sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras



Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras, The Quantum Thief 2009, suomentanut Antti Autio, 2010 Gummerus, sivumäärä 440.

Hannu Rajaniemen Kvanttivaras on vauhdikas scifi-seikkailu, joka luo lukijan eteen vauhdikkaita tilanteita eri lumemaailmoissa. Päähenkilönä häärää mestarivaras Jean le Flambeur, tai kirjan hengen mukaan, hän esiintyy Jean le Flambeurina, sillä ihmiset ja olennot ottavat eri hahmoja ja ovat välillä hengettöminäkin.

Juonesta
Kirja alkaa, kun mestarivaras Jean le Flambeur on Sobornostin lasiseinäisessä dilemmavankilassa ja joutuu loputtomasti pelaamaan Sotamieltä vastaan. Vangin dilemmana on oppia oikea ratkaisu, mutta vapautumista saa odottaa, kunnes Pellegrinin "motivoima" oortilainen apuri Mieli ja hänen elävä aluksensa Perhonen vapauttavat mestarivarkaan suorittamaan tehtävää. Arkontit ajavat Perhosta takaa, mutta uuteen kehoon sijoitettu Jean kapseloi arkontin, joka yrittää tehdä uutta vankilaa. Varas suuntaa Marsin Oublietteen.

Edellinen kappale kuvaa, kuinka nopeasti uusi maailma esitellään, muttei juurikaan selitellä.

Marsin Oubliettessa on murhattu Suklaamestari ja imetty tämän minuus, teosta epäillään Sobornostia ja näiden kätyreitä vasileveja eräänlaisia gogolpiraatteja. Tutkijoina toimivat tzaddikit, heistä Herrasmies pyytää apuun nuorta arkkitehtiä Isidore Beautreletia. Tapahtumien kulku selviää, ja on itse juonen kannalta sivuseikka, mutta Herrasmies, Isidore ja hänen zoku-tyttöystävänsä Pixil ovat tarinan keskeisiä henkilöitä.

Kvanttivaras etenee tarkastellen vuoroin mestarivarkaan puuhia, vuoroin Isidoren tutkimuksia. Teos on arvoitusten ratkaisua. Varkaan menneisyydestä annetaan pieniä vihjeitä, hän nauttii varastamisesta, ja on varastanut kuningaskunnan, ja jopa jumalattaren? Toisaalta hän on ollut vankilassa Maassa, Marsissa sekä viimeksi dilemmavankilassa. Kaikkea, myös aikaa ja muistoja voidaan varastaa ja siirtää.

Juoni on huikea, ja sisältää monia hämäyksiä ja varkauksia. Marsin Oubliette osoittautuu tuulentuvaksi. Lopulta Isidore ja Mestarivaras ovat samalla puolella ja Oubliettessä alkaa sisällissota. Mieli, Perhonen ja Jean suuntaavat kirjan loppuessa Maahan, heidän päämenokseen laaditaan jo suunnitelmia.

Kirjalliset viitteet
Kvanttivarkaassa on paljon kirjallisia viitteitä, ja myös kvanttimekaniikan 'terminologiaa'..

Mestarivarkaan esikuvana on Maurice Leblancin herrasmiesvaras Arsene Lupin, myös Isidore juontaa juurensa sieltä. Mieli ja Perhonen ovat oortilaisia, jotka puolestaan selittyvät Rajaniemen suomalaisuudella. Mieli puhuu Ilmattaresta ja karhu on "pyhä", kirjasarjassa puhutaan alisiin menemisestä.

Gogolin piraatit viittavat Nikolai Gogolin teokseen Kuolleet sielut, missä päähenkilö Tšitšikov ostaa kuolleita, mutta väestökirjanpidossa vielä olevia talonpoikia omiin taloudellisiin tarkoituksinsa.

Gerard Kleinin teoksessa on Sodan valtiaat, pystytään rakentamaan todellisuutta aikahypyin, teos on haastavuudessaan vastaava. Sodan valtiaissa päähenkilö Corson tapaa oman "hahmonsa" eri aikatasoissa, lisäksi on kehityskulkuja, jotka eivät toteudu. Kleinin teoksessa pistetään sotarikolliset sotimaan keinotekoiselle planeetalle Aergistaliiin, jossa tietyt sodat toistuvat, ja kaatuneet heräävät taistelemaan aina uudestaan, kuten Rajaniemen esittelemässä Dilemmavankilassa.

Mars on Kvanttivarkaassa asutettu, kirjassa puhutaan aiemmasta kuningaskunnasta, mutta Mars on ollut aiemmin vankila. Tämä ajatus on ollut ainakin Harry Martinson Aniarassa. Vangit ovat sytyttäneet Marsin kuun Phoboksen auringoksi, tämä on ollut ainakin Arthur C. Clarken teoksessa Marsin aamunkoitto. Clarken Avaruusseikkailu 2001:ssä ja sen jatko-osissa on ajatus koneälyn itsenäisyydestä ja sen siirtymisestä toisiin hahmoihin.

Kirjassa on kuhnurirobotteja. Roboteista on Isaac Asimov kirjoittanut paljonkin. Teoksessa on minusta paljon viitteitä Toisen säätiön toimintaan, koska toisen mieleen pääsee käsiksi, ja muistoja pystyy huijaamaan.

Mieli pystyy ottamaan itselleen avatarin, hahmon jota se käyttää. Avataria pystyy vaihtamaan.

Viestintä, muistot, ajatus ja mieli
Isidore viestii tyttöystävänsä Pixilin kanssa guptaamalla. Tämä on minusta tekstiviestittelyä ilman kännykkää, guptin idea on aivan sama.

Ihmisellä on gevolot, jonka voi näyttää toiselle tai raottaa sitä hieman. Yhteisöllä on ulkomuisti, josta voi hakea yhteismuistoja ja tietoja.  Tämä malli on kuin jonkun pilvipalvelun, mistä voi selailla tietoja. Ihmisen gevulotin voi luonnollisesti murtaa. Yhteismuistoja voi päästä luvatta selailemaan ja muistoja muuttamaan. Arkontit pystyvät keräämään tietoa ja purkamaan sitä, ne ovat tavallaan viruksen tapaisia. Nämä yhteydet ovat minusta tietotekniikasta. Rajaniemi on netin mukaan matemaattisen fysiikan tohtori, tämäkin näkyy monissa hänen aurinkokuntansa rakenteissa.

Eri osapuolista
Aurinkokunnan sisäosia hallitsee Sobornost, josta annetaan vasta jonkin verran tietoa. Sillä on seitsemän perustajaa, ilmeisesti kuuluisin on Matjek Chen. Varkaan vapauttaja Josephine Pellegrin kuuluu myös perustajiin, muita ovat toisessa osassa esiteltävät Hsien ku -kaksoset ja sielujen insinööri, Vasilev sekä Sumanguru. Sobornost lähettää gogolpiraatteja imemään ihmisten mieliä se on yhteisö, joka tinkii minuudesta. Sobornostilla on oma merkityksensä myös "historiassa" tai reaalimaailmassa.

Zokut ovat lähtöisin Saturnuksesta, hekin ovat Marsissa, he ovat kovin yhteisöllisiä ja rakentavat kuitenkin keinomaailmoja. Marsilaiset taas arvostavat yksityisyyttä. Osapuolia on muitakin kuten kryptarkit ja tzaddikit. Vallasta taistellaan ja taistelut on kuvattu hyvin ja keinot ovat aivan ennen kokemattomia.

Kvanttivaras kirjana on kuin Matrix  runsaudessaan ja outoudessaan, eli uusia lumemaailmoja tulee ilmi, ja yhteyksiä. Herrasmies onkin nainen Raymonde, ja hänellä on ollut kytköksiä sekä Jeaniin että Isidoreen. Raymonde on ollut aiemmin Varkaan vaimo ja Isidore on heidän lapsi, kummaa, että isä ei muista vaimoaan ja lastaan, muisti on tässä välillä 'narikassa', Tarina päättyy Marsissa hyvin, Isidore menestyy Marsissa. Perhonen, Mieli ja Varas Jean jatkavat Maahan. Pellegrini jää nuolemaan näppejään, eli hän ei saa sitä, mitä hän lähetti varkaan anastamaan.

Askelmerkkejä jatko-osaan haetaan siten, että lopussa esitellään Sobornostin perustajia ja kuvataan miten gogoleja valmistetaan. Josephine Pellegrini on yksi Sobornostin perustajista, hän tarvitsee sitä minkä varas anasti ja piti itsellään, ja keinot kovenevat ....  ja lisää selviää Fraktaaliruhtinaassa (jonka ensimmäisessä luvussa valaistaan kertauksena Kvanttivarkaan tapahtumia bloggaus 19.3.2017)?
*****

Hannu Rajaniemi (s. 1978) on säieteoriasta Englannissa väitellyt suomalainen. Rajaniemi  on jatkanut Kvanttivarkaan tarinaa trilogiaksi jatko-osin Fraktaaliruhtinas (bloggaus 19.3) sekä Kausaalienkeli (niukka bloggaus 19.4 tämä on päättöosa)

Linkkaan tähän yhden bloggauksen, joka pohtii paria ensimmäistä osaa.

torstai 16. helmikuuta 2017

Nikolai Gogol: Kuolleet sielut



Nikolai Gogol: Kuolleet sielut, Alkuteos Мёртвые души ilmestyi 1842, suomentanut Juhani Konkka, Otava, sivumäärä 344.

Nikolai Gogolin Kuolleet sielut -teos alkaa romaanin päähenkilön  Pavel Ivanovitš Tšitšikovin saapuessa palvelijansa Petruškan sekä kuljettajansa Selifanin  kanssa pienehköön kaupunkiin. Tšitšikov kyselee virkamiehistä, sairauksista ja maanomistajista, sekä imartelee kaupungin silmäätekevät virkamiehet ja maanomistajat. Tšitšikov menee vierailulle ensin maanomistaja Manilovin luokse. Vierailua on kuvattu laveasti. Keskinäinen kehuminen jatkuu, kunnes Tsitsikov ehdottaa ostavansa talonpojat, jotka ovat kuolleet edellisen väestölaskennan jälkeen. Hän siis haluaa sielut, jotka todellisuudessa eivät elä, mutta ovat elossa muodollisesti ja laillisesti. Tšitšikov on selittänyt olleensa urallaan paljon kärsinyt virkamies, hän vakuuttaa, että toimi ei ole ristiriidassa siviililain kanssa.

Tšitšikovin ajurin  Selifanin ajaessa harhaan, Tšitšikov vierailee myös leskirouva Natasha Petrovna Korobotškan luona ja ostaa tältä lisää kuolleita sieluja. Samaa Tšitšikov yrittää helppoheikki Nozdrevin luona, mutta Nozdrev on niin paatunut peluri, että kauppoja ei synny. Vaikka Sobakevitš haukkuu kaikki kaupungin virkamiehet ja pitää kuolleita sielujaan kuin elävinä, niin kaupat syntyvät hänenkin kanssaan. Itara leskimies Pljuškin on kadottanut kopeekan venytyksessään todellisuudentajun, mutta kaupat syntyvät hänenkin kuolleista sieluista.

Tšitšikovin kuolleiden väestökirjanpidossa olevien talonpokien eli kuolleiden sielujen ostamista on kuvattu hyvin. Miljöö ja henkilöt on kuvattu elävästi. Jokainen myyjä pitää toimea moraalittomana, ja samaa mieltä on lukijakin, joka kuten myyjät arvuuttelevat kaupan järkevyyttä. Tšitšikov selittää ostavansa talonpoikia saadakseen arvostusta ja vakuuttaakseen morsiamensa vanhemmat. Mutta epäilys jää kytemään. Kun virastossa kaupat vahvistetaan, asia tulee kaikille tietoon, ja alkaa juoruilu talonpoikien siirrosta, kohtelusta, johtamisesta. Huhumylly kiihtyy, kaikki kohtelevat Tšitšikovia kuin miljonääriä, hän viehättää kuvernöörin vaimon, ja liehittelee tytärtä ...

Kohokas uhkaa lässähtää, kun Nozdrev saapuu  juhliin kyselemään kuolleiden sielujen ostamisesta. Tätä pidetään vielä panetteluna, mutta sitten leskirouva Korobotška saapuu kaupunkiin ja totuus paljastuu. Toisaalta Nozdrevin jutut ovat niin yliampuvia, että sellaisia pikku kaupungissa ei ymmärretä. Tšitšikovin pyrkimykset jäävät salaisuudeksi, eikä sitä ehkä lukijakaan ymmärrä. Aikooko herra hakea lainaa vai pantata "kuolleita sieluja", ja saada epärehellisesti rahaa? Kaupungin virkamiehistö ei osaa päättää, pidättääkö mies heidät vai he miehen, ja arvuuttelevat kuka ostaja ylipäätään on.

Nikolai Gogol aikoi kirjoittaa Kuolleista sieluista trilogian, mutta poltti ja repi toisen osan pariinkin kertaan, ja jäljellä on vain joitain raakileita. Tämän kirjan lopussa Gogol paljastaa Tšitšikovin menneisyyden. Tšitšikovin isällä on ollut pahainen maatilkku ja yksi maaorjaperhe. Isä on laittanut pojan kouluun, jossa tämä on isän ohjeiden (on totellut ja imarrellut opettajaa ja ollut hiljaa) avulla menestynyt. Tšitšikov sai ilman suosituksia vain vaatimattoman virkamiehen paikan, hän kuitenkin nilvisteli osastopäällikön suosioon ja otti sen jälkeen lahjuksia, mutta johdon vaihduttua joutui kiinni ja häipyi. Tšitšikov yritti uudestaan tullissa, missä osoitti suurta ponnekkuutta toimessaan. Saatuaan puoli miljoonaa ruplaa lahjuksin,  kävi käry. Rötösherralle jäi vain 10 000 ruplaa, loput menivät oikeudenkäynnin välttelyyn ja takavarikkoon. Tšitšikov on sitkeä, sen jälkeen hän yrittää asianajan uraa, minkä aikana hän keksi kuolleiden sielujen käyttämisen, Jos omistaa maata ja maaorjia, niitä voi pantata ja saada niitä vastaan rahaa, kukaan ei tarkasta elävätkö ihmiset, jotka ovat listoilla. Tšitšikov haalii siis sieluja ja maata, hän aikoo hankkia syrjäisestä kuvermentista, missä maata saa ilmaiseksi....

Gogol käyttää kertojaa, joka välillä kuvaa omaa näkemystään tarinaan ja 'venäläisyyteen'. Gogol pystyy minusta näyttämään varsin raadolliet ihmiset ja tilanteet hyvin kauniina hyväksymällä heidät sellaisina kuin ovat. Kaikki näyttäytyy hyvin elävinä ja inhimillisinä. Kirjan ihmistyypit voi tavata, missä tahansa, ja ihmisyhteisöjen kuhertelu ja käyttäytyminen on nykyisinkin outoa.  Suurimman osan kirjaa Gogolin kerronta on verkkaista, ja lempeää ja vain vähän ironista. Käännekohdan eli Tšitšikovin toimien paljastumisen Gogol antaa tapahtua varsin myöhään. Koska trilogiaan ei saatu lisäosia, lukija saa kuvitella mieleisen lopun, luultavasti "ei kaksi ilman kolmatta" eli päättyisikö tämäkin mahalaskuun, myös henkinen kasvu ja vastuunotto ja anteliasuus olisivat olleet mahdollisia.

Kirjan tarkkaa tapahtumapaikkaa ja -aikaa ei ilmaista. Se tapahtuu kuitenkin Napoleonin sotien jälkeen. Seinällä on tauluja, mutta myöskin sankarin eli kenraali Kutuzovin muotokuva, myös kenraali Bagration mainitaan, hänkin  oli Borodinon taistelussa 1812, Bagration kuoli samana vuonna. Tolstoin teos Sota ja rauha valottaa Napoleonin sotaretkeä itään.  Hurjimmissa huhuissa Tšitšikovia pidetään Napoleonina ja sodassa olleena kapteeni Kopeikona, mikä on kovin kummallista, sillä Kopeikon oli pahasti raajarikko. Gogolin maisemien kuvaus on upeaa, hän kuvaa myös  pihamaata, jossa on  kanatarha, kasvimaa, missä viljellään kaalia, sipulia, perunoita ja punajuuria sekä hedelmäpuita. Lisäksi Gogol puhuu lisänimistä ja venäjänkielen voimasta  "(lisänimet) "niin suoraan sydämestä ponnahtanut, kuohuisi ja värähtelisi niin elävänä kuin sattuvasti singottu venäläinen sana".

Nikolai Gogolin Kuolleet sielut on hyvin luettava ja kaunis kirja, kuten Gogolin teokset muutenkin.

*****
Nikolai Gogol (1809 - 1852 ) oli venäläinen kirjailija, joka oli myös alempana aikalaisensa Puškinin ystävä. Gogolilta olen blogannut Nevan valtakadun täällä. Reviisori on Gogolin hauska näytelmä, jonka perusasetelma on sama. Mies saapuu pikku kaupunkiin, ja kaupunkilaiset pitävät häntä arvossa ja kestitsevät, kun luulevat tämän olevan reviisorin.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Isaac Asimov: Robotit


Isaac Asimov: Robotit, alkuteos I, Robot, Kirjayhtymä 1985, suomentanut Matti Kannosto, sivumäärä 277.

Robotit sisältää osan Isaac Asimovin kirjoittamia robotti-aiheisia novelleja. Ennen blogiaikaa olen lukenut laajemman kokoelman englanniksi. Isaac Asimovin ensimmäinen julkaistu Robotti-romaani on Teräsluolat, jota seurasi romaani Alaston aurinko.  Säätiö ja Maa päättää Säätiön tarinan, mutta viimeisenä Asimov kirjoitti teokset Säätiön alkusoitto ja Kohti Säätiötä näissä kaikissa "robotti-romaaneissa" on R. Daneel Olivaw, joka esiintyy tässäkin kokoelmassa yhdessä tarinassa.

Asimov muodosti robotiikan pääsäännöt (jotka Kannoston käännöksen mukaan ovat)
1. Robotti ei saa vahingoittaa ihmistä tai laiminlyönnin johdosta saattaa tätä vahingoittumaan.
2. Robotin on toteltava ihmisen sille antamia määräyksiä, paitsi milloin ne ovat ristiriidassa ensimmäisen pääsäännön kanssa.
3. Robotin on varjeltava omaa olemassaoloaan, niin kauan kuin tällainen varjeleminen ei ole ristiriidassa ensimmäisen ja toisen pääsäännön kanssa.

Näitä sääntöjä ei ole vielä ensimmäisessä tarinassa, jonka nimi on Sally (Sally, 1953). Tarinan minäkertojalla Jacob Folkersilla on viitisen kymmentä positronista "automaattiautoa", eli autoa, jotka ajavat itse, ajattelevat itse ja omaavat tahdon. Sally on yksi Folkersin positroni-autoista, ja eläkkeellä. Gellhorn niminen öykkäri tulee tekemään kauppaa vanhojen autojen moottorista, hän haluaisi moottoreita linja-autoihinsa. Gellhorn ei usko puhetta, ja ajaa väkisin Sallylla, laittaa sen manuaaliohjaukseen. Kun Gellhorn ei saa tahtoaan läpi, hän anastaa autoja aseella uhaten. Lopulta Gellhorn kuolee oman linja-autonsa päälle ajamana. Päähenkilö Folkers pohtii novellin lopussa positroniautojen asemaa, ja kommunikaatiota, ja on jopa peloissaan tulevaisuudesta. Sama teema jatkuu tarinassa Jonain päivänä (Someday, 1956), siinä pohditaan älykkäiden "robottien" käytöstä, jos ne ymmärtävät olevansa sorrettuja.  Rotuerottelija (Segregationist, 1967) tarina kertoo senaattorin sydämensiirrosta. Hän haluaa metallisen sydämen, siksi, että robotit ovat kestäviä ja ovat metallisia.

Robotin ja ihmisen  suhdetta pohditaan myös tarinassa Robbie (Robbie, 1940). Tarinassa eletään vuotta 1998. Perheen tytär leikkii Robbie-robotin kanssa. Suhde on välitön ja välittävä. Perheen äiti hankkiutuu Robbiesta eroon, ja hankkii lapselle koiran. Gloria suree robottia, mutta tarinan kuluessa näkee robotin. Robbie pelastaa Glorian traktorin alta, ja se pääsee uudelleen talouteen.

Liittykäämme yhteen (Let's Get Together, 1958) kertoo Idän ja Lännen vastakkainasettelusta. Itä on valmistanut kymmenen humanoidirobottia, jotka  yhdessä olisivat tuhovoimaisia. Ne on tehty jonkun tietyn ihmisen näköiseksi, ja niiden psyyke on kopioitu. Tämä tematiikka on lähellä Asimovin pitkiä romaaneja, tai niissä käsitellään ihmisen kaltaisia robotteja.

Peilikuva (Mirror Image, 1972) tarinassa ovat pääosissa newyorkilainen poliisi Elijah Baley  ja Asimovin sankari auroralainen robotti R. Daneel Olivaw, joka tuo "uransa alkuvaiheissa" ongelmansa Baleyn ratkaistavaksi, sillä R.Daneelia tuolloin kahlitsee kolme pääsääntöä (R. Giskaard kehittää nollannen pääsäännön, jossa puhutaan ihmiskunnan kehityksestä ja se vapauttaa Daneelin, mutta koituu R.Giskaardin kohtaloksi). Daneelin ongelma on seuraava: kaksi matemaatikkoa ovat julkaisseet mullistavan tutkimuksen. Matemaatikkojen kertomukset ovat pelikuvia toisilleen. Eli jompi kumpi on kopioinut toisen idean. Kumpi, sen maan ihminen saa selvittää. Aurora on yksi avaruuslaisten maailmoista, siellä ihmiset elävät vanhoiksi, toinen matemaatikoista on yli 200-vuotias, toinen vasta 50-vuotias. Avaruuslaiset, vaikka ovat alkujaan lähtöisin maasta, halveksivat maan ihmisiä, ja pitävät heitä "saastaisina". Baley kuitenkin kuulustelee matemaatikkojen robotteja, ja identtisillä kysymyksillä toisen robotti menee jumiin. Baley on koko ajan arvannut, kumpi matemaatikoista on syyllinen. Robotti voi valehdella monestakin syystä, esimerkiksi toisen pääsäännön mukaan ihminen voi määrätä sen valehtelemaan, ja robotti valehtelee, jos se ei ole ristiriidassa ensimmäisen pääsäännön kanssa...

Välikohtaus kolmesataavuotisjuhlissa (The Tercentenary Incident, 1976)
Tarina on kirjoitettu USA:n 200-vuotispäivänä, ja tarinassa eletään kolmesatavuotisjuhlaa 4.7.2076. USA on osa maanlaajuista liittovaltiota, johon kuuluvat myös Kuussa ja avaruusasemilla olevat siirtokunnat. Juhlissa presidentti räjäytetään, mutta ilmenee, että kyseessä on ollut androidikopio. Tarinan jännitteenä on kuitenkin se, räjähtikö oikea presidentti, ja robotti johtaa maata, hallinnon taso on nimittäin parantunut ...

Senkin valehtelija! (Liar!, 1941)
Tämä on merkittävä tarina sen ilmestymisajankohdan huomioiden. Positronirobotti Herbie on vahingossa saanut vahingossa kyvyn lukea ihmisten ajatuksia. Pääsääntöjen mukaan robotti ei voi vahingoittaa ihmistä, tämän vuoksi Herbie joutuu "puhumaan" muunneltua totuutta, ja työ- sekä lemmenasioissa tämä myös vahingoittaa ihmistä. Se taas vahingoittaa ensimmäisen pääsäännön mukaan robottia...

Tyytyväisyys taataan (Satisfaction Guaranteed, 1951)
Uutta ihmisenmuotoista robottia koitetaan Claire Belmontin luona sillä aikaa kun hänen miehensä on Washingtonissa töissä. Tony osoittautuu hyväksi keskustelijaksi, lohduttajaksi ja tekee tapetointitehtäviä. Eräiden juhlien alkaessa luullaan Tonyn halivan Susania. Robottipsykologi, joka oli myös edellisessä jutussa mukana tajuaa, että robotti pitää valmistaa niin, että nainen ei voi rakastua siihen.

...että pidät hänestä huolen (...That Thou Art Mindful of Him, 1974)
Tässä tarinassa kuulu robottipsykologi Susan Calvin on jo ollut sata vuotta hologrammina. Avaruutta on alettu valloittaa. Robotit herättävät pelkoa ihmisissä. Ajattelevista tietokoneista on luovuttu, tai ne ovat sammuttaneet itse itsensä. Robottiyhtiön viimeiset tuotteet ovat George Ten ja George Nine, jotka pohtivat, mitä tapahtuu, jos kolmesta pääsäännöstä luovuttaisiin. Robotti-Georget jopa suunnittelevat tulevaisuudessa ylivallan ottamista, eli juuri sitä, mitä Maan ihmiset ovat pelänneet.

Kaksisataavuotias ihminen (The Bicentennial Man, 1976)
Tarinan päähenkilö on Andrew Martin, jonka leikkaa robotti vasta, kun Martin kertoo itsekin olevansa robotti ei ihminen.  Itse tarina kertoo NDR-robotin kasvamisesta ihmiseksi ja sen tuomasta vapaudesta ja ongelmista sekä syrjinnästä ja inhimillisyyden "mitasta". Kaksisataa vuotta aiemmin Andrew Martin on ollut Gerald Martinin perheessä palvelijana, hovimestarina ja kamaripalvelijansa. Robotti on alkanut leikkiä perheen lasten Neidin ja Pikku-neidin kanssa. Hän on alkanut suunnitella ja valmistaa hienoja puuesineitä ja huonekaluja. Hän on saanut rahaa. Lapset ovat varttuneet isoiksi, ja Pikku-neidillä on oma lapsi. Andrew on tajunnut, että ihmisyyteen kuuluu vapaus. Gerald Martin on vastustanut robotin vapautta, mutta Pikku-neiti on ollut sen kannalla. Oikeus päättää vapauttaa robotin, ei tietenkään kolmesta pääsäännöstä, mutta asumaan yksin ja hallitsemaan puuesineiden valmistuksesta saamiaan rahoja. Vanha Andrew kuolee, ja Pikku-neidin lapsi Gerald (jr) aikuistuu ja valmistuu juristiksi. Robotti inhimillistyy, alkaa pukeutua vaatteisiin, hän kokee syrjintää mennessään kirjastoon. Kaksi ihmistä aikoo anastaa hänet itselleen, ja purkaa. Positronirobotin on pakko noudattaa ihmisen hänelle antamia käskyjä. Tapaus johtaa prosessiin, jossa ihmisiä kielletään antamasta robotteja vahingoittavia käskyjä. Päätöksen jälkeen iäkäs Pikku-neiti kuolee, mutta robottien "tasa-arvo" ei ole juurikaan edennyt. Andrew haluaisi tavata Yhdysvaltain robotti- ja koneihmisyhtymän johtajan, tämä ei halua olla missään tekemisissä robotin kanssa. Yhtymä ei enää valmista Andrewin tapaisia joustavia ja yksilöllisiä robotteja. Yhtymä tekee sarjatuotantona 25 vuotta kestäviä malleja, jotka hajotetaan tämän jälkeen tehtaalla. Andrew säilyttää persoonallisuutensa eli positroniaivot, mutta muuten korvaa ruumiinsa ihmiskehon kaltaisilla "osilla". Andrew saa tahtonsa tosin läpi vasta oikeudellisen prosessin kautta. Ihmisen kaltaisena on helpompi myös pukeutua vaatteisiin. Kertomuksen loppu on jatkuvaa taistelua ihmisyyden määritelmien ja robottien oikeuksien puolesta. Andrew on lopulta inhimillinen ja ihminen, hän nimittäin kuolee fyysisesti, ja selittää, että kuolee mielummin fyysisesti, kun antaa unelmiensa kuolla. Se, että Andrew kuolinvuoteellaan miettii rakkaitaan, on minusta myös syvintä inhimillisyyttä.

Robotit -kokoelma on minusta varsin hyvä otanta kaikista Asimovin novelleista, jotka pohdiskelevat inhimillisyyden rajoja sekä ihmisen ja "tekoälyn" konflikteja. Älykkäiden vimpainten lisääntyessä ja tietoyhteiskunnan laajetessa ihmisen ja 'robotin' suhteita kannattaisi yleisemminkin pohtia.

Tästä kirjasta on blogattu Tahattomassa lueskelijassa  
****
Isaac Asimov (1920 - 1992) oli yksi nerokkaimmista ja tuotteliaimmista scifikirjailijoista
Olen blogannut Teräsluolista, Alastomasta auringosta, Säätiö-sarjasta ensin, ja vielä uudestaan. Säätiö ja maa -kirja päättää Säätiö-sarjan, ja viimeiseksi ennen kuolemaansa Asimov kirjoitti Säätiön etkot eli Säätiön alkusoitto ja Kohti Säätiötä. Aivan erilaista Asimovia edustaa teos Itse Jumalat

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Aldous Huxley: Uljas uusi maailma


Aldous Huxley: Uljas uusi maailma, alkuteos Brave New World 1932, suometanut I. H. Orras, Tammen Keltainen Kirjasto 2012 painos, sivumäärä 261.

Uljas uusi maailma -romaanin alkaa uusien opiskelijoiden perehdyttämisellä Bokanovskin menetelmään, joka on tulevaisuuden diktatuurissa yhteiskunnallisen tasapainon tärkein tukipylväs. Ihmisen jalostus perustuu munasarjoista saataviin munasoluihin, jotka hedelmöitetään ja kasvatetaan sian vatsakalvossa. Ihmiset jaetaan jo tällöin alfoihin, beettoihin, deltoihin, gammoihin ja epsiloneihin. Alfat ja beetat, jotka ovat yhteiskunnan kerma, ovat "ainutlaatuisia". Alempien kastien hedelmöittyneistä munasoluista saadaan silmikoimalla peräti 96 identtistä yksilöä. Ruumiillista työtä aikuisena tekevät epsilon-ihmiset pidetään kehitysvaiheessa vähällä hapella, jotta aivot eivät kehity liikaa. Naisista 30% ovat hedelmöittymiskykyisiä, 70% kasvatetaan hedelmättömiksi. Syntyneet vauvat kasvatetaan uuspavlovilaisissa olouttamishuoneissa, joissa lapsia altistetaan erilaisille virikkeille, mutta myös sähköiskuille. Lapsille toistetaan tiettyjä mantroja  tuhansia kertoja: "Yhteisyys, samuus, lujuus", "Jokainen kuuluu jokaiselle" ja "Jokainen on nyt onnellinen". Romaanin alussa tämä rodun jalostus tulee ilmi kerrottaessa Keski-Lontoon hautomis- ja olouttamiskeskuksen arjesta. Eletään vuotta 632 T-Fordin keksimisestä (vuosi on siis 2540, T-Fordin ensimmäinen malli valmistui 1908). Ford on korvannut Jumalan, edistynyt tiede on kielletty, myös yksilöllisyys on kielletty. Yhteiskunta perustuu työnteolle ja kuluttamiselle. Ihmiset ovat päivät töissä, illaksi he saavat somaa, eräänlaista huumetta, heidän aistejaan aktivoidaan, ja miehet ja naiset parittelevat keskenään, jokainen kuuluu jokaiselle. Kukaan ei ole äiti tai isä, ei ole perhettä, ei ole kiintymyssuhteita, eikä uskontoa. Ihminen pidetään terveenä työiän ajan, ja sitten hän kuolee laitoksessa soman vaikutuksen alaisena. Ihmisiä koulutetaan, mutta kaikki vanhat kirjat ovat kielletty. Uusi maailma syntyi yhdeksänvuotisen sodan jälkeen, vuonna 141, jolloin sotivat osapuolet tuhosivat toisiaan ruttopommeilla, ja vesi saastutettiin.

Henkilöt
Romaanin päähenkilöt kytkeytyvät Keski-Lontoon hautomis- ja olouttamiskeskukseen, ja päähenkilöt ovat kaikki alfoja tai beettoja.
Mustafa Mond on yksi maailman ohjaajista. Bernard Marx on alfa plus mies, mutta hintelyyden takia tuntee ulkopuolisuutta, hän on eristäytyvä luonne. Hän on kuitenkin älykäs.
Helmholtz Watson on Marxin ystävä, hän on suuntautunut runouteen, joka on kielletty. Hän on myös individualisti. Henry Foster on hautomis- ja olouttamiskeskuksen "kermaa", hän on suhteessa Lenina Crownen kanssa. Lenina Crowne on hyvin keskeinen henkilö. Hänellä on sukunimikaima Fanny Crowne. Lisäksi keskeinen henkilö on hautomis ja olouttamiskeskuksen johtaja HOJ. Hän oli parisenkymmentä vuotta sitten matkalla Uudessa-Meksikossa katsomassa ainoaa "primitiivistä ihmispopulaatiota", hänen mukanaan ollut nainen Linda katosi viidakkoon. Linda ei ole kuollut vaan hän synnytti pojan Johnin. Linda on joutunut intiaanikylässä alkuasukkaiden raivon kohteeksi omien elintapojensa vuoksi, sillä hän "kuului jokaiselle miehelle". John on kasvanut uskonnolliseksi, ja uskoo avioliittoon, hän on hurskas ja sivistynyt. John luki viidakossa Raamattua ja Shakespearen näytelmiä, jotka osaa kaikki ulkoa.

Juoni
Fanny Crowne epäilee Leninalla ja Henryllä olevan liian pitkän suhteen. Lenina suostuu epäsuositun  Bernard Marxin tarjoukseen lähteä Uuteen Meksikoon. He katsovat paikallisten tanssia, ja tutustuvat Johniin, vaaleaan nuoreen mieheen, jonka äiti on Linda. Bernard saa luvan Lindan ja Johnin siirtämiseen Lontooseen. Linda on henkisesti ja fyysisesti loppu, hän viettää elämänsä viime kuukaudet soman vaikutuksen alaisena. Hän kuolee.

Romaanin loppuosassa pohditaan Uuden uljaan yhteiskunnan moraalisia valintoja. Keskustelua käyvät etenkin John Villi ja Mustafa Mond. Kirjan nimi pohjautuu Shakespearen näytelmään Myrsky (The Tempest) ja Mirandan vuorosanaan "O, wonder! How many goodly creatures are there here! How beauteous mankind is! O brave new world. That has such people in't! (Nyt näenkään! Kuink' ihminen on kaunis! Uljas, uusi maailma, joss' ompi Tuollaista kansaa!). John on ollut innoissan näkemään maailman, mistä hänen äitinsä on hänelle lapsena puhunut. Linda ei ole kehdannut palata aiemmin, sillä äitinä oleminen on pahinta, mitä modernissa maailmassa voi olla, synnyttämisen jälkeen tietenkin. Johnille uusi maailma on pettymys. John on vastakkain Mondin kanssa. Alkuun kaikki haluavat hyötyä Johnista ja nähdä hänet. Bernard Marx on suosiossa. John kuitenkin kieltäytyy sirkusroolistaan, Bernard joutuu uudestaan epäsuosioon ja tullaan karkoittamaan Islantiin. Hemholtz Watson pyytää Mondilta omaksi karkoituspaikakseen Falklandin saaria. Mond itse oli nuorena samassa tilanteessa, hän kuitenkin valitsi yhteisöllisyyden, ja unohti oman ajattelun. Hän on kuitenkin lukenut sekä Raamatun, että Shakespearen teokset, jotka ovat yllättävästä syystä kielletty, ne edustavat vanhaa. Yhteiskunta pyörii jatkuvan kulutuksen, ja pinnallisuuden voimalla eteenpäin. Uskonnon vaikutus on estetty pitämällä ihmisiä työssä olon ajan nuorena, tarjoamaan heille vapaa-ajalla aistikokemuksia, huumetta ja vapaata seksiä ilman seuraamuksia. Tämän jälkeen ihmisen elämä sammuu, ja hänet poltetaan krematorioissa. Lapset oloutetaan siihen, että kuolema on luonnollinen osa, se merkitsee kulutuksen loppumista. Ihminen poltetaan, otetaan fosforit talteen, ja sillä lannoitetaan viljelyitä. Yhteiskunta perustuu keino-onnellisuuteen. Epsilonit ovat onnellisia työssään, he työskentelevät kahdeksan tuntia "klooniensa" kanssa, saavat illaksi somaa, ja parittelujen jälkeen alkaa seuraava työpäivä. Kukaan ei ajattele mitään, kukaan ei kyseenalaista mitään. Alfat ja beetat pelaavat erilaisia golfin variaatioita, paneskelevat toisiaan ja ottavat mielen liikkeisiin somaa. Lisäksi kehoa ravitaan erilaisilla hormoneilla, verensiirtoja tehdään nuoruuden ylläpitämiseksi.

Lenina Crowne rakastuu Villiin. Hän kuitenkin on liian suorasukainen seksin suhteen, ja Villi haukkuu häntä portoksi ja huoraksi. Villin reaktioita ja "runoja" ymmärtää paremmin, jos on lukenut Shakespearen näytelmät. John erakoituu majakkaan, ja harrastaa askeesia. Tiedotusvälineet ja ihmiset alkavat piirittää majakkaa ja tahtovat nähdä Villin ruoskivan itseään. John myöskin suhtautuu Leninaan sekä rakastaen ja inhoten, ja ruoskii tätäkin. John tekee "vapaana" valintansa, ja hirttää itsensä.

Nimistä
Romaanissa nimet ovat "menneisyydestä" Bernard  Marx. Marx viittaa luonnollisesti Karl Marxiin, lisäksi on Sarojini Engels sekä Polly Trotski. Bernard viitannee George Bernard Shawiin, jonka teoksista puhutaan. Muita nimiä Darwin Bonaparte, Benito Hoover. Beniton linkitä Mussoliiniin ja Hooverin Edgar J. Hooveriin. Henry Foster on nimenä tavallinen, mutta Henry Foster nimenä on Henry Fordin kaltainen.

Yhteiskunta
Yhteiskunnan rakenne on jäävuoren mallinen. Pelkkien alfojen yhteiskunta olisi tasapainoton. Alfoja ja beettoja on yhdeksäs osa, loput ovat alempia kasteja. Alemmat kastit työskentelevät kaltaistensa joukossa. Syntyvyyden sääntely ja ohjaaminen on yhteiskunnan perusta, tai kuten kirjassa lukee "sivilisaatio on yhtä kuin sterilisaatio". Yhteiskunnassa  totuus on uhka ja todellinen tiede on vaara. Todellinen valinnan vapaus ei toteudu, Villi puhuu yksilön vapaudesta olla sairas. Uljaassa uudessa maailmassa ei kieltäydytä, paheita on tarjolla, välillä tarjotaan RJK eli rajun intohimon korvike, yhteisöllisyyttä  hoidetaan solidaarisuuspäivinä, jolloin on somaa ja musiikkia ja joukkohalimista. Sielu kielletään, koti on iljettävä, äitiyttä ei ole. Äitejä pidetään iljettävyyden lisäksi raivohulluina, sillä he puolustavat omaa jälkikasvuaan.
Kaikki perustuu tarpeiden nopealle tyydyttämiselle, massatuotanto ja siinä erikoistuminen, yksinkertaiset ja helpot työtehtävät teetetään alimmilla kasteilla, päätökset tehdään ylhäällä, hierarkia on jyrkkä.
Teknisesti ollaan nykytasolla, liikutaan lentäen, ja helikoptereja käytetään kaupungeissa. Arkkitehtonisesti luultavasti suositaan funktionaalisuutta ja rakennetaan pilvenpiirtäjiä ja korkeita taloja.

Uskottavuus
Ihmettelin etenkin lopun tiedotusvälineiden käyttäytymistä. Tiedotusvälineitä ei tunnuta rajoittavan juuri lainkaan, ja tiedotusvälineiden edustajilla on vapaa liikkuvuus, ja uutiset julkaistaan nopeasti. Yleensä diktatuurissa nimeenomaan tiedotusvälineitä rajoitetaan, onhan vanhat kirjatkin kielletty.

Maailmassa tuntuu esiintyvän samoja oireita kuin nykyisin kateus, yksilöiden välinen kilpailu ja vahingon ilo, sekä häpeä ja ulkopuolisuuden tunne. Näihin moniin lääkkeenä on soma. Kilpailua hillitään ennaltamäärämisellä ja uudelleen kasvatuksella ja pakkosiirroilla ja sillä seikalla , että alfoja on vähän, näin kaikille riittää sopivan haastavaa työtä, sota nollataan iltaisin. Sairaudet on voitettu rokotuksin ja "rodunjalostuksella" lääkkein. Mielenilmaukset kukistetaan somahöyryllä.

Teemat
Uljaan uuden maailman teemat ovat varsinkin yhteiskunnallinen ja henkilökohtainen valinnanvapaus, nautinto ja sen tyydytys, ja elämän tarkoitus, Uljaassa uudessa maailmassa elämän tarkoitus  on onnellisuus, joka on Villin mukaan keino-onnellisuutta.

***

Aldous Huxley (1894 - 1963) oli englantilainen kirjailija, joka opiskeli Etonissa ja valmistui Oxfordin yliopistosta.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Juha Vuorinen: Tolppa-apina, juoppohullun päiväkirja 2



Juha Vuorinen: Tolppa-apina, juoppohullun päiväkirja 2, 26:s painos Diktaattorikustannus 2013, sivumäärä 176.

Juha Vuorinen on ilmiö, kuten Juoppohullun päiväkirjat, jotka olen kaikki lukenut. Ostin tämän alennusmyynnistä, luin uudestaan ja päätin blogata tästä.

Juha pestautuu taksikuskiksi. Juha Berg, niin kuin taksiluvassa lukee, ei ole kovin palveluhenkinen suhari, vittuilee asiakkaille, ajattaa pitkiä reittejä, ja naiskentelee naisasiakkaita. Joku asiakas kutsuu häntä Tolppa-apinaksi, mistä kirjan nimi

Kirjan suurin käännekohta tapahtuu hieman puolenvälin jälkeen, eli Juha tapaa taksifirman omistajattaren tyttären Sirpa Kovasen, jonka kanssa alkaa kipinöidä, ja Sirpa tulee raskaaksikin, mistä lisää jatko-osissa.

Muuten luvut ovat hajanaisia tarinoita Juhan on kaverista Kristianista, joka löytää tyttöystäväkseen Saaran, onnea ei kestä pitkään, Saara kallistuu naisiin päin.  Kristianin kaveri Mikael tuntee saksalaissympatioita ja perii rahoja pelottelemalla ihmisiä omalla persoonallaan.

