keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Sofi Oksanen: Stalinin lehmät ja Puhdistus




Sofi Oksanen: Stalinin lehmät  2003, Bazaar 2011,  kolme osaa, sivumäärä 478.

Stalinin lehmät on Sofi Oksasen esikoiskirja.  Kirjan päähenkilö on syömisen ammattilainen Anna, joka näyttää olevan ruuasta pääsemisen suurempi ammattilainen. Kilorajat eivät saa ylittyä.

Virolaisen äidin ja suomalaisen isän tytär Anna on älykkyydestään huolimatta tuuliajolla, hän on myös rauhoittavien nappien napostelemisen ammattilainen, sekä sitoutumisen amatööri. 

Luulen, että kirjassa on monta teemaa, ja joista päällimmäisisiä ovat ruoka ja kalorit. Ruuasta, sen nimityksistä puhutaan paljon (laskekaa). On olemassa turvaruokaa, jota termiä en ymmärtänyt, onko kyse ruuasta, jota voi syödä lihomatta, vai ruokaa, jota voi syödä niin, että ei tule himoa muuhun ruokaan. Annalla lienee anoreksian lisäksi myös bulimia. Aikatasot limittyvät ja kertomuksessa käydään myös Annan äidin tarinaa, sekä Annan nuoruutta neuvosto-Eestissä.

Kirjan kerronnassa on useita eri näkökulmia ja aikatasoja.
Annan taso:
" Minun 
ensimmäinen
 kertani oli erilainen. Olin luullut että se olisi kamalaa, sotkuista, likaista ja limaista  ...." Kyse on ruuan oksentamisesta.
Käyn 
vain 
vessassa
   Ja lantion ympärys on 93 cm. Vaaleanpunainen mittanauha painaa vain muutaman gramman....
Minäkerrontaa siis.

Katariinan taso:
1971
Katariina tulee ensimmäisille treffeille yli puoli tuntia myöhässä....
1971
Toinen Katariina oppima suomenkielinen sana oli keskiviikko, koska

Kaikkitietävä kertoja siis

Tuntuu, että Annan ongelmat olisivat lähtöisin kotoa, liian monta kulissia kannateltavana kuin myös Annan äidinkin, isän ongelmat johtuvat ilmeisesti ainakin osittain ei-ruuasta vaan siitä mitä ja miten juo.

Teemat tai motiivit lienevät: ruoka, syöminen, ruuasta pääseminen, miehet ja sitoutuminen, kaksinaiseläminen, kulttuurierot, "vanhassa vara parempi, vaikka luulisi maailman muuttumisen parantavan asioita", lääkeriippuvuus, vieraantuminen, kotoutuminen, näistä kun keksii jotain, päässee analyysin alkuun.

Kirjan kannessa, (siinä versiossa, minkä minä luin kansia on ainakin kahdenlaista katso yläkuva) on suklaakonvehti tai suklaaleivos. Kirjassa niitä syötiin tai yritettiin olemaan syömättä. Teos oli hyvin paljon ruoka-, anoreksia- bulimiateemainen, joten kansi kuvastaa kirjan sisältöä.

Annan miessuhteita voisi myös tarkastella, se on osittain alisteista syömiselle, koska syöminen todella hallitsee Annaa, hän puhuu Herrasta.

Kirja sisältää varsin samanlaisia miesjuttuja kuin Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä.

Ruoka-asiassa on yhtymäkohtia Marianne Kackön Tapa minut äiti -kirjaan.

*****

Sofi Oksanen: Puhdistus, sivumäärä 381, Wsoy, romaani 2008, kolmaskymmenes painos 2011  teos sai Finlandiapalkinnon ilmestymisvuonna 2008.

Romaani perustuu näytelmään, josta bloggaus täällä.

Puhdistus -kirja alkaa toukokuusta 1949 Hans Pekkin minäkerronmalla. Hän ihmettelee, miksi Liide yrittää tulla päälle ja missä ovat länsivallat? 1992 Länsi-Virossa Aliiden Truun pihalle pyörähtää venäläistyttö Zara Viron itsenäistyttyä.

