsin aikaansaava, kukapa olisi 28-vuotiaana omannut jo tuollaisen CV:n :)

      Poista
    2. Scarlett on monien naisten idoli, myönsivät he sitä tai eivät;)

      Tuo Ikäerot! Mikä ihme siinä on, että ei saa lukea kirjoja, joissa poikia naitetaan aikuisille naisille! Siis en kaipaa pedofiliia, mutta mitä muuta on 15 vuotiaiden tyttöjen naittaminen yli 40 vuotiaille miehille. Muutenkin ärryn kun luen mitä tahansa romaania, jossa ikäero on niin, että vanha mies nuori nainen, kun tiedämme miten tosielämässä biologian kellot soittavat aivan toisinpäin. Nuoret naiset, tämän päivän naiset, ne jotka eivät tarvitse elättäjää, he tämän jo tietävät. Omakin tyttäreni...ja hänen ystävänsä: Kaikilla on itseään nuoremmat miehet!

      Tätä voi nimittää vaikka toivomukseksi, että seuraavat 2000 vuotta olisi toisinpäin...Vieläkin on uskontoja, joissa 15 vuotiaita ja sitäkin nuorempia naisia naitetaan vanhoille ukoille. Minulla on Planilta kummiTYTTÖ, jotta voisin estää edes yhdeltä tämän kohtalon ja että hän saisi koulutuksen.

      Tosin ei Tuulen viemää lueta näitä aiheita pohtien, sillä Scarlett on tyrmäävä vastus jopa Rhettille - ja tekee sen oman onnensa kadottaen. Ehkä maailman surullisin rakkauskertomus. Sen päälle vielä Zivago ja Anna Karenina...

      Poista
    3. :)


      ***
      Jos Scarlett oli mies, häntä vain ihailtaisiin, nyt vihaillaankin

      Poista
  3. "Ajanjakso on välillä noin 1860 tai 1861-1871."

    Luin kirjan jokin aika sitten (vuonna 1988, kröhöm...) ja voin kertoa, ellen nyt kovasti erehdy, että kirja kattaa vuodet 1861-1873. Sota alkaa samaan aikaan kuin kirjakin, ja Fort Sumterin taistelu ja antautuminen tapahtui huhtikuussa 1861. (Asia itse asiassa mainitaankin heti aluksi.)

    Scarlett oli kirjan alussa 16-vuotias (ja Rhett 33, sitä ei ehkä mainittu). Kirjan lopussa hän oli 28 ja Rhett 45, joten vuoden oli oltava suunnilleen 1873. Ikäeroa oli siis "vain" 17 vuotta.

    P.S. Haluaisitko tietää jotain muuta aiheeseen liittyen? :-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaikki tieto on aina hyvästä :)

      Poista
  4. Luin kirjan ja moni asia jäi auki. Voisitko selittää vähän, kiitos?
    1: Rakastaako Ashley enää?
    2: Silloin kuin Rhett jätti Scarlettin kirjan lopussa niin eikö Rhett rakasta Scarletta enää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä ovat minua viisaammatkin miettineet. Koska kyse on romaanista ei lopullisia vastauksia ole.
      *Ashley valitsi Melanien ja varmasti rakasti tätä. Scarlett on ehkä liikaa Ashleylle, jollain tasolla Ashley ehkä rakastaa Scarlettia, tai ainakin ihailee tämän peräänantamattomuutta
      *Rhettille man tyttären kuolema ja muut järkytykset ovat liikaa. Rhett luultavasti rakastaa syvästi Scarlettia, vaikka on peittänyt se erilaisin keinoin. Scarlett taas ei le aiemmin välittänyt Rhettistä vaan haikaillut Ashleytä. Kirjan lopussa hän päättää aloittaa alusta, johon kuuluu varmasti Rhettin rakkauden voittaminen.

      Romaaneissakin ja rakkaudessakin lienee kyse sekä tunteesta, mutta myös omasta "itsetunnosta". Rhettille tapahtumat ovat liikaa.

      Molempiin kysymyksiin vastaus on ehkä. Ashleyn unelma tosin kuoli rintamalla ja Rhettin myöhemmin, mutta elämässä tilanteet vaihtelevat.

      Poista