Minusta tämä toinen Juoppis on huonoin juoppis. Suurin anti oli ehkä ajankuva, WTC-iskut, markkojen meno ja eurojen tulo, Sauli ja Tanja itsenäisyyspäivän juhlissa ja  itsenäisyyspäivien rähinät olivat jo tuolloin erittäin epäisänmaallinen piirre. Räikkönen ja Salo kilpailivat F1:ssä.

Minusta jutut ovat kaikki joko navanalusia tai muuten ruokottomia. Kristian veikkaa Charme Asserdalia ravivedossa voittajaksi, ja myös Vekseliä ja Vieteriä. Juha väittää sen olevan makkaraa, "Siis tajuatko sä, että Charme Asserdal on jo makkarana" s.127, ei kovin uusi vitsi, eikä omaperäinen.

Suomen ykkösravuri Charme Asserdal kuoli 9.8.2001 iäkkäänä eli 29-vuotiaana. Charme Asserdal oli tamma, joka varsoi 11 jälkeläistä. Wikipedian mukaan Charme Asserdalilla oli kasvain, ja se jouduttiin lopettamaan, ja ravuri on haudattu Lahteen. eli minusta kuva on täysin virheellinen ja minusta lisäksi mauton. Hevonen on älykäs eläin ja jalo lemmikki.

Suomenhevoset Vieteri (1967 - 1981) ja Vekseli (1971 - 1997) toimivat kunniakkaan raviuran jälkeen siitoksessa, ja niillä on satoja jälkeläisiä.

Taksikuskit osaavat sanoa, onko tämä edes osuva taksimatkojen kuvaus, tuskin. Itse olen matkustanut taksilla vain muutaman kerran, joten en osaa ottaa kantaa, ehkä taksikuski joutuu näkemään yhteiskunnan koko kirjon, joskin tietyt varattomuudesta kärsivät ryhmät eivät ehkä taksilla matkustele.

Vuorisen Helmiä Hanurista ja Juoppis ykkösestä bloggaus täällä.
Uusimmasta opuksesta(?) Dali-Ihantalasta bloggaus täällä.

^  ^  ^
Juha Vuorinen s.1967 pääsee pian miehen ikään. Suomen yhdelle myydyimmälle kirjailijalle isot onnittelut kirjannurkkaan joutuneelta Jokkelta.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Reijo Mäki: Liian kaunis tyttö


Reijo Mäki: Liian kaunis tyttö, Otava 1993, Seven 2015, sivumäärä 351.


Reijo Mäen Liian kaunis tyttö jatkaa Sakari Roivas -trilogiaa, jonka avausosa oli Kruunun vasikka. Trilogian täydentää  Slussen. Tämä Liian kaunis tyttö on Roivas-trilogian ehdottomasti paras opus, jossa on hyvää juonen ja henkilöiden kehittelyä ja lopussa on syyllisen osalla yllätystä kerrakseen.

Juoni ja henkilöt
Teos alkaa kostomurhilla, joissa kaksi perhettä selvittelevät välejään ja alkaa takaa-ajo. Kirjan päähenkilö Aarne Sakari Roivas Tukholman rikospoliisin erikoisyksiköstä loukkaantuu teoksen alussa tulitaistelussa, jossa Roivas itse ampuu virka-aseellaan sig sauerilla  itsepuolustukseksi murhasta epäillyn miehen. Asiaa on tärkeänä sivujuonteena, sillä Roivas joutuu sairaslomalle ja tapaa ampumansa henkilön serkun, jolta saa myös tietoja tarinan loppuvaiheissa.

Roivas on Ingrid-vaimostaan eronnut suomalaistaustainen yksinäinen mies. Hänen työkavereitaan ovat poliisiläppää heittävä Ronny Bood, naisista pitävä ja tippuritartunnastaan puhuva naimisissa oleva Flavio Santarella. Sakari Roivas on Inter Milanin fani. Hän kuuluu intomieliseen kerhoon, joka ihannoi joukkuetta. Mäki on tässä konsultoinut Jukka Pakkasta. Internazionale Milanon fanikuntaan kuuluva Fausto di Moro on ammuttu teloitustyyliin. Murhaa alkaa tutkia toinen osasto, ja siellä Staffan Gunnmo, joka on hyvinkin karski poliisi. Toisaalta Roivas tuntee di Moron perheen ja lupaa äidille selvittää murhaajan. Kirja koostuukin sekä poliisin virallisista tutkimuksista että Roivaksen selvittelyistä. Roivas tonkii vainajan elämää, hän on ollut avioitumassa suomalaisen Rinkebyssä asuvan Laura Mattilan kanssa. Tätä aikaisemmin hän on käynyt huorissa tai paremminkin huorassa eli juoneen kytkeytyy nimen mukainen liian kaunis tyttö eli Krysztyna, puolalainen ammatinharjoittaja. Hän on ruotsalaisittain Stina Hermansson. Roivas löytää hänet baarista ja suhde alkaa henkisellä tasolla, mutta syvenee pian fyysiseksi sänkyilyksi. Kirjassa ilotyttöjen maailmaa pöyhitään paljonkin, kun tapahtuu toinen murha, ja Stina katoaa, Roivas pöyhii prostituution kuonakasaa. Mäki yllättävää kyllä käsittelee aihetta sangen hyvin, joskaan en itse usko näihin Pretty Woman -tarinoihin, eli huorasta häihin -satuihin. Mäen dekkarit eivät koskaan pääty hyvin, eikä Roivaksen rakkauselämä nytkään jatku, vaan loppu on yllättävä ja traaginen.

Dekkarina tämä on minusta Mäen parhaimpia. Murhaajan saattaa aavistaa, ja hän on mukana monessa käänteessä. Tutkimuksia on riittävästi, ja miljöö on kuvattu hyvin. Huorien maailman lait on myös esitetty hyvin, aina olet vaarassa, parittajat pitävät huoria alistettuina orjina, siksikään en usko näihin Pretty Woman -juttuihin. Minusta huoraongelmaan olisi yksinkertainen ratkaisu, jos kukaan ei ostaisi palveluja, ei tarvittaisi myyjiäkään. Monessa kirjassa tai filmissä on asenne, että huora on kuin vaatemyyjä, ja avioauvo onnistuu huorailun jälkeen ja mikä vielä pahempaa, että normaalia ostaa huoran häpyä, eikä se vahingoita naista. Tässä kirjassa ei minusta ole sitä asennetta, vaikka Roivas rakastuukin Stinaan. Mäki kyllä tunnistaa ongelman, eikä päätös ole onnellinen. Mäki käsittelee myöskin Marilynin (ei Monroe) tarinan minusta ajankohtaan nähden (vuosi 1993) hyvinkin tahdikkaasti.

Liian kaunis tyttö  on omassa lajityypissään hyvin kirjoitettu dekkari, jossa tarinan jänne kestää ja henkilöt on hyvin esitelty ja motivoitu. Tässä on hyvin vähän juoppojen mongerrusta, sillä Roivas on pistänyt korkin kiinni. Minusta tämä on yksi parhaita Mäen kirjoista.

Kirjasähkökäyrässäkin on arvioitu hyväksi tämä  Liian kaunis tyttö

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Peter Sandström: Laudatur


Peter Sandström: Laudatur, suomentanut Outi Menna, S&S 2016, sivumäärä 228.

Peter Sandströmin Laudatur on hyvä kuvaus keski-ikäisen pehmomiehen päähenkilön Peterin suhteesta omaan isäänsä ja omaan vaimoonsa ja lapsiinsa. Peterin isä on ollut rintamalla ja ammatiltaan puutarhuri. Peter on sivari ja kirjailija. Peterin vanhemmat asuvat Uudessakaarlepyyssä, missä Peter käy havainnoimassa valkeita kuulaita silloinkin, kun sivarista pääsi ja oli muuttamassa Turkuun.

Isällä on ollut ehkä sutinaa muidenkin kuin Peterin äidin kanssa. Peterin isän ja äidin suhdetta käsitellään aikatasossa 1988.

Vuonna 2014  käsitellään Peterin suhdetta vaimoonsa Seepraan, joka ei juurikaan kotona viihdy. Rouva pelmahtaa välistä kotiin, jolloin tohvelisankari mies pyykkää hänen akateemiset pyykkinsä. Peter on koti-isä aikuistuvalle Neo-pojalle ja 12-vuotialle tyttärelle Bonnielle.

Pojan ja isän välissä on armeija: isä oli rintamalla, poika suoritti siviilipalveluksen. Väkivalta tulee ilmi yllättäen tässä romaanissa, isä ei koskaan lyönyt Peteriä, joka puolestaan muistelee lyöneensä Neo-poikaansa. Toisaalta rintamamies-isä saa vaimonsa raivon valtaan toisen naisen kanssa. Pettäminen on minusta hyvin julmaa, ja loukkaavaa. Rintamalla sotinut isä vie sivaripoikansa maastoon ampumaan revolverilla kuollutta sikaa. Kuten osasin ounastella, kukaan ei ammu kuollutta sikaa, ei sivari eikä sivarin isä. Siviilipalveluspoika pohtii rintamalla tappamista. Rintamalla kuollaan ja tapetaan, sen isä tietää, mutta on hiljaa, hän ymmärtää miksi siellä oltiin puolustamassa maata. Minulle ei selvinnyt, ymmärsikö kirjan poika tätä.

Matka jatkuu isän vanhaa sotakaverin ja tämän naisen luo, jolla lienee ollut suhde isänkin kanssa. Tämä vierailu on hyvin outo tapahtuma, mutta luultavasti keskeinen teoksen teeman kannalta, eli eletyn elämän, vanhenemisen, rakastamisen, ja miehenä olemisen kannalta.

Peterin äiti kärsii avioliitossa, saman joutuu kokemaan Peter, joka on todella aika flegmaattinen vaimonsa sitouttamattomuuden vuoksi. Minusta tässä on loistavasti käännetty tavanomaiset sukupuoliroolit, yleensä mies liehuu kavereidensa kanssa, ja vaimo riutuu kotona.

Kerronta vie limittäin eteenpäin aikatasoja 1988 ja 2014. Vuodessa 2014 Peter katselee voimattomana vaimonsa poissaoloja, ja veljeilee hämärän professorin kanssa, ja luotaa elämäänsä omenoiden kautta, jotka symboloivat lapsuuden kotia ja muistuttavat jo kuolleesta isästä. Poikaa ja isää tuntui yhdistävän tupakointi, joka tuntui periytyvän ja tupakointi oli varsin usein toistuva tapahtuma. Kannessa lienee kuva karusellista, jossa isä ja rintamaystävänsä matkustavat.

Turun miljöö
Kirjan miljöö on kotikaupunkini Turku tai oikeastaan sen minulle vieraampi versio eli Åbo, sillä tämä on ruotsinkielinen kirja, minkä huomaa, sillä käännöksessä puhutaan Port Arthurista sekä Mariankadusta. Suomeksi ne ovat minusta yleisemmin Portsa ja Maariankatu (ruotsiksi kadun nimi on Mariegatan). Kirjassa puhutaan Börsenin kulmasta, suomeksi tätä sanotään Börssin kulmaksi. 

Rakennus on Hamburger Börs torin kulmalla, teoksessa puhutaan Turun torista, yleensä se on vain Tori tai Kauppatori.

Turun paikoista esitetään Uudenmaankadulla oleva Hasse's pub, Hämeenkatu 30 eli Olavin krouvin seutu, Rauhankatu Portsassa.


Puhutaan myös Kakolasta, mäelle pääsi ennen ja nyt kävelemään vankilan aitojen ulkopuolelle.


Kirjassa mainitaan Puolalanmäki ja Taidemuseo ja Impivaaran jalkapallohalli. Kirjassa puhutaan Turun esikaupunkialueesta, itse puhun lähiöistä.


Tuomiokirkon seutu on sen sijaan hyvin kuvattu, teoksessa mainitaan Åbo Akademin laitoksia ja rakennuksia, kuten Arken, Humanisticum, joka sijaitsee Dahlströmin palatsissa, Sibelius museo, Gadolinia ja Teologicum.

Teoksessa mainitaan Kauppakorkeakoulu ja Yliopiston kirjasto, luultavasti kyse on Åbo Akademin kirjastosta ja (Turun) Handelshögskolanista, varsinkin kun sinne kiivetään portaita. Turun Kauppakorkeakoulu on katutasossa.


Kirjassa Peter tapaa professori Tulijärven 19.9.2014, ja samalla höpistään opiskelijoiden souduista. Vuonna 2014 soudettiin vapun aattona ja amikset soutivat toukokuussa. Kalenterin mukaan 19.9.2014 oli perjantai, jolloin ei yleensä järjestetä opiskelijatapahtumia Turussa.

Peterin isä on puutarhuri ja perhellä on omenapuita, tämä tulee tekstissä monesti ilmi

Lainauksia:
Valkeat kuulaat kypsyivät elokuussa, ja äiti ja isä toivoivat usein apua niiden poimimiseen... poika poimi ja pyyhki hedelmät ... hakivat myydäkseen torilla kojuissaan s.18

... ja kausi oli lopuillaan mutta omenapuut notkuivat hedelmiä s.159
Tässä tilanne on varsin dramaattinen, mutta ajatukset kääntyvät omenapuihin.

Torin kiveykselle oli pudonnut omena. Minä pysähdyin. Omena oli kellertävä ja epämuodostunut. Valkea kuulas ... s.203
Pidin omenaa kädessäni ja ajattelin, että se oli pelastanut minut s.204
Saako olla, sanoin  ja ojensin omenaa s. 205 (ojentaa samaa lommo-omenaa tyttärelleen, joka ei lopulta huoli sitä).

Peter kiittää Kauppatorilla ompusta, ja Blogistanin Omppu kiittää Laudaturia TÄÄLLÄ.

Laudatur on kirja, joka luotaa mielen sopukoita, ja synnyttää lukijassa ajatuksia. Kirja ei varsinaisesti pääty mihinkään, mutta on silti laadukas ja lukemisen arvoinen ja minusta erinomainen, niin kuin valkea kuulas omenana.

*****
Peter Sandström on tämän linkin mukaan syntynyt vuonna 1963 Uudessakaarlepyyssä, ja muuttanut Turkuun. Laudatur on romaani, joka on siis fiktiota. Romaanin päähenkilö sai ajokorttinsa vuonna 1981, eli hänkin olisi voinut syntyä vuonna 1963.

Peter Sandströmin Laudatur pokkasi itselleen 2017 vuoden Runeberg-palkinnon.