Syntyy Puhdistuksen jännite, miten virolainen 1940-luvun metsäsissi, mummoikäinen virolainen ja vladivostokilainen nuori nainen ja hänen apaattinen äitinsä ja elämän myönteinen isoäitinsä liittyvät yhteen. Onko Zaran mummo Aliiden sisko Ingel? Onko apaattinen äiti Linda Ingelin ja Hansin kuulusteluissa pilattu tytär. Miksi Aliiden sukunimi on Truu. Miksi Ingel ja Linda karkoitettiin? Miten on nivottavissa noin 65 vuotta ja kolme eri valtiota yhteen? Miksi Aliiden taloa sabotoidaan? Jännite pysyi yllä ja  lukijan kysymykset saavat vastauksensa. Oman rankan kuvansa antavat kyläläisten kuulustelut, ja Zaran karkumatkan ikävä yllätys. Hän joutui myymään itseään. Ihmiskauppiaat ovat Zaran perässä. He eivät päästä uhristaan irti

Omaa kirjan lukemistani ja sen ymmärrystäni helpotti se tosiasia, että olin lukenut lämmittelyksi Oksasen esikoisen Stalinin lehmät, joka auttoi ymmärtämään eri aikatasoja ja kirjailijan tyyliä käyttää eri kertojia, ja kenen silmin tapahtumia kulloinkin seurataan vain Hans Pekk on minäkertoja, muuten näkökulma ei ole kokijan. Puhdistus on onnistunut tässä paremmin kuin Stalinin lehmät. Tasot ajassa ja paikassa, olivat loogisia, toisaalta karseita, mutta ehdottoman elämänmakuisia.

Aliide tietää, miksi taloa sabotoidaan, hän on tehnyt valintansa sodan jälkeen, ja murtumisensa jälkeen ilmiantanut ihmisiä. Tosin siskonsa Siperian matkan syynä oli Aliiden rakkaus Hansiin siskonsa mieheen. Aliide sai olla lähellä Hansia. Aliide tietää, missä Hans on. Aliide tietää myös, miksi sabotaasia on, sillä yhteisö tietää mitä Aliide on tehnyt. Vaikka kukaan ei puhu, kaikki tietävät. Suuria tunteita on pelissä, kuten sisaruuskateus, täyttymätön rakkaus, mustasukkaisuus ja häpeä, ja myös toiminnan tasolla petturuus, häpeän kohtaaminen, itsensä myyminen sekä fyysisesti että henkisesti. Aliidessa ja Zarassa on paljon samaa, Aliide joutui myymään hiljaisuutensa ja hän ilmiantoi. Zaran oli pakko myydä ruumistaan, mutta molemmat selvisivät, mutta hinta oli suuri. Olisiko heillä ollut vaihtoehtoja? Luulen, että teoksessa on kerroksia, jota kuorimalla saadaan ydin selville, jokainen itse päättää, mihin asti uskaltaa kuoria, miten kirjan kokee ja mikä on paljas raaka ydin.

Historian epäoikeudenmukaisuus on traagista, mutta traagista on myös se, mitä kateus ja himo toisen omaan aiheuttavat.

Olisiko ihminen onnellinen, jos saisi olla rauhassa?

En suosittele kirjaa ihan nuorille. Kirja sisältää nimittäin väkivaltaa ja kaikenlaista vallankäyttöä ja ikäviä tilanteita, ja yksi todella paha kohta (se miksi Aliide kai lopulta murtui, eli liittyy erääseen kuulusteluun ja mitä lapselle uhattiin tehdä ja tehtiin).

Teos kuitenkin päättää tarinat, eli ainakin vanhan kaartin tarinat tulevat jonkinmoiseen päätepisteeseen.

Kirjan kerronnan etu ja voima on siinä, että tarkastelu on miltei "kliinisen viileää". Tarkastelukulma on "yläviistosta", se ei välttämättä monia asioita edes moralisoi, se kertoo ja kertoo tehokkaasti.

*****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti